Minä ja muut kommunistit

Joo, kyllä te luitte aivan oikein. Kyllä minä jotenkin pystyn samaistumaan tuohon aatteeseen, vaikka en vasemmistolainen olekaan ja ihan tosiasiallisesti inhoan sitä tapaa, jolla tuota ideologiaa on yritetty soveltaa maailmassa.

  

Katselin televisioelokuvaa Iiro Viinasen ja Esko Seppäsen ystävyydestä ja melkein säikähdin, kun verenpunaisena kommunistina pitämäni Esko uskaltautui arvostelemaan Neuvostoliittoa. Lause, joka erityisesti jäi mieleeni, kuului suunnilleen seuraavasti: ”Ei entisessä Neuvostoliitossa ollut kommunismia.” Ihan tarkasti en muista miten lause jatkui, mutta minä ymmärsin sen niin, että Eskonkin mielestä siellä oli ollut lähinnä harvain valta, jossa päätökset tehtiin pienessä sisäpiirissä ja toteutettiin varsin väkivaltaisesti. Periaatteella ”jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan ja siitä tulee rangaista”. Aate, jonka alkuperäinen tarkoitus oli ollut antaa valta kansalle, olikin valjastettu palvelemaan pientä poliittista eliittiä ja pitämään rahvas pelossa. Paljon julistettu valtiokapitalismi ei toiminut ollenkaan, ja koko systeemi toimi vain korruption avulla. Mitkään oikeudet eivät sinulle kuuluneet, mutta lähes kaikkea sait ostamalla.

Odotettua olikin, että tuo systeemi aikoinaan romahti, enkä usko siihen olevan paluuta Venäjälläkään, vaikka jotkut vanhan vallan kannattajat yhä edelleen haikailevat ”suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa.” Näin esimerkiksi vanha KGB:n upseeri Putin, joka itsevaltaisin ottein on saanut kaikki naapurivaltiot varpaisilleen. Jopa Suomikin haikailee NATO:on liittymistä, vaikka se ei vielä muutama vuosi sitten olisi tullut kysymykseenkään. Sekaisin näiden asioiden kanssa olen minäkin, sillä monilla Neuvostoliiton ja Venäjän matkoillani olen tuon kehityksen ihan itse nähnyt, ja lukuisat paikalliset ovat sen vahvistaneet jos suinkin ovat uskaltaneet.

Miten minä sitten itseni kommunistiksi voin luokitella? No ihan tosissani en kai sitä olekaan, mutta olisin, jos kaikki olisi niin kuin tuohon aatteeseen pyrkijät ovat toivoneet. Kannatan kyllä ihmisten välistä tasa-arvoa, mutta en voi kannattaa esimerkiksi pienelle ryhmälle annettuja erivapauksia, kuten vaikkapa tuo homoavioliittolaki. En myöskään hyväksy minkäänasteisia sukupuolikiintiöitä, koska ne asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan pelkän sukupuolen perusteella. Onhan se jotenkin kornia, että joku tosi pätevä voidaan ohittaa vain sillä perusteella, että maatalon emäntä Liisa Lötjönen on nainen ja vaikka hän ei asioista mitään ymmärrä, kyseessä on kuitenkin ”naispaikka”. Kaikki keinotekoiset lait ja asetukset ovat tuomittu epäonnistumaan, vaikka ei sitä tyhmempi heti huomaisikaan. Kyllä minä sitä mieltä olen, että ainut oikea tasa-arvolaki kuuluukin: ” Kaikkia ihmisiä, sukupuoleen katsomatta, koskevat samat lait”.

Ihanneyhteiskunta olisi kyllä demokraattinen ja tasa-arvoinen. Tähän kai kommunismi pyrkikin, ja siinä mielessäkin olen siis kommunisti. Elämä vain ei ole sellaista, emmekä me sille mitään voi millään ”nismillä”. Jo koulun alaluokilla olin huomaavinani, että me ihmiset synnymme erilaisin eväin tähän maailmaan. Toiset osaavat laskea ja toiset taas laulaa. On sellaisiakin, jotka vain vaivoin oppivat lukemaan ja kun lopulta oppivat, eivät ymmärrä lukemaansa tekstiä. Väkisin tässä syntyy lievää eriarvoisuuttakin, vaikka kuinka koettaisimme potkia sitä vastaan.

Tosiasiassa en siis kannata kommunismia, mutta en myöskään raastavaa kilpailuyhteiskuntaa. Ehkäpä ruotsalainen kansankoti on sittenkin aika lähellä ihannetta. Heikompaakaan ei jätetä, vaikka siltä näyttäisi, että kaveri ei aina pysy mukana. Se on mielestäni tasa-arvoa, johon luulen kommunismin ideologian pyrkineen. Tyydyn vain toteamaan, että hieno ideologia, mutta toimii vain saduissa. Aikaa myöten se häviää koko maailmasta vain siksi, että se on tosiasiassa mahdoton ihmisten yhteiskunnassa. Me emme ole mehiläisiä emmekä muurahaisia.