lauantai 9. tammikuuta 2021

Haittamaastamuutto

Pääasiallisesti perussuomalaisten lanseeraama termi on haittamaahanmuutto. En oikein edes tiedä, mitä mokoma termi tarkoittaa, sillä vaikka tunnen lukuisia maahanmuuttajia, en ole erityisen haitallista vielä tavannut.

Haittamaastamuutto on sen sijaan matemaattisesti laskettavissa. Kun Suomeen syntynyt on ensin aiheuttanut mittavat synnytys- ja neuvolakulut, alkaa lapsilisien nosto, ilmainen koulutus kouluruokailuineen ja muine sote-palveluineen. Hyvällä tuurilla tämä syntyperäinen suomalainen päätyy korkeakouluun ja nostaa opintotukia. Kaikki tämä on tietysti ihan ok. Näinhän kehittyneen valtion pitääkin toimia.  Ongelma syntyykin vasta silloin, kun tämä ihminen haluaa muuttaa ulkomaille, eikä lainkaan ajattele, että samalla hän vie mennessään melkoisen määrän häneen sijoitettua rahaa.  Tätä ongelmaa minäkin olen pohtinut vasta sen jälkeen, kun itsekin asuin pätkän elämästäni ulkomailla, joten pyydän vilpittömästi anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta vähän ehkä maksan nyt takaisin reippaasti pienentyneestä eläkkeestäni. Lieventävä asia lienee sekin, että suurimman osan opiskelustani suoritin vasta tuon ”ulkomaan reissuni” jälkeen ja opintotukeakin nostin vain lyhyen aikaa. Se ei poista sitä tosiasiaa, että parhaillaankin lähes pari miljoonaa suomalaista asuu ulkomailla, jonne he ovat vieneet melkoisen määrän myös rahaa, jonka valtio on heistä maksanut. Minun katumukseni ei siis paljon auta, sillä ongelma on edelleen olemassa.

 

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-8888278
 

Paljon ei auta myöskään pieni maahanmuuttajien joukko, vaikka toki tiedämmekin, että näistä ihmisistä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tiedän, että joukossa on paljon hyvin koulutettuja ja korkeasti oppineita ihmisiä, joten sääli, että he ovat pois kotimaastaan.  En kuitenkaan vastusta ihmisten oikeutta muuttaa tällä planeetalla sinne, minkä parhaaksi näkevät. Totean vain, että aina se lähtömaa enemmän menettää kuin se maa, johon ihminen muuttaa.

Näin se elämä menee.  Vaikka nämä maahanmuuttajat vaativatkin hieman koulutusta, ei kuitenkaan kyse ole mistään jättisummista. Ei läheskään niin isoista rahoista kuin syntyperäisen suomalaisen kasvattaminen aikuiseksi vaatii.

Tervetuloa vain maahanmuuttajat. Kyllä täälä on tilaa ja me tarvitaan teitä.  Kokemuksesta tiedän, että pienen totuttamisajan jälkeen te kaikki olette työperäisiä maahanmuuttajia. En ole vielä koskaan tavannut sitä lihapatojen ääressä kyttäilevää ja töitä välttelevää ”mamua” joista joku puolue on kovasti huolissaan.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti