torstai 19. marraskuuta 2015

Rajat kiinni ja heti!


Maailmassa ei ole kovinkaan monta valtiota, joissa todella ovat rajat kiinni. Ehkä tyypillisin on Pohjois-Korea, jossa portin avaimia ei ole jaettu enempää tulijoille kun menijöillekään. Tuntuu olevan tosi tehokas systeemi, mutta jostakin syystä maa on kuitenkin onnistunut säilymään maapallon kehittymättömimpien maiden joukossa aivan toisin kuin Suomi, jossa kehittyy kaikki muu paitsi kansantalous. Suomi ei kuitenkaan sijoitu läheskään maailman heikoimpiin maihin. Sillä on vain Euroopan hitaimmin kasvava kansantalous. Sehän tarkoittaa sitä, että kehitys on peräti miinusmerkkinen jo kolmatta vuotta peräkkäin. Jos kansantalouden kasvu on negatiivinen, se tarkoittaa tosiasiassa tulon vähenemistä ja ihan selkosuomella kansakunnan köyhtymistä.

Selkeä yhteys näiden kahden ”köyhän” valtion välillä on muuttoliike. Pohjois-Koreassa ei muuttoliikettä ole mihinkään suuntaan ja Suomessa summa on jokseenkin sama. Ulkomailla asuu lähes miljoona suomalaista, ja tänne on toistaiseksi muuttanut vain muutama ulkomaalainen. Meillä olisi ollut jo aihetta hermostua, jos nykyunen pakolaistulva ei olisi tullut meitä pelastamaan. Varmaa ei tietenkään ole, että kaikki näistä jäävät Suomeen puhumattakaan, että kaikki olisivat niin hyvin koulutettuja, että pystyisivät korvaamaan Suomen ”aivovuodon.”

Siis ihan oikeasti olen sitä mieltä, että ”rajat kiinni ja heti”. Ei siis yhtään koulutettua ihmistä enää ulkomaille, sillä heidän kouluksensa on maksanut kokonaisuutena satoja miljoonia. Jos nämä suomalaisen yhteiskunnan kouluttamat ihmiset todella aikovat hipsiä ulkomaille, niin maksakoot koulutuksensa ensin. Äitiyspakkaus mukaan luettuna tavallinen insinööri opintotukineen on tullut maksamaan tälle yhteiskunnalle noin puoli miljoonaa. Ei muuta kun rahat tiskiin ja vasta sitten kohti lentokenttää.

 
Jotenkin minulla on kyllä hieman sellainen kuva, että nuo ”rajat kiinni” kiljuvat ihmiset tarkoittavat kyllä, että liikenne toiseen suuntaan yritettäisiin estää, mutta varmaan olen väärässä, sillä eihän mikään matematiikka tue sitä, että se olisi kannattavaa. Ajatelkaapa ihan itseksenne. Suuri osa tuosta joukosta on jo valmiiksi koulutettua, eikä meidän tarvitse muuta kuin opettaa heille suomen kieli. Se on takuulla halvempaa kuin kokonaisen peruskoulun kustantaminen, jonka me joudumme tekemään syntyperäisille suomalaisille. Suomalaisten naistenkaan ei enää tarvitse ottaa sitä ylivoimaista synnytysurakkaa, jonka huoltotaseemme vaatisi. Joku pökkelö taloustieteilijä kun on nimittäin laskenut, että eläkkeen maksajat loppuvat tuota pikaa, ellei työtä tekevä joukko lisäänny. Mitenkäs se nyt niin äkkiä? Vaikka naiset siihen suostuisivatkin, niin kasvattaminen työelämään vaatii 20 – 30 vuotta. Kyllä minä vilpittömästi toivon, että suuri osa turvapaikanhakijoista myös saisi turvapaikan ja jäisi tänne. Varmanahan sitä ei voida pitää, sillä varmasti jokainen ihminen kaipaa kotiinsa, eikä tämä Suomi ole erikoisen houkutteleva maa lämpimään ilmanalaa tottuneille.

Yllätys yllätys! Kaikki tilastot kertovat, että parhaiten maailmassa pärjäävät juuri ne maat, jotka ovat ottaneet siirtolaisia joukkoonsa. Mitä enemmän siirtolaisia, sitä korkeammalle maa sijoittuu talousvertailussa.

Enhän minä tietenkään väitä, että se olisi ”mamujen” ansiota, mutta sellainen mielikuvahan tuosta syntyy. Totta ainakin on, että nyt Suomen taloudella menee huonosti. Mitäpä jos kokeilisimme tuota maailmalla niin yleistä mallia.

Rajat kiinni ja heti, kaikilta niiltä, jotka aikovat viedä suomalaisten maksaman koulutuksen ulkomaille. Tämän tulisi koskea sekä syntyperäisiä Suomen kansalaisia ja vain koulutukseen tänne tulleita.

Näin se menee. Tervetuloa Suomeen ”mamut”, mutta ”maassa maan tavalla, tai maasta pois.” Keksittäis vielä keino, mihin suomalaiset rikolliset lähetetään sen sijaan, että elätetään niitä noissa ”hoteleissa”. Joka tapauksessa heitä on paljon enemmän kuin ulkomaalaisia rikollisia, joten se tulee todella kalliiksi.

Tässä lopussa nyt sitten ihan vain totean: suomalaiset ovat herkkiä julistamaan itsensä maailman parhaiksi. Tottahan se ei tietenkään ole muuta kuin omasta mielestämme, mutta jossakin asiassa se pitää paikkansa. Suomalaisten turvallisuutta valvova suojelupoliisi on ainakin yksi maailman parhaista. Tänne ei juurikaan pääse livahtamaan terroristeja eikä muitakaan rikollisia, niin etteivätkö ne joutuisi välittömään valvontaa. Niinpä nuo polttopulloattentaatit ja muut viharikokset ovatkin suomaisten tekemiä, joita ei vielä älytä valvoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti