Vasemmistoliitto

Jos olisin muutama vuosi sitten laatinut tämän luettelon haittapuolueista, niin varmaan olisin enemmänkin ajatellut tunteella ja Vasemmistoliitto olisi päässyt hieman korkeammalle sijalle, jopa demareiden yläpuolelle.  Täytyy myöntää, että tuntemuksiin vaikuttaa jonkin verran myös puolueen puheenjohtaja ja hänen käytöksensä. Paatoksellisuudestaan huolimatta Li Andersson on onnistunut pesemään jonkin verran puolueen kasvoja, eikä häntä tiettävästi ole tarvinnut kantaa isommistakaan juhlista välillä lepäämään.

Kun katselin Vasemmistoliiton vaalitenttiä, tunsin puoluetta kohtaan jopa lievää sympatiaa, vaikkakin olen sodanjälkeisen ajan lapsi ja sieltä juontaa kaikenlainen antipatia vasemmistoa ja kommunismia vastaan. Kyllä minun ajatusmaailmani on edelleen rakennettu niin, että kommunismin pelko edelleen kytee, vaikka jo lähes virallisesti on tuo ideologia on kuollut ja kuopattu.  Minun mielestä Vasemmistoliitto on siivottu kommunistipuolue, eikä sitä miksikään muuta se tosiasia, että eduskunnan ulkopuolella väijyy pienpuolue nimeltä SKP.

Vasemmistoliiton haitallisuus onkin mielestäni lähinnä sitä, että se pyrkii kampittamaan kaikkia niitä ehdotuksia, joita joku oikeistopuolue esittää. En toki tarkoita, että niitä pitäisi automaattisesti kannattaa, mutta ei niittä myöskään pitäisi pyrkiä kaatamaan ilman sen tarkempaa tutkimista.

Eniten minä pelkään vasemmiston ”vallankumouksessa” sitä, että jos puolue saisi liikaa valtaa, alkaisivat yhteiskunnan ylläpitämät yritykset rimpuilemaan myös aloilla, joilla terve kilpailu pitää hinnat ja laadun kohtuullisena. Jos yhteiskunta perustaa omia yrityksiään, on näiden oltava kilpailukykyisiä muiden yritysten kanssa.

Olen joskus kertonut omasta urheilu-urastani. En minä koskaan mikään suuri tähti ollut, enkä poliittisesti aktiivinen lainkaan. Kyllästyin kuitenkin kuuntelemaan Arhinmäen kaltaisten tunarien räksytystä ”porvarista”. Olin ihan sattumalta mennyt aikoinani Jyväskylä Nyrkkeilijöiden harjoituksiin ja aloin viihtyä porukassa, jossa ei kukaan puhunut politiikkaa. Ehkäpä minusta siis tuli porvari, kun sitä aatetta niin vasemmistosta syötettiin.  Ainakin se sai aikaan sen, että aloin hieman vierastamaan vasemmistolaisia aatteita.

Nykyisin olen ollut politiikassa jotenkin mukana jo puoli vuosisataa ja tullut huomaamaan vasemmistolaisten haaveiden muodostaman kuplan ja sen onttouden.

Kommunismista on usein sanottu, että ”aate hyvä, mutta toteutus lähes mahdoton”. Näinhän se oikeastikin on.

Kun nyt kuitenkin olen koettanut lähes jokaisesta puolueesta löytää hyviä puolia, en halua ihan ilman kehuja jättää Vasemmistoliittoakaan.  Puolue on ainakin pyrkinyt löytämään rahoituskeinon niihin lupauksiin, joita se on jakanut.

Lii Anderssonin puheesta heijastui myös tietty solidaarisuus, jota Suomessa todella tarvitaan.

En ole vasemmistolaisten aatteiden kannattaja, mutta en myöskään halua jättää ketään heitteille.

Taidan siis olla siinä mielessä hieman vasemmistoon kallistuva oikeistolainen. Kyllä se kommunismin varjo kuitenkin edelleen pelottaa, olkoonkin se kätketty kuinka hienovaraisesti tahansa.

Demaritko haitta?

Niin se näyttää minun matematiikassa olevan, että galluppien suurimmat nousijat sijoittuvat minun haitallisuuslistassani ihan kärkeen.  Suomalainen nyt vaan on sellainen, että se vastustaa hallituspuolueita ja kannattaa oppositiota. Näin tapahtuu juuri sen porukan piirissä, joka ei yleensä politiikkaa kovin paljon seuraa, eikä siitä myöskään kovin paljon ymmärrä. On kuitenkin helppo huutaa opposition mukana, sillä hallitushan ei yleensä räksytä.

On oikeastaan luonnollista, että jos hallitus on onnistunut hyvin – niin kuin nyt näyttää - niin opposition vastustamisvelvollisuus kohdistuu juuri niihin asioihin, joita täytyy pitää Suomelle haitallisina. Äänekkäin räksyttäjä ja hallituksen moittija on ollut SDP:n eduskuntaryhmä, jonka käytännön toimenpiteet ovat tälle maalle myöskin hyvin vahingollisia.

Tosiasiahan on, että me tarvitsemme kaikkein vähiten rahan tuhlausta juuri nyt. Vielä pahempaa voisi olla joku työmarkkinahäiriö, jota ei demarit ainakaan kovin halukkaita estämään ole.

Muistan hyvin demarijohtoisen ajan, jolloin kunnallisiin laitoksiin siivoojaksikin oli vaikea ilman demarien jäsenkirjaa päästä. En missään tapauksessa haluaisi sen ajan tähän maahan palaavan.

Demarit on suuri puolue, ja kannatusmittauksissa jopa Suomen suurin. Osittain juuri se vaikuttaa siihen, että tässä haitallisuusarviossani sijoitan sen monen pienemmän puolueen edelle.  Iso puolue tekee isoja töppäyksiä, ja vaikka koko tämä kolmen kärki muodostuu näistä gallupsuosikeista, ei se suinkaan johdu hyvästä politiikasta, vaan äänekkäästä räksytyksestä. Kyllä minusta olisi vaikea nähdä jotain Antti Rinnettä Suomen pääministerinä.

Suomi on demokraattinen maa, mutta ei sentään sosiaalidemokraattinen, eikä kansallisdemokraattinen.

Kuuluvathan nuo kaikki kolme kärkipuoluetta nousijoiden joukkoon, mutta ketä ovat ne uudet kannattajat?  Vihreät keräävät kannatuksensa nuorilta, jotka eivät juurikaan politiikasta paljon perusta, eivätkä oikein edes ymmärrä sitä. Kakksseksi päässeet persut ovat natsimielisten valtaama rasistinen puolue, joka koettaa herätellä nukkuvia vastustamaan maahanmuuttoa ja ovat siinä osittain onnistuneetkin. Hallitusvastuukaan ei heikennä perussuomalaisten kannatusta, vaikka juuri perussuomalaiset olivat laatimassa sitä hallitusohjelmaa, jota siniset nyt ovat toteuttamassa yhdessä muun hallituksen kanssa.  On selvää, että ei hallitusohjelmaa voida vaihtaa ihan milloin vain.  Toisaalta, miksipä hyvää ohjelmaa pitäisi vaihtaa.

Olen jokaisesta puolueesta koettanut löytää jotain hyvää. Nyt jouduin kyllä kovan paikan eteen, sillä ihan heti en mitään kovin paljon kehuttavaa keksi. Ehkä sellaiseksi olisi nähtävä jonkinasteinen työn arvostus ja hyvähenkiset lupaukset. Ovatpahan ihmiset hetken iloisia, vaikka lopussa tulisikin sitten pettymys.

Kaiken kaikkiaan on melko vaikea etsiä yksittäistä hyvää, joskaan ei myöskään yksittäistä pahaa asiaa. 

Varmaa kuitenkin on, että jos tätä maata johdettaisiin ”rinteen mallin” mukaan, niin ei kovin montaa vuotta tarvitsisi odottaa, kun oltaisiin Kreikan tiellä ja suomalaisetkin saisivat ihan tosissaan tutustua leipäjonojen arkeen.

Toki meillä leipäjonoja on nytkin, mutta toistaiseksi ne ovat pysyneet marginaalissa.

Persun peijoonit

Jotenkin on surullista, että joudun luokittelemaan kahden haitallisimman puolueen joukkoon kaksi puoluetta, joiden ideologiaa olen joskus kannattanut. Tai oikeastaan se on niin, että se ideologia on jotain, mitä kannatan edelleen, mutta näillä puolueilla ei siitä ole mitään jäljellä. Ikään kuin puolue olisi liukunut alta pois kuten olen usein sanonut.  Vihreys oli vain aate, joka hävisi puolueen politisoituessa, ja perussuomalaisten luistamisen hallituskelvottomaksi tietävät varmaan useat, jotka seurasit Jyväskylä puoluekokouksen tapahtumia. Nykyiset perussuomalaiset eivät enää ole se sama porukka, jonka perustavassa kokouksessa itsekin olin mukana.

  

Varmasti olisin sijoittanut perussuomalaiset kaikkein haitallisimpien puolueiden joukkoon, mutta kun asiaa tarkemmin ajattelin, niin eniten siitä on haittaa vain oppositiossa räksyttäesssä.  Kuten sanoin, puolue on hallituskelvoton varmasti kaikkien muiden puolueiden mielestä, joten mitään kansallisesti vaarallisia päätöksiä se ei pysty tekemään. Jonkin verran se kuitenkin saattaa vaikuttaa eduskunnan päätöksentekoon, varsinkin, jos sen kannatus edelleen roikkuu yli 10% tietämissä. Näinhän saattaa hyvinkin tapahtua, sillä likikään kaikki kansalaiset eivät edes tajua persujen muutosta.  Yleensä minä puhunkin halla-aholaisista, vaikka hyvinkin saattaa olla, että joukossa on muutamia kunnon ihmisiä.  Lähellä kymmentä prosenttia on kuitenkin rasistien määrä Suomessa, ja puolueen peruskannattajat löytyvät nykyisin tuosta joukosta. 

Tällä hetkellä halla-aholaiset eivät siis juurikaan ole haitaksi yhteiskunnalle, vaikka olenkin luokittelut sen haittapuolueiden kastiin.  Suurin haittahan puolueesta syntyisi vasta silloin, kun jonkin ison työtapaturman seurauksena puolue onnistuisi livahtamaan hallituksen ovesta sisään.  Se ei liene kuitenkaan nykypolitiikalla mahdollista. 

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani mainitsin, niin jokaisessa puolueessa on jotain hyvää. Nykyisten perussuomalaisten politiikasta tai puheenjohtajistosta en kaivamallakaan onnistu kaivamaan kovin suuria ahaa-elämyksiä.  Sellaiseksi täytyy kuitenkin laskea taistelu tuulimyllyjä vastaan.  Yritän tässä kirjoituksessa olla mahdollisen objektiivinen, joten ammattimiehenä on pakko myöntää, että tuulivoima on paitsi haitallista, niin myös hyödytöntä ja kallista. Tuulimyllyt ovat se asia, jota ei tähän maahan tarvita, eikä muutakaan haittamaahanmuuttoa, jollaiseksi minä lasken esimerkiksi jo kerran Saksa konkurssin tehneiden tuulimylly-yhtiöiden tulon Suomeen. Jos puolue vielä oppisi ymmärtämään muun maahanmuuton hyödyllisyyden, voisin poistaa sen kokonaan haittapuolueiden listalta.  Toistaiseksi se kuitenkin tässä minun luettelossani on ja tiukasti, siitäkin huolimatta, että uskon ainakin osan ihmisistä ymmärtävän, että kenenkään ei kannata äänestää hallitukseen kelpaamatonta puoluetta.

Kyllä se toistaiseksi tässä maassa on niin, että ellet edes kelpaa hallitukseen, ei sinulla ole kovin suurta vaikutusvaltaa ja ääni on melkein kuin hukkaan heitetty.  Lähes kaikkien eduskuntapuolueiden on aina lähdettävä ajatuksesta, että hallitus on pyrkinyt kansallisesti parhaimpaan ratkaisuun.  Se ei aina miellytä kaikkia, mutta mitään ei kannata vastustaa vain vastustamisen vuoksi.

Silloin pääsee vain tähän haitallisten puolueiden luetteloon.