tiistai 29. toukokuuta 2018

Vihreä paradoksi

Vihreä vennamolainen. En oikein muista. kuinka harvinaista oli 60-luvulla, kun vihreä aate nosti päätään, mutta kyllä meitä varmasti oli. Vihreä aate oli silloin opiskelijoiden keskuudessa varsin suosittu yli puoluerajojen. Muistan, kuinka hehkutettiin, että liikettä ei koskaan politisoida ja että vihreät arvot ovat kaikkien asia. 

Tämähän se tuntuu olevan suomalainen ongelma yleensäkin. Kun halutaan voimaa ja vaikutusvaltaa, järjestäydytään poliittiseksi puolueeksi muistamatta lainkaan, että politiikka on paljon muutakin kuin yhden asian ajamista.  Tyypillisimpiä yhden asian liikkeitä, jotka ovat politisoituneet, ovat kristilliset, rkp ja vihreät. Minusta vaikuttaa siltä, että kristilliset ja rkp yrittävät kuitenkin pysyä omalla osaamisalueellaan, mutta vihreät temmeltävät vähän kaikkialla ja pitävät kovasti populistista meteliä. Vihreän aatteen suojissa yritetään olla yleispoliitikkoja, ja aate jää vallanhimon jalkoihin. Useimpien vihreiden taidot eivät riitä sen enempää politikointiin kuin vihreiden arvojen ajamiseenkaan. Mainitsemani paradoksi onkin se, että toisin kuin yleisesti annetaan ymmärtää, vihreät vastustavat vihreitä arvoja.

Miten se sitten ilmenee?  Vihreät vastustavat maailman puhtainta energiaa – ydinvoimaa, luultavasti siksi, että toinen maailmansota päättyi ydinpommeihin.  Ydinvoimala ei kuitenkaan ole ydinpommi, vaan yllätys yllätys, myös maailman turvallisin energiantuottomenetelmä. Tämä nyt vain on tilastollinen fakta, jota tuskin millään huuhaa-politiikalla voidaan muuttaa. Ei voida myöskään muuttaa sitä tosiasiaa, että maat, joilla ei ole käytössä riittävästi ydinvoimaa eikä muutakaan saasteetonta energiaa, joutuvat tuottamaan vihreiden ylistämien tuulimyllyjen tarvitseman säätövoiman fossiilisilla polttoaineilla, joten alun perin puhtaiksi tarkoitettu tuulivoima onkin osoittautunut suureksi saastuttajaksi. Näin kertovat tilastot mm. Tanskassa.

Tämä ns. vihreä vallankumous on siis tosiasiassa kaikkea muuta kun vihreää. Vihreiden jäsenet ovat kyllä usein hyvinkin koulutettuja humanisteja, mutta ovat vielä kovasti vihreitä.  Jostakin syystä tuon puolueen riveissä ei juurikaan ole tungosta enempää insinööreistä kun taloustietäjistäkään.

Monia muitakin vihreän aatteen vastaisia tosiasioita voisin kertoa, mutta tästä jutusta joutuisi melkein kirjan tekemään. Tästä syystä tyydynkin vain tähän panemaan linkin saksalaisen aikakauslehden (DerSpiegel) artikkelista, jota voisi oikeastaan pitää melko pelottavana.

Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä äkkiä näyttäisi.  

Minun ajatusmaailmani on edelleen vihreä ja kerron mielelläni näkemykseni kaikille ,jotka jaksavat minua kuunnella. Politiikkaa ja vihreyttä en missään nimessä halua sotkea keskenään, sillä se näyttää olevan hyvin huonosti yhteen sopiva pari, ainakin siinä muodossa, jossa se Suomessa esiintyy.





Vihreää luonnonsuojelua.


 


maanantai 28. toukokuuta 2018

Minun Jyväskyläni

Vaikka en ole ihan syntyperäinen jyväskyläläinen, on minun juuriani tässä kaupungissa ja maalaiskunnassa kuitenkin sen verran, että rohkenen pitää itseäni jyväskyläläisenä.  Keski-Suomi nyt ei muutenkaan ole maakunta, jossa muualta muuttaneita katsotaan kuin ”halpaa makkaraa”.  Johtuneeko sitten siitä, että nykyisistä kaupungin asukkaista noin 70% on muualta muuttaneita. Hyvin suuri osa meitä Karjalan pakolaisia.  Minä tunnen siis itseni jyväskyläläiseksi, vaikka olenkin syntynyt Impilahden pitäjässä Laatokan rannalla.  Valitettavaa oli, että sinne muuttaminen olisi ollut hieman mutkikasta. Olen kyllä käynyt siellä, mutta puhuivat kovasti vierasta kieltä.

Kyllä se jotenkin oikealta tuntuu, kun puhun kotikaupungistani Jyväskylästä. Täällä syntyivät ensimmäiset lapsuuden muistoni. Myös hyvin monet koulutoverini olivat täältä ja täällä sain ensikosketuksen urheiluun, joka oli varsin merkittävässä osassa elämäni kaikissa vaiheissa.

Ehkä 50-luku oli jotenkin merkityksellisin. Ainakin minä muistan sen parhaiten. 50-luvulla menin kouluun, ja varsin pitkä pätkä koulutietä kulkikin Jyväskylässä. Se oli aikaa, jolloin mäkeä vielä laskettiin Taulumäen hyppyristä ja Jyväskylä Kiri voitti monena vuonna pesäpallossa Suomen mestaruuden. Muistan sellaisenkin vuoden, jolloin Kiri voitti kaikki jaettavat mestaruudet. Nuoret voittivat nuorten mestaruuden, naiset olivat parhaita naisissa ja kuin sinettinä kaiken päälle tuli myös tuo miesten mestaruus. Osoittaakseen, että Jyväskylä oli oikea pesäpallokaupunki, vei Jyväskylän Lohi vielä TUL:n mestaruuden.

Ei pesäpallo kuitenkaan ainut jyväskyläläisten harrastus ollut. Pesäpallo jyräsi kyllä alleen monia muita lajeja, mutta oli seudulla moniakin hyviä urheilijoita, ja lajeja sittenkin harrastettiin melko kattavasti, ja hyvin moni jyväskyläläinen on saanut kantaa maamme edustusasua.

Totta on, että minun Jyväskylässäni ei ollut vielä Matti Nykästä eikä Samppa Lajustakaan. Ystäväni Tarmo Uusivirta oli juuri ja juuri syntynyt, mutta kyllä tuolle kaikelle luja pohja luotiin silloin sotien jälkeisenä aikana. Tuntuu olevan ominaista, että kaikella on aikansa.  Jyp on nyt kova sana jääkiekossa, vaikka minun aikanani taisivat opetella vasta luistelemaan. Ei ollut hurraamista potkupallon menestyksessäkään, mutta suomalaiseen tasoon nähden täällä nyt osataan sitäkin. Kaikella on hintansa, joten pesäpallo on saanut hieman väistyä, mutta edelleen täällä sitäkin osataan.

Kun karistin Jyväskylän tomut jaloistani 1965, en ajatellut eläkepäiviäni. Kaikki tuntui todella kaukaiselta, eikä senaikaisia tuttaviani paljonkaan ole jäljellä.  Tai ovat sitten niin vanhentuneita, että eivät enää tunne :-)

 
Jyväskylästä lähtöni jälkeen olen asunut useilla paikkakunnilla Suomessa ja osin ulkomaillakin.  Eläkkeelle jäätyäni yritin kyllä asua Pohjanmaallakin, mutta niin siinä vaan kävi, että vasta Jyväskylään päädyttyäni tunnen jälleen olevani kotona.  Kierros on umpeutunut ja nyt asun melkein nuoruusaikaisen tanssipaikan Ainolan naapurissa.  Onhan siinä jotain nostalgiaa.  


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Mykkänen versus Halla-aho

En koskaan ole edes kuvitellut olevani kaikessa oikeassa, mutta myönnän toki, että minulla on joskus varsin vahvoja mielipiteitä. Tämä pätee nimenomaan asioihin, joista uskon tietäväni yhtä ja toista. Ei väärässä olemisen myöntäminen aina helppoa ole, vaikka olenkin syvästi tietoinen, että ”halu olla aina oikeassa on huonommuuden tunnetta”. Näin on joku ajattelija joskus sanonut. Vahvan itsetunnon omaava ihminen osaa myöntää myös erehtyneensä… sellainenhan minä haluaisin olla. 

Seurasin tv-keskustelua ministeri Mykkäsen ja Halla-ahon välillä. Vaikka en Mykkäsenkään puoluetoveri ole, niin täytyi ihailla hänen rauhallisuuttaan ja asiantuntemustaan. Silti uskoin, että myös Halla-aho saa kannattajia katsojien joukossa, sillä olen syvästi tietoinen siitä, että itse kukin meistä katsoo ohjelmaa omien silmälasiensa läpi.  Minun silmälasini antoivat vaikutelman, että Jussi ei aina edes tiennyt, mistä keskusteltiin. Mykkästä arvostin siksi, että hän toi esiin vain tarkastettuja faktoja. 

Jo olisin täysin asioita tuntematon, saattaisi minullekin tulla tuo päättämisen vaikeus, kumpi herroista oli oikeassa. Sen verran kuitenkin olen maailmaa nähnyt ja ulkomaan eläviäkin tavannut, että tunsin nuo mainitut faktat. Tilastot kertovat edelleenkin, että ei ole kovin suuria eroja työttömien suhteellisessa määrässä, vaikka tilastointimenetelmä ei oikein ”mamuja” suosikaan.

Jos ulkomaalainen tulee Suomeen ilman työpaikkaa, hänet kirjataan välittömästi TE-toimiston asiakkaaksi ja samalla työttömäksi. Sen sijaan syntyperäinen suomalainen saa olla rauhassa keskimäärin parikymmentä vuotta ennen kuin hänestä tulee tilastojen painajainen.  Tämä aiheuttaa pahan tilastollisen vääristymän, jos halutaan verrata ”mamujen” ja kantasuomalaisten työllistymislukuja.  Jos ulkomaalainen tulee Suomeen jonkun muun syyn takia kuin valmiin työpaikan, kestää varmasti jonkin aikaa, ennen kuin hän työllistyy.  Kun suomalainen syntyy Suomeen, menee siihen kuitenkin moninkertainen aika.  Mikä pahinta, kun häneen on sijoitettu veronmaksajien varoja 300 000 – 500 000 €, hän saattaa pakata kampeensa ja vie tuon rahasumman ulkomaille. 


Kyllä minä haluaisin, että maahanmuuttoa vastustavien vastakohdaksi joku puolue ottaisi agendalleen tämän asian, joka on monin verroin suurempi ongelma kuin maahanmuutto, joka ei oikeastaan ole ongelma lainkaan.  Tuskinpa sitä muut kokevat ongelmana kuin rasistit.  Rasismi taas on maailmanlaajuinen ongelma.

Kun sanon rasistia rasistiksi, on hän pian huutamassa, että vedän taas esille rasismikortin.  Voin nyt vakuuttaa kaikille, että ei minulla ole mitään rasismikortteja. Se on vaan niin, että rasisti on rasisti niin kauan kuin hän käyttäytyy rasistisesti.  Siitä sairaudesta pääsee kyllä eroon, kun hankkii hieman tietoa ja lopettaa pelkäämisen ja pelottelun.

Ne muutama tuhat ”mamua”, jotka Suomessa viihtyvät, eivät ole minua vähääkään häirinneet. Huomattavasti enemmän sitä ovat tehneet kieroutuneet suomalaiset, joita tässäkin maassa riittää, vaikka osa onkin jo mennyt Ruotsiin. 

Sellaistahan se on tämä kansainvälinen muuttoliike. Ymmärrän kyllä, miksi pakolaiset tulevat Suomeen, mutta miksi suomalaiset muuttavat täältä pois ?

Niin… toistanpa ties monenneko kerran.  Suomalaisia asuu ulkomailla lähes kaksi miljoonaa. En minä niitä ole laskenut, mutta se on tilastollinen fakta. Ainakin Ruotsissa se on jo ongelma, sillä siellä meitä on jo puoli miljoonaa. Se on monin verroin enemmän kuin Suomeen koskaan saadaan ulkomaalaisia.  Onneksi niitä kuitenkin halla-aholaisista huolimatta tulee.

Viisas päätös poliitikoilta jo nyt, että kaikkien muiden puolueiden kanssa neuvotellaan hallitusyhteistyöstä, paitsi perussuomalaisten. Kaikista Suomen poliittisista elimistä täytyy ulkopuolella pitää rikolliset.

   

lauantai 26. toukokuuta 2018

Niin, siltähän se vaikuttaa

Olen miettinyt, että miten Suomi on aikanaan käynyt sotia, kun ihmiset vaikuttavat pääosin niin aroilta, että eivät uskalla edes kommentoida kirjoituksiani omalla nimellään. Ei todella ole paljon julkaisukelpoisia kommentteja, jos pidän kiinni uhkauksesta, että julkaisen vain reilusti nimellä kirjoitetut kommentit. Osa toki tuntuu olevan hieman ”vajakkien” kirjoituksia, joten ne eivät oikein julkaisukelpoisia olisi muutenkaan. Olen kuulemma mädättänyt joitakin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että mätäneminen on päässyt jo liian pitkälle, että sille enää olisi mitään tehtävissä.

No siltähän se vaikuttaa, että lukijamäärä ei moniin satoihin yletä, eikä usein yletäkään.  Näinhän se useimmiten on tällaisten yksittäisten blogien kohdalla, mutta kirjoitankin näitä oman mieleni virkistämiseksi. Siihen tämä blogi sopii hyvin, ja ainahan näillekin sivuille joku eksyy.

Olen tainnut kertoa, että minusta on tullut sinisten kannattaja.  Ei se ollut niin vaikea ratkaisu, sillä toki tunsin tuon alkuperäisen vennamolaisen ja myöhemmin perussuomalaisen linjan, jota nykyinen Sininen Tulevaisuus jatkaa edelleen. Toki Sinisestä Tulevaisuudestakin joku saattaa loikata, mutta silloin on kyse ihmisestä, joka pelkää omaa poliittista tulevaisuuttaan. Oikeastaan näitä selkärangattomia ei tarvitakaan.  Turusen tapaus oli selkeästi sellainen, sillä hänen äänialueellaan oli selkeästi tilaus yhdelle kokoomuksen ehdokkaalle. Läpimeno seuraavissa vaaleissa on todennäköisempi kokoomuksen riveissä kuin Sinisessä tulevaisuudessa.  Pääsääntöisesti siniset muodostivat puolueen säilyttääkseen vennamolaisen aatteen ja monet olivat tietoisia, että poliittinen tulevaisuus on vähintään vaakalaudalla. Jos joku palaa ”persuihin”, on tilanne vielä pahempi.  Halla-aho saattaa kyllä kerätä rasistien äänet, mutta siinä se sitten on.  Ei siitä miehestä ole minkään puolueen vetäjäksi. 



Kike Elomaa oli ensimmäinen loikkari, joka palasi ”persuihin”. Oikeasti minä ihmettelin sitä, sillä henkilökohtaisesti pidin Kikeä ihan fiksuna ihmisenä, mutta kai hän pelkäsi menettävänsä kannatusta.

Olipa miten oli... näillä mennään, ja jos minulta kysyttäisiin, niin vennamolaiseen ”rötösherrajahtiin alkaisin”.  Tuskin sekään heti nostaisi sinisten kannatusta muiden puolueiden tasolle, sillä yleisö reagoi aina hieman hitaasti puolueen sisäisiin muutoksiin.  Perussuomalaisten perustajat ovat nyt sinisissä, joten toivoa on.  Muistan erittäin hyvin kun nykysininen Raimo Vistbacka istui eduskunnassa ainoana ”persuna”, mutta ajan kanssa puolue nousi Suomen kakkoseksi ja olisi ilman rasismia saattanut kohota jopa kaikkien puolueiden ohi.  

Päämääränä ei toki pitäisikään olla puolueen kannatus, puhumattakaan henkilökohtaisesta edusta, mutta korkeat kannatusluvut antavat kuitenkin niitä työkaluja, joilla kansakuntamme taas saadaan raiteilleen.

Tärkeintä on muistaa, että siniset eivät loikanneet perussuomalaisista, vaan puolue liukui pois alkuperäisestä aatteesta. Aatteen miehet jäivät vain sinisiin. On merkille pantavaa, että mikään vastuullinen taho ei tahdo tehdä yhteistyötä halla-aholaisten kanssa.  Tilannetta ei suinkaan paranna se, että tämä Brysselin ”mamu” käy joskus rähisemässä täällä Suomessa. Kansa näkee entistä selkeämmin, mikä on miehen agenda.

Niin muuttuu maailma.  Muistan hyvin kun Kike Elomaa sanoi minulle: ”Onneksi Halla-aho pääsi Brysseliin. Toivottavasti täällä Suomessa nyt hieman rauhoittuu.”  En tiedä, vieläkö Elomaa on samaa mieltä, mutta minäkin toivon vilpittömästi, että Suomessa rauhoittuisi.  

Kirjoitin jo jossakin aikaisemmassa jutussani, että ei ole totta, että Halla-aho ei olisi koskaan saanut mitään aikaan.  Ainahan hän on jotenkin asioita sekoittanut, kun on Suomessa käynyt, jos se nyt on ansioksi laskettava.

Punaisia emme ole, vihreiksi emme voi koskaan tulla… olkaamme siis sinisiä.  Tämäntapainen lause pantiin joskus jonkun suurmiehen suuhun. Tässä nyt on sitten se ero, että tämä on todella sanottu. Minä juuri sanoin sen.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Voi sinua Halla-aho

Jos joku sanoo, että ei Jussi Halla-aho ole mitään saanut aikaan, niin kyllä minä koen, että se on jotenkin vaihtoehtoinen fakta.  Kun Halla-aho valittiin Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, ei mennyt kuin muutama tunti siihen, kun hän onnistui hajottamaan puolueen.  Suhteellisen helppoahan se olikin, sillä ei siihen mitään aktiivisia toimenpiteitä tarvittu.  Riitti hyvin, että Jussi oli olemassa ja kaikki vastuuntuntoiset ”persut” kävelivät puolueesta ulos. Myös Perussuomalaisten hallituskumppanit olivat päättäneet, että Halla-ahon johtamaa puoluetta ei voida pitää hallituksessa, olkoonkin, että tuo porukka kantaa edelleen Perussuomalaisten kunniakasta nimeä. Näyttää kuitenkin siltä, että osa äänestäjistä ei ole vieläkään ymmärtänyt, että puolue, jota he aikanaan äänestivät, on sellaisena lakannut olemasta.  Kestää aikansa, ennen kuin keskivertoäänestäjä tämän ymmärtää, mutta varmasti aikanaan ymmärtää. Halla-aholaiset veivät kyllä puolueen nimen ja rahat, mutta aate siirtyi Sinisille.

Oli Suomen kansan ja pääministerin onni, että sinisiä oli riittävästi pitämään aatetta yllä ja hallituksen kasassa. Kun hallituksen taakse saatiin enemmistö, oli taas rauha maassa ja kaikki entiset ministerit jatkoivat tehtävissään.  Niinhän siinä kävi, että Halla-aho sai merkitä ensimmäiseksi tappiokseen sen, että hänestä ei sitten tullutkaan ministeriä. Ei onneksi tullut, sillä silloin olisin minäkin harkinnut maastamuuttoa.

Jyväskylän puoluekokouksen jälkeisistä tapauksista en käytä sanontaa ”myrskyisä”, vaikka niinkin olen tapausta kuulut luonnehdittavan. Pikemminkin kyse oli surullisista tapauksista, joiden jälkeen Jussi taas häipyi ”mamuksi” Brysseliin. En todella tiedä, kuinka usein hän on tällä välillä käynyt täällä Suomessa, mutta pääasiassa on kuitenkin ollut aika hiljaa aina näihin päiviin asti. Liekö itse älynnyt, vai olisiko joku neuvonut?

Nyt sitten Jussi taas nosti päätään ilmoittaen, että hallitus on väärässä ja oppositio on väärässä ja että hän on oppositionkin oppositio. Näinhän se menee ja rasistilauma huutaa että ”hallelujaa”.  


Halla-aholla näyttää olevan ihan oma käsityksensä maahanmuutosta ja jopa työperäisestä maahanmuutostakin ja jonkun tukijankin tuntuu käsityksilleen löytäneen, vaikka suurin osa ajattelevista ihmisistä tajuaa, että jos Suomen kokoinen kansakunta alkaa näivettyä, niin loppu on lähempänä kuin arvataankaan. Japani ei todellakaan ole mikään verrokkimaa, vaikka Jussi näyttää niin ajattelevan.

Blogikirjoituksessa ministeri Kai Mykkänen lyttäsikin Halla-ahon käsitykset. Kyllä se kuitenkin niin näyttää olevan, että olipa kuka tahansa mitä mieltä tahansa, niin aina on joku tollero samaa mieltä. Löysihän Halla-ahokin tukijoita omasta viiteryhmästään. 

Kyllä tuo perussuomalaisten sisäinen siivous sai kuitenkin monen kansanedustajan ja ministerinkin poliittisen uran päättymään. Veikkaan, että eduskunnasta putoaa niin ”persuja” kuin sinisiäkin.  Aika sitten näyttää, kenen pää taas nousee pinnalle, mutta jos veikata pitäisi, niin ennemmin siniset kuin persut. Tai ainakin toivon niin, sillä ovathan siniset kuitenkin oikealla asialla.