tiistai 30. syyskuuta 2014

Väärin verotettu


Miksi vääryyksien oikaisua pidetään Suomessa niin kalliina, että valtiovalta vain harvoin tekee jotain asioiden saattamiseksi kohdalleen? Muistan, kun presidentti Mauno Koivisto vastusti kotiapulaisen palkan vähennysoikeutta verotuksessa. Kyllä se asia silloin minuakin koski, vaikka olinkin jokseenkin tavallinen palkansaaja. Siksi kai minä silloin siitä älähdinkin, koska kunnioittamani presidentti perusteli asiaa mielestäni varsin ontuvasti. Perusteluksi ei mielestäni riittänyt yksinkertainen töksäytys: ”Mistä sitten saataisiin vastaavat tulot valtiolle.” Käsittääkseni ei kyse ollut lainkaan valtion tuloista, vaan kaksinkertaisen verotuksen oikaisusta. Toki valtiolla pitää tulojakin olla, mutta ne eivät saa muodostua selkeistä epäoikeudenmukaisuuksista.
Tuhat markkaa ei noihinkaan aikoihin niin kaksinen palkka ollut, eikä se ihan totuutta vastaa, mutta olkoon nyt esimerkkinä ihan siksi, että on helpompi laskea kuin joku todellisempi luku. Katsokaapas nyt tätä:

Matti Meikäläinen saa palkkaa 1000 mk/kk, ja hänellä on kaksi last,a joiden hoito on jotenkin järjestettävä, että hän ylipäätään voisi käydä työssä. Siihen aikaan saatiin kohtuullisen helposti kotiapulaisia, joiden palkka oli jotain 300 mk/kk. Sitten alkoikin tuo Koivisto-show.

Yksityishenkilön palkka 1000 mk/kk, josta veroa noin 25 % on 250 mk ja puhtaaksi jää 750 mk, josta maksetaan kotiapulaiselle 300 mk, joten jäljelle jää 450 mk. Mutta siinä ei vielä kaikki. Yksityishenkilö on myös palkanmaksaja, joten sivukulutkin on maksettava.Aarvion mukaan ne ovat noin 100 mk, joten käteen jäävä osuus pienenee jälleen, ollen nyt vain 350 mk. Kun oletetaan, että kotiapulainen maksaa myös veroja n. 75 mk/kk, on tapahtunut seuraavaa: henkilön 1000 mk palkasta onkin jäänyt käteen vain 350 mk. Veroja ja veronluontaisia menoja on samasta ”tonnista” liukunut 475 mk, josta osa on tuota ns. tuplaverotusta. Noihin aikoihin lastenhoitajia palkattiin varsin yleisesti, joten myöskin tuo tuplaverotus oli yleistä.

Toki asiat ovat nyt paljon paremmin juuri tässä suhteessa, ja yhteiskuntakin on tajunnut, että Mauno Koivisto oli aikoinaan väärässä. On kuitenkin niin, että tuplaverotuksesta emme vieläkään ole päässeet eroon, vaikka suurin osa kansasta ei edes huomaa joutuneensa sen uhriksi. Minäkin olen elämässäni jo toista kertaa tuon ”ryöstöpolitiikan” uhrina.

Ja taas miettimisen aihetta.

Olen työeläkettä nauttiva entinen palkansaaja. Miksi ihmeessä minun yhä edelleen pitää maksaa veroja eläkkeestäni? Eläke ei ole mikään yhteiskunnan maksama lisätulo, vaan kyseessä on minun itse ansaitsemani rahat, joista on verot jo kerran maksettu. Ne rahat ovat vuosikausia olleet yhteiskunnan käytössä ihan ilman korkoja, ja nyt kun ne minulle sitten lopulta palautetaan, rokotetaan minua siitä vielä kerran.

Pahinta kaikessa on, että monessa tapauksessa eläkkeen verot ovat suurempia kuin vastaavasta palkasta maksettu vero. Onkohan tämä nyt sitten valtiovallan tapa rangaista niitä ihmisiä, jotka ovat tehneet osuutensa tämän maan kehittämiseksi?

maanantai 29. syyskuuta 2014

Maahanmuuttaneiden puolue - MAPU


Joissakin Saksan suurimmissa kaupungeissa on ulkomaalaistaustaisia kansalaisia peräti neljännes väestöstä. Ei ole todennäköistä, että tällaisiin lukemiin Suomessa koskaan päästäisiin, sillä edes ne yli miljoona Suomen kansalaista, jotka ovat muuttaneet ulkomaille, eivät tutkimuksen mukaan halua muuttaa takaisin Suomeen. Mistähän tämäkin johtuu? Jotenkin mielessäni herää epäilys, että Suomi ei sittenkään ole maailman paras maa, vaikka me jotenkin yritämme sellaista uskotella.

Uskottelussa suomalaiset ovatkin maailman parhaita. Väitetään, että meillä on maailman paras koulutus ja maailman paras sairaanhoito ja maailman turvatuin talous ja ties mitä maailman sitä sun tätä. Tosiasiassa meillä on kuitenkin länsimaiden eniten juoppoja ja sydänsairaita. Myös itsemurha- ja väkivalta tilastoissa me olemme maailman kärkimaita. Ei tuohon soppaan kukaan itseään kunnioittava ulkomaalainen halua tulla sotketuksi.


Tässä yhdistysten luvatussa maassa poliittinen järjestelmämmekin on yksi maailman monimutkaisimpia, joten siitäkin ne vähäiset ulkomaalaistaustaiset, joita meillä on, yrittävät pysyä erossa. Meillä ei ole äänikynnystä, joka hieman tasaisi parlamenttimme rakennetta. Puolueiden perustaminen meillä on aivan liian helppoa, joten minkä tahansa huuhaa-aatteen kannattaja voi perustaa oman puolueen. Siksi meillä on suuri määrä yhden asian liikkeitä, joiden nimi on kopioitu jostakin Euroopasta, mutta joilla ei tosiasiassa ole mitään muuta tekemistä jonkin samannimisen eurooppalaisen puolueen kanssa. Esimerkiksi Saksan kristillisdemokraatit ovat lähempänä meidän Kokoomusta kuin meidän kristillisiä. Saksan vihreät ovat aatemaailmaltaan hyvin lähellä Perussuomalaisten ohjelmaa, jota lähellä eivät taas ole ”persujen” nimissä esiintyvät suomalaiset rasistit, joista hyvin monet perussuomalaiset haluavat sanoutua irti.

Jokaisella puolueella on sääntönsä ja ohjelmansa. On varsin erikoista, että puolueet sallivat jäsenistänsä sooloilla ihan miten sattuu, sekä sääntöjen että ohjelmansa vastaisesti. Mielestäni esimerkiksi ”persujen” tulisi jyrkästi irtisanoutua Suomen Sisu -nimisestä rasistisesta järjestöstä.

Turkkilaiset maahanmuuttaneet ovat perustaneet Saksassa oman puolueen, mutta saaneet varsin niukan kannatuksen. Näin luonnollisesti on, sillä yksi ”mamuryhmä” tuskin kovin suuria saa aikaan, maassa jossa ei sille ole yleisempää tarvetta. Suomessa tarvetta kyllä olisi, mutta tuskinpa meillä tuo ”Mapu” sen merkittävämmäksi nousisi, sillä meillä tämä vierasperäinen väestönosa on häviävän pieni muihin länsivaltoihin verrattuna.

 "Kiitos että olet olemassa! Monimuotoisuus tekee meistä vahvoja. Yhdessä olemme Saksa"

 "Rohkeutta monimuotoisuuteen. Me olemme Saksa"

 "Älä anna rasisteille mahdollisuutta"

Kaipaakohan tämä vihaa tihkuva Suomen kansa jotain selkeästi rasistista puoluetta, jota sitten saisi kivittää ja nimitellä rasistiseksi. Tällainen selkeästi rasistinen puolue kyllä löytyy monesta Euroopan maasta, mutta Suomessa sijaiskärsijäksi on joutunut Perussuomalainen puolue, joka on hyysännyt joukoissaan Suomen Sisun kaltaista rasistijärjestöä.

Perussuomalaiset rp. on niin uusi ja nopeasti kasvanut puolue, että sen joukkoihin on onnistunut soluttautumaan monenlaista viheltäjää. Toivottavasti tämä puolue saa elää niin kauan, että sen sisäinen aatemaailma tulee yleisesti tunnetuksi ja puolue puhdistuu noista sen maineen likaajista.

Kyllä se loppupeleissä niin on, että olipa puolueen ohjelma kuinka hyvä tahansa, jos sen toiminta on jotain aivan muuta, niin eihän se hyvin pääty.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Järkeäkö säästetään?


Asiana se ei niin kauhean vaikeaa ole, mutta poliittinen ratkaisu on vaikeampaa saada aikaan. Ei siksi, että eivät puolueetkin sitä tajuaisi, mutta kun aina on tiukassa paikassa löydettävä niitä tukijoita. Tukijoita yleensä löytyy noista yhden asian liikkeistä, jotka saavat oman agendansa esille jonkun oikean puolueen siivellä.

Kun Suomen valtio pyrkii säästöihin, rokotetaan yleensä ihmisten selkänahkaa. Tämän ei pitäisi olla edes kyseenalaista, vaan se on yksiselitteisesti väärin, silloin kun meillä olisi muitakin keinoja käytettävissä.

Mitä nämä muut keinot sitten ovat?

Jos poliitikot eivät tätä asiaa ymmärrä, niin kerronpa sen nyt sitten heille. Se vaatii yksinkertaisesti selkärankaa ja siviilirohkeutta toteuttaa niitä päätöksiä, jotka jokainen tajuaa yhteisen edun mukaisiksi. Olen syvästi tietoinen, että esittäessäni nämä asiat minua pidetään taas milloin minkin asian vastustajana. No turhaan kai minä vakuutan, että en vastusta ruotsinkielisiä tai Euroopan unionia, koska nämä asiat omalla tavallaan liittyvät tähän. Olkaapa siitä mitä mieltä tahansa, niin sanon vielä kerran, että en vastusta ruotsinkielisiä, enkä unioniakaan sinänsä, mutta vastustan tarpeetonta rahan tuhlausta ja suorastaan järjen vastaista toimintaa.


Tuskinpa sille tosiasialle mitään voi, että suurin täysin tarpeeton rahan haaskaus on Suomen pitäminen kaksikielisenä. Kaikkihan sen näkevät, että tosiasiassa Suomi on yksikielinen maa, jossa ruotsin kielelle kohtuudella kuulisi vain virallinen vähemmistökielen asema. Tästä syntyisi todella suuri säästö, joka poliittisesti toteutettuna vaatii kuitenkin sitä paljon puhuttua rohkeutta. Jokainen puolue pyrkii käyttämään hyväkseen RKP:n vaa’ankieliasemaa ja tätä taas RKP käyttää röyhkeästi hyväkseen. Suomen yksikielisyyden hyväksyminen tuskin vahingoittaisi ketään, päinvastoin kun esimerkiksi eläkkeiden tai lapsilisien leikkaus.

EU:hun päin pokkuroiminen pitäisi myös jättää pois. Paljon puhutut direktiivit eivät ole mitään normeja, joita ilman muuta pitäisi noudattaa. En ole EU:n vastustaja, mutta vastustan kyllä tätä pokkurointia, jossa niin usein toimitaan Suomen edun vastaisesti. Esimerkiksi julkisten hankintojen kilpailuttaminen on kalliimpaa kuin arvaattekaan. Juuri tässä olisi syytä ottaa järki käteen ja kilpailuttaa vain ne hankkeet, joissa kilpailuttamisesta todella on hyötyä. Hyvin monessa tapauksessa kilpailuttaminen maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin siitä saatava hyöty, tai pahimmassa tapauksessa koko hanke.

Selkeästi tarpeettomat yhteiskunnalliset toimet tarjoavat paljonkin säästökohteita, jotka toki saattaisivat vähentää työpaikkoja runsaasti mitoitetulta julkiselta sektorilta, mutta vapauttaisivat samalla työvoimaa hyödyllisimpiin tehtäviin.

Otan tässä nyt vain yhden esimerkin, mutta voisin kysyttäessä luetella niitä kymmenittäin: ajokortin myöntäminen. Kun autokoulu on opettanut ihmisen ajamaan autoa ja katsastusinsinööri on todennut ajotaidon, niin miksi ajokortin myöntäminen on sysätty poliisin tehtäväksi Poliisi tuskin tietää mitään tämän ihmisen ajotaidosta. Eikö poliisilla todellakaan ole muuta tehtävää, vai eik insinöörin päätöksiin luoteta? En ole koskaan kuullut tapauksesta, jossa ajokortti olisi evätty hyvin suoritetun ajokokeen jälkeen, mutta poliisin työaikaa siihen kyllä on kulutettu.

Järki hoi, älä jätä. 


lauantai 27. syyskuuta 2014

Sisäpiirin politiikkaa


Suomalaiset poliitikot ovat jo niin ”suomettuneita”, että jaksavat epäillä toimintakyvyttömäksi hallitusta, jonka enemmistö eduskunnassa on vain niukka. Totuus kuitenkin on, että mitä pienempi porukka päättää asioista, sitä helpompi niistä on päättää. Epäilemättä kaikkein toimintakykyisin olisi parin puolueen muodostama vähemmistöhallitus. Se ei tietenkään saisi kaikkia ehdotuksiaan läpi, mutta yleensä ne ehdotukset olisivat kuitenkin tarkkaan harkittuja ja sellaisia, että eduskunnasta sitten löytyisi se enemmistö. Jos ei löytyisi, olisi demokratia toiminut ihan niin kuin demokraattisessa yhteiskunnassa tuleekin olla.

Sellaista järjestelmää, jossa eduskunnalla ei ole tällaista päättäjän roolia, sanotaan diktatuuriksi. Suomessa on siis jo vuosikausia vallinnut hallitusdiktatuuri. Ministerit ovat perustuslainvastaisesti pakottaneet oman puolueensa kansanedustajat kannattamaan omia päätöksiään, siitäkin huolimatta, että ainakin osa heistä ei haluaisikaan seisoa hallituksen päätösten takana. Vellihousut kansanedustajat yleensä suostuvat tähän, vaikka joutuisivat toimimaan omien vaalilupaustensa vastaisesti.

 
Törmäämme taas tähän jo monesti esittämääni väittämään: vaikka poliitikkojen tehtävänä olisi hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla meidän yhteistä etua, se unohtuu heti vaalien jälkeen. Pääsääntöisesti ihmiset ajattelevat vain omaa etuaan. Jos oma etu sen sallii, voidaan asettaa puolueen etu sen rinnalle, tai heti seuraavaksi, mutta ei koskaan sen edelle. Kansan edusta puhumattakaan.

Edellä olevasta seuraa myös se, että hallituksen pystyssä pysymistä ei turvata hyvillä ja perustelluilla koko kansan parhaaksi olevilla päätöksillä, vaan pakottamalla kansanedustajat hyväksymään päätös kun päätös, kunhan varsin sekava monipuoluehallitus on sen lopulta saanut sorvattua. Kääripä siinä sitten hihat tai lahkeet, niin kansa kärsii.

Alan minäkin olla jo ikämies, mutta kyllä jossakin takaraivossa yhä vielä itää ajatus, että vastaani kävelisi poliitikko, joka haistattaisi pitkät puoluekurille ja toteuttaisi rehellisesti kansan tahdon, sellaisena kun hän sen kansalle on luvannut.

Uskon, että todelliseen demokratiaan päästään vasta silloin, kun kansanedustajan paikka ei ole kenellekään askel parempaan, vaan se on todellinen luottamustoimi. En suinkaan tarkoita, että heidät nälkään tapettaisiin, mutta se ei saisi merkitä elintason ja statuksen nousua niin, että siitä pidetään kiinni hintaan mihin hyvänsä.

Entäpä jos kansanedustajien palkkio määriteltäisiinkin samoin kun ansiosidonnainen työttömyyskorvaus? Se saisi toki olla paljonkin tätä suurempi, mutta kuitenkin riippuvainen siitä tulotasosta, joka ihmisellä on ollut ennen hänen ryhtymistään kansanedustajaksi. Niin… ja kulukorvaukset todellisten kulujen mukaan.

En nyt kuitenkaan rupea uutta puoluetta tässä perustamaan, vaikka uskoisinkin saavani juuri näille ajatuksille aika laajan tuen. Eiköhän näitä puolueen perustajia ole tässä maassa jo aivan riittävästi, samoin kun puolueitakin.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kalliit ja haitalliset puolueet


Melkein se on synti, että meidän poliittinen järjestelmä on niin liberaali, että se sallii melkein asian kuin asian puoltajien tai vastustajien järjestäytyä poliittiseksi puolueeksi ja ainakin jossakin määrin häiriköidä poliittista päätöksentekoa. Minä nimitän näitä yhden asian liikkeiksi. Vaikka nämä yhden asian liikkeet esittävätkin näkemyksiä hyvin monesta asiasta, ei niihin yleensä sisälly asiantuntemusta tai tietoa. Kannatus tai vastustus saattaa myös perustua tunteeseen suuremmassa määrin kuin järkeen.

Tällainen päätöksenteko saattaa vahingoittaa maatamme tosi paljon, ja ainakin se tulee hyvin kalliiksi.

Tällaisia yhden asian liikkeitä puoluekartallamme ovat mm. Vihreä liike, Kristillisdemokraatit ja RKP. Nämä puolueet ovat kyllä eduskunnassa ja ottavat myös kantaa moniin asioihin, koska näin on tapana demokraattisesti järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Näille puolueille on tärkeää päästä hallitukseen siksi, että ne monesti ovat vaa’ankielenä ja voivat siten tehdä ”lehmänkauppoja” muiden puolueiden kanssa. Tosiasiassa useimmat päätökset ovat näille puolueille samantekeviä, kunhan oma agenda tulee siunattua. Nuo mainitut ”lehmänkaupat” ovat kuitenkin juuri niitä kalliita asioita.

Jokaisen mainitun puolueen asialistalta löytyy niitä oikeasti suuria säästökohteita, joten voisin ottaa esille ihan puolueen kuin puolueen. En tällä kertaa ota kuitenkaan esille esimerkiksi RKP:tä, sillä olen luultavasti jo leimautunut riittävästi kaksikielisyyden vastustajaksi. Kaksikielisyyttä me emme tarvitse ja kalliiksi se tulee, sanokoon kuka mitä tykkää. Ruotsinkielisiä vastaan minulla ei ole mitään, samoin kun ei ole venäjän-, viron- eikä mustalaistenkielisiäkään. Pitäkööt vain kielensä, kunhan eivät vaadi erivapauksia tämän valtakielemme osaamattomuuden tähden. Toki suurin osa heistä suomea osaakin, joten erilaiset etuoikeuksien vaatimukset perustuvat aivan muuhun.

Jos vihreiden lähes utopiset unelmat menisivät läpi, olisi se melkein suurempi taloudellinen katastrofi kuin kaksikielisyys, jonka kustannuksia ei koskaan ole suostuttu laskemaan. Puolue vastustaa lähes kaikkea, mikä vivahtaa nykytekniikalle, josta ei juuri yhdelläkään tuon vihreän puolueen jäsenellä ole alkeellisimpiakaan tietoja. Voin tietysti olla väärässä, mutta tällainen käsitys syntyi näistä Fennovoimaa vastustavien ihmisten tunteenomaisista puheista. Vähän tuntui myös siltä, että Suomen osakeyhtiölakikin oli hieman hakusessa.

Kun nyt olen ”suolannut” niin RKP:n kuin vihreätkin, niin sanonpa pari sanaa kristillisistäkin. Ei kristillisistä niin suurta haittaa ole, ja monessa asiassa olen samaa mieltä kuin olen kuullut heidän suunnastaan. Asian ydin onkin mielestäni siinä, että kristilliset arvot kuuluvat kaikille puolueille, eikä mikään puolue saisi niitä omia. Päätökset eivät aina ole niin kristillisiä kuin ehkä haluaisimme, mutta sellaista elämä vaan on. 
 
Nuo kolme mainitsemaani haitallista puoluetta eivät toki ole ainoat. Ne ovat vain ongelmia siksi, että niiden poistaminen puoluerekisteristä ei onnistu. Äänikynnys olisi helppo tapa lopettaa täysin tarpeettomat sirpalepuolueet, ja joita en viitsi edes luetella, mutta jotka enemmän häiriköivät kuin esittävät mitään rakentavaa mistään.