Harhaiset käsityksemme

Joskus elämässäni oli pieni pätkä aikaa, jolloin työskentelin Virossa, joka siihen aikaan oli osa Neuvostoliittoa. Anteeksi vaan hyvät neuvostoaatteen kannattajat: en koskaan enkä missään ole törmännyt niin suureen määrään ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä kuin neuvostojohtajat olivat onnistuneet syöttämään kunnon virolaisille. En nyt tässä aio oikoa noita poliittisia väitteitä. Eivätköhän ne ole jo tulleet tiensä päähän, mutta poimin tässä nyt joukon käsityksiä, jotka myös meille täällä Suomessa ovat tuttuja.

Noihin aikoihin Viro oli vasta hitaasti autoistumassa, ja tavallinen virolainen kuvitteli, että autoilijan taidot on nähtävissä suoraan nopeusmittarista. Kyllä minä pelkäsin, kun jouduin jonkun lähes ajotaidottoman virolaisen kyytiin, joka kohmotti autollaan kuin ambulanssin kuski onnettomuuspaikalle. Eivät tietkään ihan parhaita olleet, mutta onneksi emme koskaan joutuneet sille onnettomuuspaikalle, vaikka läheltä piti -tilanteita kyllä riitti. Noihin aikoihin suomalaiset rallikuskit olivat nosteessa ja todella suuria sankareita sen aikaisessa Virossa. Selvästikään virolaiset eivät ymmärtäneet, että on aivan eri asia pitää autoa kulkuvälineenä liikenteessä tai sitten kilpailuvälineenä.

 

Mitä enemmän lastuja tulee. sitä parempi kirvesmies on, tuntui olevan neuvostokansan käsitys asioista muutenkin, sillä liike tuntui olevan päämäärää tärkeämpi.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Ihan länsimaissakin olen ollut havaitsevinani, että poliitikon arvo lasketaan puheiden ja aloitteiden määrällä, ei niinkään sillä, mitä ne sisältävät. Yksikin todelliseen parannukseen johtava aloite on todellisuudessa arvokkaampi kuin sata tyhjänpäiväistä puhetta. Sama pätee myös tekoihin, joiden kautta ihmisen suuruus mitataan. Kyllä minulle ikävä Veikko Vennamoa tulee, kun ajattelen sitä urakkaa, jonka hän teki hoitaessaan Karjalan pakolaisten ja muiden evakkojen asutuksen tosi lyhyessä ajassa heti sotien jälkeen. Taitavat muutkin ”persut” kaivata Vennamoa, kun niin nihkeästi suhtautuvat maahanmuuttoon. Aivan oikein, ei meillä tämän valtiomiehen taidoilla varustettua herraa taida olla. Ei ”persuissa” eikä muissakaan puolueissa. Toki Vennamollakin oli heikkoutensa, sillä tuntuu, että hänellekin olisi joskus tehnyt hyvää pitää kieli hieman enemmän kurissa. Liiallisesta kielen heiluttamisesta tahtoo joskus olla se haitta, että ne, joiden pitäisi kuunnella, eivät jaksa sitä tehdä. Taisi olla helpompaa kyseenalaistaa herran puheet! Edelleen hyvä ja yleisesti käytetty keino.

Kautta ihmiskunnan meidän käsityksemme ihmisten arvostuksesta tai ylipäätään hyödyllisyydestä ovat joutuneet jotenkin pahasti harhateille.

Koko maailman mittakaavassa Fra Luca Pacioli oli varsin merkittävä ihminen, josta ei kovinkaan moni ole edes kuullut. Ottakaapa nyt ihan itse selvää kuka hän oli, mutta pienenä vihjeenä voin kertoa, että hän merkityksensä ihmiskunnalle on ollut sata kertaa suurempi kuin Danten, Michelangelon, Sibeliuksen tai Paavo Nurmen yhteensä.

Heistähän me kaikki jotain tiedämme, joten kohmotetaan vaan niillä autoillamme, niin kyllä meistä räikkösiä tulee… jos saamme elää.

En tiedä, onko täällä ketään kirjoittamassa ihmiskunnalle muistokirjoitusta: ”Täällä asui kunniallisia mutta tyhmiä ihmisiä. Heidän ainoiksi monumenteikseen jäivät asfalttitiet ja tuhat hukattua golfpalloa.”

Mikään ei vaienna järjen ääntä tehokkaammin kuin politiikka ja uskonto, varsinkin, jos ne ovat ainoa keino nostaa typerykset muun kansan yläpuolelle. Valta maailmassa vaihtuu vasta, kun entiset valanpitäjät ovat saaneet aikaan korjaamatonta vahinkoa ja sysänneet sen jonkun toisen niskoille.

Tuulivoimapakolainen

Poliittiseksihan tämäkin blogi varmaan mielletään, kun se on ikään kuin rätin sivallus vihreiden kasvoille, mutta sanottakoon nyt kuitenkin, että itse ovat puolensa valinneet. Ehkä on paljonkin asioita, joita olen vastustanut, mutta monia juttuja myös kannattanut. Tuulivoima on asia, jota en oikeastaan ole enempää kannattanut kuin vastustanutkaan. Toki olen vastustanut sitä, että me veronmaksajat olemme joutuneet tarpeettomien myllyjen maksumiehiksi, sillä luultavaa on, että jokainen oikea ja puolueeton asiantuntija on sitä mieltä, ettei näillä tötteröillä energiantarpeen kannalta mitään todellista merkitystä ole.

Pidin siis jokseenkin merkityksettömänä noita tötteröitä sinänsä, mutta vastustin ajatusta, että veronmaksajat kustantavat yksityisen yhtiön mahdollisen taloudellisen tuoton. Eihän tuo nyt ihan yleinen käytäntö pitäisi olla - länsimaisessa valtiossa!

Tuulivoiman vastustaja minusta tuli vasta sitten, kun aloin tutkia saksalaisia lähteitä, joista ilmeni, että tuulivoiman vastustus kasvaa räjähdysmäisellä nopeudella, eikä syynä suinkaan ole ”myllyjen” heikko tuotto, vaan ne terveyshaitat, joita nuo häkkyrät ihmisille aiheuttavat. Olin toki niistä kuullut aikaisemminkin, mutta kun en itse kuullut niistä mitään meteliä eikä päässänikään jyskyttänyt, pidin noita sairaustapauksiakin lähennä luulotautina.

Luulosairaus on aina kuulunut vastustettavien asioiden joukkoon, vaikka olen hyvin tajunnut, että ei sille mitään voi. Luulosairas ihminen on luulosairas aina sairastumiseensa saakka. Vaikka siis hyvin vahvat tieteelliset dokumentit todistivat, että ”myllyistä” todella lähtee ääntä, joka saattaa tuhota terveytemme, suhtauduin asiaan kuin mihin tahansa höppänöitten höpinöihin.

Kun tänne Kalajoelle alettiin rakentaa tuulivoimapuistoja, olin kyllä lievästi pahoillani, varsinkin kun lähes koko projektit olivat ulkomaalaisten käsissä. En niistä kuitenkaan kovin kovaa meteliä pitänyt, vaikka joissakin blogeissani kyllä pyrin oikomaan joitakin vääriä käsityksiä. Muutoin suhtauduin asiaan suurin piirtein samalla tavoin kuin eräs ulkomaalainen tuulivoima-asentaja, joka ihmetteli, miksi tuulivoimaloita rakennetaan, vaikka viereen on tulossa ydinvoimala.

Vasta nyt, kun oma terveyteni on ruvennut reistaamaan milloin mistäkin syystä, olen lähes uteliaisuuttani tutkinut asioita myös tuolta kannalta. Hälyttävältä tuntuikin, kun useimmat oireista ovat täsmänneet noihin samoihin oireisiin, joita on todistettavasti havaittu noin 20 % niistä ihmisistä, jotka ovat asuneet tuulimyllyjen vaikutusalueella. Terveydelliset haittavaikutukset eivät siis koske kaikkia ihmisiä, mutta mielestäni 20 % on jo melko paljon. Sanotaanhan, että noin 10 % alkoholia käyttävistä ihmisistä alkoholisoituu ja silti alkoholi on ehkä suurin ennenaikaiseen kuolemaan johtava tekijä.

Omia oireitani vähättelin aluksi ja keksin milloin mitäkin syitä, sillä en halunnut missään tapauksessa leimautua luulosairaaksi. Vähän kerrassaan on ollut vain pakko myöntää, että oireet ovat kyllä hyvin samantapaisia kuin nuo arvovaltaiset saksalaislähteet väittävät.

Ehkäpä en sittenkään ole luulosairas. Jos nuo läpsyttävät roottorit ovatkin aiheuttaneet oireeni, niin tuulivoimayhtiöt saavat minusta kovan vastustajan. Tiedän, että jo Don Quichote aikoinaan taisteli tuulimyllyjä vastaan, mutta kärsi tappion. Hänellä ei ollutkaan käytössä valitusmenettelyä. Ehkä sekään ei lopullisesti auta, mutta antaahan se aikaa paeta. 

Jotenkin tuo pakeneminen on tuttua, kun Karjalasta piti lähteä sotaa pakoon, niin kai tämä tuulimyllyjä pakeneminen pikkuisen turvallisempaa on. Ihan luotettavana on pidettävä niitä tutkimuksia, jotka kertovat, että tuo matalataajuinen jumputus saattaa pahimmillaan aiheuttaa jopa kuolemaan johtavia sairauksia. 

Lue lisää:
http://cdn.knightlab.com/libs/timeline/latest/embed/index.html?source=0Ak2bgr7C0nhPdGR3S1lEekU3T3p4ZDhUNDdRV2Y2ZkE&font=Bevan-PotanoSans&maptype=toner&lang=en&height=650

http://www.wissenschaftsdebatte.de/?p=4749

http://www.welt.de/wirtschaft/energie/article137970641/Macht-der-Infraschall-von-Windkraftanlagen-krank.html

http://www.windwahn.de/index.php/krankheit-56/infraschall/schwedische-studie-ueber-infraschall

https://www.illwind.org/

http://oto2.wustl.edu/cochlea/wt4.html

http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2010/T2529.pdf

http://www.akustinenseura.fi/wp-content/uploads/2013/08/Uosukainen3.pdf

http://www.hare.vn.fi/upload/Asiakirjat/20534/236327_Eri%C3%A4v%C3%A4_mielipide.pdf

http://pipa01.blogspot.com/2015/08/vastatuulta-matemaattisia-laskelmia.html 

Menestyksen hinta

Henkilökohtaisesti en koskaan voi katsoa menestyneeni, jos menestystä tarkastellaan taloudelliselta kannalta. Olen kuitenkin jotenkuten onnistunut hoippumaan kunnialliseen eläkeikään saakka ja matkallani tavannut muutamia todella menestyneitä ihmisiä. Sekä varakkaita että onnellisia.

Useimmille tapaamilleni ihmisille menestys merkitsee isolla autolla suhaamista, kauniiden naisten kuskaamista ja kykyä maksaa tästä kaikesta. Näinhän se on ollut ja tulee varmasti olemaan myös tulevaisuudessa. Jos joku jotain muuta väittää, puhuu kyllä vastoin parempaa tietoaan, vaikka toki näitäkin on.

Tapasin matkallani kerran miehen, jolla olisi ollut varaa tuohon kaikkeen. Kun hänen kanssaan keskustelin, valkeni minulle paljon asioita, joita en koskaan ollut itse oivaltanut. Hänellä oli kyllä hyvä, ehkä kalliskin auto. Se ei kuitenkaan herättänyt ympäristössään kovinkaan suurta huomiota, koska ei ollut mitään ”jetset”-merkkiä. Tämä hyvin pukeutuva, kohtelias ja hauskannäköinen herrasmies olisi varmasti ollut hyvin kysyttyä tavaraa kaupungin kaunottarien keskuudessa, jos olisi siihen leikkiin ryhtynyt. Ympäristö tiesi hänet erittäin varakkaaksi, vaikka hän ei silmiinpistävästi pröystäillytkään.

Kysyin kerran tältä kaveriltani, minkä viisastenkiven hän on löytänyt, että hän on päässyt tuohon asemaan, jossa hän on. Leveästi hymyillen hän vastasi. Aina siihen hieman onnea tarvitaan, mutta hänen elämässään on pätenyt se, että hän on nousut aamulla varhain, lähtenyt liikkeelle silloin kun toiset heräävät vasta aamukahville, eikä ole koskaan tehnyt sellaista, johon hänellä ei ole varaa. 

 

Tuon miehen, jota edelleen pidän ystävänäni, sanat tulivat mieleen, kun seurasin televisiosta keskustelua yhteiskuntasopimuksesta. Näitä onnellisia, varakkaita miehiä ja naisia Suomessa on todella vähän juuri siksi, että mihinkään ei olla valmiita. Aamulla halutaan nukkua puoli tuntia pidempään ja jatkuvasti tehdään sellaista, johon meillä ei ole varaa.

En haluaisi leimautua ammattiyhdistysliikkeen vastustajaksi, mutta pakko myöntää, että niin kauan kun näillä ns. palkansaajajärjestöillä on näin kieroutunut käsitys menestyksen lääkkeistä, ei meillä ole kovin suuria toiveita tästä itse kaivetusta kuopasta nousemisesta. Muistan hyvin, kuinka tuo ystävä, josta kerroin, sanoi hymyssä suin tuon ”en ole koskaan tehnyt sellaista, johon minulla ei ole varaa”.

Suomalainen AY-liike ei milloinkaan ole tajunnut noita elämän suuria totuuksia, joista ehkä tärkein on: noustaan varhain eikä tehdä sellaista, johon meillä ei ole varaa.

Toisten menestys voidaan ihan hyvin panna onnen piikkiin, kunhan muistamme, että sitä enemmän meillä on onnea, mitä enemmän teemme työtä. Sanakirja taitaa olla ainut paikka, jossa menestys on ennen työtä.

Ymmärrän, että on nöyryyttävää, kun idioottina pitämämme ihmiset onnistuvat siinä, missä itse olemme epäonnistuneet. On helppo syyttää toisia, vaikka todellisuudessa on kysymys vain omien kykyjen yliarvioinnista.

Pahinta, mitä kohtalo voi ihmiselle tarjota, ovat vähäiset kyvyt ja voimakas kunnianhimo. Näitä varten on kuitenkin politiikka.

Terrorismin uhka

Sotia pakenevat ihmiset aiheuttavat kuulemma terrorismin uhkaa tänne Suomeen, jonne hekin tulevat vain pakon sanelemana ja josta poismuutto on vuosien saatossa ollut paljon vilkkaampaa kuin tänne muutto. Tunnen ihan sattumoisin kymmeniä ulkomaalaisia, joiden joukossa toki pari pakolaistakin, mutta kovasti huono ihmistuntija olisin, jos en olisi huomannut näiden pahoja aikeita. Ei niitä totisesti ole ollut, eikä näillä ihmisillä varmaankaan ole tapana purra auttavaa kättä. Kyllä siinä todella sairaaloista mielikuvitusta tarvitaan, jos nämä henkensä hädässä pakenevat ihmiset nähdään uhkana yhteiskunnallemme.

Ruotsissa, jossa myös olen joskus asunut, on aikoja sitten todettu, että on taas pakko vetäistä hihasta tuo rasismin kortti. Terroriteot ja mellakat ovat puhtaasti rasistien aiheuttamia. Hyvin Olli Immosen tapainen ”isämaan puolustaja” oli norjalainen Breivik, joka onnistui likvitoimaan lähes sata nuorta, jotka olisivat saattaneet muodostaa ”uhan” puhtaalle viikinkirodulle. Rodulle, joka metsästi ja pyydysti erirotuisia ihmisiä, lähinnä naisia eri puolilta maailmaa ja alkoi sitten lisääntyä näiden kanssa.

Perussuomalaisten kimppuun Suomessa ”hyökätään”, eikä ihme, sillä kaikki eivät aivan suopein silmin katso olli immosia, mutta tuskin yksi hörhö kovin paljon pahaa saa aikaan, jos ympäristö ei ala sitä tukemaan. Näitä kaikessa epäonnistuneita tossanoita tänne maailmaan mahtuu, taitaapa löytyä myös Kalajoelta.

Yhden ihmisen terroristipuheet eivät siis maata kaada eivätkä saa aikaan suurtakaan vahinkoa. Ihmisten pelottelu ei kuitenkaan ole sopivaa, sillä aina on herkkäuskoisia, jotka todella voivat pelätä. Kyllä minäkin lapsena pelkäsin, että mustalaiset vievät jos en ole kiltti.

Meilläkin laillistettu terroristijärjestö Greanpeace on todella vaarallinen juttu, joka jotenkin on onnistunut hivuttautumaan myös politiikkaan monessa maassa. Jos minunkaltainen agnostikko saadaan kääntämään takkinsa esimerkiksi tuulivoimaa vastaan, tarvitaan siihen todella vahvat näytöt. Tuulivoima on ihan kiistatta todettu kalliiksi ja monin tavoin haitalliseksi energian lähteeksi, joka tuottaa myllyjen omistajille taloudellista hyötyä vain meidän veronmaksajien rahoilla ja ihmisten terveyden kustannuksella. Ehdottomasti Greanpeace on rikollisjärjestö, jonka tarkoitus on ainoastaan järjestää terrorihyökkäyksiä eripuolilla maailmaa. Suomessa he ovat saaneet liittolaisikseen yhden poliittisen puolueen.

Eurajoelta kantautuneet tiedot kertovat, että suurimmat haitat voimalaitostyömaalla siellä ovat aiheutuneet vihreistä terroristeista. Samaa kerrottiin aikoinaan Loviisasta, ja eikös vain ole nähtävissä myös Pyhäjoella vastaavaa käyttäytymistä. Kun teknisen tiedon määrä on varsin vähäinen, saadaan kaikenlaisilla uhkakuvilla ihmiset pelkäämään sellaista, missä ei mitään pelättävää ole.

Maailmassa on satoja ydinvoimaloita, mutta onnettomuudet ja ympäristöhaitat varsin vähäisiä, jos niitä verrataan vaikkapa vesivoimaloihin, puhumattakaan tuuli- tai hiilivoimaloista. Kaikessa toiminnassa onnettomuuksia tietenkin tapahtuu, eikä niitä koskaan voi kokonaan välttää. Selvää kuitenkin on, että terveydellisin perustein pitäisi tuulivoima kieltää, sillä myllyjen terveyshaitat on suurella varmuudella toteen näytetty. Myös myllyjen ympäristöhaitat ovat kiistattomat, sillä pelkkä osien valmistaminen tuottaa päästöjä ja ympäristömyrkkyjä enemmän kuin vastaavan tehomäärän rakentaminen muilla menetelmillä. Myllyjen ympäristöstä hakataan puita myös merkittävä määrä, joten metsä tulee ”keuhkotautiseksi”.

Tiedänhän minä, että ei näillä kirjoituksilla mitään merkitystä ole, mutta kauhealta tuntuu, että meidän eduskuntaankin on valittu täysin kansallisen etumme vastaisia ihmisiä. Kyllä minä sellaisina pidän kaikkia vihreitä, lähes kaikkia vasemmistoliittolaisia ja ainakin Olli Immosta.

Pienet suurmiehet

Ihan fyysisiä mittoja en nyt tarkoita, vaan oikeastaan elämän raadollisuutta. Varsinkin erilaisten taiteiden piirissä on hyvin yleistä, että ihmiset saavat arvostusta vasta kuolemansa jälkeen. Sama pätee kaikkeen inhimilliseen elämään, sillä useimmiten vasta historia osoittaa, kuka jollakin eletyllä kaudella on ollut oikeassa. Aikansa suurmiehiä ei aina muisteta, ellei tapahdu jotain, joka nimenomaan pulpauttaa heidän nimensä pinnalle tai sitten he ovat hyviä kaskujen aiheita. Yleistä on, että paikallinen tai jopa kansallinen sankari on suurelle yleisölle täysin tuntematon kotopiirinsä ulkopuolella.

Monet meistä muistavat SKDL:n kansanedustaja Hertta Kuusisen. Kommunisti Otto-Ville Kuusisen tyttären, joka eduskunnassa toisteli isänsä latteuksia ja nousi niiden avulla joltiseenkin kuuluisuuteen, mutta jo kysyit mitä Hertta Kuusinen oli tehnyt, ei siihen oikeastaan kukaan pystynyt vastaamaan. Hertta Kuusisen suurin ansio oli, että hän oli isänsä tytär. Isäkin oli vain neuvostojohtajien marionetti, kun elettiin aikaa, jolloin vielä kuviteltiin, että Suomesta tulisi osa suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa.

Vitsien kohteeksi joutuminen - tai pääseminen - saattoi monelle poliitikolle merkitä joko tuhoa tai nousua. Tämä riippui paitsi siitä, miten henkilö itse niihin suhtautui ja mitä hän todellisuudessa oli saanut aikaan.

Otto-Ville Kuusisesta en kovin monia vitsejä ole kuullut, mutta eräs kertoo hänen puvunhankintamatkastaan. Siihen aikaan oli tapana, että ainakin miesten puvut teetettiin räätälillä. Myös kankaita oli vaikea saada, mutta suhteittensa avulla Otto-Ville oli onnistunut hankkimaan pien erän ”mustasta pörssistä.” Rikollistahan se oli, mutta menneinä aikoina noudatettiin samaa käytäntöä kuin osittain nykyisinkin. Rikollisella ja rikollisella on eroa.

Kuusinen vei pukukankaan helsinkiläiselle vaatturille, mutta pyöriteltyään kangasta tämä lopulta totesi, ei tästä tule pukua. Kangasta on yksinkertaisesti liian vähän. Kiukuissaan Kuusinen sieppasi kankaan ja matkusti saman tien Moskovaan, jossa hänelle tehtiin puku tästä kankaasta. Todistaakseen kommunistisen järjestelmän paremmuuden kuusinen palasi Helsinkiin, puki tuon puvun päälleen ja meni saman vaatturin luokse. ”Katsokaa nyt mestari, kommunistisessa järjestelmässä onnistuu sekin mikä täällä ei.”  Vaatturi katseli hetken pukua, mutta ei kehdannut ruveta sitä moittimaan asiakkaalle, totesi vain ykskantaan: ”Niin, herra Kuusinen, täällä te olette hyvin suuri mies, mutta Moskovassa tosi pieni.”

 Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Pitkäaikainen ministerimme Ahti Karjalainen joutui usein kielitaitonsa takia pilailun kohteeksi, vaikka ei Ahdin kielitaidossa niin kovin suuri puutteita ollut. Ääntäminen oli kankeaa niin kuin meillä useimmilla suomalaisilla, mutta hyvinhän Ahti ulkomaiden päämiestenkin kanssa toimeen tuli.

Tosi oli, että joskus 70-luvulla Ruotsin nuori kuningas oli Ahdin kanssa fasaanijahdissa Hämeenlinnan lähellä Harvialassa. Kun televisiossa selostettiin tätä tapaamista, näytettiin kuvaa jossa fasaanirivin päässä oli yksi harakka. Hetihän siitä alettiin vitsailla, että miten se oli sinne joutunut. Selitykseksi tarjottiin muun muassa Ahdin kielitaidon aiheuttamaan erehdystä.

Ahti ja kuningas seisoivat vierekkäin, kun harakka pyrähti paikalle. ”Vilken lintu”, kysäisi Ahti kuninkaalta, joka ei heti ymmärtänyt suomalaisittain lausuttua sekakielistä kysymystä ja tedusteli: ”Va saa Ni…?” Silloin Ahti ampui ja harakka joutui muun saaliin joukkoon. Fasaanihan se, koska kuningas oli niin sanonut.

 

Poliitikoista voitaisiin jo nyt kirjoittaa kokonainen vitsikirja ja on kai kirjoitettukin. Ahti Karjalaisen lisäksi hyviä vitsin aiheita ovat presidentti Kekkonen, ulkoministeri Paavo Väyrynen sekä Eino Poutiainen, Veikko Vennamo ja Timo Soini.

Timo Soini elää vahvasti vielä tätä päivää, niin että vitsit luultavasti ajoittuvat hieman myöhempään aikaan, kunnes kansakunnan muisti hieman hämärtyy ja värittyy. Kaikille noille luettelemilleni henkilöille on kuitenkin yhteistä se, että he ovat tai ovat olleet merkittäviä poliitikkoja.

Jos poliitikosta ei edes jälkikäteen tehdä vitsejä, hän on itse ollut vitsi jo politiikassa ollessaan.