sunnuntai 2. elokuuta 2015

Repeää... ei repeä... repeää...


Tuohan on melkein kun ydinvoimakeskustelu maissa, joissa vihreät ovat jonkinlaisessa asemassa. Välillä voittaa vihreiden kanta ja välillä asiantuntijoiden kanta, ja laitoksia käynnistetään ja sammutetaan sen mukaan. Kalliiksihan se tulee, mutta niinhän politiikassa aina käy.

Tuolla repeämisellä tarkoitan nyt spekulaatioita Perussuomalaisten repeämisestä kahtia. Kyllähän siinä niin varmasti käy, eikä oikein pahasti käykään. Miksi ihmeessä pitää väkisin mukana jotain ”natsiryhmittymää” ja samalla pilata koko puolueen maine, jonka monenlaiset  halla-ahot, immoset ja hakkaraiset ovat jo osittain pilanneet? Samanlaisiin mokauksiin ei ole yltänyt edes Vasemmistoliiton Arhinmäki, vaikka hänkin on parhaansa yrittänyt. Se puolue kuitenkin tuntuu konttaavan marginaalissa, joten median kiinnostuskin siitä syystä on kai vähäisempi, joten Paavon sammumisia on pidetty lähinnä suomalaisena ilmentymänä, joka kuuluu asiaan aina suurissa urheilutapahtumissa.

Kun Perussuomalaiset rp:n joukoista poistuu rasistinen siipi, saa porukka varmasti riveihinsä myös muutamia James Hirvisaaren kaltaisia natsiaatteen kannattajia, ja Suomeenkin syntyy se todellinen äärioikeisto, jota paikkaa ”persuille” on koetettu tyrkyttää vuosikaudet ilmeisesti vain siksi, että sellainen ryhmittymä on Suomesta puuttunut. Tuskinpa kuitenkaan nämä ”suomidemokraatit” onnistuisivat nousemaan samaan asemaan kun ruotsalainen veljespuolue, sillä Suomessa on jo koettu kovia ja vielä on elossa se sukupolvi, joka on nähnyt pakolaisten auttamisen tarpeellisuuden ja ne seuraukset, jotka yksisilmäisyydestä ovat olleet. Pohjimmiltaan Suomen kansa on varsin oikeudenmukaista, eikä tuollaiselle ”natsimieliselle” ryhmittymälle ole suurtakaan tilaa.

Perussuomalaiset rp:n juuret ovat syvällä SMP:n ja Veikko Vennamon aatemaailmassa, johon sopi todellinen isänmaanrakkaus, mutta ei sairaita fantasioita kansallisvaltiosta eikä Pohjois-Korean tapaisesta suljetusta alueista. Toki jokainen valtio säätää omat lakinsa, ja niitä tulee kaikkien tässä maassa asuvien noudattaa. Ei yksikään kansanedustaja voi julkisesti yllyttää ihmisiä rikkomaan näitä eduskunnan säätämiä lakeja. Niin ikävältä kun se joistakin ihmisistä saattaa tuntua, niin myös laki uskonnonvapaudesta on tällainen. Jos joku ministeri tai kansanedustaja katsoo, että joku laki on väärä tai huono, on hänen tehtävä aloite lain muuttamiseksi. Niin kauan kuin tuo laki on voimassa, on meidän jokaisen nurisematta siihen tyydyttävä ja sitä noudatettava. Suomessa saa siis olla muslimi, jos se oikealta tuntuu. Ainakaan minua se ei haittaa vähääkään, ja vaikka itse olenkin luterilaisuutta suuremman uskontokunnan jäsen, en silti kuvittele, että minun tapani palvella Jumalaa olisi se ainoa oikea. Vanha sanonta ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi” pitänee paikkansa, ja rakentakoot oman moskeijansa, jos rakennusluvan ja rahoituksen saavat. Minä jätän Jumalan itsensä päätettäväksi, ketkä hänen kanssaan saavat aterioida. Se ei totisesti ole meidän ihmisten tehtävä.

Se, että olen joskus ruotinut noiden p- ja v-alkuisten sanojen käyttöä yleisesti julkaistuissa teksteissä, on tapahtunut ihan ihmisten itsensä takia. En mistään uskonnollisesta syystä. Niitä vain käytetään niin usein väärässä asiayhteydessä. Ennen kaikkea ne kertovat käyttäjänsä henkisestä tasosta ja suppeasta sanavarastosta.

Vetäisin vielä moraalikatsauksen tähän loppuun, mutta luulen, että jos Perussuomalaiset rp:stä eroavat tai erotetut pyrkivät vielä jatkamaan politiikassa, kannattaa hieman panostaa myös tuohonkin puoleen. 

 
Pidän lähinnä vitsinä, että vajavaisesti suomen kielen sanavaraston hallitsevat ihmiset koettavat tomerasti esiintyä poliitikkoina ja puoluejohtajina, vaikka resurssit tuskin riittävät edes R-kioskin pitäjiksi. Tätä taustaa vasten katsottuna ”maisterisjätkä” Timo Soini olisi kyllä hyvä puoluejohtaja, kunhan uskaltaisi edes ehdottaa puolueesta erotettavaksi niitä ihmisiä, jotka todellista hallaa puolueelle aiheuttavat. Näitä hörhöjä on valitettavan paljon juuri ”persujen” joukossa, ja luulenpa että Veikko Vennamo -vainajan ympärillä on maa kovasti kuohkeaa hänen kääntyillessä haudassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti