sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Onko Suomi hyvinvointivaltio?

Kyllä me niin uskomme, että Suomi kuuluu harvojen hyvinvointivaltioiden joukkoon, mutta tätäkin asiaa olen ruvennut tarkastelemaan hieman kriittisesti.  Ensimmäinen kysymys on se, että mikä on hyvinvointivaltio. Onko kyse siitä, että ollaanko suhteellisen onnellisia, vai onko suurimmalla osalla meistä suhteellisen turvallista elää?

 
Suomalaiset ovat kovia tekemään kaikenlaisia mittauksia, ja lähes aina, kun löytävät sopivan mittarin, julistautuvat maailman parhaiksi, olkoon totuus sitten mikä tahansa. Olen aina nauranut pääministerimme julistukselle maailman parhaista kätilöistä. Kaikki kunnia kätilöille, en minä heille ole nauranut, mutta en myöskään usko, että muissa sivistysvaltioissa olisi sen huonompia kätilöitä. Maailmassa on sentään synnytetty niin kauan kuin ihmisiä on tällä planeetalla asunut, eikä ihan alkuaikoina ole lääketieteestä ollut ainakaan merkittävää apua. Silloin kätilöiden taitoa on todella tarvittu.

Uskokaa tai älkää, niin myös minun blogiani on kommentoitu, mutta olen asettanut melko tiukat kriteerit julkaisulle, joten olen joutunut jättämään suurimman osan omaan arvoonsa. Jos joku pitää minua kaikkien alojen ammattilaisena, niin pitäköön vaan. Olen toki hyvin koulutettu, mutta en likikään kaikkea tiedä, joten jätän tollerot omaan arvoonsa.  Useimmista asioista minulla kuitenkin on mielipiteitä, ja niistä silloin tällöin myös kirjotan. Energiatalous on osa koulutustani, joten siltä sektorilta löytyy myös oikeaa faktaa.  Jonkinlainen urheilija ja urheilupomokin olen ollut, joten ihan pöpejä en puhu myöskään näitä aiheita käsitellessäni.  Ehkä suhteellisen korkea ikäni on avannut myös hieman näköaloja muihinkin aiheisiin, niin kuin nyt tähän tämänkertaiseen kirjoitukseeni.

Hyvinvointivaltion kriteeri ei minun mielestäni ole pelkästään se, että onnistutaan synnyttämään terveitä lapsia ja pitämään meidät vanhukset mahdollisimman kauan hengissä.  Koulutuksemme tasoakin kovasti liioitellaan, vaikka kieltämättä Uuno Cygnaeus teki hyvää työtä, eikä nykypoliitikot ole sitä ihan kokonaan onnistuneet pilaamaan.

Hyvinvointiyhteiskunnassa kansa on keskimäärin onnellista ja ihmiset pitävät huolen toisistaan. Ay-liikkeitä ei tarvita, eikä oikein sotiakaan käydä. Varsinaista mallimaata en osaa nimetä, mutta jokseenkin varma olen, ettei Suomi ole lähelläkään kärkeä.

Me olemme hyvin alemmuudentuntoisia pohtiessamme aina, mitä muut meistä ajattelevat.

Vaikka ay-johtajat ovat onnistuneet pitämään palkat korkealla, se ei koske muita kuin heitä itseään. Työttömistä ei kukaan oikein välitä, mutta onneksi on Hurstin kaltaisia ihmisiä ja seurakuntiakin. Seurakuntien leipäjonoissakin taitaa olla suurin osa niitä, jotka eivät sitten muissa seurakunnan tilaisuuksissa käykään, ellei ole kova pakkanen ja pakko päästä lämmittelemään.

Asunnottomuus, työttömyys ja leipäjonot eivät oikein kuulu hyvinvointivaltion kuvaan, joten tällä mittarilla mitattuna en oikein laske Suomea noiden mallimaiden joukkoon, olkoonpa kätilöt kuinka ammattitaitoisia tahansa.

Valitettavaa on, että poliittiset eripuraisuudet haittaavat edelleen tämän maan kehitystä. Ihan järkevältä ei tunnu, että kun jotkut puolueet muodostavat hallituksen, niin lähes kaikki loput ryhmittyvät vastustamaan kaikkia hallituksen toimia ja masinoivat jopa kansankin vastustamaan hallitusta, vaikka hallitus olisi toiminut juuri heidän parhaakseen.

Vanha viisaus ”ei ole tärkeää mitä ehdotetaan, vaan se kuka ehdottaa” on saanut hieman laajemmat puitteet. Ei ole tärkeää, miten maata johdetaan, vaan mitkä puolueet ovat hallituksessa. 

Olen syvästi tietoinen, että tässä blogissa ei pitäisi suoraan ottaa puoluepoliittista kantaa, joten en nyt suorastaan nimeä, mitkä puolueet minun mielestäni sopisivat meidän hallitukseen.

Ehdottoman turmiollista olisi kuitenkin punavihreä porukka ja ”persut”. Taitaa kuitenkin olla niin, ettei kukaan lähde samaan veneeseen ”persujen” kanssa - en lähtisi minäkään, vaikka yhä edelleen olen vennamolainen.

Ei taida nuori polvi tätä herraa tunteakaan. Vennamo järjesti puoli miljoonaa Karjalan pakolaista tänne Kanta-Suomeen melko helposti, mutta nykypoliitikot taivastelevat muutamien ulkomaalaisten takia.  Puhuvat jopa pakolaistulvasta, vaikka Salpausselän kisojen järjestäjät puhuisivat jopa yleisökadosta.


torstai 1. marraskuuta 2018

Voiko se olla noin?

Minä tiedän yhtä ja toista voimalaitoksista ja jopa äänentaajuuksien vaihtelustakin. Muistan vieläkin yliopistoprofessorini sanoman lauseen: ”Se voi olla niin, mutta sellaista ei ole koskaan todettu.”   Ilmeisesti suomalaisilla lääkäreillä on jotain mätää koulutuksessa, kun he ilman muuta ovat sitä mieltä, että ei se voi niin olla, kun virallisesti niin ei Suomessa ole todettu.

Kyse on tietysti ns. tuulivoimaloiden  inframelun aiheuttamasta haitatasta terveydelle. Suomessa ei todellakaan ole asiaa virallisesti todettu, koska asiaa ei ole virallisesti tutkittu.  Meitä on kuitenkin kymmeniä, ehkä satojakin, jotka olemme joutuneet jättämään kotimme tuulimyllyjen aiheuttamien sairauksien takia. Lääkäreille ei juurikaan kannata mennä, sillä kokemus kertoo, että jostakin syystä lääkärit ovat saaneet päähänsä, että sellaista sairautta ei ole ja saavat lievällä pilkalla potilaat jopa karttamaan hoitoon hakeutumista. Jos vihjaat, että epäilet infraääntä, sinut melkein leimataan hulluksi. Näin kävi eräälle ystävälleni, joka sai tuulimyllyn läheisyydessä asuessaan samankaltaisia oireita kun minullakin oli.  Minua ei ihan hulluksi leimattu, kun lääkäritkin ymmärsivät, että minulla taitaa olla samantasoinen koulutus kuin heilläkin, mutta hieman eri alalta.  Ehkä he tietävät myös, että ymmärrän infaäänistä enemmän kuin suomalainen lääkärikunta yhteensä.

Portugalilainen professori Maria Alves-Pereira on vuosikaudet tutkinut matalataajuisen värähtelyn vaikutusta ihmiseen ja todennut sen aiheuttavan vakavia oireita. Juuri niitä, joita minäkin sairastin asuessani tuulimyllyjen vaikutusalueella. Professori antoi myös sairaudelle nimen vibroakustinen oireyhtymä.  Kun Alves-Pereira oli luennoimassa Suomessa, eivät lääkärit vaivautuneet edes kuuntelemaan tämän maailmalla hyvin arvostetun professorin luentoa. Pelkäsivätkö, että tieto turmelee heidän uskonsa suomalaiseen viisauteen ja kylväisi kenties epäilyksen siemenen heidän viattomiin sieluihinsa?


Esimerkiksi Saksassa, jossa on puolta pienemmät myllyt kuin meillä Suomessa, on ongelma otettu vakavasti ja ainakin myönnetty sairastumisen mahdollisuus. Jälkijunassahan me tultiin silloinkin, kun homeongelmasta alettiin puhua.
Asbestia pidettiin melkein vitamiinina, kunnes todettiin, että syöpäänhän tämä porukka kuolee. 

Kaikki selviää aikanaan, mutta olisiko sittenkin parempi, että uskottaisiin ihmisten kokemuksia ja oikeita asiantuntijoita ennen kuin se on jo vähän myöhäistä.  Onko ruumiinavaus ainut keino todeta joku sairaus? Ainakin se on joidenkin potilaiden kohdalla vähän myöhäistä.  Jos suomalainen lääketiede ottaa oppinsa tuulivoimayhtiöiltä, saattaa käydä niin että diagnoosikin on virheellinen.

En ole kissa enkä tee poikasia, mutta meidän kissakin teki moneen kertaan kuolleita pentuja ja joutui tästä syystä lopetetuksi.  Olisiko asiaa auttanut, jos Kalajoella olisikin lopetettu nuo tuulimyllyt, joista ei kriittisesti laskien ole yhteiskunnalle penninkään hyötyä, mutta rumentavat sopivasti maisemaa.

Luonnonsuojelijat ja riistaviranomaiset vain ihmettelevät, miksi eläinkanta vähenee ilman näkyvää syytä.  Linnuistakin on hävinnyt jo noin kolmannes. 

Nyt puhun tietysti omia uskomuksiani, mutta entäpä jos nisäkkäille on käynyt niin kuin meidän kissalle ja kenties myös linnuille?

Saattaa olla sittenkin niin, että syy on varsin näkyvä, näkyi ainakin meidän ikkunasta silloin, kun vielä asuin Kalajoella.  Minä ja vaimoni olemme kuitenkin jo siinä iässä, että ei tarvitse elätä niitä kuolleita pentuja.


keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Politiikan perilliset

Olen vuosikausia seurannut politiikkaa ja mielestäni tehnyt merkittävän havainnon. Väitetään että koulutus periytyy siten, että korkeasti koulutettujen lapsetkin yleensä kouluttautuvat keskimääräistä paremmin.  Voi pitää paikkansa, mutta eihän koulutus sellaisenaan periydy, mutta perheen sisäiset arvot vaikuttavat varmasti asiaan.

Nuo edellä mainitut arvot vaikuttavat varmasti politiikassakin. Selvää on, että jos isä oli kepulainen, niin myös poika on kepulainen. Pääsääntöisesti tähän vaikuttaa myös ammatti, joka useimmiten liittyy maatalouteen.  Tämä liittyy jo monesti esittämäni väitteeseen, että ”oma suu on lähempänä kuin yhteisen pussin suu.” Maataloustuottajien kepulaisuus olisikin hyvin ymmärrettävää, jos kyseessä olisi pelkästään tähän alaan ja maaseutuun liittyvät asiat, mutta kun tuo porukka tahtoo sotkeutua kaikkeen politiikassa.  En nyt ota kantaa siihen, ovatko he oikeassa vai väärässä, mutta havaintoni mukaan se on yleisin poliittinen asenne, joka periytyy isältä pojalle.  Varmasti siihen osittain vaikuttaa sekin, että myös ammatti usein periytyy.


Merkittäviä poikkeuksiakin on. Koska tapaus on varsin tunnettu, uskallan tässä mainita pari nimeäkin. Ehkä nykypolvi ei oikein muista Sakari Tuomiojaa, joka oli mm. rauhansovittelija Kyproksella. Taisi Tuomioja olla melko liberaali ja silloisen Kansanpuolueen jäsen. Käsitykseni mukaan paremmin oikealla kuin vasemmalla. Kaikki sitten tuntevatkin hänen poikansa Erkin, joka niitti mainetta vasemmistolaisena mellakoitsijana opiskelijamellakoissa ja taisi osallistua myös ns. vanhan valtaukseen.  Erkki Tuomioja on tunnettu vasemmistopoliitikko.  Tuomiojien tapaus ei ehkä ole ainut, mutta se on tunnetuin näistä ideologisista eroista, joista ainakin osa selittyy nuorison kapinoinnilla vanhempiaan vastaan.

Ehkä täysin kepun vastakohtana esiintyvät vihreät. Vihreät on nuorten suosima puolue, ja kun väki vanhenee, niin samalla se hieman viisastuu. Alunperinhän vihreä ideologia oli oikeasti vihreää, mutta puolueen politisoitua nämä arvot polkeutuivat politiikan jalkoihin ja todellisuus alkoi näyttäytyä kaikkea muuta kuin vihreänä. Jälkipolvet eivät helposti osta noita arvoja.  Sanoisin, että hyvä näin ja hyvä myös se, että äärioikeiston arvot jäävät etupäässä yhden sukupolven mittaisiksi. Samoin näyttää käyvän myös poliittisen kartan vasemmassa laidassa, vaikka hieman keskustasta vasempaan näyttää tuo perinnöllisyys kukoistavan.  Ehkäpä perinnöllisyys selittääkin ihan keskimmäisten ryhmien menestyksen Suomessa. Keskimmäisillä ryhmillä tarkoitan nyt kepun molemmilla puolilla olevia puolueita, demareita ja kokoomusta.

Kyllä minä kauhulla ajattelen tilannetta, että Antti Rinteestä tulisi pääministeri, mutta muutoin voisi tälle kansakunnalle olla ihan hyvä, että demaritkin saisivat taas maistaa vastuuta. Eduskunnan suurimpia suunsoittajia ei sittenkään pitäisi hallitukseen päästää, sillä siellä tarvitaan enemmän tekijöitä kuin puhujia.

Jos kansa ei anna sinisille valtakirjoja, niin ei sitten anna.  Kyllä minä kuitenkin näkisin, että joitakin sinisten ministereitä on aika vaikea korvata. Olisikohan radikaalia ehdottaa, että pääasiassa nykyinen hallituspohja pidettäisiin, mutta joitakin ministereitä vaihdettaisiin muutamaan demariin.

Eiväthän kaikki demarit ole tolleroita, vaikka joskus siltä näyttää. Ainakin ay-liike saataisiin taas kuriin. Hallituksessa on pyrittävä toimimaan kansakunnan edun mukaisesti, vaikka se ei aina siltä näytä.