lauantai 22. lokakuuta 2011

Kreikan kansan tahto?

Oikeassa olemisen tarve on huonommuuden tunnetta. Jotenkin tässä Kreikan tilanteessa nyt vaikuttaa siltä, että vain halu olla oikeassa pakottaa suomalaiset poliitikot tuhlaamaan veronmaksajien rahoja.

Pahinta tässä asiassa on, että kreikkalaiset itse eivät tätä apua halua. Koetetaan auttaa siis väkisin. Niin, onhan se eräs väkivallan muoto sekin. Reilun konkurssin vaihtona on velkavankeus. Juuri tätä velkavankeutta kreikkalaiset eivät halua.

Kreikkalaisten oma tahto… siis kansan… tuntuu olevan se, että irti EU:sta ja konkurssi, jonka jälkeen aloitettaisiin puhtaalta pöydältä.

Euroopan suuret valtiot Saksa ja Ranska kyllä sitten selvittäisivät aiheuttamansa sotkun ilman Suomeakin.

Miksi hiivatissa meidän aina pitää pelätä pelottelijoita. Ensin pelättiin, että Neuvostoliitto tuhoaa Suomen, jos joku sanoo ”ruman sanan”. Nyt pelätään, että taivas putoaa päälle, jos ei pelasteta Saksan ja Ranskan pankkeja.

No, oikeastihan nämä pelottelijat kuitenkin lopulta tuhoutuvat. Niin kävi Neuvostoliitolle, ja niin varmaan käy myös EU:lle, olkoonkin, että siitä on ollut myös hyötyä. Se hyöty on kuitenkin hävinnyt asioiden levänperäisen hoidon takia.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Säästöjäkö?

En minä aina haluaisi arvostella julkisen vallan toimia. Niin, en haluaisi, mutta ei sille mitään voi, kun se toiminta on joskus niin toivottaman typerää.

Mietitäänpä nyt vaikkapa noita säästöjä. Kuinka sellainen porua voi päättää säästöistä, joka ei edes tiedä, mitä säästö on.

Säästöä ei ole se, että vaihdetaan maksajaa. Itsenäisten kuntien hävittäminen ja asiointimatkojen pidentäminen ei ole säästöä. Parhaimmillaankin siinä on kyse vain maksajan vaihdosta, aina ei edes siitä.

Oikeaa säästöä on se, että tarpeettomia kustannuksia ei synnytetä ollenkaan ja pakolliset kustannukset minimoidaan. Pienikin säästö on säästö, eikä sen merkitystä tule koskaan aliarvioida.

Kun Katainen lensi yksityiskoneella Brysseliin, se maksoi veronmaksajille 30.000 €. Paitsi että matka oli täysin tarpeeton, vei se yhden sairaanhoitajan vuoden palkan.

Kun Lipponen yritti tuoda valtion kustannuksella viinejä Suomeen ilman tuontilupaa, meni tuohon tarpeettomaan operaatioon n. 100.000 €.

Miksi Suomen valtio alkoi kustantaa jonkun afrikkalaisen oikeudenkäyntejä Afrikassa mahdollisesti tehdyistä rikoksista? Tähän käytettiin miljoonia.

Mitä hyötyä Suomelle on YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyydestä? Oikeasti kysyn mitä hyötyä. Sen verran kalliiksi se tulee, että kannattaisi poliitikkojenkin esittää itselleen tämä kysymys. Uskokaa ihan tosissanne, että Suomen kannalla ei siellä ole mitään merkitystä. Ei ole, niin väitän.

Lopuksi tämä vanha ihmetyksen aihe… puoluetuki. Puoluetuki otettiin käyttöön 60-luvulla. Puoluetuki maksetaan puolueille niiden eduskuntapaikkojen mukaan. Miksi helkkarissa? Miten puolueet pärjäsivät ennen tukia? Onko puoluetuen leikkauksista edes puhuttu? En ainakaan minä ole koskaan kuullut.

Kannattaisi vähän ajatella, jos siihen on välineet.