Urheilupolitiikkaa

Urheilua on aina yritetty markkinoida jotenkin ”fair play” -periaatteella, ikään kuin kyseessä olisi joku ihmistä jalompien korkeakulttuuristen harrastajien harrastus. Kovin nuori ja sinisilmäinen kun aikoinani olin, ihmettelin vain Suomen jakautumista poliittisiin urheilujärjestöihin ja siihen, että erilaisissa joukkueiden valinnoissa ei aina toimittu minun mieleni mukaisesti, enkä voinut hyväksyä tehtyjä ratkaisuja. No sen toki jo silloin ymmärsin, että ihan kaikki ei tapahtunut urheilullisten kykyjen mukaan, vaikka aivan räikeitä vääryyksiä ei tehty, jos urheilijan näytöt olivat ylivoimaiset. Toki tällaistakin väitettiin tapahtuneen, mutta en usko, että ihan mitaleja olisi tuon seurauksena menetetyn.

Itseäni en pitänyt sen tasoisena urheilijana, että se juurikaan olisi minua hipaissut. Ehkä yhden maaottelupaikan menetin, mutta kerrankos sellaista sattuu. Jos se elämääni jotenkin vaikutti, niin ehkäpä paremminkin positiivisesti.

Nyt aikuisena olen ollut enemmänkin mukana urheilun järjestötoiminnassa, ja surulliseksi se tekee. Kokonaisia joukkueita syrjäytetään jollakin muulla syyllä kuin urheilullisin perustein. Tästä saatiin esimakua myös Kalajoella, jossa LiigaSärkkien lisenssi evättiin muilla kun urheilullisilla perusteilla. Väitän, että kyse oli paitsi urheilupolitiikasta, niin myös pienestä rasistisesta pistosta. Tämä oli mahdollista siksi, että tämä Kalajoki ei kovin merkityksellinen paikka ole ollut suomalaisena palloilukaupunkina, eikä täällä odotettu kovin voimakasta vastarintaa.

Suomen keplottelut ovat kuitenkin varsin vähäisiä, jos niitä ruvetaan vertaamaan kansainväliseen urheilupolitiikkaan, jossa raha jo näyttelee varsin suurta osaa. Kansainvälisiä urheilupomoja on nyt joutunut syytteeseen jopa lahjonnan vastaanottamisesta, eikä kyse ole mistään muutamien kymppien ruskeista kirjekuorista. Kyse on mittavasta kansainvälisestä korruptiosta, joka on mahdollistanut monenlaisen urheilussa tapahtuneen vilpin. 

Viime aikojen pahin paljastus on nyt ehkä Venäjän valtiojohtoisen dopingin paljastuminen ja sitä mahdollisesti seuraava Venäjän sulkeminen pois kansainvälisestä urheilutoiminnasta. Ihan samaa ei tavattu edes entisessä Itä-Saksassa, jossa myös isompi piiri oli asian takana.

Ei nyt sitten tarvitse ihmetellä, että politiikassa on suuri joukko urheilijoita mukana. Kyllä he ovat jo kokeneita poliitikkoja, vaikka eivät urheiluaikoinaan ole siihen sotkeutuneetkaan. Tuskinpa kaikki ovat kuitenkaan olleet minunlaisiani tolleroita, niin että ainakin he ovat tienneet, mistä on kysymys. Tuskinpa se Lahden doping-skandaalikaan ihan niin pienen piirin juttu oli kuin on annettu ymmärtää.

Pääsääntöisesti politiikka on mukana kaikessa, olipa kyse tieteestä, taiteesta, urheilusta tai puhtaasta puoluepolitiikasta. Kyllä tuohon kaikkeen sopii lause ”politiikka on likaista peliä”, eikä tuossa likaisuudessa ihan puhtaana säily niidenkään paita, jotka eivät ihan varsinaisia pukareita olekaan.

Aina kun jaetaan joitakin apurahoja, edustuspaikkoja tai vaikkapa liiga-lisenssejä, on päätöksenteossa mukana joku muukin asia kuin vain asian kannatettavuus tai hyöty yhteisölle.

Oikeasti urheilussakin kuunnellaan urheilijoita kuunnellaan vasta sitten, kun heität keihästä yli 90 metriä.

Mikä lie ollut tilanne vanhassa Neuvostoliitossa, mutta pelkään pahaa, että ei se nykyvenäjää puhtaampaa ollut urheilu silloinkaan. Ainakin nämä ”toverit” olivat ammattilaisia silloinkin, kun muualla maailmassa jaettiin vielä ”ruskeita kirjekuoria” ja hirveästi pelättiin kiinni joutumista.