lauantai 31. toukokuuta 2014

Kalajoen hallit



Kun minä nyt luettelen tarpeelliset ja vähemmän tarpeelliset asiat, niin ihan varmasti joku epäilee minun luulevan itseäni kaiken tietäväksi. Hyvähän se tietysti olisi jos olisin, mutta ei se mitään auttaisi, sillä aina on ihmisiä, jotka joko ovat vilpittömästi toista mieltä, tai näkevät nämä asiat oman etunsa vastaisina. Kaikesta tästä johtuen minä tähdennän vielä kerran, että blogi on yleensä vain mielipidekirjoitus, ja että minä olen tätä mieltä.

Koska Kalajoki pyrkii profiloitumaan matkailukaupunkina, kiteytyvät kaupungin tarpeet tietysti johonkin tämän alan kehittämiseen. En voi mitään sille tosiasialle, että edelleen pidän ykkösasiana jo aikaisemmin esittämääni hanketta Länsi-Suomen eläintarhasta. Se voitaisiin aloittaa vaikka yhdellä melko pienellä eläinmäärällä. Vaikkapa parilla norpalla, ja kasvattaa vähän kerrassaan ihan omalla tulorahoituksella. 
 

 Halli eli harmaahylje on Itämeren alueen suurin hylje.

Kyllä se varmasti matkailun vetonaulana hakkaisi kaikki muut hankkeet, ja ennen kaikkea olisi toteutettavissa taloudellisen niukkuudenkin vallitessa. Vaikka en nyt enää Ventelän taloista viitsi jauhaakaan, niin jonkinlaisen majoitustilan tämä kaupungin keskustakin tarvitsisi. Tottahan se tietysti on, että täällä on oppilaitosten asuntoja, joista ei kukaan vaan tiedä mitään. Se Ventelän kievarimuseo olisi varmasti ollut hyvä ja toteuttamiskelpoinen idea, mutta kun aika minun kohdallani alkaa olla jo ohi ja innostus lienee jäänyt tuohon tsasounaan ja satamakirkkoon, niin olkoon sitten siinä. Jonkinlainen hotelli täällä keskustassa kuitenkin tarvittaisiin. Ei kai kaupungin ikuinen tavoite ole pysyä tuppukylänä. Kokonaan toinen asia on, jos visioissa onkin siirtää koko kaupunki tuonne särkille. 


Eivät ne Erkki Ahon ideatkaan ihan tuulesta temmattuja ole, mutta taitaa olla joitakin selkeitä esteitä niiden toteuttamiselle. Urheiluseurojen sponsorointi ei ole kaupungin tehtävä, sillä luulen, etteivät kaikki veronmaksajat halua rahojaan tuhlata lajeihin, jotka eivät kiinnosta. Varmaan melko pian olisivat laulukuorotkin vaatimassa omia sponsorirahojaan ja yksittäiset urheilijat omiaan. Kaupungilla on olemassa jo oma järjestelmänsä yhdistysten toiminta-avustuksiksi. Kaupunkihan ei tue uskonnollisia yhdistyksiäkään, vaikka ne eivät edes ole uskonnollisia yhdistyksiä, niin miksi se tukisi osakeyhtiömuotoisia urheiluseuroja? Se vaan ei yksinkertaisesti ole kaupungin tehtävä. Liikuntapaikkojen rakentaminen sen sijaan on liikuntalain mukaista toimintaa, ja olen kyllä sitä mieltä, että urheiluhalli täällä kyllä tarvitaan. Voipi olla, että lentopalloakin pelataan useina vuosina sekä miesten että naisten sarjoissa. Se tukisi myös turismia, sillä jokaisella joukkueella on omat faninsa, jotka melko sankoin joukoin saapuisivat seuraamaan suosikkiensa edesottamuksia.

No mitä kaupunki vielä tarvitsee?

Ei hyppyrimäkeä, eikä hiihtoputkea. Ne ovat kyllä ihan mukavia, mutta kun olen harrastanut sekä hiihtoa että mäkihyppyä, en usko oikein kumpaankaan. Hiihtoputki voi tuoda muutaman hiihtelijän Ylivieskasta ja ehkä Kokkolastakin, mutta tuskin nämä montakaan euroa jättävät kaupungille. Hinta-laatusuhde taitaa olla hieman pielessä.

Siinäpä se sitten onkin minun mielestäni. Lopputoteamana siis hyljenaario tai eläintarha, hotelli keskustaan sekä urheiluhalli jonnekin. Mihinkään SunArenaan minä en usko. Tuskinpa siihen uskoo oikein kukaan.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Leiripäiväkirja



Vanhoja tavaroita penkoessa löytyy aina jotain hauskaa tai muuten muistoja tuovaa. Selailin vanhoja papereita ja käteeni osui kirjanen. Sen ensimmäisellä sivulla luki:

Suomen Nyrkkeilyliiton MM-93 projektiryhmien leiri 9-15.8.91
Leiripäiväkirja
.

En enää muistanut niitä tapahtumia muuta kuin pätkittäin, mutta lukiessani tuota kirjaa monet tapahtumat palautuivat mieleen. Toiset hauskoina, toiset vähemmän hauskoina. Ne olivat osa elämää, ja muistuttivat minulle itselleni siitä, että monessa olen ollut mukana. Elettiin Neuvostoliiton aikaa, ja minulla oli pieni työprojekti Narva-Joensuussa Neuvosto-Eeestissä. Samaan aikaa olin myös Suomen Nyrkkeilyliiton liittohallituksessa, joten päätin auttaa liitoa omalta osaltani liiton pienten rahojen säästämisessä järjestämällä MM-projektiryhmän ensimmäisen leirityksen. Suomi oli saanut tehtäväkseen järjestää nyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1993, ja haluttiin olla itsekin tosi iskukykyisiä silloin.

Tässä nyt päiväkirjan lyhennetty versio suuremmankin yleisön käyttöön.

 Narva-Joensuu

……………………………………………………………………………..

Torstai 08.08.91

Juri Kudrjasov, Viktor Radionov, Tomas Putsep, Ari Keronen ja hotellin johtaja Viktor Rustalov pitivät alkukokouksen, jossa sovittiin leirin ohjelmasta, kuten esim. ruokailuajoista. Leirille sparraajiksi hankituista neuvostoliittolaisnyrkkeilijöistä muutama saapui samana iltana Narva-Joensuuhun.

Perjantai 09.08.91

Satoi vettä ja ulkolämpötila oli vain +15 ja merivesi 22. Parempaakin oli koettu. Suomalaiset saapuivat LUIK-kantosiipialuksella Tallinnaan klo 17.15 suunnilleen 45 minuuttia aikataulusta myöhässä. Porukka oli kovasti merisairasta, mikä ei ollut ihme, sillä eestiläinen säätiedoitus oli ilmoittanut tuulen nopeudeksi 25m/s. Melkoinen puhuri siis. Oltiin Narva-kolhoosin bussilla vastassa poikia satamassa, josta huoltoryhmän lisäksi poimittiin seuraavat nyrkkeilijät: Jukka Heikkinen, Harri Hosio, Jyri Kjäll, Kai Kauramäki, Tommi Kärkkäinen, Janne Leino, Marko Nieminen, Juha Temonen, Juha Turkka, Mika Tossavainen, Reijo Vuorinen, Sami Elovaara, Henry Heiskanen, Jari Johansson, Jarmo Malinen, Jani Nousiainen, Anssi Peräjoki, Juha Sauramo, Ville Teriö, Pekka Toikka ja Tommi Tapio. Hotelli Mererannassa oltiin illallla klo 21.00. Ei huvittanut poikia huvitella, vaan jokaisella tuntui olevan kiire nukkumaan.


Lauantai 10.08.91

Pääosin porukka oli jo toipunut edellisen päivän rasituksista, tosin Vuorisen Reijo ja Leinosen Janne olivat lievästi sairaita. Aamulenkille lähdettiin kuitenkin päävalmentajan valvonnassa klo 8.00. Toipilaat eivät olleet mukana. Päivän paritekniikkatreeneihin kuitenkin klo 12.00 osallistuivat jo kaikki. Iltapäivä ja ilta vietettiin hotellin tanssisalissa, jonne huhu suomalaisnyrkkeilijöistä oli tuonut Virolaisneitosia aina Narvasta asti.

Sunnuntai 11.08.91

Sunnuntaista huolimatta herätys normaaliin tapaan klo 7.00 ja aamulenkki. Huoltoryhmästä ainoastaan Pave Martensson oli niin ”kova naama” että kävi meressä uimassa. Meriveden lämpötila oli 20. Päävalmentaja Risto Meronen veti päivän treenit nyt rannalla, kun vesisade oli hellittänyt. Hotellin suuressa salissa pidettiin tekniikkaharjoitukset klo 17.00.

Maanantai 12.08.91

Aamu aloitettiin tavan mukaan aamulenkillän ja sen jälkeen koko porukka kävi uimassa. Minäkin. Iltapäivällä käytiin Narvassa sparraustreeneissä, jolloin otettiin hieman mittaa neuvostoliittolaisista kavereista. Kovia kavereita, mutta esimerkiksi Jyri Kjäll oli kyllä selvästi koko porukan paras. Tukiryhmän saunailta klo 19.00.

Tiistai 13.08.91

Heti aamusta saatiin vesisadetta ja havaittiin, että Kärkkäisen Tommi oli kateissa. Minulla oli lievää kuumetta, jota oli jonkin verran ollut liikkeellä porukan keskuudessa. Sparrauspäivä venäläisten kanssa. Tommikin löytyi päivän mittaan ja päävalmentajan nuhtelun jälkeen sai palata muonavahvuuteen.

Keskiviikko 14.08.91

Viimeistä edellinen leiripäivä. Aamupalan jälkeen käytiin porukalla ostoksilla Narvassa ja Sillamäellä. Kolhoosin autot olivat jälleen käytössämme. Ostosmatkojen jälkeen taas yhteistreenit venäläisten kanssa.

Torstai 15.08.91

Viimeinen leiripäivä ei suinkaan kulunut laiskotellessa, vaan jos mahdollista tästä tehtiin leirin kovin päivä, mikäli on uskominen päävalmentaja Risto Meroseen. Itse hoitelin välillä työasioita Sillamäellä, joten en ollut henkilökohtaisesti paikalla. Illallla sitten vietettiin ” viimeistä iltaa” naapurihotellin Ankkuri baarissa. Alkoholin käyttö oli silloinkin kielletty. Näin oli koko leirin ajan luonnollisesti.

Perjantai 16.08.91

Klo 6.30 suomalaiset lähtivät Tallinaan. Minä, Toomas ja Viktori lähdimme kolhoosin minibussilla perään klo 8.00. Satamassa sitten tavattiin ja Viktori tarjosi vielä kahvit koko porukalle. Leiri oli ohi, ja kantosiipialus vei suomalaisnyrkkeilijät jälleen Helsinkiiin.

……………………………………………………………….


Tämä päiväkirja on siis lähes sanatarkka kopio alkuperäisestä, ja samalla se on muistutus minulle, että jotain olen tehnyt suomalaisen urheilun eteen, sillä kustansin koko leirin. Tämän voisi siirtää tämmöisenä myös Nyrkkeilyliiton arkistoihin, sillä olihan tuo Narva-Joensuun leiri lähtölaukaus maailmanmestaruuskilpailuille, joita ei Suomessa kovin tiheästi järjestetä. Monet nimeltä mainitut nyrkkeilijät ovat myöhemmin esiintyneet kovissa kansainvälisissä turnauksissa ja ammattilaiskehissä.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ryssän lapsi



Ei tuota nimitystä niin paljon käytetty, mutta kyllä minä sen sen verran kuulin, että äidiltä menin kysymään, mitä se tarkoitti. 



Äiti ei vaivautunut edes selittämään lasten huuteluja. Asian tekikin vakavaksi se, että minä olin tasan yhtä suomalainen kuin nämä huutelijatkin. Oma koti ja äidin ompelukoneliike olivat jääneet sotatoimialueelle, josta meille oli tullut tosi kiireinen lähtö, kun satuin syntymään tasan samana päivänä, kun Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi. Olin siis syntyperäinen suomalainen ja isäni oli haavoittunut kahdesti taistellessaan puna-armeijaa vastaan. Kuolikin suureksi osaksi sodan seurauksena jo varsin nuorena. Nuo huutelevat lapset olivat kuitenkin imeneet ajatuksensa omasta kodistaan. Varsinkin Pohjanmaalla siirtolaisiin suhtauduttiin erityisen nyrpeästi. Veivät kuulemma työpaikat paikallisilta- , aivan kuin ”mamut” nyt.
  

Kirjoitan tästä nyt 70 vuotta sodan jälkeen lähinnä siksi, että näyttää siltä, että rasismi on Suomessa korkeammassa kurssissa kuin koskaan ennen. Täällä Pohjanmaalla tuntuu tuo rasismi olevan tavallista sitkeämmässä, vaikka se on yritetty peitellä nimittämällä sitä maahanmuuttokriittisyydeksi. Kovin suuri asiantuntija ei tarvitse olla huomatakseen, että kyse on selkeästä rasismista.

Rasistien kärkinimeksi on nousut Jussi Halla-aho, joka tohtorin tittelinsä turvin on julistautunut alan asiantuntijaksi. En tosin usko, että Jussi itse on tuon väitteen takana, sillä toki hän ymmärtää, ettei maahanmuuttoasioille ole erityistä koulutusta täällä Suomessa. Ei ole Jussi maahanmuuttotohtori, niin kuin en ole minäkään maahanmuuttoalan DI. Tohtorin tutkintonikin jäi vaiheeseen, kun en keksinyt riittävän pätevää syytä näin vanhuksena sen loppuun saattamiseen.  



Olen ollut ”mamuna” siis omassa kotimaassani Suomessa. Oikeana ”mamuna” olen ollut sen lisäksi Ruotsissa ja Neuvostoliiton aikaisessa Virossa. En tiedä Jussi Halla-ahon kokemuksia, mutta sen verran nuori mies vielä on, että ei taida ihan ikä riittää samojen kokemusten hankkimiseen, vaikka kuulemma Ukrainassa onkin käynyt. Onneksi kaikki Suomen rasistit äänestivät Halla-ahoa, joten saadaan mies Brysseliin oppimaan hieman asioita. Ehkä sieltä palattuaan ei hänenkään tarvitse ladella täydellisen tietämättömyyden varmuudella täydellistä tilastojen vastaista puppua.

Olenhan minä lukuisia kertoja julistanut olevani perussuomalainen. Ainakin ajatusmaailmaltani, mutta myös sen verran insinööri olen, ja siinä määrin matematiikkaa tajuan, että uskon tilastoihin. Tajuan myös, että yksikin mätä omena pilaa koko säkillisen. Se pitää paikkansa niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten suhteen. Hyvin kotoutetut maahanmuuttajat eivät lainkaan huononna tämän kansan tasoa, luultavasti päinvastoin.

Tilastot kertovat yksiselitteisesti, että ne maat, jotka ovat ottaneet eniten maahanmuutajia, ovat myös menestyneet kansainvälisessä vertailussa parhaiten. Ruotsin hyvinvointia me olemme olleet ihan itse rakentaneet, vaikka osa suomalaisista oli sielläkin vain juopottelemassa.

Toki Kalajoen maahanmuuttajissakin on se yksi mätä omena, mutta suurin osa täälläkin on tosi ahkeria ja hyvin koulutettuja ihmisiä, joista meille tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan suurta iloa ja hyötyä.

Niin, että miksikö minä puolustan näitä ”mamuja”?

Ei sen pitäisi olla kenellekään enää epäselvää. Olen elänyt heidän elämäänsä. No, monen kaipaamat faktat löytyvät kyllä tilastoista, jos vain niitä osataan lukea; en epäile hetkeäkään etteikö Jussi Halla-aho osaisi, mutta hän luottaa vuorenvarmasti siihen, että suurin osa hänen kannattajistaan ei lue tai ei ymmärrä niitä.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Maailmantalous ja Katainen

Tuli aiemmassa blogissani pyöriteltyä tuota Halla-ahoa liiankin rankasti. Onhan herra sentään tohtori eikä vanhakantaisen käsityksen mukaan ansaitsisi siis tyhmän nimitystä lainkaan. En tosiasiassa miestä tyhmänä ole pitänytkään… typeränä ainoastaan. Vaikka ei tohtoruudella ja älykkyydellä ole paljonkaan tekemistä keskenään nykyisenä vaatimustason pohjakosketuksen aikana. Kokemuksesta tiedän, että ihan mille tasolle tahansa voidaan päästä, jos istumalihakset kestävät. Yläpään sijasta onkin siis tärkeää, että alapää on kunnossa.

Noh, Halla-aho on siis mies sinänsä. On onnistunut keräämään varsin suuren kannattajajoukon rasistisista mielipiteistään huolimatta, tai ehkä niiden takia. Rasistihenkisiä Suomessa on paljon, eivätkä ne kaikki suinkaan ole työttömiä tai alkoholisoituneita. Vaihdetaan nyt siten arvostelun kohdetta, sillä arvostelen aina kun siltä tuntuu. Sellainen se poliitikon ammatti on, arvostelulle asettautumista.


Mutta Kataisestahan minun nyt piti puhua. Kaikki, mitä seuraavassa kirjoitan, on faktaa, mutta päätelmäni siitä ovat omia mielipiteitäni, niin kuin blogissa yleensä.

Maailmantalous oli vielä 2000-luvun alussa melko kurjassa jamassa, mutta Suomella oli silloin kunnia olla eräs taloudellisesti maailman vahvimpia valtioita. Valtion velka oli vain 30% bruttokansantulosta. Ja ihmisten ostovoima aivan Sveitsin tasoa. Olimme selvästi muita pohjoismaita edellä. Tilanne, jota koko Eurooppa ihmetteli.

Mitä sitten tapahtui?


Kataisen ollessa valtiovarainministeri sallittiin ylisuuret palkankorotukset. Jouko Ahosen kaltaiset despootit röyhtäilivät teollisuuden luottamuspaikoilla ja villitsivät kansaa kakkimaan omiin housuihinsa. Kun Kokoomus nousi seuraavien vaalien voittajaksi, Kataisesta tuli pääministeri. Oppositiossa ollut SDP suostui Kataisen hallitukseen. Seurauksena tästä oli, että alamäki alkoi, ja missä nyt olemme? Suomen julkinen velka on kaksinkertaistunut ja työttömyysluvut nousseet huipputasolle. Valtiontalouden alijäämä on noin 4%, joka on maailman korkeimpia. Lähes kaikki Euroopan maat ovat ohittaneet Suomen kansantulon kasvussa. Vähän kerrassaan olemme vajonneet kriisimaiden tasolle, vaikka yhä edelleen on ihmisiä, jotka kuvittelevat Suomen olevan maailman veturi Saksan ohessa. SDP sai nyt maistaa hyväuskoisuuttaan, kun Jutta Urpilainen oli valtionvarainministeri ja puolueen kannatus raapii samaa pohjaa mitä valtion kassakin. Kokemushan on varmasti sama kuin pikkupojalla, jolla on tullut pisu housuihin talvipakkasella. Ensin se lämmittää, mutta sitten on kahta kylmempi.

On siis tosi suurta höpinää, että Suomen heikko talous olisi kokonaan yleismaailmallisen laman syytä. Eihän se tietenkään kokonaan poissuljettu asia ole, mutta vaikea on selittää piikkipaikalta lähteneen Suomen joutumista jälkijoukkoihin. Kyllä meidän todellakin olisi viimeistään nyt syytä katsoa peiliin. Suurin osa kurjasta tilastamme on hallituksemme syytä, ja ne syyt henkilöityvät Jyrki Kataiseen ja Jutta Urpilaiseen. Jos joku luulee, että Urpilaisen häviö puoluejohtajakilvassa ja Kataisen pako hallituksesta olisivat jotain muuta kuin oman epäonnistumisen seuraus, niin luulkoon sitten ihan vapaasti. Tosiasia on, että Antti Rinteellä on valtava työ SDP:n uskottavuuden palauttamisessa. Tuskin se onnistuu ainakaan nykyhallituksen mukaista linjaa seuraamalla.