Kallan kuvernööri: heinäkuuta 2020

Edellisen kerran olin ehdolla kunnanvaltuustoon edellisellä kotipaikallani Kalajoella ja silloin ”persujen” listoilla. No enhän minä tullut valituksi, sillä minulta puuttuivat kaikki ne ”meriitit”, joita monet ”ystäväni” käyttivät. En ollut Suomen paras autovaras, enkä edes neljän konkurssin mieskään, puhumattakaan että olisin syntynyt Kalajoella. No en ole syntynyt Jyväskylässäkään, mutta suurimman osan elämääni kyllä täällä asunut, joten aina olen pitänyt itseäni jyväskyläläisenä, vaikka olenkin ”Karjalan pakolainen”.

Tänne tulin nyt eläkepäiviäni viettämään. Kun Sininen tulevaisuus pyysi minua ehdokkaakseen, päätin suostua, pitkän harkinnan jälkeen. Onhan monia asioita, joissa minulla on sekä kokemusta että näkemystä, ja Sininen tulevaisuus on puolue, jonka periaatteet hyväksyn täysin. Uskon, että minusta olisi paljon hyötyä monille sidosryhmille. Näin ainakin eläkeläisille, karjalaisille ja urheilujärjestöille, jopa opiskelijoillekin.

Olen eläkkeellä oleva karjalainen ja ennen eläköitymistäni toimin valtakunnallisen lajiliiton hallituksessa as aikuiskouluttajana. Pitkä opintoputkeni ja opettajan urani auttaa myös näkemään opiskelijoiden ongelmat.

Katsotaan nyt sitten, mihin tämä tie voi johtaa.

On aivan selvää, että en ole läheskään kaikessa oikeassa, mutta jos uskon johonkin asiaan, tulen kyllä puolustamaan sitä kaikin tavoin niin kauan kuin joku päätös on tehty. Päätöksen jälkeen seison kyllä päätöksen takana ilman välihuutoja. Sellaista demokratia on, tai ainakin sen pitäisi olla. Jarrutustaktiikalla on vain hintoja korottava vaikutus.

Jo nyt lupaan, että ennen kunnallisvaaleja paneudun silloisiin hankkeisiin ja ilmaisen hyvissä ajoin mielipiteeni niistä. Jos päätös sitten on ajatusteni vastainen, lupaan olla räksyttämättä asiasta. Ei se sillä paremmaksi muutu, vaikka olisinkin toista mieltä.

Jo nyt kerron, että olen maahanmuuttomyönteinen enkä hyväksy rasismia missään muodossa, kohdistuipa se kotimaisiin vähemmistöihin tai ulkomaalaisiin. En myöskään hyväksy kenenkään tekemiä rikoksia, olipa kyseessä vähemmistö, enemmistö tai vaikkapa kansanedustaja. Kaikista näistä ryhmistä näyttää konnia löytyvän.

Sanottakoon lopuksi, että en ole ”persu” enkä ”persumielinenkään”, vaikka ”vennamolainen” kylläkin. Toivon, että Sininen tulevaisuus kasvaa uudeksi aatteen kantajaksi puhtaan lipun alla. Siihen eivät nykyiset ääripuolueet pysty.

Lainaan tähän Veikko Vennamon lausetta: ”Rötösherrat kuriin”.

torstai 30. heinäkuuta 2020

Jo vuosikymmen sitten - Voihan helvetti!

Tämä kymmenen vuoden takainen kirjoitus tuntuu sopivan hyvin tähänkin hetkeen. Mikään ei ole muuttunut ja jos onkin, niin huonompaan suuntaan. Edelleen eduskunta saa päättää, voidaanko kaveria syyttää selvistä rikoksista. Nimenomaan eduskunnassa tehdyt rikokset ovat erityisessä suojelussa, joihin ei oikeusjärjestelmämme kynnet pysty, jos kaverit eivät sitä salli. Ainakaan minä en pysty erikoisen suuresti arvostamaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin pienet possut.

Ei tuo törkeä käytös ole pelkästään ”persujen” etuoikeus, joskin siinä porukassa se näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tuon kirjoitin siis 10 vuotta sitten. Lukekaa ja miettikää.

***************

perjantai 17. syyskuuta 2010

Voihan helvetti...

En minä tyhmä ole, vaikka olenkin osa Suomen kansaa ja vaikka poliitikot näyttävätkin ajattelevan, että kansa on tyhmää. Ihan oikeasti meinasin satuttaa istumalihakseni laskeutuessani koko sadan kilon massallani lautalattialle, kuultuani että ministereillä ja jopa kansanedustajillakin on tavallista korkeampi syytekynnys. Perustuuko tämä olettamukseen, että poliitikot joka tapauksessa ovat sen verran kelmejä, että kaikki istuisivat linnassa, jos saisivat syytteen samanlaisista rikoksista kuin tavallinen rahvas.

Niinhän se oikeasti taitaa olla. Onni onnettomuudessa on, että itse on saatu lait laatia ja kaikeksi varmuudeksi vielä itse saadaan tutkia omia rötöksiä.

Kyllähän se tietysti siltä tuntuu, että se on niin väärin.... niin väärin.

Kansalaisen oikeustajuni kertoo, että asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Jos poliitikko.. vaikkapa ministeri... syyllistyy rikokseen, on se vähintäin raskauttava asianhaara, ja syytekynnyksen tulisi olla ehdottomasti matalampi kuin tavallisilla tolleroilla, joiden voidaan joskus olettaa erehtyvän.

Eikös se niin olekaan, että palvelijamme ovat rehellisiksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Tällaista olen miettinyt

Katselin tässä vanhoja kirjoituksiani ja melkein ihailin kielenkäyttöäni. Päätin julkaista minua eniten korpeavista asioista laatimiani juttuja uudelleen. Seuraava kirjoitus on vuodelta 2015, joten ehkäpä se on taas ajankohtainen.

Olen sitä mieltä, että kielenkäyttö ja toden puhuminen opitaan kotona nyt ja tulevaisuudessakin. Meidän vanhempien on turha opettaa mitään, jos itse näytämme huonoa esimerkkiä.

Minä olen pyrkinyt ainakin puhumaan suhteellisen siististi, en tahallani valehtele, enkä rakennuta kirkkoja huomion toivossa, niin kuin joku on epäillyt. Kyllä siihen todella oli paljon syvällisemmät syyt.

*****************

VOI VITTU

Kyllä tuli syntinen olo, kun tuon otsikon kirjoitin, mutta kirjoitin kuitenkin ja samalla ajattelin, että mahtavatkohan koululaiset tuota sanaa hokiessaan tuntea minkäänlaista omantunnon pistosta. Ehkä eivät, sillä tuskin heistä moni edes tuntee sanan alkuperäisen merkityksen, ennen kuin siitä tuli kirosana ja se alkoi jokapäiväisessä puheessa korvata jonkin välimerkin. Alun perinhän tuo sana on tarkoittanut naisen ulkosynnyttimiä, eikä siis sellaisenaan sisällä mitään rumaa. Ruma sana siitä tuli vasta sen jälkeen, kun sitä ruvettiin käyttämään kirosanana. Mistä lie moinen vimma saanut alkunsa?

Tässä yhteydessä en voi hillitä kiusausta kertoa tapausta eletystä elämästä, jonka ainakin luulen hieman ajatteluttavan erästä oppilaitoksemme opiskelijaa niinä aikoina, kun minäkin vielä sain jakaa ”sivistystä” nuorisolle.

Koulun käytävällä kulki opiskelijaneitonen, joka käsitteli ”pussukkaansa”, josta putosi lattialle taskupeili. Tyttö poimi peilin lattialta, katsoi sitä hieman harmistuneena ja totesi: ”Vittu, nyt se halkesi.” Tytön perässä kävellyt naispuolinen opettaja totesi siihen: ”Nytkö vasta! Kyllä varmaan kävi kipeesti!” En tiedä, käsittikö tyttö tuon edes moitteeksi ja jos käsitti, niin varmaan ei kunnolla ymmärtänyt, mistä moitittiin. Sen verran yleinen tuo sana on.

Toinen, muusta syystä vastenmielinen sana on ”paska”. Ehkä sekään ei sellaisenaan olisi niin paha, ellei sitäkin käytettäisi jonkinlaisena kirouksena, tai sitten korvaamaan jotain muuta hieman sivistyneenpää mutta laimeampaa sanaa. Esimerkiksi ilma on ihan ”paska” vaikka ulkona oikeasti sataa vain vettä. Sana on varsin laajassa käytössä, ja jopa suomalaiset urheilijatkin ovat ihan ”paskoja” siitäkin huolimatta, että he ovat lajiensa parhaita tässä maassa.

Lasten ja nuorten kohdalla ei tilanne ole vielä ihan toivoton, mutta kyllä meidän vanhempien tulisi jo kotioloissa huolehtia siitä, että nuorison kielenkäyttö hieman siistiytyisi. Ehkäpä poikani aikoinaan osui asian ytimeen. Kysyin häneltä, missä hän on nuo kirosanat oppinut, kun ei kotona varmasti niitä ole käytetty. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Koulussa opetetaan.” Se voi todella olla totta, sillä niin kauan kuin me asumme ”jonkun vitun huoran” kanssa, tuskin pystymme lapsillemme kunnon eväitä antamaan. Kyllähän koulunkin kuuluu kasvatuksessa avustaa, mutta eiköhän vastuu ole kuitenkin meillä vanhemmilla.

Jotenkin nuoriakin nolompi on tilanne silloin, kun yhteiskunnan tukipilareina itseään pitävät ja poliitikkona itseään markkinoivat ihmiset eivät tunne edes käytöstapoja, vaan saattavat sortua samanlaiseen kielenkäyttöön. Se ei kerro pelkästään siitä, että lapset oppivat koulun pihalla, vaan juuri tuosta tartunnan lähteestä, joka saattaa siis olla ihan kunnolliselta vaikuttava ihminenkin. Kiroilu on kuin tuhkarokko. Se voidaan oppia kotona, mutta leviää sitten koulun pihalla.

Turha meidän on odottaa kovin korkeaa politiikan tasoa tai kulttuurisaavutuksia, jos joukossamme on noin ”vitun paskoja ihmisiä niin saatanasti”.

Nyt sitten menen pesemään kädet ja kielen noiden sanojen käytön jälkeen; niinhän meillä aina jouduttiin tekemään kotona, jos ruma sana lipsahti suusta. Saippuaa käytettiin. eikä sitä kokemusta mielellään halunnut uudelleen.

Uskokaa tai älkää, mutta heti alkoi saippua suussa maistua, kun noita sanoja jouduin toistamaan.

Kallan kuvernööri

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Valtuustoonko?