Mummot ja vaarit koulun penkillä

Muistanhan minä sen kun eilisen päivän, kun elettiin edellisten päivien lama-aikaa 1990 luvulla. Henkilökohtaisesti huomasin sen siitä, että Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin 1992 jouduin palaamaan Viron komennukseltani takaisin Suomeen ja huomasin, että enää eivät asiat olleetkaan täällä niin kuin ennen muinoin, vaan jokaisesta työtilaisuudesta jouduttiin tappelemaan hampaat irvessä. Noihin aikoihin olin tosi kokenut teknikko ja eräs ensimmäisistä teknikoista koko maassa, joka oli saanut A-ryhmän sähköurakointioikeudet. Siihen astihan nämä oikeudet olivat lähes yksinomaan insinöörien hallussa. En siis ylipäätään ollut tottunut taistelemaan työpaikoista.

Tuo ”suuri lama” toi tullessaan myös jotain hyvää. Se toi mukanaan muuntokoulutuksen ja aikuisopiskelubuumin. Se taisi olla Rautaruukki, jota varten Raahen ”tietoteku” yhdessä Oulun ja Ylivieskan teknillisten oppilaitosten kanssa järjesti koulutuksen teknikosta insinööriksi (Vati). Siihen aikaan omistamani pikkuinen firma toi kyllä leivän, mutta ei oikein voita sen päälle, joten minäkin pyrin tuohon koulutukseen ja pääsinkin.

Ihan vaari en vielä silloin ollut, joten tuo otsikko saattaa olla hieman rienaava, mutten enää aivan märkäkorvapoikakaan. Sen verran iällä kuitenkin, että kolme vuotta tuntui olevan liian pitkä aika päätoimiseen opiskeluun. Ensimmäisen vuoden jälkeen siirryinkin Raahesta Ylivieskaan, jossa kirjauduin sekä iltaopiskelijaksi että päätoimiseksi päiväopiskelijaksi. Tosiasiassa se ei lyhentänyt opiskeluaikaani yhtään, sillä niihin aikoihin pyöritin myös osa-aikaisesti firmaani, joka kieltämättä vei odotettua enemmän aikaa. 

 Raahessa

Opiskelu koukuttaa. Sitä kai se oli, kun insinööriksi valmistuttuani en vielä siihenkään lopettanut, vaan kirjauduin jälleen tällaiseen ”muuntokoulutukseen”, jonne onnistuin pääsemään. Tampereen Teknillinen korkeakoulu otti opiskelijoikseen insinöörejä, joista oli tarkoitus tehdä materiaalitekniikan diplomi-insinöörejä - siihen aikaan alan osaajista oli puutetta kärsivällä alalla. Pääsääntöisesti kai tarkoitus oli tehdä metallitekniikan asiantuntijoita, mutta jotenkin vaan tunsin muovit enemmän alakseni, joten painotinkin opintoni enemmän tälle alalle. Luonnonmateriaalit ja tuotantotalous olivat muita pääaineitani. 

 Magic carpet -mattoa esittelemässä

Juuri ja juuri 90- luvun puolella sain myös diplomityöni tehtyä ja sen jälkeen olenkin sitten saanut ”otsani hiessä leipäni hankkia”, ja hyvä niin, sillä ei se kivalta tunnu katsella noita suuria työttömien massoja. Toki minä tuostakin yritin vielä jatkaa, sillä olin Vaasan Yliopistossa tohtorikoulutuksessa. Luulen, että minulla kantti olisi riittänyt siihenkin, mutta terveys petti. Jouduin läpikäymään niin monelle suomalaiselle tutun ohitusleikkauksen, ja se sai elämän arvot ihan uuteen järjestykseen. Olihan minulla työpaikka, ja kun minulta kysyttiin, mikä oli motiivini tuohon tohtorin koulutukseen, en oikein kunnon vastausta tiennyt itsekään. Ehkä se minulle oli vain halu näyttää itselleni, että koko ”putki” voidaan kohtuullisen kunnolla koluta läpi. Tuohon kysymykseen olen kuitenkin vastannut: ”Olisihan se kantajien kevyempi tohtoria kantaa kuin lihavaa insinööriä.”

Niinpä. Kyllä minä olen syvästi tietoinen, että olen jälleen herättänyt pahaa verta kirjoittaessani itsestäni, mutta kun en oikein muiden stooreja tunne, niin menköön näin. Koko jutun tarkoitus oli rohkaista niitä ihmisiä, jotka luulevat olevansa liian vanhoja opiskelemaan. Aina koulutus sohvalla makaamisen voittaa.