Kahden puolueen hallitus

Voi Jyrki parka mihin itsesi olet sotkenut! Kuinka voit kuvitella hoitavasi koko Eurooppaa, kun Suomenkin talouden onnistuit kuralle ajamaan, etkä oikein omista asioistasikaan pysty huolehtimaan.

Suomen sixpack oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus, mitataanpa sitä millä mittarilla tahansa. Mikään päätös ei onnistunut eikä mitään asiaa saatu vietyä loppuun. Kyllä tämä otaksuttavasti siitä johtui, että sopassa oli aivan liian monta keittäjää. Tuollainen omaa etua ajavien keskinkertaisuuksien lauma ei yksinkertaisesti pysty tekemään päätöksiä, joissa olisi jotain järkeä. Sekä tämä että edellinenkin hallitus joutuivat keskittämään koko energiansa siihen, että kaikki voisivat hyväksyä tehdyt päätökset. Siihen ei enää voitu keskittyä, hyödyttääkö kyseinen päätös ketään. Hallitussovun hakemisesta tulikin yllättäen päämäärä.

Kuvan lähde: Jussi Saramo, Vasemmistoliitto (blogi)
http://saramo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131706-mika-on-oikeiston-ja-vasemmiston-ero

Kyllä tosiasia on se, että Suomi on edelleen kahtia jakautunut niin kuin sisällissodassa. Jakaudumme punaisiin ja valkoisiin, joista on sitten erottautunut yhden asian liikkeitä, joita ei oikeastaan valtakunnan politiikka kiinnosta lainkaan. Jos meillä Suomessa olisi kolme puoluetta, joiden yleisnimet olisivat oikeisto, keskusta ja vasemmisto, niin oltaisiin jo askeleen lähempänä oikeaa suuntaa. Kaksi puoluetta muodostaisi hallituksen ja kolmas varjelisi demokratiaa oppositiosta käsin. Ihan varmasti systeemi toimisi, ja pystyttäisiin muodostamaan toimintakykyinen hallitus huomattavasti nykyistä pienemmällä porukalla. Tieteellisestikin on todettu, että parhaita ryhmäpäätöksiä tekevät ryhmät, joissa on vähemmän kuin seitsemän henkilöä. Tuskinpa nämä poliittiset broilerit siinä suhteessa mitään poikkeusta pystyvät muodostamaan.

Parikymmentä ministeriä tarvitaan siksi, että saadaan riittävästi ministerin paikkoja, ei suinkaan siksi, että niitä tarvittaisiin muuhun kuin enemmistön muodostamiseen. Kun meillä on tällainen järjetön määrä puolueita, tarvitaan myös järjetön määrä ministerejä. Ehkä ei aivan pakko olisi nimittää näille paikoille järjettömiä ihmisiä, jotka ennemmin tai myöhemmin saavat jotain vahinkoa aikaan, mutta nämä järjettömät ovat pääasiassa helpommin ohjailtavissa kuin omilla aivoilla ajattelevat ihmiset. Parin kolmen ihmisen klikki voi siis tehdä ne päätökset, joita sitten kutsutaan hallituksen päätöksiksi. Näin saadaan myös eri mieltä olevat uskomaan, että kyllä se oikein meni. Tätä uskoa vahvistetaan myös kummallisuudella, jota nimitetään puoluekuriksi.

Puoluekuri tarkoittaa kansanedustajan pelottelua, uhkailua ja painostusta, joka sellaisenaan on perustuslain vastaista.

Miksi meillä sitten on näin monta puoluetta? Ehdottoman tarkkaa vastausta tähän on vaikea antaa, mutta todennäköistä on, että kyse on suomalaisten ylenpalttisesta halusta olla näkyvällä paikalla. Syy on siis sama kuin lukuisien yhdistysten ja uskonnollisten lahkojen suhteen: kun en päässyt pomoksi pomon paikalle, perustan uuden puolueen, tai teen kaikkeni saadakseni revittyä omat kannattajani erilleen emäpuolueesta.

Kuten sanottu, ei meillä tarvita näin suurta puoluemassaa. Puolueiden sisällä yksilöiden aatteelliset erot ovat usein huomattavasti suuremmat kuin puolueiden erot. Tavalliselle äänestäjälle on aivan samantekevää, onko puolueita kaksi vai kaksitoista. Suurin osa äänestää yksilöä ja loput eivät edes tiedä ketä äänestävät. Kunhan äänestävät jotakuta hiihtäjää, kun kerran äänestämistä on kutsuttu kansalaisvelvollisuudeksi. Äänestämään on siis mentävä, vaikka en mitään ymmärtäisi.