maanantai 30. huhtikuuta 2018

Idiootit ympärilläni

Olen ”taistellut” monia asioita vastaan ja monien puolestakin.  Olen kuitenkin pitänyt matalaa profiilia, sillä olen syvästi tietoinen, että meitä ”suvakkeja” piirittää suuri idioottien lauma, jonka laskutaitoa ja yksisilmäisyyttä olen aina ihmetellyt.  Myönnän kyllä, että en ollut minäkään paikalla silloin kun ruutia keksittiin, mutta olisinko ollut siinä lähistöllä itse keksimäni jousipyssyn kanssa...  Tätä ympärillä olevaa idioottilaumaa nimitän yksiselitteisesti rasisteiksi, vaikka toki tiedän senkin, että kaikki idiootit eivät ole rasisteja.  Melko varma olen kuitenkin siitä, että kaikki rasistit ovat idiootteja, joihin uppoaa äärettömän helposti toisen rasistin ”vaihtoehtoinen totuus”, mutta ei kirveelläkään tilastotieto tai asiantuntijoiden lausunnot.

Aloitetaanpa nyt vaikka taloudesta.  Suomessa on nyt tosi alhainen syntyvyys, eikä se suinkaan johdu siitä tosiasiasta, että yhden lapsen kasvattaminen työmarkkinoiden käyttöön maksaa tosi paljon.  Se alkaa jo äitiysneuvolasta ja synnytyssairaalasta. Jatkuu sitten lastenneuvolaan, lapsilisiin ja varhaiskasvatukseen, kunnes on päästy kouluun ilmaisine aterioineen. Jos sattuu niin, että lapsemme jatkaa peräti toisen, tai peräti korkean asteen koulutukseen, niin se se vasta kallista on, kaikkine opintotukineen. 

 
En toki sano, etteikö näin saisi olla, mutta olkaamme iloisia siitä tosiasiasta, että meillä on halvempikin vaihtoehto kasvattaa tätä aneemista maatamme. Viimeisinä vuosina olemme saaneet vastaanottaa pakolaisia ja muitakin maahanmuuttajia. Monet näistä ovat korkeasti koulutettuja, eikä heidän kotouttamisensa maksa kuin murto-osan siitä, mitä joudumme maksamaan tähän maahan syntyneiden ihmisten kasvattamisesta.  Toki meidän velvollisuutemme on kasvattaa myös syntyperäisiä suomalaisia, mutta vähintään kiitollisia voisimme olla tuosta ulkomaan avusta, jonka varassa Suomen kasvu on ollut jo kauan.

Tilastoja pitää osata myös lukea.  Ken lapsi syntyy Suomeen, ei häntä suinkaan kirjata TE-toimiston asiakkaaksi, eikä hän ole ”työtön” pariin vuosikymmeneen. Kun ulkomaalainen tulee maahamme, on hän välittömästi TE-toimiston kirjoissa, vaikka ei ihan välittömästi olisikaan työvoimana. Toki hän muutaman vuoden joutuu nauttimaan samoja etuja kuin kotimaisetkin työttömämme, mutta kokemuksesta voin kertoa, että pitkäaikaistyöttömyys ”mamujen” keskuudessa on harvinaisempaa kuin kantaväestössämme. Väitän, että tämä johtuu asenteesta.  Olen kertonut yliopiston professorista, joka oli katujen lakaisijana Helsingissä.  Luulen, että olisi aika vaikeaa saada suomalaista korkeimman asteen tutkinnon suorittanutta vastaaviin hommiin.  No ei tarvitsekaan, sillä onhan meillä porukkaa noihinkin töihin, eikä tämä ”proffakaan” montaa vuotta noita töitä tehnyt, mutta asenteesta se kertoo.

Jos muuttoliikkeen kustannuksista vielä halutaan puhua, niin tuleeko yllätyksenä, kun kerron, että maastamuuton kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna maahanmuuton kustannuksiin. Siinä missä maahanmuuton kustannukset lopulta kääntyvätkin tuloiksi, vievät nuo ulkomaille muuttaneet suomalaiset nuo alussa kertomani rahat mennessään.

Näin todella punaista, kun luin TV:n aamun avauksessa tekstiviestin: ”Somaliassa ei ole enää sotaa, miksi somalit eivät mene sinne rakentamaan maataan?”  Teki mieleni vastata tuohon: ”Suomessakaan ei ole enää sotaa, miksi lähes kaksi miljoonaa kansalaistamme on edelleen ulkomailla?”

Muuten… Somaliassa on edelleen lähes samanlainen tilanne kun Suomessa oli 1918-luvulla.  Vähintään siellä hiki tulee, mutta miksi somalien pitäisi perustella ulkomailla oloaan sen enempää kuin Ruotsin suomalaistenkaan.

Kyse ei ole kansallisesta edusta, vaan ihmisten välisestä tasa-arvosta, josta Suomessa höpötetään niin että päätä särkee.  Vai johtuisiko tuo päänsärky sittenkin ympärillä kiristävästä idioottirenkaasta?

   

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Uudistuksia uudistusten vuoksi

Olenhan minä tästä asiasta kirjoittanut aiemminkin, mutta kun sille ei yksinkertaisesti mitään voi, että asua kaivaa mieltäni yhä vaan.  Uudistushakuisuus ei toki ole pelkästään poliitikkojen yksinoikeus, sillä kautta koko aikuisen elämäni ajan olen ollut havaitsevani jonkinasteista kyvyttömyyttä korjata sitä, missä vika on. Niin politiikassa, järjestötoiminnassa kuin työelämässäkin on aika-ajoin tehty ns. organisaatiouudistuksia. Tuskin koskaan on saatu aikaan mitään hyvää.  Pääsääntöisesti on saatu aikaan asioita, joita lähtökohtaisesti on vastustettu. Useimmat ”muutosten uhrit” ovat kuitenkin pian havainneet, että eihän niitä etuja saavutettukaan, joita oli tavoiteltu. Useimmiten lopputuloksena oli entistä vaikeaselkoisempi ja kalliimpi järjestelmä, jonka kanssa oli vain opeteltava elämään… siis siihen saakka kunnes tulee uusi uudistus. Uuden uudistuksen siemen on kylvetty heti, kun huomataan edellisen uudistuksen epäkohdat.

On luultavaa, että tulen olemaan nykyisen hallituksen kannattaja ja varmaankin äänestän hallituspuoluetta. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin kaikessa samaa mieltä nykyisen hallituksen kanssa. En vain näe parempaa vaihtoehtoa. Nykyiset oppositiopuolueet ovat jo kykenemättömyytensä osoittaneet, joten sieltä tuskin apua löytyy.  Apua ei löydy siitäkään, että jättää kokonaan äänestämättä, vaikka moni tuntuu uskovan siihenkin.  Aina vaan valitaan eduskunta ja hallitus, ihan riippumatta minun mielipiteestäni. Kaikesta huolimatta on siis parasta, että yritän vaikuttaa asiaan edes omalla äänelläni.

Olen varmasti yksi niitä harvoja hallituspuolueen kannattajia, joka toivoo esimerkiksi tämän ”sotemykkyrän” kaatuvan. Toki meidän terveydenhuoltojärjestelmässämme vikoja on, mutta ne olisivat oleet korjattavissa vähin äänin.  Maakuntamallia olen vain ihmetellyt, sillä olen sitä ikäpolvea, joka muistaa sen ajan, kun Jyväskylä kuului Vaasan lääniin. Sen jälkeen tuli Keski-Suomen lääni ja sitten ei mitään. Uskottiin, että läänien lakkauttaminen toisi sen lopullisen onnen, mutta kun niin ei käynytkään. Perustetaan lääni uudelleen nyt vain toisella nimellä: maakunta. Liekö parempi vai huonompi kuin edelliset, mutta ainakin siinä on taas turhaa askartelua, jonka tarpeellisuutta sopii ihmetellä.  

  Läänit 1997-2009.

Olen toki sitä mieltä, että nykyunen hallituksemme on saanut myös hyvää aikaan, mutta enempäänkin olisi pystynyt, jos ei paukkuja olisi tuhlattu tarpeettomiin ”uudistuksiin”.

Muistan edellisen suuren uudistuksen, kun hyväksi havaittua koululaitostamme uudistettiin. En todella usko, että silläkään saatiin mitään hyvää aikaan, vaikka jotkut ministeritkin kehuvat sen luoneen tasa-arvoa. En minä oikein tiedä, mitä epätasa-arvoa kansakoululaitoksessa oli, mutta kyllä uudistus ainakin pakotti laskemaan vaatimustasoa, ja se alkaa nyt näkyä erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa.

Tarve organisaatiouudistuksiin ei siis ole ainoastaan hallitusten tarve, puhumattakaan, että se olisi jotenkin kansan edun mukaista.  Se näyttää olen osa suomalaista luonnetta. Vanhan korjaaminen koetaan jotenkin häpeällisenä, sillä kukapa nyt haluaisi kulkea paikatuissa housuissa.

Onhan se niin, että tyhmyys on synnynnäinen ominaisuus, ja sitäkin pidetään pikkuisen häpeällisenä.  Onneksi tyhmä ei sitä itse huomaa.  Se on kuitenkin se ominaisuus, joka saa meidät hieman eriarvoiseen asemaan, eikä sitä voi hallituksen päätöksillä muuttaa.

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Terroristisessa tarkoituksessa

Aivan selvästi vaikuttaa siltä, että Suomen viranomaiset kärsivät jonkinasteisesta alemmuuskompleksista niihin maihin verrattuna, joissa oikeasti tapahtuu terrori-iskuja.  Aina kun jossakin rysähtää, aletaan huhuta, että teko on tehty terroristisessa tarkoituksessa. Ikään kuin se jotenkin kuuluisi sivistysvaltion imagoon. No oikeasti tuskinpa kovinkaan moni sitä on, eikä suurimmassa osassa ole sellaista väitettykään, koska pääsääntöisesti tekijät ovat olleet suomalaisia.  Näin oli Hyvinkään ja Imatran ampumisissa sekä lukuisissa kouluammuntatapauksissa.  Yleensä on vain keksitty, että tekijä oli pikkusen pimahtanut, eikä tarkempaa motiivia ole keksitty. 

 
Kun Turussa siten tapahtui puukotustapaus, jossa tekijä olikin ulkomaalainen, päätteli poliisi heti, että kyseessä oli terroristisessa tarkoituksessa tehty teko. Minä olen toista mieltä, vaikka kyseessä olikin ulkomaalainen turvapaikanhakija. Ei liene ihan outo asia suomalaisellekaan poliisille, että myös ulkomaalainen voi tulla hulluksi. Toki tekijä itse väittää, että kyse oli terroristisesta teosta, sillä kuulostaahan se paljon miehekkäämmältä kuin myöntää, että pää pehmeni suomalaisten maahanmuuttoviranomaisten toimen takia.  Ei edes asianajaja saanut poikaa uskomaan, että ei todellakaan kannata väittää, että kyse on jostakin sen tapaisesta teosta.

Poliisi löysi kyllä terrorin tunnusmerkit, mutta samat tunnusmerkit täyttyvät myös noissa lukuisissa suomalaisten tekemissä teoissa. Ne eivät kuitenkaan voi olla terroritekoja, koska tekijä on suomalainen.

Olipa syy mikä tahansa, niin nyt on todennäköistä, että mies saa ”turvapaikan” suomalaisessa vankilassa.  Toki kauhea ja moitittava teko, josta ei voi muuta seurausta olla kun elinkautinen.  On se kuitenkin niin, että myös suomalaisten maahanmuuttoviranomaisten pitäisi tarkistaa toimiaan.

Ajatelkaapa itse!

Elät alituisessa kuolemanpelossa, maassa, jossa sinua syystä tai toisesta vainotaan. Sitten saat tilaisuuden paeta maahan, joka mainostaa itseään maailman turvallisempana.  Totuus onkin vallan toisenlainen... sinut aiotaan heittää takaisin sinne, missä henkeäsi uhataan. Sinua ei uskota, tai jos uskotaankin, ei siitä välitetä. Suuressa ”kaikkitietävyydessään” suomalainen viranomainen tietää sinua paremmin entisen kotimaasi turvallisuustilanteen. ”Ei se voi vaarallista olla, sillä siellähän on vielä monta elävää ihmistä”.  Moni palautettu on tosin tapettu heti palautuksen jälkeen, mutta sitähän ei Suomen viranomaisille ole raportoitu.  Virallisen Suomen tiedossa on vain yksi tapaus - minä tiedän neljä -  ja pakolaiset kertovat, että luku on moninkertainen.

Yleensä pakolaiset ovat hyviä kunnon ihmisiä, joten ei meillä oikeasti mitään syytä olisi palauttaa heitä.  Tässä asukasluvultaan näivettyvässä maassa me tarvitsemme heitä.  Mitään Hitlerin lanseeraamaa ”arjalaista” rotua ei ole olemassa. Kautta maailman ihmiset ovat hyvin toistensa kaltaisia.  Ehkä ovat hieman erivärisiä ja uskontokin saattaa poiketa Ruotsin kuninkaan määräämästä luterilaisuudesta, mutta senhän ei pitäisi olla ongelma.  Onhan meidän oma eduskuntamme säätänyt lain uskonnon vapaudesta.  



torstai 26. huhtikuuta 2018

Mielipiteenvaihtoviikot

Näinhän se on, että maailma muuttuu, ihmiset muuttuvat ja samoin käy myös poliittisille puolueille. Jokainen noista osatekijöistä voi muuttua eri suuntiin ja loitota toisistaan.  Ihme ei siis ole se, että ihmiset vaihtavat puoluetta, vaan se, että sitä on tapahtunut suhteellisen vähän.  Liimana on ollut lähinnä puolueuskollisuus ja muutosvastarinta, joka nyt kuitenkin on alkanut murtua. Yksittäiset ns. ”loikkaukset” johtuvat pääosin yksittäisten ihmisten mielipiteiden ja puolueen tavoitteiden loittonemisesta, jolloin joku edustaja ei voi hyväksyä enää puolueen linjaa tai menettelytapoja. 



Aina on syntynyt myös uusia puolueita, jolloin kyse on ollut niin suuresta ”emäpuolueen” linjanmuutoksesta, että suuri joukko ihmisiä muodostaa sisäisen opposition, joka johtaa sitten uuden puolueen perustamiseen. 


Paavo Väyrysen kansalaispuolue ja Hjallis Harkimon oma irtiotto ovat kai kuitenkin yksittäisen edustajan tyytymättömyyden ilmauksia, mutta Sininen tulevaisuus edustaa hieman toista linjaa. Kun entinen puolue oli liukunut natsimielisten käsiin ja puheenjohtajaksikin valittiin rasistisista kirjoituksistaan rikostuomion saanut henkilö, täyttyi maltillistenkin poliitikkojen malja ja vuoti yli äyräittensä. Tapahtui se, mikä oli odotettavissakin. Puolue jakautui selkeästi kahtia... rasistit ja ”oikeamieliset”.  Siniset eivät siis loikanneet, vaan puolue liukui pois alta ja mm. ministeriryhmä jäi tukemaan sovittua hallituspolitiikkaa, johon tuskin ”tynkäpersut” olisivat pystyneet. Ainakaan muut hallituspuolueet eivät olisi voineet suostua tuohon rasistiseen vyörytykseen.

Ihan hyvin voidaan sanoa Sinisten pelastaneen Suomen hallituskriisiltä.

Kansan reaktiot ja järkevä politiikka eivät aina ole sama asia. On uskottavaa, että Siniset ajaa juuri sitä politiikka, jota kansa halusi ”jytkyjen” aikaan, mutta kansan mielipide kääntyy hitaasti kuin iso laiva. Osittain siihen vaikuttaa tietysti muutosvastarinta ja äänestysuskollisuus.  Puolueiden sisällä tapahtuneita muutoksia ei keskivertoäänestäjä edes huomaa.  Minulle Sininen tulevaisuus edustaa niitä arvoja, joita SMP ja alkuperäinen Perussuomalaiset rp edustivat.  Kyllä nykyinen ”persujen” porukka vaikuttaa lähinnä natsipuolueelta, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä Suomen politiikassa.  Mutta milloin kansa huomaa tämän? 


Tavallaan ymmärrän Kaj Turusta, joka yksinkertaisesti joutui paniikkiin ”persujen” linjan ja johdon pikaisesta muutoksesta, mutta ei jaksanut tehdä työtä Sinisen tulevaisuuden eteen.  Saattoi myös olla niin, että hän katsoi oman tulevaisuutensa Kokoomuksessa paremmin turvatuksi.

Paavo Väyrynen tuskin koskaan on ajatellut muuta kuin omaa itseään ja Hjallis on pelimies.

Veikkaan, että Harkimo säilyttää paikkansa eduskunnassa, mutta Väyrynen on tehnyt poliittisen itsemurhan. Luultavaa on, että sekä Sinisen tulevaisuuden että ”persujen” kansanedustajista suurin osa putoaa seuraavissa vaaleissa.  Meidän on kuitenkin muistettava, että Perussuomalaiset rp aloitti aikanaan yhdellä kansanedustajalla, eikä SMP:kään kannatuksellaan juhlinut heti perustamisensa jälkeen.

Näin se vaan menee. Hyvä aate, hyvä poliittinen ohjelma ja periksiantamattomuus tuovat kyllä aikanaan menestystä.  
    

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Kädettömät insinöörit

Ne, jotka ovat kirjoituksiani lukeneet, ovat varmasti huomanneet, että olen kulkenut opintojen tiellä melko pitkän pätkän. Voisin hyvinkin kirjata puolenkymmentä ammattia CV:hen, mutta sanon sen vain siksi, että voin kertoa nähneeni koko suomalaisen koulutuksen putken ja sen muutokset. Käsitykseni mukaan on aina saatu aikaan vain huononnuksia.

Kun kansakoulu/oppikoulusysteemi murrettiin ja siirryttiin peruskouluun, jouduttiin samalla laskemaan vaatimustasoa, niin että huonoimmatkin pysyivät mukana. Mestari/oppipoikasysteemi oli jo aikaisemmin romutettu, ja oikeisiin töihinkin opeteltiin hyvin paljon teoriassa, vaikka joka toinen koulupäivä olikin ns. työpäivä.  Monet ammattikoulut olivat vain kaksivuotisia, joten aina ei edes teoria onnistunut tarttumaan oppilaan päähän.

Suurin huononnus teknisen alan koulutuksessa tapahtui, kun teknisistä oppilaitoksista poistettiin vaatimus pakollisesta ennakkoharjoittelusta. Oppilaitoksiin ryntäsi nyt suuri määrä peruskoulun käyneitä oppilaita, jotka eivät oikeasti tienneet edes mistä puhuttiin, puhumattakaan siitä, että olisivat joskus tehneet jotain.  Tätä ymmärtämisvaatimusta ei kuitenkaan ollut, joten he pääsivät oppilaitoksiin.  Niitä oli perustettu joka niemeen ja notkelmaan, ja jotkut alat kärsivät jopa oppilaspulasta. Myöhemmin lopetettiin teknikkokoulutus, joka oli ehkä edellisiäkin suurempi munaus. Tänään eletään tilanteessa, jossa meillä on suuri joukko kädettömiä insinöörejä, jotka eivät osaa neuvoa tai auttaa missään eteen tulevassa ongelmassa. 
Ihan varma en ole siitäkään, antaako edes DI- koulutus riittävän pätevyyden mihinkään. Ei ainakaan politiikkaan, mutta on se kuitenkin asteen verran parempi kuin ei mitään koulutusta. Kyllä nykyisinkin osaajia on, mutta osaamisen tae ei suinkaan ole koulutus, vaan halu oppia ja luontainen uteliaisuus.  Parhaat ammattimiehetkin ovat yleensä saaneet oppinsa työmailla, olipa kyse sitten asentajasta tai insinööristä.  Olenkin oppisopimuskoulutuksen suuri kannattaja, koska se on ainakin ammatillisten opintojen äiti.  En toki itsekään tunne olevani erityisen kätevä käsistäni, mutta olen sentään joskus repinyt leipäni sähkötöissä.  Jokaisen koulutusportaani välillä tein pätkän ”oikeaa” työtä kyseisellä alalla. Vaikka olenkin nyt DI, niin jotenkin minusta tuntuu, että suurimmat vaatimukset koin teknillisessä koulussa vuosina 1965 – 1968.  Sen jälkeiset opintoni olivat ”kevyttä kamaa”, johtuiko sitten kokemuksesta vaiko todellisesta vaatimustason laskusta.

Jos saisin päättää teknisen alan koulutuksesta, satsaisin tosi paljon oppisopimuskoulutukseen ja ammattitutkintoihin.  Näyttötutkinnon pitäisi olla todella monipuolisesti ammattitaitoa mittaavia, eikä mitään muodollisuuksia. Liekö teknikkokoulutus enää välttämättömyys, mutta ehdottomasti panisin insinöörikoulutuksen edellytykseksi jälleen pakollisen ennakkoharjoittelun. Valitettavasti en tunne moniakaan muita aloja, mutta tämän laajamittaisen rappion juuri teknisellä alalla tunnen, sillä olenhan itse kontannut tuon putken läpi aina tohtorikoulutukseen asti, vaikka sen jouduinkin keskeyttämään.  Se oli sydämen asia, sillä vain ohitusleikkaus pelasti henkeni, mutta samalla se tappoi motiivin opiskella lisää.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että lääketiede on enää ainut ala, jossa todellista osaamista vaaditaan.  Paraskaan kirurgi ei opi leikkaamaan pelkästään lukemalla. Ei edes katsomalla, vaikka se hyvä alku onkin.  Olen mielelläni ollut opiskelijoiden harjoituskappaleena, kunhan joku ammattimies on katsonut päältä. 

Toki meillä on myös päteviä insinöörejä, jotka ovat jotenkin hankkineet ammattitaitonsa, mutta nykyinen opintoputki tuottaa aivan liikaa kädettömiä insinöörejä, joille ei kelpaa mikään suoritustason työ.  Arvelen sen johtuvan siitä, että he eivät osaa mitään.

Lastentarhan kasvattajien ammattitaitoon minun tuskin kannattaa puuttua, mutta jotenkin tuntuu, että joku kahdeksan lapsen äiti hallitsee kasvatushommat hieman paremmin kuin yliopistosta valmistuntu maisteri. Liian paljon meillä arvostetaan yliopistoa, joka on tosi kaukana todellisesta elämästä.

Niin se taitaa mennä.  Ne, jotka osaavat, tekevät, ja ne, jotka eivät osaa, ovat työnjohtajia.