tiistai 11. kesäkuuta 2019

Kotiseutumatkoja

Me ihmiset olemme kuin kaloja, jotka palaavat kerta toisensa jälkeen siihen jokeen kutemaan, jossa itse ovat aikoinaan syntyneet. Toistaiseksi on täysi arvoitus tiedemiehille, mikä vaisto kalat siihen ajaa.  Samantapainen taipumus on joillakin lintulajeilla, ja yllätys yllätys - myös ihmisillä.

Ihminen tuntee myös nostalgista vetovoimaa syntymäseutujaan kohtaan, vaikka ihmisen kohdalla olosuhteet voivat tehdä tämäntapaisen kotiinpaluun hieman vaikeammaksi. Totta on myös se, että ”viisas ihminen”, homo sapiens, pystyy sopeutumaan uusiin ympäristöihin eläimiä paremmin. Tämäntapaiseen kotiseuturakkauteen perustuu paljolti myöskin kotiseutumatkojen suosio. Vuosi toisensa jälkeen etsitään omia syntymäseutuja ja omien vanhempien asuinsijoja.

Olen siis oikeasti syntyperäinen karjalainen, ja oma syntymäseutuni on jäänyt venäläisten valloittamalle alueelle. Vaikka olin runsaan viikon ikäinen, kun äitini joutui minut kantamaan sodan jaloista pois, tunnen itseni karjalaiseksi ja selkeästi kaipaan syntymäkaupunkiini Pitkärantaan. Tuo kaipuu ei ole aina tiedostettua, mutta se nousee Karjalan matkoillani pintaan melko usein.  En todellakaan osaa selittää, mikä on se vietti, joka vetää minut vuosi toisensa jälleen matkustamaan menetetylle alueelle. Mitään muistojahan minulla ei Karjalasta, Impilahdesta tai Pitkärannasta, voi olla, mutta noita muistoja olen onnistunut keräämään lukuisilla matkoillani rajan taakse. Ensimmäisen matkani tein joskus 60-luvulla, ja viime vuosina olemme vaimoni Pirjon kanssa liikkuneet omalla autolla. Karjalan tiet ovat kuitenkin siinä kunnossa, että autoa säästääksemme valitsimme kotiseutumatkalle tällä kertaa Impilahti-seuran tarjoaman vaihtoehdon.  Ihan kommelluksitta ei nytkään selvitty, sillä tavallisesti luotettava posti onnistui hukkaamaan Pirjon passiin viisumeineen, joten hän joutui jäämään matkalta pois. Harmi sinänsä, sillä toki olisin toivonut vaimoni olevan matkalla mukana, sillä totisesti hän on yhtä karjalainen kuin minäkin, vaikka on syntynyt Suomen puolella Lappeenrannassa.



Kotiseutumatkat ovat siis olleet osa elämääni, ja tällä kertaa matkustin yksin. Ihan yksin ei karjalaisten seurassa koskaan ole, joten matkasta muodostui entistäkin antoisampi. 


 Salmin kirkko

Kuulin paljon uusia kertomuksia Karjalasta ja karjalaisuudesta. Osa historiallisista tapauksista oli minulle entuudestaan tuttuja, mutta osa sotahistoriasta oli täysin uutta. Vanhat taistelupaikat heräsivät eloon, kun saimme vierailla siellä asiantuntevan sotahistorioitsijan kanssa. Jotenkin muistelen, että edesmennyt isäni oli haavoittunut Klemetin motissa, joten oli melko nostalginen olo seisoa tuolla maaperällä.


Historialliset luostarit olivat myös jääneet aikaisimpien retkiemme ulkopuolelle yksinkertaisesti siitä syystä, että niihin, varsinkin Valamoon, oli yksin vaikea päästä. Sekä Aunuksen että Valamon luostarikäynnit olivat varsin mieliinpainuvia.  Valamon luostarin puutarha oli tosi satumainen. Myös Valamon saaren toisella laidalla sijaitsee luostariin kuuluvia rakennuksia ja kaunis kirkko.








Kokonaan oma lukunsa oli Ruskealan marmorilouhos, josta osa oli veden peitossa, ja sillä saattoi tehdä veneretkiä pitkin louhosta.  Ruskealan marmori olisi ollut varmasti sopivampi vaihtoehto Finlandia-talolle kuin nuo vääntyilevät italialaiset laatat.  Olisivathan ne olleet tavallaan myös suomalaisia, sillä onhan Ruskeala ollut aikoinaan osa Suomea, ja tuo marmori oli jo silloin olemassa.


Kyllä minä olin varsin tyytyväinen matkaan, sillä täytyy myöntää, että olen maailmassa nähnyt paljon pahempaakin. Toki jotkut valittivat ruuasta, ja toisilla oli taas muita ongelmia, mutta kyllä kai se niin on, että kaikki eivät kaikesta tykkää. En minä usko, että tuolla rahalla paljon ihmeellisempää matkaa pystyy järjestämään, joten suosittelen lämpimästi.

Matka päättyi minun syntymäpäivänäni minun kohdaltani Lahteen, jossa Pirjo oli minua vastassa. Oli saanut sinä aikana myös passin ja viisumin, mutta tämä matka oli auttamatta hänen kohdallaan menetetty.  



tiistai 4. kesäkuuta 2019

Pakolaiset ja pakolaiset?

Olen mielenkiinnolla seurannut meidän hallituksen ja hallitusohjelman syntyä. Toki olen opposition kanssa samaa mieltä monesta asiasta, mutta olen myös monessa asiassa Rinteen kanssa samaa mieltä.  Tavoitteet ovat hyviä, vaikka eivät ehkä ihan realistisia.

Olen kuitenkin iloinen, että Perussuomalaiset eivät ole tässä hallituksessa, sillä jo pelkästään vähempiosaisista tulisi riita.  Ainakin perussuomalaisten johto tuntuu olevan sitä mieltä,  että jos ei ole Suomessa syntynyt, ei oikeasti tarvitse apua, eikä ole vähäosainen. Samanaikaisesti he kuitenkin väittävät, että ”mamut” ovat pääosin työttömiä ja työhaluttomia. Koska asiaa hieman tunnen, voin suoralta kädeltä torjua tuollaiset väitteet.  Suurin osa maahanmuuttajista on ahkeraa väkeä, ja olen kuullut monen työnantajan suusta, että ”olisipa tällaisia enemmän”.  Maahanmuuttajat tekevät valittamatta nekin työt, joita suomalaiset kiertävät kaukaa.  Erään suurehkon firman työpäälikkö kertoi minulle suoraan, että suomalaisen työvoiman saanti on joihinkin tehtäviin lähes mahdotonta.

Näin se siis oikeasti on, ja meidän ay-liike on ruokkinut tätä tilannetta. Onhan se nyt hyvä opetus ay-aktiiveille, kun Rinne pani heidät keksimään keinot työllisyysasteen nostamiseen.  Ei ehkä onnistu, kuuluu minun yltiöpessimistinen ennusteeni.

Eräät enemmän tai vähemmän maahanmuuttovastaiset tahot pyrkivät tukeutumaan tilastoihin väittäessään maahanmuuttajien työttömyysastetta suhteettoman suureksi. En tiedä, minkä viranomaisen virhe tämä on, mutta totta on ainoastaan se, että koko ”mamujoukko” on väärässä tilastossa.  He eivät ole työttömiä, vaan koko kotouttamisvaiheen aikana opiskelijoita. Kun he ovat kotoutuneet ja oppineet kielen, he ovat työllistyneet paljon keskivertosuomalaista opiskelijaa paremmin. Heidän oikea paikkansa ei siis ole työttömyystilasto, vaan opiskelijatilasto.

Minulla ei ole tietoa ulkomaalaislähtöisten tuomasta verotulosta, mutta eipä taida olla ”persullakaan”, sillä tuskin he muutoin huutaisivat kurkku käheänä, että maastamuuton kustannukset on laskettava. Taitaa olla niin, että se on jo laskettu. Eräs asioista hyvin perillä oleva ekonomisti kertoi, että nuo mainitsemani ”mamujen” verotulot kattavat kyllä maahanmuuton kustannukset. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että itse maksavat omat kustannuksensa ja aikanaan osallistuvat myös muiden kustannusten kattamiseen.  Näinhän on käynyt lähes kaikkialla maailmassa.

Mitään haittamaahanmuuttoa ei oikeasti ole muualla kun halla-aholaisten mielikuvituksessa. Maahanmuutossa on aina kyse työperäisestä maahanmuutosta.  Kaikki eivät siis tule suoraan työpaikkoihin, mutta lähes aina kaikki tulevat työhön.

Suomalaisten lempisana tuntuu myös olevan ”elintasopakolaisuus”.  Eipä tietenkään ihme, sillä ainahan meiltä on lähdetty elintasopakolaisiksi. Puoli miljoonaa ihmistä Ruotsiin ja loput sitten Australiaan, Saksaan, USA:han, Kanadaan jne.  Lopputuloksena se, että lähes kaksi miljoonaa suomalaista asuu nyt ulkomailla. Eivät nämä muutamat ”mamut” koskaan tätä vajetta pysty täyttämään, mutta hyvä kuitenkin, että ovat tulleet.


Näistäkin asioista tiedän jotain, sillä olin 70-luvulla itsekin elintasopakolaisena Ruotsissa.  Ei se aina niin hääppöistä ollut, sillä kyllä suomalaisiinkin kohdistui rasismia Ruotsissa.  Ei niin paljon kuin meihin ”ryssän lapsiin” sodan jälkeen täällä Suomessa, mutta hyvin tuntuvasti. Vaikka siis olinkin tottunut jo rasismiin, niin en minä siellä Ruotsissa viihtynyt, vaan tulin takaisin Suomeen.

Ainakin tuon hallituksen asettaman opiskelutavoitteen olen sittemmin hyvin täyttänyt.  Ensin ammattikoulu, sitten teknillinen koulu ja teknillinen opisto, sekä sen jälkeen yliopisto ja vähän tohtorikoulutustakin. Se olikin ainut koulutus, joka jäi kesken, kun tuo peijakaan pumppu rupesi reistaamaan. Toki siihen väliin mahtui oikeita töitäkin enemmän kuin monesta eduskuntaryhmästä yhteensä.


lauantai 18. toukokuuta 2019

Onkohan se jumalanpilkkaa?

Juuri nyt Jyväskylässä on kirkkopäivät, joissa pitäisi ainakin olla jonkinlainen kristillinen teema. 

Viis teemasta, tuntuu kuitenkin piispa Laajasalo ajatelleen, ja raahasi ystävänsä Jussi Halla-ahon puhumaan tilaisuuteen. Omien sanojensa mukaan Halla-aho on tosin ateisti eikä kuulu kirkkoon, mutta tarjoutuuhan tässä oivallinen tilaisuus vaalimainontaan näin EU-vaalien kynnyksellä.

Onkohan se Jumalan pilkkaa, kun tällaista tilaisuutta käytetään noin epäpyhiin tarkoituksiin? Varsinkin kun kyseessä on hyvin ihmisvastaiseksi tunnettu poliitikko.

Niin... kyllä minä käytän sanontaa ihmisvastainen. En tiedä olenko ainut näin ajatteleva, mutta suhteellisen laaja kokemukseni on opettanut minulle, että myös ulkomaalaiset ovat ihmisiä. Nimenomaan näitä kyseinen herra on nimitellyt ”kosmeettiseksi haitaksi”.  Ei minun tehtäväni ole arvostella kenenkään ulkonäköä, mutta vertasinpa näitä ihmisiä kehen tahansa ”persuun” en voi olla ihan varma siitä kosmeettisesta haitasta. Jos Jussi pitää itseään komeana koristeena, niin mikäpä siinä... saahan sitä niin ajatella, vaikka joku voisi toisinkin tuumailla.

Täytyy tunnustaa tyhmyyteni, mutta siitä Halla-ahon usein mainitsemasta ”haittamaahanmuutosta” en myöskään ole saanut selvää. Sen toki tiedän, että maastamuutto on yhteiskunnalle haitallista, mutta kaikki todisteet ympäri planeettamme kertovat, että vastaanottajamaa on pääasiallisesti hyötynyt maahantulijoista. Näin on epäilemättä myös Suomessa.

Kun näitä asioita tarkastelee, ei voi välttyä ajatukselta, että piispalta on hieman harkintakyky pettänyt.  Tämän ajatuksen kanssa en ole yksin ja jos olisin luterilainen, eroaisin kirkosta välittömästi.  Onneksi olen ortodoksi ja toivon, ettei meidän kirkon tilaisuuksia milloinkaan käytetä poliittisina näyttämöinä. Eläköön kukin tavallaan ja uskokoon tai olkoon uskomatta, mutta en minä sentään ketään rikollisesti toisista ihmisistä ajattelevaa kansallissankariksi julistaisi.

Jos Kristus nyt tulisi maan päälle, tuskinpa hän Suomeen tulisi, sillä meillähän on Halla-aho, joka varmasti vastustaisi hänen tuloaan.

Siitä me kaikki varmasti olemme samaa mieltä, että ”maassa maan tavalla”, mutta tämän näyttävät useimmat ”mamutkin” omaksuneen ja varsin hyvin tuntuvat Suomen lakia kunnioittavan. Ainakin minun tuntemani maahanmuuttajat ovat hyvin esimerkillisiä ihmisiä, ja toivon vilpittömästi, että heistä tulisi aikanaan myös kansalaisia.