Kovin on tummanvihreää

Alkuperäinen vihreä aate on kovasti tässä politisoitumisen myötä muuttunut tummanvihreäksi. Jopa melkein mustaksi. Jos joku asia onkin hieman vihertänyt, niin siinä on käynyt vähän niin kuin vihreälle luonnolle syksyllä: muuttunut ruoteen ruskeaksi.

Taitaa kuitenkin olla enemmänkin tekniikan tuntemattomuutta kuin pahaa tahtoa. Niin minä ainakin haluan uskoa, kun esimerkiksi melkein maapallon pelastajaksi mainostettu tuulivoima onkin osoittautunut lähes pahimmaksi maapallon saastuttajaksi ja ilmastomme pilaajaksi.

Kuinkahan moni vihreä mahtaa tietää esimerkiksi, mikä kaasu on rikkiheksafluoridi ja mihin sitä käytetään?

 

Kyseessä on hajuton ja väritön kaasu, joka on kyllä erinomainen eriste, ja siksi sitä käytetäänkin esimerkiksi tuulivoimaloiden tekniikassa. Ei vallan suuria määriä yhtä myllyä kohden, mutta kun sen saastuttava vaikutus on kymmeniä kertoja suurempi kuin normaalien kasvihuonekaasujen, riittää pienikin määrä lisäämään ilmaston lämpenemistä. Jokaisesta myllystä pääsee aina pieniä määriä karkuteille, ja kun myllyjä on paljon, niin kaasuakin kertyy paljon.  Pahinta tässä kaikessa on se, että juuri tällä kaasulla on kyky säilyä ilmakehässämme vuosisatoja, jopa vuosituhansiakin, joten hälytyskellojen pitäisi soida.  Ehkäpä soisivatkin, mutta luulen, että 99% vihreiden kannattajista on autuaan tietämättömiä koko kaasun olemassaolosta.

Ei se minullekaan ihan selvää ollut, vaikka olen materiaalitekniikan diplomi-insinööri ja energia-painotteisen tuotantotekniikan insinööri.  Ihan sattumalta törmäsin tuohon ongelmaan valmistellessani väitöskirjaa kierrätyksestä.

Samassa yhteydessä törmäsin toiseen kauhistuttavaan asiaan: tuulivoimaloiden aiheuttamaan jäteongelmaan. Pelkästään roottoreiden siivet sisältävät kymmeniä tonneja kellekään kelpaamatonta jätettä. Tähän verrattuna myllyjen sisältämä hydrauliöljy on pikkujuttu, joskin toki haitta sekin.

Vihreät vastustivat aikanaan puhtainta ja saasteetonta ydinenergiaa, vedoten siihen, että jäteongelmaa ei ole ratkaistu. Puppuahan se oli, ja kirjoitinkin aineesta silloin. Nykytekniikka mahdollistaa ”ydinjätteen” kierrättämisen niin hyvin, että jäljelle jäänyt materiaali on lähes neutraalia. Lupasin silloin, että sen voisi tuoda vaikka meidän takapihalle.  Nyt täytyy jo perua lupaus, sillä jouduin muuttamaan pois omakotitalostamme juuri tuulimyllyjen tähden.

Tuulimyllyjen haitat ovatkin varsin moninaiset, niin ihmisille, eläimille kuin muulle luonnolle.

Tuulimyllyjen keski-ikä on noin 14 vuotta.  Ranskalaiset ovat laskeneet, että kun yhden myllyn rakentaminen ja purku tulevat maksamaan noin 9 miljoonaa euroa, pystyy mylly elinaikanaan tuottamaan sähköä vain noin 5 miljoonan euron verran. Ei siis ihme, että ilman meidän tukea jokainen mylly kaatua rojahtaisi. 

Suomalaisten kanalta merkittävää on lisäksi se, että niin suomalailta kuin nuo tuulivoimayhtiöt näyttävätkin, niin suurin osa,niiden omistuksesta on ulkomailla. Jokainen mylly tuottaa siis kansantaloudellista tappiota.  Paitsi että tuulivoima ei ole saasteetonta energiaa, se ei ole myöskään taloudellisesti tuottoisaa.  Tässä suhteessa jopa hiilivoima päihittää tuulivoiman, puhumattakaan kotimaisesta hakkeesta tai jopa turpeesta. 

Väitöskirjassani olen tutkinut myös jätteen polttoa, joka todellakin nousee varteenotettavaksi vaihtoehdoksi energian tuotannosta puhuttaessa.

Taitaa olla niin, että täysin päästötöntä energian tuotantomuotoa ei ole olemassakaan, jos tuotantolaitosten rakentaminenkin huomioidaan.  Ehkä vesivoima ja aurinkovoiman paikalliskäyttö ovat parhaimmillaan sitä ja heti niiden jälkeen tuleekin sitten ydinvoima.

Tuulivoima taitaa jäädä tuon listan jälkipäähän, vaikka voimayhtiöiden taitavat lobbarit muuta väittävätkin.

Niinhän se on, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Kattokassinen

Ensimmäinen osa opiskelustani tapahtui siis Oulun teknillisessä oppilaitoksessa, jossa minusta tuli sitten sähköteknikko. Tuli sittenkin, vaikka opiskelu hetkeksi keskeytyikin ”yksityisluontoisen opintomatkan” takia.   Nuo kuolemanvaaralliset tilanteet taisivat sattua tuossa opiskelujen välillä, jolloin en ihan vielä ollut lopettanut alkoholin käyttöä.  Sillä aineellahan se oli taipumus viedä minut mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin, joita en heti osannut edes säikähtää. Yhtä auto-onnettomuutta lukuun ottamatta lähes kaikessa oli osallisena alkoholi. Se ei suinkaan ollut syy mihinkään, sillä ei toki ollut viinan syy, että luonteessani oli vikoja, se vain toi ne esille. Ehkä syy sittenkin oli ”ryssänlapsen” leiman aiheuttamasta traumasta, joka ehkä aiheutti jonkinlaisen pätemisen tarpeen.

Pohjimmiltani olin hyvin arka, mutta pienessä kännissä tein kaikkea sellaista, jota selvin päin en missään tapauksessa olisi tehnyt. Pelkäsin korkeita paikkoja, joten ihan jostakin minulle tuntemattomasta syystä kiipeilin milloin minnekin. Kiimingin radiomasto oli yksi niistä paikoista - muistaakseni noin 300 m korkea. Ehkä jo lapsena hieman häpesin tuota ”heikkoutta” ja siksi rupesin harrastaman mäkihyppyä. Ei se laskeminen paljon rohkeutta vaatinut, mutta torniin nousu joskus pelotti. Jyväskylän vanhaan mäkeen noustiin pitkin puuportaita, joiden raoista näkyi alas, ja joskus sattui tuulenpuuska osumaan olalla olleisiin suhteellisen painaviin suksiin ja se horjutti tosi pelottavasti. Onneksi tuon kaiken tein vielä selvinpäin, siksi kai pelottikin. En minä silloin vielä viinasta mitään tiennyt, vaikka lapsuuden aikainen asuinympäristö oli melko kostea.  Myös tappelua minä pelkäsin, ja siksi kai minusta tuli nyrkkeilijä.

Korkean paikan kammoni sai minut ainakin kerran hyvin lähelle kuolemaa. Eräs ystäväni asui hyvin korkeassa talossa Oulun keskustassa. Tulin kapakasta myöhään yöllä ja rahani oli loppuneet. Myös linja-auto-liikenne oli loppunut, ja minä asuin jossain kaukana. Kun ulkona oli kohtuullisen kylmä, oli minun lähes pakko löytää lämmin nukkumapaikka. Muistin kaverini asunnon, mutta alaovi oli lukittu, eikä yöllä ollut satunnaisia ovesta kulkijoita.  Mieleeni välähti kattoluukku - sellainenhan oli kaikissa taloissa.  Kattoluukusta pääsi ullakolle ja sieltä rappukäytävään. Niinpä kiipesin paloportaita pitkin katolle, joka oli aika korkealla kahdensankerroksisessa talossa. Lisäksi katto oli hieman liukas, koska pellin päälle oli satanut lunta.  Nailonpohjaiset kenkäni olivat todella liukkaat, joten jo muutaman askeleen jälkeen aloin liukua loivaa peltikattoa pitkin kohden raunaa. Yritin olla kontallani, mutta liuku vain jatkui. Aivan katon reunalla kantapääni osui johonkin kanttaukseen ja liuku pysähtyi.  Olisihan se ollut melko rysähdys katolta asfaltille, jonne oli matkaa ainakin 25 – 30 metriä.  Sydän pamppaillen riisuin kenkäni ja aloin ryömimään kohden kattoluukkua.  Pääsin luukulle, pääsin ullakolle ja pääsin kaverini ovelle, josta myös sisälle keskellä yötä.

Kiittelin mielessäni peltiseppiä, mutta ehkäpä apu tuli sittenkin jostain muualta.  Myöhemmin olen myös pyytänyt anteeksi tuota yöllistä häiriköintiä.

Se oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin tuon kiinteistön katolla harhailin. Ehkä joku oli kuitenkin nähnyt ”kattokassisen” siellä katolla, sillä sen jälkeen kyseisiä paloportaita oli niin paljon lyhennetty alapäästä, että niille ei maasta käsin ollut mahdollista nousta.

Näillä ”kuolemaa halveksivilla” seikkailuilla ei tietenkään ollut mitään suoranaista yhteyttä rasismiin, mutta tietty ilmapiiri leijui vielä Oulussa oloni alkupuolillakin. Hyvän kuvan asenneilmapiiristä antaa seuraava episodi.

Jouduin väittelyyn olulaisen liikemiehen kanssa asiasta, jonka hyvin tunsin, joten luonnollisesti ”vastustajani” jäi tappiolle.  Toinen ”perusoululainen” lohdutti tätä sanomalla: ”Eihän se ole edes oululainen, joku junan tuoma”.

Jos en siis ollut ryssän lapsi enkä landepaukku, olin kuitenkin junan tuoma.  Kyllä Suomi on todella rasistinen maa.  Edes suomalainen ei ole oikea suomalainen, jos ei ole paikkakunnalla ikänsä asunut.

Nämä ikänsä paikkakunnalla asuneet eivät oikein halua hyväksyä minkäänlaista muuttoa, puhumattakaan maahanmuutosta, jolloin sekaan saattaa sattua ihan erivärisiäkin ihmisiä.

Erään puolueen johtaja nimittikin tätä kosmeettiseksi haitaksi. Liekö ihan korrektia kielenkäyttöä itseään sivistyneeksi luulemalta ihmiseltä.

Sananvapaus?

Kiinnostukseni kaikenlaisiin asioihin sai minut joskus menneisyydessä opiskelemaan peräti oikeusoppiakin. Eihän siitä mitään tullut, kun en oikein osannut päättää, mikä minusta ”isona tulee”, mutta täytyy myöntää, että joitakin asioita jäi kuitenkin mieleeni. Ensinnäkin rikoksen määritelmä ”Rikos on teko, josta laissa on määrätty rangaistus”.  Lisäksi pätkä tuomarin ohjeista. ”Tuomarin tulee ratkaisuissaan pyrkiä toteuttamaan lain tarkoitus”.

Sananvapautta hehkuttavat koettavat kovasti vetäytyä perustuslain suojaan. Nyt on kuitenkin niin, että perustuslain tarkoituksena ei voi olla rikosten suojaaminen.  Kaikki solvaukset, kansanryhmää vastaan kiihotukset ja muut rasistiset rikokset ovat siis edelleen ilman perustuslain suojaa ja ilman muuta rangaistuskelpoisia.  Turha siinä on tynkkysten mököttää.

Jos rikos tapahtuu eduskunnassa pidetyssä puheessa, pitäisi sekin saada rangaistavaksi rikokseksi ilman puoluetovereiden suostumusta. Eduskunta on kuitenkin arvovaltainen laitos, jossa edustajien tulee käyttäytyä asiallisesti.  Eduskunta on myös lakiasäätävä laitos, mutta ei tuomioistuin. Eduskunnalla ei pitäisi olla mitään oikeutta puuttua oikeusasiamiehen toimintaan. Syyte ei sinänsä tee ihmisestä syyllistä, joten olisi oikeus ja kohtuus, että tuomioistuin saisi ratkaista syyllisyyden.  Tuomion välttäminen ei myöskään tee ihmisestä syytöntä, joten ainakin minä pidän Mäenpäätä edelleen syyllisenä rasistiseen rikokseen. Hänen paikkansa ei missään tapauksessa tulisi olla Suomen eduskunnassa. Ei siellä toki pitäisi näkyä sellaista puoluettakaan, joka ei ymmärrä sananvapauden perimmäistä tarkoitusta.  Onneksi oikeusistuimet ja lainvalvojat sen pääasiallisesti ymmärtävät. Kaikissa tapauksissa kansanedustajan edustajana tekemä rikos pitäisi tulkita ”raskauttavissa olosuhteissa” tehdyksi rikokseksi ja siitä tulisi tuomita erityisen ankarasti. Ei siis nykykäytännön mukaan hyssytellä.

Niille, jotka pyrkivät tilastojen avulla tekemään jostakin etnisestä ryhmästä tavallista rikollisemman, voin kertoa, että tilastoja voi lukea niin monella tavalla. Selvää on, että syytekynnys tiettyjen ihmisten kohdalla on huomattavasti alhaisempi kuin kantasuomalaisten kohdalla. Sama pätee myös rikosilmoituksiin. En toki puolusta minkäänlaista rikollisuutta, mutta asioita pitäisi aina katsoa suoraan silmiin. ”Haittamaahanmuutto” on jo sinänsä rasistinen termi, ja sen käytöstäkin voitaisiin ihan hyvin tuomita.

Suhteellisesti suurin rikollisten joukko löytyykin Perussuomalaisten eduskuntatyhmästä, jossa kovin monella ei ole puhtaita papereita.

Tuomitsematta jättäminen ei lainkaan tee ihmisestä syytöntä. Edelleen on voimassa määritelmä ”Rikos on teko, josta laissa on säädetty rangaistus”.  Moni puhe täyttää tuon vaatimuksen.