sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Mikä äärioikeisto?

Paatero varoittaa äärioikeistosta ja kehottaa tarkkailemaan heitä. Oikein. Ongelmana Suomessa on vain äärioikeiston löytyminen. Voihan se olla, että joitakin fanaatikkoja löytyy niin oikealta kuin vasemmaltakin, mutta ryhmittymää on vaikea Suomesta löytää. Se nyt vaan ei ole niin, että tietyt asiat ovat oikeistolaisia ja toiset taas vasemmistolaisia. Lähes kaikkien asioiden kannattajia löytyy kaikista poliittisista ryhmistä, aivan samoin kuin niiden vastustajiakin.

On todella vahingollista leimata jotkut hulinoitsijat oikeistolaisiksi vain sillä perusteella, että joku ryhmittymä ihailee natsi-Saksaa. Vastaavasti löytyy ryhmiä, jotka ihannoivat kommunismia. Niin että mikäpä siinä. Tarkkailun alle vaan Katainen ja Arhinmäki, edustavathan ne virallisesti näitä ääripuolueita. SDP on selvästi persujen oikealla puolella, joten persujakaan ei voida pitää oikeistolaisina, koska he ovat SDP:n vasemmalla puolella.

Ikävä juttu, mutta edelleenkään en pidä vihreitä, kristillisiä ja ruotsalaisia edes poliittisina puolueina. Ovat yhden asian liikkeitä, mutta asia on joskus vähän hukassa.

Näitä pieniä sirpalepuolueita pidän myös yhden asian liikkeinä. Kunniaksi niille kuitenkin on, että se asia on usein selkeämmin esillä kuin noilla eduskuntaan selvinneillä ryhmittymillä.

Kun minusta tulee Kallan kuvernööri, julistan Kallaan kaksipuoluejärjestelmän… minä ja vaimo. Meillä päätetään asioista ”mies ja ääni”-periaatteella. Päätökset ovat hyviä ja demokraattisia, kosia vaimoni ei onneksi ole mies, eikä toistaiseksi ole ilmoittautunut myöskään sukupuolineutraaliksi. Suomen hallitus on kuin yskänrupi. Tekee olon epämiellyttäväsi ja siitä on vaikea päästä eroon. Oikein teki pahaa kuunnella vaalien jälkeen, kun Katainen hehkutti, kuinka kokoomus on ensimmäistä kertaa noussut Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Tyhmää ajatella niin.

Kaikki – paitsi perussuomalaiset – putosivat. Kokoomus putosi kuitenkin vähiten, koska äärimaitokokoomuslaisia on enemmän kuin esimerkiksi äidinmaitokepulaisia.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Matkapäiväkirja, toinen päivä

Ihmeellisiä ovat nämä suomalaiset ihmiset. Eivätkö he todellakaan tajua, että maa olisi paljon mukavampi asua, jos joka paikka ei olisi sotkettu. Yritin syödä matkalla vähäiset evääni… ja söinkin, mutta kaikki tähän tarkoitukseen rakennetut katokset olivat törkeästi sotkettuja. Näyttää tosi huolestuttavalta, jos suomalaiset eivät erota vessaa huvimajasta. Eivät muuten tiedä puuseessä sen reiän tarkoitustakaan, tai sitten tähtäys on muuten heikko. No varsinaiseen käyttötarkoitukseensa sopimattomia molemmat. Ei todellakaan ole ihme, jos tielaitos ei niitä enää rakenna.

Myös käsitteet parkkipaikka ja kaatopaikka ovat menneet pahasti sekaisin.

Aamuvarhaisella oli liikenne hieman hiljaisempaa ja kun aurinko alkoi lämmittää siinä seitsemän maissa, nousi mieliala yhdessä auringon kanssa. Nyt oli varma, että ajan yhtä soittoa Kalajoelle. Siinä kymmenen maissa olin Pihtiputaalla, josta sitten käännyin kohti Haapajärveä. Haapajärvellä traktori osoitti ensimmäisin väsymyksen merkkejä. Starttasi vasta kolmannella yrityksellä. Ilmeisesti lataus oli hieman väsynyt matkan tiimellyksessä. No lähti kuitenkin. Mittasin polttoaineen määrän ja päätin, että en sammuta moottoria ennen kuin Kalajoella. Kun en tuntenut konetta, niin aloin jo ennen Nivalaa pelätä, että ei riitä perille. Kaipa nafta olisi riittänyt, mutta kun lähestyin Ylivieskaa, alkoi sataa ja ukkostaa. Ei ollut koko matkalla sellaista riesaa ollutkaan.

Olenkohan minä ihan arkalasta kotoisin, kun ensimmäistä kertaa elämässäni pelkäsin ukkosta! Tai no, en minä oikeastaan ukkosta pelännyt, vaan jotain ihan muuta. Mielessäni välkkyi kuva siitä, kuinka matkan viimeisellä osuudella polttoaine loppuisi ja minä värjöttelisin vesisateessa jossakin tien päällä.

Jos kerran on pysähdyttävä, pysähdytään nyt. Tankkasin ABC:llä siinä puoli neljän maissa iltapäivällä. Nyt meni viimeinenkin kymppi, mutta olin sentään ihmisten ilmoilla. Periaatteessa sammutan aina tankkauksen ajaksi. Nyt siis lyhyt rukous yläilmoihin ja startti. Jälleen lähti kolmannella yrityksellä. Koettelee, vaan ei hylkää Herra. David Brown jyskytti taas iloisesti ja matka jatkui kohti Kalajokea. ”Meillä on sellainen tapa, että kun sataa, antaa sataa”, sanoo vaimoni. Niinpä minäkin annoin sataa. Pari tuntia meni vielä matkassa, joten perille Kalajoelle saavuin noin vähän viiden jälkeen.

Lämmin kiitos korkeimmalle voimalleni. Lämmin kiitos David Brownille ja lämmin kiitos Toivo Papusen perikunnalle. Taavetista on varmasti paljon apua tsasounan rakennustöissä.

36 tuntia lähes yhtämittaista ajoa vanhalla traktorilla rukoushuoneen hyväksi. Kyllä nyt on syytä tsasounan nousta!

torstai 28. heinäkuuta 2011

Matkapäiväkirja, ensimmäinen päivä

Justiin sain vasta herättyä, kun herätyskello soi. Säntillisesti kello 5.00, niin kuin olin sen opettanut. lis saanut tämän kerran vaikka pettää, mutta ei pettänyt, joten ei muuta kuin kahvin keittoon. Pirjon pitäisi lähteä saattamaan kaupungin läpi, mutta saas nähdä. Näyttää painuneen takaisin pehkuihin.

Minun on kuitenkin pakko nousta.

No kyllä se Pirjokin nousi. Väitti, että minun kello soi 15 minuuttia liian aikaisin. Kai se sitten niin oli, mutta sovussa juotiin aamukahvit ja sitten matkaan.

”Saattohoito” jatkui Mikkelin tienhaaraan ja vielä pari kilometriä ylikin. En olisi millään uskonut, että naisesta on niin paljon turvaa, mutta jotenkin vaan tunsin oloni yksinäiseksi, Pirjo kääntyi takaisin ja minun… sekä traktorin… nokka osoitti kohti Mikkeliä. Iso vanha traktori, jota en oikeasti osannut edes ajaa. Olipahan aikaa opetella, huippunopeus kun oli vain noin 20 km tunnissa.



Ihan mukavalta tuntui, kun ohi ajavat autoilijat vilkuttivat ja näyttivät peukaloaan, eikä kukaan puinut nyrkkiään. Eivät edes rekkakuskit, jotka näyttivät oikeasti olevan maanteiden herrasmiehiä. Rekkojen kanssa ei ollut vaikeuksia, mutta ”sunnuntaiautoilijat” roikkuivat joskus tarpeettomasti takana. Ilmeisesti eivät uskaltaneet ohittaa.

Vähän ennen Mikkeliä pysähdyin kahville johonkin kuppilaan, Kello oli noin 10 kun olin Mikkelissä. Ihan hyvin selvitin kaupungin ja jaloittelemaan pysähdyin tuntia myöhemmin. Juttelin jonkun entisen rekkakuskin kanssa ja sain vain hyvän matkan toivotukset ja ohjeen: ”Älä välitä rekkakuskeista, ne ovat tottuneet kaikkeen”. Samalla sain varoituksen Jyväskylän MM-rallin aiheuttamasta ruuhkasta.

Ruuhkasta selvisin, mutta majapaikkaa ei löytynyt Jyväskylästä, jossa olin noin kello 20.00. Vaajakosken ABC:llä join kupin ABC:n kuuluisaa ulostuslääkettä, jota he nimittävät kahviksi. Se toimikin niin hyvin, että virkistyin siinä määrin, että päätin jatkaa matkaa niin kauan kuin jaksan. No jaksoinhan minä. Olen minä ennenkin jaksanut yhtä ja toista, mutta nyt kyllä yllätin itseni.

Autolla ajaessa ei ennätä huomioimaan kaikkea kaunista tai rumaa, mitä tien varrella on. Nyt oli siihen aikaa, vaikka ei ajankulu ollutkaan suurin ongelmani, vaikka niin olin pelännyt. Jäykistyminen, selkäsärky ja yöllä jo paleleminenkin olivat ongelmia. Sietokynnykseni tuntuu olevan melko korkea, sillä vasta puolenyön jälkeen pysähdyin, koska valot olivat huonot, ja ohi ajava liienne alkoi pelottaa.

Jos oikein muistan, se oli entinen Konginkankaan Esso, jonka pihaan parkkeerasin traktorin kello 02.00 suunnilleen. Jonkun mansikkakauppiaan tiskin alta löysin paikan, jossa yritin nukkua valoisaan saakka. Se oli väsymyksen huippu, kuulin olemattomia ääniä ja olin jokseenkin varma, että vaimoni Pirjo ja tyttäreni Pirita juttelivat traktorin vieressä. Kurkistin laatikon laidan yli: eivät jutelleet. Vaimoni oli edelleen Lappeenrannassa ja tyttäreni kotonaan Padasjoella, ainakin oletin niin. Tunnin verran yritin siinä sitten torkkua, mutta kylmyys esti sen tehokkaasti. Nousin kävelemään, ja kun päivä taas alkoi sarastaa, polkaisin traktorin käyntiin ja matka jatkui.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Traktorilla Lappeenrannasta Kalajoelle tsasounahankkeen hyväksi

Se sitten lähti. Traktori kohti Kalajokea. Jos kiinnostaa, niin se on 50 vuotta vanha David Brown ja väriltään valkoinen. Kun netti nielee tämän blogiini, olen jo traktorin ratissa ja hyvän mataa menossa Lappeenrannasta kohti alajokea. Vasenta lamppua ei ole, eikä vilkkuja. Käsillä siis vain ojentelen ja suuntia huidon. Valon antaa varmasti aurinko, sillä vuorokauden pimeimpinä hetkinä en aio ajella.

Jos ajattelit kysyä, miksi tuo hölmö ajelee, niin kysy vaan. Eihän se ole hölmöä jos hölmö tekee hölmöjä. Hölmöä on kysellä hölmöjä, mutta vastaan silti. Olen viemässä traktoria Lappeenrannasta Kalajoelle, jossa sen tarkoitus on osallistua tsasounan rakennustöihin. Traktorin kylkeen on teipattu rukoushuoneen kotisivujen osoite. Jos tien varteen rynnänneen väentungoksen vuoksi et pääse osoitetta näkemään, niin kerron sen nyt myös tässä. Se on: www.kalajoenrukoush.nettisivu.org. Minulle saa soitella vaikka koko matkan ajan. Puhelimeen koetan vastata numerossa 044-5152601.

Kaikki tätä matkaa ja rukoushuoneen rakentamista koskevat sponsoritarjoukset otetaan vastaan.

Pääsen perille, jos Jumala suo. Rukoushuoneen valmistuu joka tapauksessa.

Minusta melkein tuntuu, että mieluummin rupean kumminkin kirkon palvelijaksi kuin Kallan kuvernööriksi, jos valita saan. Molemmat vaihtoehdot ovat edelleen auki.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Sitoutumaton suomalainen

Voi hirveetä. Tai no, onko se oikeesti ees hirveetä. Kirjoitusteni perusteella minut on leimattu perussuomalaisesi. Parempi sekin kuin leimautuminen esimerkiksi vihreäksi. Suomessa kun vihreät eivät oikeastaan ole minkään värisiä.. siis minun mielestäni.

Kertakaikkiaan haluan nyt tehdä selväksi, että en ole perussuomalainen… suomalainen kylläkin. Sille en tietenkään voi mitään, enkä haluakaan voida, että joku Timo Soini ajattelee monista asioista kuten minä. Sanoin että monista asioista - ei siis kaikista.

Jotenkin minulla on sellainen kutina, että monissa puolueissa on ihmisiä, joiden henkilökohtainen mielipide on puolueen mielipiteistä poikkeava. Nämäkin puolueet käyttävät itsestään nimitystä ”demokraattinen”, vaikka tosiasiassa ns. puoluekuri on hyvin lähellä diktatuuria. Miltä se kuulostaisi esimerkiksi ”diktatuurinen työväenpuolue”? Diktatuurisessa työväenpuolueessa rangaistaan esimerkiksi siitä, että toimit niin kuin olet äänestäjillesi luvannut. Tämähän ei ole kovin yleistä suomalaisessa politiikassa, joten se voidaan ilman muuta katsoa rangaistavaksi teoksi. Pääsääntöhän on, että lupaa mitä lupaat, mutta puolueen etu on asetettava äänestäjien edun edelle. Puolueen etuna on pidettävä puoluejohtajan etua.

Suomalainen politiikka ja eduskuntatyöskentely ei siis missään tapauksessa ole samantasoinen tapahtuma kuin esimerkiksi Formula 1 –kilpailut. Siellähän tallimääräykset on kokonaan kielletty.

Jos nyt sitten joku haluaisi, että minä ryhtyisin presidentiksi, niin älkää sotkeko minua mihinkään puolueeseen, sillä en tule vastaanottamaan minkään valtakunnan tallimääräyksiä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Muutos

Kun Kallan kuvernöörikunnasta sammuvat majakan valot ja ainoa yhteys saarelle on hiihtolatu, niin minä kuvernöörinä joudan paneutumaan suomaiseen politiikkaan paremminkin. Kun poikani oli perustamassa puoluetta nimeltä Muutos 2011, varoittelin häntä kovasti. Kansa kyllä halusi muutosta, mutta luonnonlaki nimeltä muutosvastarinta soti liian rajuja muutoksia vastaan.

Muutosvastarinta toimii yhä edelleen, joten olen koettanut pysyä puolueettomana ja sitoutumattomana. Se vaan on nyt niin kamalaa tämä tyhmyyden kasauma, joka tuntuu mahdollistavan tämän nykymenon. Jossakin aikaisemmassa kirjoituksessani jo kirjoittelin näistä pätevyysvaatimuksista. No turha kai niitä oikeasti olisi asettaa, jos edes puolueet eivät niistä huolehdi. ”Rehelliseksi tunnettu hyvämaineinen Suomen kansalainen”. Uutta eduskuntaa ei tiedä, mutta vanhasta löysin vain 12 ko. vaatimuksen täyttävää. Tästäkin tusinasta puolet on auttamattoman tyhmiä, joten poliittiseen kirjoitteluun löytyy kyllä aihetta myöhemminkin.

Jos tässä nyt sattuu, että kirjoitteluun tulee pieni tauko, niin tämä johtuu pääasiassa uusiin edustajiin ja ministereihin tutustumisessa menevään aikaan.

Traktoreista, kirkosta ja kissoista voin kyllä kirjoitella tässä välilläkin.