sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tieteellinen ateismi

Kirjoitan nyt asiasta, josta ei olleenkaan pitäisi kirjoittaa, mutta kirjoitan kuitenkin, koska asun maassa, jossa sanotaan olevan sananvapaus. Sanan täydessä merkityksessä siis sanan vapaus, joka tarkoittaa sitä, että jo toisen sanan lausumisesta joudut tarkkailulistalle. 

Tuo otsikko on siis todella typerä, sillä eihän ateismi voi mitenkään olla tieteellistä. Ateistisen kasvatuksen tavoitteet on, ainakin sosialismissa, määritelty selkeästi kaksijakoisesti. Ensinnäkin pyrkimyksenä on kasvattaa kansalaisista pois ”käsitys uskonnollisista hapatuksista ja harhaluuloista”. Toiseksi heille tulee kasvattaa ateismin vakaumus. Suurin ihme ja paradoksi onkin, miten uskonnot säilyivät sosialismista huolimatta. Se on asia, jota on ihmetelty lähes yhtä paljon kuin atomipommia. Karl Marx opetti aikoinaan, että ”uskonto tulee häviämään siinä määrin kuin itse sosialismi tulee kehittymään jne..” Ei kehittynyt sosialismi, joten ei uskontokaan kuollut edes sosialistisista valtioista.

  Kautta aikojen onkin vapaassa maailmassa ihmetelty, miten sosialistiset valtiot viitsivät tuhlata energiaa taistellessaan sellaista asiaa vastaan, jota ei heidän vakaumuksensa mukaan edes ole olemassa. Hullultahan se vähän kuulostaa, mutta taisi olla hullu ajatus koko pakkovalta. Marxin kaltaisten suurmiesten joukkoon ylennettiin aikoinaan myös tohtori Väyrynen, joka vain muutamia päiviä ennen Neuvostoliiton romahdusta julisti väitöskirjassaan, että meidän suomalaisten tulisi muistaa että ”Neuvostoliitto on suurvalta ja tulee sitä aina olemaan”.

No joo, poliittinen blogihan tämä on, vaikka nuo kaksi poliitikkoa ovatkin harvinaisen paljon väärässä, siteeraan heitä siitä huolimatta. Ero onkin kai siinä, että kirjoitan vain sillä asiantuntemuksella, joka minulla on, ja voin ihan hyvin joskus erehtyä. Sen toki voin ihan reilusti tunnustaa, sillä en kuulu tuohon paljon puhuttuun erehtymättömien lahkoon. Olipa kuka tahansa oikeassa, ei se aina tarkoita sitä, että kaikki ”toisinajattelijat” olisivat väärässä.

Uskon yhdellä lauseella ratkaisseeni koko uskonnon ongelman. Ihmisellä on luontainen taipumus uskoa johonkin, josta luonnollisesti seuraa, että ateismi on ihmiselle jo lähtökohtaisesti vierasta. Näin siis ei todellakaan ole mikään ihme, että lähes kaikissa entisissä kommunistivaltioissa kirkolla on nyt oma vankka jalansijansa. Suomen ortodoksinen kirkko ei koskaan ole ollut Moskovan alainen, vaan sen opit ovat Konstantinopolin Patriarkaatista lähtöisin. Etenkin Suomessa asuville venäläisille ja muillekin itäblokin ihmisille tämä joskus tuottaa hieman vaikeuksia. Oivallettuaan asian hengellisen puolen hekin ovat yleensä hyviä ortodokseja.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Erilaiset ihmiset

Helposti me täällä Suomessa sorrumme ihmisten erotteluun ihonvärin, kielen ja ulkonäön perusteella. Uskomme varmaan, että he yrittävät syöttää omia tapojaan meille suomalaisille, tai muutoin yrittävät tehdä meistä kaltaisiaan. Pelkäämmekö ehk,ä että joku neekeri maalaa naamamme mustaksi. Ei, eivät he sitä halua tehdä. Eivät ulkomaalaiset halua muuttaa tapojamme ja uskontoamme. Tosiasiassa eivät halua poistaa edes kouluista suvivirttä, vaikka suomalaiset niin luulevatkin. Kuka sitten sanoikaan, että ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi”, oli totisesti oikeassa. 

Miksi me suomalaiset sen niin vaikeasti hyväksymme. Erilaisuutta on meillä täällä kotimaassakin. Eivät suomalaiset ole läheskään niin homogeeninen ryhmittymä kuin olemme yrittäneet opiskella. Suomen asutus ei luultavasti ole tullut yhtenä jonona jostakin, vaan muodostunut useista eri puolilta maailmaa siirtyneistä ryhmistä, jotka sitten ovat vähän kerrallaan sulautuneet yhdeksi kansaksi, joka on asettunut eripuolille maata. Lähes ainut alkuperäiseksi uskomamme väestönosa ovat saamelaiset, joiden oikeuksia me tulokkaat olemme sortaneet. Liekö tästä törkeästä sortopolitiikastamme johtuen uskomme että myös uudet tulokkaat pyrkivät samaan. 


Meidän suomalaiset heimommekin ovat keskenään hyvin erilaisia, vaikka kaikki ovat suomalaisia ja ulkonäoltäänkin hyvin samanlaisia. Eron huomaakin erityisesti käyttäytymisessä, asioiden arvostuksessa ja elintavoissa. Vilkkaat itäsuomalaiset ovat luultavasti niiden Volgan rannoilta siirtyneiden ihmisten peruja. Tämä ryhmä muodostuu pääosin nykyisin karjalaisiksi ja savolaisiksi kutsumistamme heimoista. Vaikea arvioida mistä pohjalaiset ovat kotoisin, mutta he poikkeavat selvästi tuosta itäsuomalaisesta ryhmästä. Tämä selittänee sen nihkeän vastaanoton, joka sodanjaloista siirtyneitä karjalaisia täällä kohtasi. Niinpä karjalaisista suurin osa jäikin mahdollisimman lähelle entistä kotiseutuaan, vain muutamien hakeutuessa tänne läntiseen Suomeen. 

Yhteistä karjalaisille ja pohjalaisille on yrittäjähenkisyys sekä kaikkien suomalaisten perusominaisuus kateus. Ei siis kannata perustaa ”Kalajoen kateuspäiviä” niin kuin eräässä seminaarissa ansiokkaasti ehdotettiin. Kyllä kateus on sen verran yhteistä meille suomalaisille, että varmaan siitäkin tulisi joku kateelliseksi. Pohjalainen ja karjalainen kateus on myös yrittäjyyden käyttövoima, mutta erojakin on. Kun pohjalainen perustaa minkitarhan, pui toinen phojalainen nyrkkiään ja puree hammasta. ”Perhaana, perustan vielä isomman turkistarhan”, ja kohta on koko Pohjanmaa turkistarhoja, pienimuotoisia huonekalutehtaita tai mattokutomoja täynnä. Karjalainen sen sijaan vastaavassa tilanteessa toteaa, että ”voi kun tuo naapur’ onnoi keksinyt hyvän keinon rikastuu, kyl miun täytyy keksii joku toine paremp’ tapa.” Ottamatta kantaa siihen, kumpi lie parempi tapa, molemmat ehkäisevät työttömyyttä tehokkaasti. 

Totta on myös se, että varsin suuri osa suomalaisista suuryrityksistä on Karjalasta lähtöisin, mainittakoon esimerkiksi Wärtsilä, Enso ja Kesko, jotka toki ovat kokeneet nimenmuutoksia ja fuusioita, mutta ovat alkuperäisiä karjalan siirtolaisia. Samaan joukkoon voitaneen liittää aina Suomessa toiminut Imatran Voima, josta nimenmuutoshuumassa on tullut Fortum.