perjantai 31. lokakuuta 2014

Leipää ja sirkushuveja

Ihan hyvä se on, että asioita ajatellaan monella tavalla, mutta ennen kuin mitään väitetään täysin tarpeettomaksi, on asioita pyöriteltävä monelta kantilta ja ennen kaikkea on tiedettävä asiasta jotain. Vain harva fanaattisesti johonkin asiaan uskova tietää, ettei tiedä, ainoastaan uskoo tietävänsä.

Maailma ei ole koskaan niin kaksinapainen, että on vain tarpeellisia ja tarpeettomia asioita. Se mikä on yhdelle tarpeeton, voi toiselle olla hyvinkin tärkeä. Teatterit, sirkukset ja taiteet saattavat monestakin olla tarpeettomia, ja kieltämättä niihin liittyykin lieveilmiöitä, joita voisin arvostella. En kuitenkaan arvostele, koska en tiedä niitä sidonnaisuuksia, joita asioihin liittyy. On täysin selvää, että esimerkiksi joku rock-konsertti ei välittömästi nosta kansantuloa, mutta sillä saattaa olla suurikin välillinen vaikutus.

Välillinen vaikutus on myös urheilulla, ainakin luulen niin. Kansantulo ei kasva, jos Robert Helenius voittaa ammattinyrkkeilyn maailmanmestaruuden, mutta takuulla se vaikuttaa Suomen tunnettavuuteen maailmalla, paljon tehokkaammin kuin joku trendiryhmä. Ei siis pidä mennä väittämään, ettei urheilua kukaan tarvitse. Luultavaa on, että maailma tarvitsee niin taiteita kuin urheiluakin.

Uskovaisten joukosta löytyy eniten näitä ”yksisilmäisiä”, jotka pyrkivät kertomaan, kuinka hyvin he ovat Raamatun lukeneet. Monet ovat lukeneet, mutta vain harva on ymmärtänyt. Raamattu on eräs maailman vaikeaselkoisemmista kirjoista, josta syystä maailmassa on satoja Raamattuun nojaavia kuppikuntia, ja jokainen uskoo olevansa oikeassa.

Todellisen ekumeenisen elämän esteenä ovatkin ne monet toisistaan poikkeavat tulkinnat, joita Raamatusta yhä edelleen on liikkeellä. Samanaikaisesti Raamattua pidetään täysin erehtymättömänä kirjana. Raamattu on hyvä kirja, mutta se on kuitenkin ihmisten kirjoittama, ja sen alkulähteenä ovat kirjoitukset, joita on tosiasiassa moninkertainen määrä varsinaiseen Raamattuun nähden. Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous 300- luvulla päätti, mitä kirjoituksia Raamattuun hyväksytään ja jätti pois kaikki ne kohdat, jotka olivat ristiriidassa aiempien oppien kanssa tai heidän omien näkemystensä vastaisia. Esimerkiksi Juudaksen evankeliumi jätettiin pois vain siksi, että se olisi kumonnut opin siitä, että Juudas petti Jeesuksen.

 Uskovainen, joka luo uskonkäsityksensä pelkästään Raamattua lukien ja siihen nojautuen, on kuin tiedemies, joka yrittää tehdä tiedettä lukemalla vain yhden kirjan. Kehtaan ihan tosissani väittää, että sellainen tietomäärä ei anna minulle oikeutta epäillä toisten tietoja samasta asiasta. Uskontunnustus sellaisenaan on molemmille suomalaisille valtionkirkoille (luterilaiset ja ortodoksit) yhteinen, josta syystä nämä kaksi kirkkoa pystyvät erilaisesta jumalanpalveluksen kulusta huolimatta hyvin ekumeeniseen toimintaan.

Minun mielestäni Jumala on olemassa, mutta Raamattua hän ei ole kirjoittanut, josta tosiasiasta on olemassa historian tietoa. Tämän lisäksi Raamattu on käännetty sadoille kielille, ja uskon, että jokainen käännös on sisällöltäänkin hieman erilainen. Suomenkielinen raamattu on käännetty peräti useista perättäisistä käännöksistä, joka suorastaan takaa sen, että virheitä on syntynyt.

Miettiessäni näitä asioita tulee mieleeni vanha opettajani, joka kertoi tapaamastaan ateistista. Kun tältä sitten lopulta kysyttiin, kuinka suuren prosentin kaikesta maailmassa olevasta tiedosta hän uskoo omaavansa, oli mies vastannut, että alle 1%. Tähän vanha opettaja totesi vain, että sekin on paljon, mutta entäs jos se Jumala löytyisi siitä 99 prosentista. En minä usko, että tämä mies paha oli, hän oli vain tietämätön. Samanlaista tietämättömyyttä löytyy myös toiselta äärilaidalta: syvästi uskovaisten joukosta. Voidaankin ehkä todeta, että mitä uskovaisempi, sen uskovaisempi. Jumala on luonut ihmiselle järjen ja vapaan tahdon, jotka hän tarkoitti ihmisen käyttöön.

torstai 30. lokakuuta 2014

Suomalaiset harhat

Taloutemme onneksi on laskettava se, että molemmat meistä täällä eläjistä olemme paitsi jonkinasteisia kulttuurin vaalijoita, niin erikoisen kiinnostuneita kaiken maailman asioista. Niinpä meillä onkin paitsi lähes 100 taulua, myös kirjasto, joka pitää sisällään niin paljon kirjoja, että ei sitten millään sovi tähän pieneen taloomme täällä Kalajoen Pitkäsenkylällä. Talon pienuudesta johtuu, että läheskään kaikki taulutkaan eivät ole seinillä, mutta aina vaan katselen antiikkikaupoista ja kirpputoreilta lisää. Semmoisia keskinkertaisia ne ovat, sillä varallisuutemme ei salli näitä ”nimimiehiä” suosia. Onneksi monet ihan tavalliset maalarit tekevät melko tasokkaitakin töitä. Niitä sitten yritän metsästellä ja kovasti toivon, että joskus saisin paikan, missä ne voisivat olla esillä.
 


Tästä kulttuuriharrastuksesta en kuitenkaan ajatellut puhua muuta kun siltä osin, että lukemalla tieto karttuu. Toinen tapa tiedon kartuttamiseen on tietysti matkustaminen, ja molempia olen harrastanut, niin että aina ei viitsi edes kertoa kuinka monta ulkomaan matkaa vuodessa olemme tehneet. Sekään ei nyt ole asia, jota ajattelin pitää esillä, mutta ehkä jonkinlainen selitys sille, miksi olen tietävinäni melkein asiasta kun asiasta jotakin. Ainakin minulla on ns. valistunut mielipide asioista.

Eivät nämä mielipiteet aina johdu kirjallisuudesta, matkoista tai koulutuksestani. Sattuu nimittäin niin, että meidän ainut lukemistomme ei muodostu Kajokiseudusta eikä paikallisesta lehdestä, vaan näyttääpä pöydällemme ilmestyneen silloin tällöin myös saksalaisia sanomalehtiä, joiden sanoma on aika paljon laajempi kuin esimerkiksi Kalaokiseudun, joka kyllä on mainio paikallislehti.

Nämä ulkomaalaiset lehdet oikovat aika tehokkaasti niitä harhoja, joita me suomalaiset olemme elättäneet vuosikausia. Meillä on jopa vallan ihmeellisiä tapoja, joita ihan itsekin olen ymmärtänyt vastustaa.

Aloitetaanpa vaikka yleisestä vessasta. Kun suomalainen mies menee pisuaarille, hän koplaa sukuelimensä esille, pitelee sitä likaisissa käsissään ja tekee tarpeensa. Sen jälkeen hän tyytyväisenä pesee kätensä ja poistuu paikalta. Mikä ihmeen rutto hänellä on sukuelimissään ollut, kun kädet pestään sen jälkeen? Ei käsien pesusta tietenkään mitään haittaa ole, mutta merkittävin hyöty siitä saataisiin, jos kädet pestäisiin ennen sukuelimen koskettelua. Siis vessaan mentäessä.

Ylipäätään suomalaiseen kulttuuriin kuuluu uskomus siitä, että WC on kodin likaisin paikka. Ihan riippumatta perheestä likaisin paikka löytyy kuitenkin keittiöstä, ja WC on siitä puhtaimmasta päästä.

Kyllä tätä ”suomalaisen idiotismin” luettelemista voisin jatkaa pitkällekin, mutta koetan tässä nyt oikoa vain näitä kansan yleisiä harhoja. Aika syvässä on uskomus myös siitä, että iltasyöminen lihottaa ihmistä. Totuushan on, että myös iltasyöminen lihottaa jos on lihottaakseen. Näin tekee kuitenkin myös aamusyöminen, päiväsyöminen ja yösyöminen. Kysymys on puhtaasta matematiikasta. Jos syö enemmän kuin kuluttaa, niin aina lihoo, täysin riippumatta kellosta.

Jos ette usko, niin tilatkaa vaikka Die Zeit -niminen lehti Saksasta. Ei se mikään autuaaksi tekevä ole, mutta antaa se ajattelemisen aihetta. Maailma ei todellakaan lopu Himankaan. 


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Venäläisten maanosto


Niin kauan kuin minä muistan on itäisessä Suomessa keskusteltu siitä, kuinka itänaapurimme hamstraavat parhaat mökit ja mökkipaikat rajan läheisyydestä. On luultavaa, että monet suomalaiset, etenkin karjalaiset, olisivat halukkaita vastaaviin ostoihin Karjalasta, mutta Venäjän lainsäädäntö ei anna siihen mahdollisuutta. Voi voi. Onhan se tietysti hyvä, että valuuttaa siirtyy juuri Suomen suuntaan, mutta jotenkin se haiskahtaa putinmaisen epäreilulta, että nämä kauppaoikeudet ovat näin rajatut.

Maata molemmille, tai sitten ei.

 
Selvää on, että kummallekaan maalle nämä tonttikaupat eivät muodosta sotilaallista uhkaa, mutta joku syyhän tälle venäläisten säätämälle kiellolle on. Sen sijaan, että ymmärtäisin hyvin, jos suomalaiset vastavetona kieltäisivät venäläisten ostot, en osaa ymmärtää, miksi venäläiset eivät ole halukkaita luopumaan tuosta puolityhjästä joutomaasta, jossa ei mitään ole hoidettu. Vaikka linnaan joutuisin, niin pakko on sanoa, että joskus tuon Putinin touhuissa on järki kovasti hakusessaan.

Olen antanut itselleni kertoa, että Suomen eduskunnassa on joku kansanedustaja yrittänyt saada aikaan lakialoitetta, joka olisi Venäjän lain kanssa yhtenevä siinä mielessä, että se kieltäisi nuo Suomen puolella tehtävät kaupat, mutta edes aloitteen allekirjoittajat eivät suostuneet äänestämään sen puolesta. Tämäköhän se on nyt sitten sitä paljon puhuttua suomettumista!

Tosiasiassa suomettuminen alkoi jo silloin, kun suomalaiset rajaneuvottelijat muutama vuosi sodan jälkeen hyväksyivät kaiken, mitä silloinen Neuvostoliitto ehdotti, vaikka nyt on tajuttu, että pelkkä saksalaisten sotatoimien lopettaminen Suomen maaperällä olisi hyvin riittänyt. Raja olisi saanut jäädä siihen, mihin neuvostojoukot olivat onnistuneet etenemään. Viipuri olisi kyllä menetetty, mutta Sortavala olisi edelleen suomalainen kaupunki.

Kaikki rajaneuvottelijat ovat jo kuolleet, joten tuskin loukkaan heitä, vaikka väitänkin, että ihan heidän munattomuuttaan me menetimme tosi suuren palan isänmaatamme. Kyllä se niin on, että Helsingissä on helppo tehdä päätöksiä, kun hätä on aivan muualla. Varmaa on, että Neuvostoliitto ei olisi uutta sotaa aloittanut, vaikka vastassa olisi ollut hieman kovempiakin miehiä.

Veikko Vennamo oli siihen aikaan jo poliitikko, mutta hänelläkään ei ollut enää henkilökohtaista motiivia, kun Viipuri oli jo menetetty, ja Veikon kotitalokin jäänyt venäläisille. Sitä mieltä kuitenkin olen, että neuvotteluissa olisi saanut olla miehiä, joilla oli aitoa kiinnostusta asiaan ja kenties juuri tuo henkilökohtainen motiivi.

Olipa miten tahansa, niin sen lisäksi, että Neuvostoliitto sai lahjaksi osan Suomea, niin ei nyt kuitenkaan enää myydä sitä osaa, mitä eivät onnistuneet valtaamaan. Tai jos myydään, niin tasapuolisin ehdoin. Peli saa olla kovaa, mutta sen on oltava rehellistä.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kaipuu Karjalaan

Kun pakolainen kolkuttaa maamme ovelle päästäkseen turvaan, olen minä se, joka avaa sen oven, täysin välittämättä siitä mitä Suomen kiintiöt tai niitä laatineet virnaomaiset sanovat. Eivät nuo viranomaiset ole koskaan joutuneet sotaa pakenemaan, eivätkä tiedä siitä yhtään mitään. He ovat vain pakolaiskiintiöitä pyöritteleviä parranheiluttajia, joilla on korkeintaan joku poliittinen sanoma. Yleensä aika itsekäs sekin, sillä melko usein kantaan vaikuttaa otaksunta siitä, minkä verran se tuo tai vie ääniä.

Olin viime viikonvaihteessa Vihannissa karjalaisen sanankäytön tilaisuudessa, jossa sain tutustua siirtokarjalaisten kirjoittamiin kirjoihin. Asiat sinänsä olivat minulle jo hyvin tuttuja, sillä pakolainenhan olen itsekin. Pakolainen omassa maassa.

Kyllä minua syvästi kosketti Pertti Marttisen kirjoittama runo, jonka nimi oli ”Kaipuu Karjalaan”. Olen niiden arviolta 50 000 karjalaisen joukossa, jotka ovat syntyneet sotatoimialueella ja joutuneet pakenemaan sodan jaloista. Onni onnettomuudessa on se, että itse olin vain 9 päivän ikäinen, kun Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksensä ja aluetta tyhjentämään tulleet sotilaat korjasivat minut ja äitinikin talteen. Ensimmäiset muistoni syntyivät vasta, kun olimme asettuneet Jyväskylän maalaiskuntaan, jossa sain aloittaa myös koulutaipaleeni.

Vaikka en siis mitään Karjalasta muista, olen saanut matkustella siellä aina 60-luvulta alkaen. Toistaiseksi viimeisin matkamme oli jonkinasteinen muistelumatka Koivistoon, jossa nykyisin sijaitsee suuri öljysatama. Neuvostoajoista toki on paljon kehitystä Karjalassakin tapahtunut, mutta jotenkin tuntuu, että Putin on taas palauttanut hieman ahdashenkistä neuvostohenkeä karjalaiskyliinkin, jotka edelleen ovat suurelta osin rappiolla ja sodan jälkeiset arvet näkyvillä.

Ennustettu on, että Suomi saa Karjalan takaisin, kun viimeinen siellä syntynyt on kuollut. Siis ehkä minä. Minä en sitä enää ole aikoihin haikaillut, sillä muutamien ihmisten vastustelusta huolimatta aion nyt lopun ikäni asua täällä Kalajoella. Vakaasti kuitenkin uskon, että kaiken kaikkiaan Karjalan palautus olisi siunaus Suomelle, aivan samoin kun olivat sotakorvaukset aikoinaan. Näin se vaan on, että kun työtä on pakko tehdä, sitä myös tehdään ja kuin ihmeen kautta se koituu kansakunnan hyödyksi. Ei uskottu Suomen selviytyvän sotakorvauksista, mutta niin vaan selviytyi ja teollisuus nousi sille tasolle, että sitä voitiin hyödyntää tulevissa kaupoissakin. Näin uskon käyvän myös Karjalan rakentamisen suhteen, jos joskus tuo kansainvälinen vääryys saadaan edes osittain korjattua.


Venäjällä ajatellaan, että he eivät pysty rakentamaan maatansa siksi, että he ovat niin köyhiä. Luulen kuitenkin, että asia on niin, että he ovat niin köyhiä siksi, että se kansa on hieman työrajoitteista eikä maata ole haluttu rakentaa.

Se siitä Karjalasta ja Vihannin Karjalaisten järjestämästä juhlasta: ehkä jotain samanlaista saadaan kokea keväällä Kalajoella, kun Kaunis Karjala -yhdistys järjestää täällä karjalaisen kulttuuriviikon.


maanantai 27. lokakuuta 2014

Tilastot eivät valehtele

Tuon otsikon lauseen opin aikoinani opiskellessani tilastomatematiikkaa Tampereen Teknillisessä yliopistossa. Suuresti arvostamani professorin opetuksiin kuului paitsi tuo lause, niin myös sen vanhan lällätyksen ”vale, emävale ja tilasto” kumoaminen. Hänen selkeä sanomansa oli juuri tuo. Tilastot eivät koskaan valehtele, mutta joskus niiden ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Myös tilaston laatija voi joskus syyllistyä valheeseen. Sellaista ei tosin ole koskaan todettu, mutta teoriassa se olisi mahdollista.

Periaatteessa tilasto on varsin yksinkertainen. Tiettyjä faktoja mitataan toistuvasti samanlaisin perustein ja tulokset kirjataan systemaattisesti aikajärjestyksessä. Tätä sanotaan tilastoksi, joka sellaisenaan on aina tosi. Tilastojen totuusarvoa vähättelevät vain ne, joiden usko tiettyihin asioihin on niin luja, että järjen valo ei voi sitä lävistää. On sellaisiakin, jotka sinänsä uskovat asian olevan juuri noin, mutta se on jonkin selkeän agendan vastaista. Niinpä vihreät eivät hyväksy Saksan kokemuksia ydinvoimasta luopumisen jälkeen, eivätkä maahanmuuttovastaiset minkään muun maan kokemuksia. 

Lähde:
http://mikkosavelius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154126-maahanmuuttajat-edistavat-taloudellista-hyvinvointia



Vain poliittista kannatusta mittaavat tilastot ovat epäluotettavia. Eivät nekään siksi, että tulokset sinänsä olisivat vääriä ja valheellisia. Kannatusta mittaavat tilastot sellaisenaan ovat oikeita, mutta otantaa on saatettu manipuloida tilaajan tarpeiden mukaiseksi. Manipulointi voi tapahtua joko niin, että otanta otetaan tietyiltä puolueen vahvoilta alueita, tai kysymysten asettelulla. Yleensä tällaisia ”tilastoja” ei pidetäkään tilastoina, ja monet poliitikot suhtautuvatkin niihin varsin epäilevästi. Kieltämättä ne ovat kuitenkin suuntaa antavia, vaikka niistä ei vaalien tuloksia sellaisen voidakaan nähdä.

Erehtymättömään ymmärrykseeni en minäkään ole voinut poliittisissa keskusteluissa luottaa, mutta sen olen havainnut, että suurin osa keskustelukumppaneistani on ”ulkona kuin lumiukko.”

Kokonaan toinen asia on se, että ihminen vastustaa jotakin asiaa ihan omien lähtökohtiensa vuoksi. Uskonto tai kotona opitut moraalikäsitykset voivat aiheuttaa esimerkiksi ”homoavioliittojen” tai aborttien ja eutanasian vastustamisen. Jotkut ihmiset eivät voi myöntää edes itselleen, että vastustavat maahanmuuttoa pelkän rasismin vuoksi. Kyllä minun mielestäni olisi reilua sanoa, että ”mielestäni homous on epänormaalia, eikä sitä pidä tukea yhteiskunnan säädöksillä” tai että ”en pidä ulkomaalaisista”. Näin siis minun mielestäni.

Henkilökohtaisesti en näihin asioihin ole joutunut törmäämään, vaikka vastustan toki homoliittoja. Vastustan myös yleisesti lanseerattua sanaa ”tasa-arvoinen avioliitto”, sillä mitä tasa-arvoa siinä on, että jollekin vähemmistöryhmälle annettaisiin erikoiskohtelu? Tasa-arvoinen avioliittolakihan meillä jo on. On siis laki, joka koskee kaikkia Suomen kansalaisia säätyyn ja sukupuoleen katsomatta.

Uskokaa siis ihan huoletta tilastoja. Kyllä ne pitävät paikkansa, vaikka saattavat joskus asettaa meidän kaikkien oman uskon pikkusen koetukselle. Jos tilastojen tulkinta tuottaa vaikeuksia, autan mielelläni.