sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kekkonen ja Mannerheim

Voi Kekkosen velipuoli! No se on tietysti Mannerheim, ja silloin on kysymys meidän kissoista, joista kumpikaan ei ole tämän tasavallan presidentti. Saattaa olla, että niiden viisaus ei ihan siihen riittäisi, vaikka presidentin tehtävät sinänsä eivät paljon vaadikaan.



Tämä viisastelu johtui tietysti ja yksinomaan tuosta hudahduksesta, jota joskus olen käyttänyt kiroilemisen sijasta. Nuo voimasanat kun mielestäni ovat jotenkin ihmisen suuhun sopimattomia, enkä mielelläni niitä käytä.

Siis "voi Kekkosen velipuoli", millaisia aikoja elämme. Tosi suuri osa Suomen kansasta tuntuu olevan sitä mieltä, että on ihan samantekevää, onko puolustusvoimien ylipäällikkö käynyt armeijaa vai ei. Toki kukaan ei häntä tähän tehtävään valitsisi, jos olisi normaali työhönottotilanne. Harva varmaan hyväksyisi sitäkään, että "tasavallan presidentin puoliso" tappelee homobaareissa ja ajelee kännissä autolla. Siis ei hyväksyisi, jos sitä erikseen kysyttäisiin. Yli puolet on myös sitä mieltä, että presidentillä pitäisi olla joku virkaan sopiva loppututkinto. Näin siis jälleen, jos sitä erikseen kysyttään.

Siis suomeksi sanottuna: suurin osa Suomen kansasta on melko yksiselitteisesti sitä mieltä, että tasavallan presidentiksi ei sovi opintonsa kesken jättänyt viherpiipertäjä, joka kaiken lisäksi on homo ja sivari, sekä kaveeraa alkoholivammaisen pikkuhomon kanssa.

Suomelle tämä vaan olisi häpeäksi ja se on totinen tosi. Jotenkin tuo kaikki hämärtyy silloin kun on kyseessä presidentin vaali, ja omaa pettymystä puretaan oman ehdokkaan hävittyä jo ensimmäisellä kierroksella.

Silmät ummessa äänestetään vaikka sitten kirkkovenettä, kunhan se on vain joku voimakas protesti. Niin se on. Ei kirkkovene tietenkään sovi Suomen presidentiksi. Ei myöskään Aku Ankka tai Mikkihiiri. Tähän joukkoon voisi hyvin lisätä tuon Sivari Homon. Kyllä se Kekkonen haudassaan kääntyisi, jos tietäisi, miten alas on presidentin arvo painettu.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Presidenttiehtokkaiden populismia

Se oli vastajytkyn vastajytky ja aito populismin huippu, kun presidentinvaalin toiselle kierrokselle selvisi vihreiden Haavisto, jolla henkilökohtaisen rasitteensa vuoksi ei olisi pitänyt olla minkäänlaisia mahdollisuuksia täällä Suomessa.

Näyttää se vaan olevan niin, että kun kansa haluaa joutua petetyksi, niin kyllä se joutuu. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, kenestä tasavaltamme kuningas on tullut tai tuleva, mutta tavallaan se pettäminen koskee molempia jäljelle jääneitä ehdokkaita.

Ai että mitenkä ovat pettäneet?

No ihan vaan sillä, että ovat ratsastaneet asioilla, joihin presidentillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa.

Tietysti voivat olla sitä mieltä tai sitten tätä. Kovasti on koetettu saada selville, mitä mieltä kansa on, ja sitten yritetään kertoa, että samaa mieltä ollaan. Jos nyt ei suorastaan luvata estää esimerkiksi kuntauudistusta, niin ainakin epämääräisen pyöreästi koetetaan kertoa, että varmaan se kaatuu, jos minusta tulee presidentti.

Kummallakaan herroista ei ole kanttia sanoa, että ei hän siihen mitenkään voi vaikuttaa. Niin, ei siis voi, ei, olkoonpa kuinka tahansa Suomen kuningas. Tämä ei ole pelkästään populismia, vaan jotain aivan muuta. Enhän minä tietenkään väitä, että tämä olisi jotenkin valehtelua, mutta toduuden kiertämistä se on.

Uskokaa nyt ihan huviksenne. Presidentin valtaoikeuksiin ei kuulu kuntauudistus, niihin ei kuulu syrjäytymisen estäminen millään tavoin. Niihin nyt ei ylipäätään kuulu juuri mitkään sisäpoliittiset asiat. Toki tärkeista asioista kaikki, mutta palataan niihin sitten kuntavaalien aikoihin. Suomen perustuslain mukaan kuntauudistustuskin kuuluu sinne. Piirrelköön Virkkunen ihan millaisia karttoja tahansa.

Jos hallitus vastoin kuntien tahtoa vie hankkeen läpi, niin tulen viemään asian johonkin tuomioistuimeen. Kaipa perustuslain rikkomustakin jossain voidaan käsitellä, eihän lailla muuten olisi mitään virkaa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Rahan polttajat

Sitä minä ihmettelen, että kukaan ei ihmettele, miten julkinen sektori voi haaskasta rahaa erilaisuun hankkeisiin niin moninen kymmenkertaisesti sen, mitä yksityinen yritys saa kulumaan vastaavaan projektiin.

Yksityisen ja julkisen projektin erona on yleensä se, että yksityinen saa systeeminsä toimimaan, mutta julkisella toimijalla on ongelmia.

Hyvänä esimerkkinä toimii VR:n lipunmyyntiuudistus. Ajatelkaapa tätä.

VR:n uusi lipunmyyntijärjestelmä maksoi 15 miljoonaa euroa. Siis jo lähtökohtaisesti järjettömän summan tehtävän laatuun nähden. Mutta viis rahasta, sillä olihan hanke kilpailutettu EU:n ohjeiden mukaan. Vanha järjestelmlä suljettiin 13. syyskuuta ja seuraavana päivänä saisivat iloiset matkustajat nauttia VR:n uudesta palvelusta. Sivuseikka on tietysti se, että systemin olisi pitänyt olla vamis jo edellisenä talvena, mutta ainahan rautateillä on totuttu myööhästelyyn, joten mistään poikkeuksesta ei ollut kyssymys.

Kun verkkokauppa avattiin 14. syyskuuta, näytti kaikki aamulla vielä hyvältä, kunnes ongelmat alkoivat. Muutama tunti avaamisen jälkeen asiakkaat eivät päässeet enää palveluun ja nekin muutamat, jotka pääsivät, joutuivat odottamaan sivujen latautumista jopa minuutteja. Keskipäivään mennessä oli jo selvää, että systeemi oli täysi susi.

Aikaa myöten systeemiä korjattiin ja viriteltiin. Näin syntyneet kustannukset eivät sisältyneet tuohon 15 miljoonaan, mutta niistä ei ainakaan toistaiseksi ole myöskään kerrottu yleisölle.

Miksipä olisi kerrottu, sillä varmasti ihmisiä olisi närkästyttänyt moinen rahan tuhlaus. Eihän tieto ollut julkista, sillä tämäkin yhteiskunnan palvelulaitos oli yhtiöitetty, joten kaikki tieto voitiin pimittää sanan "liikesalaisuus" suojaan.

VR on vain yksi esimerkki, mutta ehkä lähinnä tavallista tossunkuluttajaa. Tossunkuluttaja on ihan hyvä sana, silllä monet varmasti ennemmin kävelevät kuin seikkailevat VR:n järjestelmissä ja maksavat rahantuhlauksen aiheuttamat korkeat lippujen hinnat.

Edullisin vaihtoehto olisi ollut, sanovat monet IT-asiantuntijat, että olisi rakennettu olemassa oleviin ohjelmiin nojaava yksinkertainen ja helppokäyttöinen järjestelmä. Tähän tuskin olisi tarvinnut käyttää enempää kuin yksi miljoona, ja se olisi luultavimmin myös toiminut. Vanhan järjestelmän päivittäminen olisi ollut edullista, mutta... eihän se olisikaan ollut uusi.

Niin, näitä rahanpolttoesimerkkejä on tässä maassa vaikka kuinka paljon. Osittain ne aiheutuvat uudistamisen tarpeesta uudistamisen vuoksi. Kun tähän lisätään EU:n kilpailuttamissäännökset, jotka määrittelevät selkeät kriteerit tarjouskilpailulle, on soppa valmis. Joku yksityinen pikku-urakoitsija tekisi monesti koko homman - sillä hintaa mitä pelkkä kilailuttaminen maksaa.

Mitäpä sillä väliä, elämmehän kolmen A:n valtiossa... toistaiseksi. Voi Jyrki, Jyrki, eihän vaan käy niin, että meistä kaikista tulee pian AA-miehiä.

Tervetuloa "halpajunat" Suomen markkinoille. Täällä on tilaa edullisille vaihtoehdoille.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Lääkäripulako?

Valelääkäri on sellainen lääkäri, joka oikeasti ei osallistu potilaan hoitoon, eikä tee muutenkaan mitään oikeita lääkärin töitä. Tällaisia ovat mm. monet sairaaloiden johtajat. Vai pitäisikö heitä sanoa valejohtajiksi? Eihän heillä useinkaan ole minkäänlaista johtajakoulutusta. Tämä olisi tietysti linjassa sen kanssa, että valelääkäreiksi sanotaan lääkäreitä, jotka tekevät lääkärin töitä, vaikka heillä ei ole läätetieteellistä koulutusta tai ainakaan loppututkintoa.

Suomalainen ongelma on siinä, että meillä koulutetaan lääkäreitä aivan liian vähän tarpeeseen nähden. Kaikki muut ovat tätä mieltä, paitsi lääkäriliitto. Lääkäriliittohan vastusti mm. sairaanjoitajien muuntokoulutusta täysin pitämättömin perustein.

Oikeastihan ihan naurettavin perustein. Esitettiin mm. väite, että näin ei sada riittävän päteviä lääkäreitä.

Kuulkaas nyt ukot. Tuota ei usko edes sokea Reetta. Ihan sitten varmasti sairaalamaailmaa seurannut ja useamminkin vuoden hoitoon osallistunut sairaanhoitaja pystyy omaksumaan opinnot ja työnkuvan monin verroin paremmin ja nopeammin kuin 20-vuotias ylioppilas, olkoon ällien määrä mitä tahansa.

Kaikkihan tietävät, mikä tässä oikea syy oli. Jos lääkärien koulutusta ratkaisevasti lisättäisiin, laskisi palkkaus pian samalle tasolle kuin muidenkin vastaavasti koulutettujen. Siihen ei ole Suomessa totuttu, vaikka muualla maailmassa se on jo aika yleistä.

Lääkäri ja lakimies ovat kuitenkin ammatteja, joissa ihmisten hädänalaista asemaa on helppo käyttää hyväksi. Siksi ne ovat parhaiten palkattuja, ei siksi, että työ olisi tavallista vaativampaa.

Oikeasti nämä "valelääkärit" tekivät palveluksen yhteiskunnalle todistamala sen väitteen, että lääkärin ammatissa pärjää kuka tahansa, kunhan oppitermistön ja lääkkeiden nimet tuntee.

En tietenkään väheksy oikeiden lääkäreiden vaativia tehtäviä. Näinhän on jokaisessa ammatissa: toiset osaavat enemmän kuin toiset. Kuitenkin se on niin, että lääkäripulasta kärsivät sairaat ihmiset, ja siitä hyötyvät lääkärit. Se on jopa mahdollistanut tuon valelääkärien esiinmarssin. Onneksi sadat ulkomaalaiset lääkärit ovat oivaltaneet Suomen tilanteen ja tulleet ainakin osittain paikkaamaan tilannetta.

Paras paikkaus kuitenkin olisi kotimaisten sairaanhoitajien lyhyt jatkokoulutus ja näyttötutkinto. Kaikki sairaalassa olleet varmasti tietävät, että sairaanhoitajat ovat jo nyt ylikoulutettuja varsinaisiin tehtäviinsä nähden, joten mahdollisesti syntyvä vajaus olisi helposti paikattavissa samalla systeemillä.

Ja lopuksi. Miettikääpä tätä.

Olen kirjoittanut blogissani 21.1.2012 omista kokemuksistani suomalaisesta sairaanhoidosta. Kyllä minä ihan hyvin olisin voinut jutella jonkun sairaanhoitajan tai vaikkapa valelääkärin kanssa. Minua on usein myös leikelty. Koskaan en ole lääkäriltä kysynyt, onko hänet koulutettu, mutta aina olen kysynyt, onko hän aikaisemmin tehnyt sellaisen operaation. Jos on, niin hyvä sitten. Papereita en tarvinnut.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Maailman parasta terveydenhoitoa?

Kyllä minä pöllämistyin, kun kuulin, että Suomessa on maailman paras terveydenhuolto. Kuinkahan huono se muualla maailmassa oikeastaan on! Enhän minä tietenkään tiedä kuin omat kokemukseni. Niin ja parin vainajan, kun ennättivät pahukset kuolemaan, ennen kuin pääsivät lääkäriin. Niin... ja toinen heistä nuori mies, jolle sanottiin, että tule maanantaina jos vielä vaivaa. Ei vaivannut, sillä kuoli lauantaina.

Mutta niihin minun kokemuksiini.

Taloa remontoidessani putosin seinältä. Kipeätähän se teki, kun satakiloinen äijä romahtaa lautalattialle. Ehkä ei mitenkään olisi käynyt, jos olisi pudonnut pää edellä, mutta kun rojahdin suoraan selälleni. Taisin tulla hieman kylki edellä, kun käsi murtui kolmesta kohdin. Kaksi kohtaa tosin vain korjattiin; kolmatta ei edes kuvattu, kun en osannut valittaa. Oli olkavarsi niin kipeä, että ranne jäi kokonaan huomaamatta. Huomaamatta jäi selkäkin, jota en myöskään heti osannut valittaa.

Olkavarsi ja olkapää leikattiin ja saatiin aikaa myöten myös kohtalaiseen kuntoon. Myös ranne parani omia aikojaan ihan ilman lääkäriä, mutta nyt alkoi selkä vaivaamaan.

No en heti sitä osannut yhdistää putoamiseen, vaikka oli se pirun kipeä. Ajoittain sotki koko elämän. En pystynyt kävelemään, en seisomaan enkä nukkumaan. Yöt vietin istumalla sillä terassilla, jolle olin pudonnut, joten eipä muuta kuin lääkäriin.

No päivystykseen minä pääsin, jossa ei muuta tapahtunut kuin piikki pyllyyn ja pillereitä suuhun. Auttoihan se muutaman tunnin.

Sitten taas terveyskeskukseen.

Kiitos vaan Kalajoen TK:lle, ja siellä silloin toimineelle virolaiselle naislääkärille. Todella ammattitaitoista toimintaa ja riittävä kielitaitokin. Selkä kuvattiin ensimmäistä kertaa. "Oletko pudonnut jostain?" oli rouvan kysymys, kun hän kuvia katseli. Kerroin, että olenhan minä, mutta siitä on jo pikkuisen aikaa. "Tämä nyt vaan näyttää siltä, että tuo vamma on aiheutunut jostain sellaisesta. Se voi oireilla hyvinkin myöhään."

"Ei ole siitä aiheutunut", sanoi vakuutusyhtiö, vaikka ei edes kuvia halunnut nähdä.

No juu.. tiesinhän minä, että yhteiskuntakin tämän vaivan hoitaa, joten en alkanut riidellä vakuutusyhtiön kanssa.

Kaikkihan sen tietävät, että vakuutusyhtiöt ovat onnistuneet hankkimaan oikeita superlääkäreitä, joiden ei tarvitse tutkia tai nähdä potilasta pystyäkseen diagnosoimaan vamman ja kumoamaan jopa hoitaneen lääkärin diagnoosin.

No se vakuutusyhtiöistä, mutta ehkä sittenkin olisi kannattanut riidellä.

Juu juu... onhan meillä hoitotakuu. En vain tiedä, mitä se tarkoittaa. Ei ainakaan sitä, että joku hoitotoimenpide tehtäisiin tietyn ajan kuluessa.

Putoamisestani on nyt kulunut aikaa yli kolme vuotta. Kuvia on kyllä otettu ja minä olen joskus kävellyt, joskus istunut ja joskus jopa itkenyt. Vain harvoin olen pystynyt nukkumaan kunnolla.

Lopulta sain lähetteen OYS:iin, josta sain kirjeen muutama kuukausi lähetteen jälkeen. "Olette jonossa..." toivottavasti myös hengissä... "Pääsette hoitoarvioon 6-8 kuukauden kuluessa. "Aikaa ei voida kiirehtiä puhelinsoitolla."

En siis soitellut. Lopulta kuitenkin kyllästyin odottamaan, kun luulin minut kokonaan unohdetun. Tuosta kirjeestä oli kulunut lähes vuosi.

Auttoihan se. Sen verran se auttoi, että lopulta sain ajan sairaalaan, ja jälleen kerran katseltiin kuvia ja keskusteltiin. Nyt sitten odotan taas lääkärin soittoa. Soittoaika annettiin.

Niin että se hoitotakuu?

Jos hoitotakuu tarkoittaa sitä, että asiasta keskustellaan lääkärin kanssa puolen vuoden välein, on se kohdallani toteutunut erinomaisesti. Kuluneen vuoden aikana olen käynyt lääkärissä eri kuvauksissa noin 10 kertaa ja joka käynnistä myös maksanut. Mitään hoitoa, tai edes hoito-ohjeita en ole saanut koko aikana.

Sellainen se on siis maailman paras terveydenhoitojärjestelmä. Jos valita saisin, ottaisin kuitenkin jonkun afrikkalaisen poppamiehen ja vaikka kylän naisten parantamistanssin. Olisihan se mukava maata sängyssä ja katsella, kun tusina sairaanhoitajia tanssii ympärillä rumpujen tahdissa.

Ehkä sekään ei parantaisi minua, mutta ei paranna lääkärien jutustelukaan.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Tsasouna ja matkailu

Melkein kaikki ihmiset ovat uskovaisia, vaikkakaan kaikki eivät kovin hartaita.
Eräs kollegani kertoi olleensa nuoruudessa jossakin tunnelin louhintatyössä Porin lähistöllä. Syystä tai toisesta osa tunnelista oli sortunut,niin että ulospääsy oli tukkeutunut. Pahimmatkin ateistit livat silloin rukoilleet, kertoiystäväni. Sellaistahan se on. Jotkut huutavat Jumalaa avuksi vasta hädän hetkellä, ja jotkut rukoilevat ihan vaan varmuuden vuoksi.

Minunlaiseni keskisyntinen uskoo kyllä jonkun korkeamman voiman olemassaoloon, mutta ei voi "aktiivikristityn" tavoin määritellä tämän voiman muotoa ja tapaa vaikuttaa meidän elämään. Ortodoksinen elämänfilosifiani on kuitenkin saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä Kristuksen opetukset eivät voi johtaa turmiolliseen tulokseen. En minä silti niitä läheskään aina pysty noudattamaan. Ehkä aina en edes halua.

Matkoilla ollessani kuitenkin käyn aina tilaisuuden tullen hiljentymässä ortodoksisessa tsasounassa, jos se matkan varrelle vain suinkin sattuu. Niin, etupäässä suosin ortodoksisia rukoushuoneita, mtta en toki väheksy myöskään luterilaisia n.s tiekirkkoja. Sama tuntuu olevan monen luterilaisen ystäväni ajatusmaailma. Heille ortodoksiset kirkot ja tsasounat ovat paitsi hiljentymi-s ja rauhoittumispaikkoja, niin myös kiinnostavia nähtävyyksiä.

Hiljentymispaikan tarve tuntuu kasvaneen nykyisenä kiireisenä aikakautena niin, että kaikille suurille lentoasemillekin on rakennettu ekumeemisia kappeleita. Kyllä se vaan niin on, että "ihminen ei elä ainoastaan leivästä". Jos matkailualalla ei tätä ymmäretä, niin ihan pian ollaan jälkijunassa.

Kun Kalajoelle alettiin suunnitela ortodoksista rukoushuonetta, oli eräs lähtkohta juuri turismi. Toki tiedettiin, että kaavoitusmääräyksissä oli eri tarkoituksiin kaavoitettavia alueita. Kyllähän näitä määräyksiä on noudatettava, mutta määräyksen tarkoistus on aina asetettava kirjaimen edelle. Kalajoen rakennusvalvonta tulkitsi kuitenkin määräyksiä niin, että kirjain ohittaa tarkoituksen.

No, sehän on tietysti niin, että valta se on vähäinenkin valta. Siihen sitä täytyy vain luottaa, että se oikeasti korkein voima näyttää kuitenkin, missä se tsasouna lopulta seisoo.

Totta on myös se, että matkailutarkoituksiin voidaan rakentaa rakennus, joka on pyhitetty myös mihin tarkoituksiin.

Hiekkasärkkien tsasouna on kuin onkin kaikessa ekumeenisuudessaan tulevaisuuden matkailukohde. Varmasti monet nuoret tulevat valitsemaan sen myös vihkipaikakseen, sillä tarkoitus on, että siellä sallitaan kaikki kirkolliiset toimitukset uskontokunnasta riippumatta.

Sellaista se on... Jos rukoushuoneen kannatusyhdistys on päättänyt, että tämä tsasouna on matkailukohde, niin sellainenhan se on. Tuskinpa sitä voidaan muuttaa edes eduskunnan pätöksellä.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa

"Mediapeliä", sanoi Paavo Väyrynen, kun presidentinvaaleissa hävisi. No saattoihan se Paavo osaltaan väärässä olla, sillä kaipa silloin moni äänesti Väyrystä vastaan enemmän kuin kenenkään puolesta. Saavutus sinänsä sekin.

Totuuden siemen tuossa väitteessä kuitenkin on. Perää siltä osin, että media pystyy kääntämään asiat tasan päinvastaiseksi kuin ne todellisudessa ovat.

Hyvä esimerkki on mieiestäni tämä Perussuomalaisten imago. Kun julkisuuden perusteella mielikuvani olin luonut, oli syntynyt käsitys äärioikealla olevasta, maahanmuuttovastaisesta kansanliikkeestä. Kun sitten sattuman oikusta jouduin tekemisiin puolueen kanssa, löytyikin aivan toisenlainen totuus.

Eiväthän persut vastustaneetkaan maahanmuuttoa, vaan maahanmuuttopolitiikkaa. Oikeassahan he siinä ovat. Maahanmuuttoasioissa Suomen viranomaisten toiminta on tosi syvältä. Sitä täytyykin arvostella ja vastustaa. Voisin kertoa lukemattomia tapauksia, joissa viranomainen on yksinkertaisesti kieltäytynyt korjaamasta omaa virhettään. On myös tapauksia, joissa julkinen valta on, jos ei nyt suorastaan pettänyt, niin ainakin edesauttanut maahanmuuttajien pettämisessä.

Jos nyt en ihan väärin ole asiaa ymmärtänyt, niin juuri perussuomalaisten ex-kansanedustaja ja juristi Raimo Vistbacka parhaillaankin selvittelee yhtä maahanmuuttajiin kohdistuvaa epäoikeudenmukaisuutta.

Toki virheitä sattuu. Virheettömyys ei ole miehuuden mitta, vaan se, miten mies virheensä kestää. Suomalaisilla viranomaisilla tuntuu kuitenkin olevan se käsitys, että jos virheitä tehdään, on ne ilman muuta tavalla tai toisella saatava asiakkaan syyksi. Jos nyt sitten niitä ei mitenkään saada asiakkaan syyksi, on syy haettava jostain toisesta viranomaisesta tai lausunnon antajasta.

Tätä tarkoitusta varten on luotu järjestelmä, jossa näitä leiman ja lausunnonantajia on niin paljon, että varmasti joku jonkun virheen tekee. Jos ei tee virhettä, niin ainakin prosessi kestää niin kauan, että asianomainen on karkoitettava maasta, ennen kuin hän ennättää edes valittamaan mahdollisesta kielteisestä päätöksestä. Tämä on pääsääntö, joka koskee kaikkia mahdollisia hakemuksia ja kaikkia maahanmuuttajaryhmiä, täysin heidän statuksestaan riiippumatta.

Totta kai suurimmat ongelmat koskevat EU:n ulkopuolisia muuttajia, mutta niitähän hyvin monet ovat.

Miksei void yksinkertaistaa järjestelmää esimerkiksi niin, että joku viranomainen esim. paikallinen poliis,i myöntäisi oleskeluluvan muutamamsi vuodeksi ja sinä aikana viranomaiset velvoitettaisiin hoitamaan päätökset asiassa kuntoon.

Karkoitusmenettely on julma ja monessa tapauksessa hyvin hyvin epäinhimmillinen. Karkoitusta ei milloinkaan tulisi panna täytäntöön, jos henkilö ei ole syyllistynyt rikoksiin ja hänellä on joku mahdollisuus elättää itsensä. Rehellisen työn tekemiseen ei koskaan pitäisi asettaa esteitä, olkoonpa kyseessä pakolainen, turvapaikan hakija tai muuten vaan Suomeen tullut muukalainen.

Työlupa on käytäntö, joka olisi jo aika haudata.

Nyt ihan heti en löydä mitään haittaa ehdottamastani järjestelmästä, mutta toki olen valmis asiasta keskustelemaan. Varmaa kuitenkin on, että nykyinen systeemi on kallis, epäoikeudenmukainen ja harmaata taloutta suosiva.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Poliittiset takapirut

Ei voi olla totta... vai voiko sittenkin?

Nimittäin se että meillä vallitsee valepäättäjien mafia. Lainasin tuon sanan Jaakko Jukkolan kirjoituksesta KalajokiLehteen. Mielestäni "valepäättäjä" on hyvin kuvaava sana, joka tosiasiallisesti kertoo kaiken lähes kaikista päättäjinä esiintyvistä poliitikoista. Voi tätä valepäättäjyyttä esintyä myös kunnallisella tasolla, mutta kun en kovin aktiivisesti ole osallistunut paikallispolitiikkaan, en oikein tiedä, miten täällä on tapana menetellä.

EU toi mukanaan 200 valepäättäjää meidän eduskuntaan. Eduskunnassa on iät ja ajat ollut nuo 200 päätä, ja he uskovat tekevänsä kovasti tärkeää työtä, vaikka pääasiallisesti siunailevat vain niitä päätöksiä, joita Euroopan Unioni tekee.

Silloin harvoin, kun Suomen eduskunta itse tekee itsenäisiä päätöksiä, ryntäävät edustajat kysymään todellisilta päätöksentekijöiltä, että miten tässä näin kävi ja mitä mieltä nyt ollaan.

Jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. Näinhän sitä sanotaan. No joskus on niinkin, että naisen takana on mies. Aina kuitenkin on niin, että joku on jonkun takana. Näillä "takapiruilla"... siis todellisilla päättäjillä... on monenlaisia nimiä. Joitakin sanotaan vaalirahoittajiksi, joitakin valtiomiehiksi. Kun ex-kansanedustaja Paavo Lipposen työhuone aikoinaan sijoitettettiin eduskuntataloon, saattoi siihen hyvinkin olla syynä se, että Jutta Urpilaiselle oli lyhyt matka kyselemään, että mitäs mieltä me nyt ollaan.

Kokoomustakaan on turha nollata... päinvastoin. Naisten ääntä tässä kykypuolueessa kuunnellaan tavallista herkemmällä korvalla. Samanaikaisesti kun Jyrki Katainen kyselee Angela Merkeliltä, minkä verran Suomen nyt pitää maksaa ja mihin, tekee Ilkka Kanerva työtä kansan parissa. Turhaan olen minäkin Ilkan tekstiviestejä mollannut. Oikeastihan niiden todellinen tarkoitus on ollut vain luotailla kansan mielipiteitä. Johanna Tukiainen on varmasti juuri sopiva henkilö kertomaan näistä asioista, liikkuuhan hän kaikenlaisissa piireissä - valtiomiestasosta poliisien asiakkaisiin.

Oli miten oli. Olkoonpa sittenpäättäjiä tai valepäättäjiä, heitä on ehdottomasti liikaa. Todellinen tarve voidaan helpoisti päätellä vaikkapa katselemalla kuvia, joita TV-kamerat tallentavat eduskunnan täysistunnosta. Siellä on yleensä paikalla 70-90 edustajaa. Osa tosin juoksee painamaan nappia, jos sattuu olemaan joskus äänestys. Joskus on sattunut - niin pahat kielet kertovat - niinkin, että on painettu väärää nappia, kun ei ole keretty kysymään, mitä nappia pitää painaa.

No, silläkään ei oikeasti ole väliä, sillä jos meidän eduskunta tekee jonkun päätöksen, on se mitä suurimmalla todennäköisyydelllä väärä. Arpa antaisi siis tarkalleen yhtä hyvän tuloksen. Joskus oikein, joskus väärin.

Tietysti on joukko poliitikkoja, jotka eivät ole tottuneet eduskunnan käytäntöön, eivätkä tiedä... tai eivät edes halua tietää, ketä tulisi kuunnella ja miten pitää menetellä, jos haluaa lintsata vaikkapa täysistunnosta. Yleensä nämä ovat uusia edustajia, joita vanhemmat jopa hieman ylenkatsovat. Aihetta onkin, heidän näkökulmastaan, sillä he ovat yleensä korruption ulkopuolisia, jotka eivät ole oppineet eduskunnan käytäntöjä ja sinisilmäisyyttään luulevat, eetä heidän tulee kuunnella kansan ääntä.

Heitä sanotaan populisteiksi...

tiistai 3. tammikuuta 2012

Minustako poliitikko?

Ei puheilla paljon mitään merkitystä ole, ei ainakaan silloin, kun puheet ovat ristiriidassa tekojen kanssa. Kysymyksessä on huulivoimistelu, vaikka joku joskus sitä politiikaksi onkin kutsuttu. Ei se oikeasti mitään politiikkaa ole, sillä politiikka on - niin kuin usein olen todennut - yhteisten asioiden hoitoa. Se ei ole itsensä kehumista, eikä huulten heiluttelua.

Ehkäpä minäkin kynää tärisytän, sillä hyvin vähän olen aktiivipolitiikassa mukana ollut, vaikka en ihan huono ole itseni kehumisessa. Kovin paljon en kuitenkaan ole yhteisten asioiden eteen tehnyt, joten politiikoksikaan en itseäni laske.

Syksyllä otetuissa röntgenkuvissa on todettu, että minun selkärangassani on joku mutka. Hyvää tässä tietenkin on se toteamus, että minulla on selkäranka. Se tekee minusta äärettömän sopimattoman politiikkaan, sillä suomalaisella poliitikolla se on hyvin harvinainen ominaisuus. Sehän saattaa aiheuttaa jopa eduskuntaryhmästä erottamisen, sillä onhan tosi törkeää, että yrittää pitää kansalaisille antamansa lupauksen. Se on suorastaan ennenkuulumatonta, eikä sellaista ole juurikaan todettu. Siksi tällaisia puheita ja lupauksia sanotaankin vaalilupauksiksi, erotuksen todellisesta tarkoituksesta ja oikeista lupauksista..

Lupaukseni olen näköjään pettänyt minäkin, sillä niin usein olen sanonut, että tästä aiheesta en enää kirjoita, mutta aina vaan kirjoitan. Antakaa anteeksi, mutta kun se joskus niin korpeaa. Senkin olen luvannut, että aktiiviseen puoluepolitiikkaan en enää sekaannu. Saas nyt sitten nähdä, sillä paljon on pyydetty ja ainakin melkein olen suostunut. Onhan se tietysti olemassa sellainenkin mahdollisuus, että oikeasti johonkin suostun, mutta sen lupaan, että lahjuksia en ota. Ehkä nyt jotain ihan pientä ja tavanomaista, niinkuin jotain kymppitonneja syntymäpäivänäni.

No oikeasti kyllä jo ehdotuksesta suuttuisin. Sen myös teen jo etukäteen selväksi, että ei ole maailmassa sen luoka puoluekuria, joka saisi minut toimimaan vakaumukseni vastaisesti. Uskon mihin uskon ja sen mukaisesti toimin.

Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyn heti, kun löydän sukupuolineutraaleja ihmisiä. Tähän asti tämän teeman ympärillä on mellastanut vain miehiä ja naisia.

No oikeasti... eihän sukupuoliasiat edes politiikkaan kuulu. Toki vanha naimiskaari voitaisiin jo uusia. Vai ketä kiinnostaa "kahden viikon julkipano maistraatin edessä"? Minua kyllä, mutta kun ei kunto kestä, ja olen jo naimisissa.