torstai 31. lokakuuta 2019

Minä eskimo?

Tilasin DNA testin selvittääkseni perusteellisesti oman syntyperäni.  Syynä tähän oli tietysti isäni puolelta jonkin verran venäläisyyttä ja äitinikin ulkomaalaisperäinen sukunimi.  Toki tiesin olevani karjalainen, jota lapsena ”ryssän lapseksi” haukuttiin, kun Laatokan rannalla olin kerennyt syntymään.  Yllätys olikin, että en ollut ryssä, en saksalainen, enkä edes ruotsalainen.  DNA-kertoi selvästi että olen suurimmaksi osaksi puhtaasti suomalainen, mutta jäljet viittaavat pahasti eskimoon!

Sitä nyt viimeksi olisin epäillyt, sillä lähimmätkin eskimot asuvat kovasti kaukana, eikä ainakaan ulkonäköni viittaa moiseen syntyperään.  Eskimothan eivät ole kovin pitkiä, kun minä sen sijaan vähintään normisuomalainen .. 188 cm.

Tuossahan tuo kuvani möllöttää tämän blogin alussa, joten jokainen voi arvioida, kuinka lähellä tuota kansaa oikein olen.  Eihän minulla mitään eskimoita vastaan ole, eikä hävetä yhtään, mutta mielenkiintoista tämä toki on.

Sen verran mielenkiintoni heräsi, että rupesin pohtimaan, mistä moinen johtui.  Isäni sukua en kovin pitkälle pääse penkomaan, sillä jäljet häviävät jonnekin Venäjälle. Perintötekijäni vaikuttaisivat kuitenkin aitosuomalaisilta, joten kovasti kaukainen tuo sukulaisuus tuohon arktiseen kanssaan ehkä sittenkin on.  On kuitenkin luultavaa, että sieltä jostain tuo kaikki on lähtöisin.

Äidin suvun jäljet päättyvät Berliiniin, niin kun saksalaisessa TV-sarjassa. Sieltä tuskin eskimon jäänteitä on löydettävissä.

Näin sitten vaan tiedoksi lapsuuteni mollaajille, että ”ryssän lapsi” en ole, vaan olen eskimo. Varmaan kaikkien aikojen pisin eskimo.  Pitänee lähteä penkomaan sukulaisia Gönlannista, tiedä vaikka serkkuni löytäisin.

Näin ne vaan omat mielikuvat murtuvat.  En siis ole sukua Venäjän keisarille, enkä edes mitään Suursillien sukua, mutta kuitenkin rehellinen eskimo.

Karjalaisen miehen kansallispukua olen kantanut ylpeänä ja toki karjalainen olenkin, mutta ihan oikeasti pitää nyt harkita peskin hankkimista. Se olisi paitsi eskimoiden kansallinen vaate, niin myös kovasti lämmin.

Mitähän kieltä ne eskimot puhuvat?  Sen verran ikämies jo olen, että mitään uutta kieltä en jaksaisi opiskella. Vaikka pitäisihän jokaisen oma äidinkielensä osata.  Onneksi tuo DNA-testin tulos kertoi niin ylivoimaisesta suomalaisuudesta, että voin katsoa suomen kielen omaksi äidinkielekseni, ja siinä minä olen ihan hyvä.

Näillä eväillä nyt sitten porskutellaan tämä elämä loppuun.  Varmaan on turha jollekin kanta-isälle tai -äidille enää terveisiä lähettää. Sen verran iällä olen jo minäkin, että on aihetta olettaa, että nämä esivanhempani ovat jo kuolleet.  Hyvähän se, että joku kantasolu on kulkeutunut minunkin mukanani, tuskinpa esivanhempani ovat joutuneet takiani häpeämään.


perjantai 18. lokakuuta 2019

Rasistit ja suvakit

Luin jokin aika sitten sanomalehti Keskisuomalaisen uutisen, jossa todettiin, että joka neljäs suomalainen hyväksyy rasistiset termit. Rupesin oikein miettimään, mitä nämä termit sitten ovat. No osa on oikeasti rasistisia, mutta sellaisiksi mielletään myös monia sellaisia sanoja, joilla ei oikeasti ole mitään rasistista leimaa, mutta joiden käyttöä on ryhdytty käyttämään rasistisessa merkityksessä.  Tyypillinen esimerkki on itäisen naapurimaamme väestöstä käytetty nimitys ”ryssä”.  Venäläiset itse eivät koe sanaa mitenkään loukkaavana, sillä onhan kyseessä hieman suomalaistunut sana heidän omasta kielestään.´Kun me ”Karjan pakolaiset” tultiin Kanta-Suomeen, sain minä esimerkiksi kuulla olevani ryssän lapsi. Sanasta ”ryssä” oli nyt tullutkin haukkumasana. Nyt myöhempinä aikoina on kieleemme ilmaantunut sana ”mamu”, joka sekään ei ole mitenkään rasistinen sana, vaikka sitä sellaisena yritetään käyttää. Kyse on tietysti lyhenne sanasta maahanmuuttaja, jolle lähinnä rasistit ovat luoneet jotenkin paheksuttavan leiman.

Edellä olevasta tullaankin sitten sanapariin ”rasisti” ja ”suvakki”. Arkikielessä näitä jotenkin käytetään toistensa vastakohtina, vaikka nekään eivät oikeasti sitä ole. Suvakka on lyhenne sanasta suvaitsevainen, mutta rasisti taas oikeasti tarkoittaa rasistia. Rasisti on henkilö, joka suhtautuu kielteisesti tai väheksyvästi vähemmistöihin, vieraaseen kulttuuriin, toisiin rotuihin tai ylipäätään johonkin, joka on jollainlailla vierasta. Suvakki taas suhtautuu kaikkeen tähän suvaitsevasti ja realistisesti, eikä halua edes kuulla vääristeltyjä ”totuuksia”, joita rasistit yleensä pyrkivät levittämään. Faktoilla ja tilastoilla on melko vaikea horjuttaa puhdasoppisen rasistin mielipidettä, joka on tarttunut ihoon uskonnon tavoin.

Minä olen suvakki ja kannan ylpeästi sitä leimaa. Sen sijaan rasisti älähtää heti, kun häntä nimitetään rasistiksi, ja yleensä rasistiselle käyttäytymiselle koetetaan hakea joku muu nimitys. Hyvin yleisesti olen kuullut puhuttavan ”maahanmuutto-krittisyydestä” tai pahimmassa tapauksessa jopa isänmaallisuudesta.

Totta on, että maahanmuuttovastaisuus kyllä liittyy rasismiin, sillä tätä käyttäytymistä on lähes mahdoton perustella mitenkään muuten. Maahanmuuttovastaisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin maahanmuuttokriittisyys. Lähes yhtä selvää on, että isänmaallisuus on tosi ontuva peruste.  Kaikki tilastot, ennusteet ja taloustieteilijät ovat yhtäpitävästi osoittaneet, että maahanmuutosta on ainoastaan hyötyä meidän työvoimasta köyhtyvälle maalle. Kokonaisuutena katsoen ei myöskään rikollisuus tai turvattomuus ole mitenkään lisääntynyt.  Suomi on ollut yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista jo paljon aikaisemmin kuin yksikään mamu astui tämän maan kamaralle. Suuressa joukossa liikkuu aina myös joitakin rikollisia, mutta ei ole mitään aihetta olettaa, että kyse olisi keskivertosuomalaista rikollisemmasta aineksesta, eivätkä rikostilastot juurikaan heidän syystään kasva. Tilastoitu rikollisuus mamujen keskuudessa on prosentuaalisesti vähäisempi kuin perussuomalaisten eduskuntaryhmässä.

Rasismia ei siis voi perustella millään, eikä nimityksestä voi olla edes ylpeä. Rasisti pääsee eroon rasistin leimasta vain lopettamalla rasistisen käyttäytymisen. Tutkimuksen mukaan Suomessa on noin 18% rasistisesti ajattelevia ihmisiä. En väitä, että tällä olisi mitään yhteyttä esimerkiksi Perusuomalaiseen puolueeseen, mutta hyvin lähelle tuo hipaisee tuon puolueen kannatuslukemia, ja kun kuuntelee puolueen puheenjohtajan manifesteja, ei voi välttyä epäilyltä, että tuohon vähemmistöön puolue hyvin vahvasti tukeutuu.

Kyllä se siltä näyttää, että populistisuus on nouseva aate kaikkialla maailmassa ja noilla käänteisillä arvoilla pyritään esiintymään ikään kuin oltaisiin enemmistö.  Esimerkiksi meillä Suomessa on selvää, että 80% kansasta ei halua perussuomalaisia mihinkään, ja tätä kansan enemmistön tahtoa ovat puolueet kunnioittaneet.

Olen siis ylpeästi suvakki ja nojaan tuntemiini tosiasioihin. Tunnen kymmeniä maahanmuuttajia, ja tämä ryhmä päihittää melkein minkä tahansa satunnaisotannalla valitun, saman kokoisen kantasuomalaisten ryhmän.

Ahkeria ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Vahinko, että Kuopiossa joku kahjo tappoi yhden ulkomaalaisen opiskelijan. 


perjantai 4. lokakuuta 2019

Näin se menee

Päinvastoin kun moni muu blogisti minä en kovin usein kerro päivittäisiä tapahtumia, en omaa painoani, en sairauksia, enkä edes vessassa käyntejäni, niin tärkeitä tapahtumia kun ne ovatkin.  Syvällä sielussani tunnen, että ne ovat tärkeitä vain minulle.

Ehkä tuo nurja suhtautuminen omaan itseeni saa selityksen siitä, että olen samanaikaisesti kirjoittamassa omaelämänkertaista kirjaa, jonka nimeksi tulee ”Ryssän lapsi”.  Se kertoo evakkolapsen elämästä sodanjälkeisessä Suomessa ja siirtolaisiin kohdistuvasta rasismista ja ehkä siinä sitten on liikaakin minusta.

Itse kokemani rasismi on kai se syy, miksi koetan puolustaa tämän päivän pakolaisia. Tiedän, että he ovat jo nyt kokeneet enemmän kuin keskivertosuomalainen pystyisi edes kestämään, vaikka paljon kai me Karjalan pakolaisetkin saimme kestää silloin sodan viimeisillä hetkillä.

Olen tietoinen, että jopa tälläkin blogilla on joitakin lukijoita, jotka ovat jopa halunneet, ettei viime aikojen kaltaisia katkoja tulisi.  Heitä voin lohduttaa, että kyllä tämä taas tiivistyy, kunhan pääsen kunnolla jaloilleni. Minulla ei ole syöpää - luulisin, mutta muutaman päivän vietin Keski-Suomen Keskussairaalassa melko vähäpätöisen operaation takia. Sen verran se väsytti, että tämä kirjotustyö sai levätä rauhassa.

  
Olihan se toisaalta niinkin, että ei siellä sairaalassa niin merkittäviä tapahtunutkaan. Kirjoitan tästä nyt kuitenkin siksi, että saatte jonkinlaisen selityksen vähäiseen kirjoitteluuni.

Tämä on myös oiva lisäys rasismin vastaisiin blogeihini, sillä sairaalassa sain nähdä todella ahkeria maahanmuuttajia aina siivoojista lääkäreihin. Täytyi todella ihmetellä, kuinka he jaksoivat, sillä taas kerran sain todeta, kuinka vaikea voi suomalainen potilas olla.  Tuntui melkein kuin tuo kaikki kipu ja tuska olisi noiden hoitajien vika.

Olen hyvin tyytyväinen, että minä olen insinööri enkä suinkaan lääkäri, sillä saattaa olla, että en jaksaisi kuunnella potilaiden narinaa. Toki minäkin kipeä olin ja joskus sattui oikein peevelisti. Toki kuitenkin tiesin, ettei yksikään noista hoitajista halunnut kiduttaa minua, joten jaksoin hymyillä ja jopa joskus kiittääkin.

Kun olen profiloitunut ”mamujen” puolustajana, täytyy tässäkin todeta, että ystävällisemmästä päästä olivat nuo etniset vähemmistöt. Ei todellakaan tullut mieleeni ajatella, että kyse on yhteiskunnan eläteistä.  Toki suomalaisetkin hyvin työnsä tekivät, mutta sitä kai pidetään luonnollisena.

Näin se kuitenkin menee. Ei ulkomaalainen työntekijä häviä missään suhteessa suomalaiselle, enkä usko, että niin edes väittää kukaan asioista perillä oleva ihminen, vaikka joku yhteiskunnan elätti niin saattaa luulla.

Onhan tietysti totta, että jos esimerkiksi kansanedustajan tehtäviin paneutuu ihan tosissaan, niin hikihän siinäkin tulee, mutta ei se anna oikeutta panetella toisia eikä puhua asioista, joista ei mitään tiedä.