Vennamolaiset ja soinilaiset

Kyllä tässä selvä polku on nykyiseen Perussuomalaisten politiikkaan, vaikka puolueen henkinen isä Veikko Vennamo ei ihan kai tällaista lopputulosta kaavaillutkaan. Ei se nyt varmaan tavoitteesta kauaksi heittänyt, joskin luulen myös hänen tavoitteensa olleen hieman demokraattisempi kokonaisuus. Mutta koetetaanpa seurata tuota Vennamon lakaisemaa polkua. Tämä kirjoitus ei perustu mihinkään arkistomateriaaleihin, vaan enemmänkin minun muistikuviini ja käsityksiini. Tämä kai mielipidekirjoituksen tarkoitus onkin.

Itse asiassa tämä kirjoitus on muokattu 2013 ilmestyneestä blogistani. Olen ottanut sen uudelleen esille nyt, koska se on mielestäni edelleen ajankohtainen.

Veikko oli kovan linjan mies ja joutui usein sanaharkkasille puolueen muun johdon kanssa. Oli asioita, joita hän ei yksinkertaisesti voinut hyväksyä. Puoluejohto, silloinen Maalaisliitto, yritti kuitenkin sietää Vennamoa, koska hän oli varsin suosittu kansan - ja varsinkin siirtoväen keskuudessa: Veikko oli tehnyt jättiurakan järjestäessään siirtokarjalaisten asutuksen sodan jälkeen. Itsekin joukkoon kuuluneena Vennamo oli paneutunut asiaan erityisellä huolella ja saikin tehtävästä ansaitsemaansa kiitosta kaikilta muilta paitsi suomenruotsalaisilta, jotka jo silloin pyrkivät pakenemaan yhteistä vastuuta maan asioista eivätkä suostuneet luovuttamaan tontteja siirtolaisten asutukseen.

Toinen asia, josta Veikko räjähti helposti, oli alkoholin käyttö. En tiedä miten Vennamo itse käytti ilolientä, mutta hänen mielestään se ei missään tapauksessa kuulunut työhön eikä valtiollisiin tilaisuuksiin. Tämä toikin alun alkaen pientä särää Veikon ja muutamien märän linjan kannattajien keskuuteen. Ei edes Urho Kekkonen säästynyt kritiikiltä märkien saunailtojensa takia. Lopulta näiden kahden herran eripura sai mittasuhteet, joiden seurauksena Vennamo erosi Maalaisliitosta ja perusti yhdessä muutamien samanmielisten kanssa uuden puolueen, joka ehkä parhaiten tunnetaan SMP:n nimellä. Puolueen päällimmäisenä tarkoituksena oli ajaa pienviljelijöiden, pienyrittäjien ja muiden vähäosaisten etua. Tämä jo 50-luvulla alkunsa saanut puolue kasvoi 60-luvulla varsin merkittäväksi poliittiseksi vaikuttajaksi ja sai parhaimmillaan peräti 18 kansanedustajaa. Myöskään SMP ei välttynyt nopeasti kasvaneiden puolueiden kasvukivuilta, kuten epämääräisen joukon mukaan soluttautuminen. Vanhat puolueet hallitsivat, ja hallitsevat yhä, suurinta osaa mediasta. Niinpä media tarttui pienimpiinkin rikkeisiin leimaten koko SMP:n kenttäväen jotenkin epänormaaleiksi.

Suomalaisten yleinen käsitys tuntuikin 60-luvulla olevan, että kaikki, jotka vastustavat juopottelua, poliittisia lehmäkauppoja ja Kekkosta olivat jotenkin epänormaaleja. Näinhän se taitaa olla vielä tänäänkin, vaikka Kekkosta saa nyt jo vastustaa. En ainakaan hurraahuutoja kuullut minäkään, kun yritin selittää, että ei ole oikein, jos yhteiskunnan ”tukipilarit” ryyppäävät raittiiden veronmaksajien rahoja. Ja kyllähän juopotkin joisivat ihan itse rahansa, niin edustuksellista kun demokratiamme muutoin onkin.

Veikko Vennamon jälkeen nousi SMP:n valtaistuimelle Veikon poika Pekka, joka ei kuitenkaan omannut isänsä kykyjä ja asenteita. Pekka Vennamo ei ollut samalla tavoin suoraselkäinen kuin isänsä, ja kun hän vastaanotti poliittisen virkanimityksen postin pääjohtajaksi, oli se monelle puolueen kannattajalle pettymys. Siitä alkoi puolueen alamäki, joka päätyi konkurssiin 90- luvun alkuvuosina. Samaan suuntaan ovat nyt menossa ”persut”, joka peri SMP:n manttelin, mutta näyttää perineen myös puolueen virheet. Perussuomalaiset kylpevät nyt rahassa puoluetuen turvin, mutta luultavaa on, että sekä puoluetuki että eduskuntaryhmä puolittuvat seuraavissa vaaleissa. Se saattaa olla lopputilin paikka joillekin puolueen virkailijoille.

Soinilaisuudella minä olen ymmärtänyt tiettyä oikeudenmukaisuutta, mutta jotenkin tuntuu aika pahalta, kun joskus vilpittömästi ja kirkkaalla rintaäänellä hehkuttamani oikeudenmukaisuus on puolueesta hävinnyt lähes kokonaan. Varsin epäoikeudenmukaisia ja perusteettomia erottamisia tapahtui viimeisen vuoden aikana kautta linjan, mutta sekään ei riittänyt. Myös rasistinen siipi puolueessa alkoi nostaa päätään ja on onnistunut leimaamaan koko puolueen. Jos joku väittää, että rasismi on jotenkin oikeudenmukaista tai oikeutettua, niin menköön nurkkaan häpeämään.

Kyllä Perussuomalaiset saavat syyttää ihan itseään tulevasta ”tuhnusta.” Ehkä joku äänestää, mutta luultavasti ei kovin moni.