Se on vakava paikka

Taisin kirjoittaa facebook-päivitykseeni, että Suomen politiikka on nyt niin vakavassa tilanteessa, että siitä voi laskea ainoastaan leikkiä. Se on kai sitä minun ”vaarallista” huumorintajuani, joka on eksyttänyt monet tosikot luulemaan mitä milloinkin. Minun blogini, kolumnini ja muut kirjoitukset eivät todellakaan ole sopivaa luettavaa ryppynaamaisille tosikoille. Nyt on kuitenkin jo niin vakava paikka, että pari vakavaa sanaa on varmasti paikallaan.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en ole ollut kovin liikkuva äänestäjä, vaan olen pääsääntöisesti koettanut pysyä puolueuskollisena. Ihan laskemaan en ole ryhtynyt, mutta luulen, että siitä lähtien kun vaaliuurnille olen päässyt, ei ääneni kovin monelle puolueelle ole jakautunut. Se ei toki ole mikään ylpeilyn aihe, sillä nyt, kun asioita hieman kriittisemmin olen ryhtynyt tutkimaan, olen havainnut sen, että puolueiden aatteellinen pohja saattaa muuttua. Ei ole lainkaan varmaa, että tuo muutos on samaan suuntaan kuin esimerkiksi minun sisäinen ajattelutavan muutos. Sisäistä muutostahan meissä tapahtuu sitä mukaa kun kasvamme, kehitymme ja opiskelemme. Kyllä meissä kehitystä vääjäämättä tapahtuu. Toisissa enemmän, toisissa vähemmän, mutta kaikkien ajattelutapa muuttuu vuosien myötä. Vain yhdessä asiassa me suomalaiset olemme hämmästyttävän sitkeitä: puolueuskollisuus tuntuu kestävän vaaleista toiseen ja vieläpä perinnöllisesti. Jos isä oli sahalla töissä, äänestämme ehdottomasti SDP:tä, vaikka omat intressimme sanoisivat ihan muuta.

Kyllä on ihan turha väittää, että SDP vuonna 2015 on sama kuin SDP vuonna 1985. Ajat muuttuvat ja aatteet sen mukana, mutta vain harva äänestäjä edes tietää, mitkä ovat sen puolueen aatteita, joita hän äänestää. Näin vain on aina ollut ja isä oli aikanaan sahalla töissä.

Äänestäjien puolueuskollisuus ei kuitenkaan ole meidän ongelmamme, vaan ongelma on se, että emme oikeasti ajattele, ketä äänestämme. Harva meistä tuntee edes poliittista järjestelmää, puhumattakaan sitä, kenelle äänemme lopulta päätyy, jos meidän ehdokkaamme ei mahdollisesti pääsekään läpi.

Kun nyt jälleen vaalit lähestyvät, olen ryhtynyt miettimään, ketä äänestäisin. Olen kuunnellut vakavasti ihmisten ja puolueiden lupauksia. Syvästi tietoisena siitä, että puolueuskollisuus ei nyt enää pure minuun, olen alkanut suorittaa karsintaa seuraavin perustein:

En äänestä ihmistä silloin, jos on olemassa mahdollisuus, että ääneni menisikin jonkun todella epämieluisan vaihtoehdon hyväksi.

En äänestä ihmistä silloin, jos hän on joskus pettänyt vaalilupauksensa, vaikkapa asettamalla puoluekurin lupauksensa edelle.

En äänestä ihmistä, jonka epäilen asettavan oman etunsa yhteiskunnan edun edelle.

En äänestä ketään ”julkkista” sen vuoksi, että hän on ”julkkis”.

Muitakin karsintakriteerejä on, mutta kyllähän nuokin jo jonkin verran puhdistaisivat ainakin nykyistä eduskuntaa ja sitä kautta myös hallitusta. Se edellyttää tietysti, että me kaikki yrittäisimme hieman uudistua.

Onneksi vaaleihin on vielä aikaa ja ennätän hankkimaan hieman lisätietoa ehdokkaista. Jo nyt tiedän, että en voi äänestää suosikkiani, vaan minun on tehtävä valinta kahden lähes täkäläisen välillä. Sen verran vakava on valtiomme tila nyt, että hyvä lauluääni tai menestys hiihtokilpailuissa ei ole riittävä valinnan peruste.