Näin me äänestämme

Suomessa on maailman paras vaalijärjestelmä ja maailman puhtain demokratia, jos suomalaisilta kysytään. Näinhän se yleensä on tässä maailman vähiten korruptoituneessa maassa, jossa elää maailman onnellisin kansa, joka on tätä arvoituksellista suomalaista rotua, joka oikeasti on saanut alkunsa lähes kaikista kansoista kaikkialta maailmasta.

Tietenkään en voi väittää, etteikö meidän vaalijärjestelmämme olisi maailman paras, sillä minä en tiedä, millaisia järjestelmiä missäkin päin maailmaa on.  Suomalaisen äänestyskäyttäytymisen erityispiirteet olen kuitenkin onnistunut onkimaan erilaisista tilastoista, joita oma kokemukseni on kovasti vahvistanut.  Erityisen aktuelli tilanne on juuri nyt, kun ollaan sopivasti kaksien vaalien pyörteissä.

Jokainen varmasti on jo tietoinen meidän suhteellisen alhaisesta äänestysprosentistamme. Käytännössähän se kertoo siitä, että noin vajaa kolmasosa kansastamme ei lainkaan ole kiinnostunut edes oman eduskunnan kokoonpanosta. Aina vain hauskemmalta tuntuu, kun puolet äänestämässä käyneitä ei ole mitenkään perillä siitä, millainen ohjelma sattuu olemaan sillä puolueella, jota he äänestävät. Yleensä äänestyspäätös tapahtuukin sen mielikuvan perusteella, joka on jostakin kyseisestä henkilöstä syntynyt. Usein mielikuva on täysin väärä, mutta vaikka se olisi oikeakin, niin meidän puoluekurimme pitää huolen siitä, että nappeja ei painella mielikuvien mukaan, vaan puoluejohdon päätösten mukaan.

Yleistä onkin suomalaisessa politiikassa, että mukaan pääsee aina kohtalainen joukko urheilijota tai muita julkkiksia, joista ihmisillä on jotenkin myönteinen mielikuva. Tämä mielikuva ei mitenkään liity politiikkaan, vaan esimerkiksi siihen, että kyseinen henkilö on hävinnyt vain yhdellä sekunnin sadasosalla hiihtokilpailuissa. Glamouria voidaan vahvistaa vielä mämmin syönnillä ja saunomisella. Toinen vaihtoehto on erityiset ansiot vaikkapa sahan teroittajana tai linnunpönttöjen tekijänä.

Oikeasti minun tarkoitukseni ei ole tietenkään mollata ketään, sillä varmasti nämä hiihtäjät ja sahurit ovat ihan hyviä ihmisiä, mutta heidän erityinen suosionsa juuri eduskuntavaaleissa herättää ainakin minun ihmetykseni.

 Näin siis tämä maailman paras vaalijärjestelmä toimii.  30% ei edes yritä äänestää. Jäljelle jäävästä porukasta puolet ei oikein osaa päättää, ketä äänestää, ja toinen puoli ei tiedä äänestämänsä puolueen ohjelmasta mitään. Jäljelle jää ehkä 10% vähemmistö, joka kyllä ymmärtää politiikkaa, mutta jonka äänillä on todellisuudessa varsin pieni vaikutus lopputulokseen.

Ihan varma en ole, päästäisiinkö yhtä hyvään - tai huonoon  - tulokseen ,jos puhelinluetteloon heitettäisiin tikkaa 200 kertaa. Jokseenkin varmaa on, että ei tilanne ainakaan paljoa huononisi, ja varmuudella se tulisi halvemmaksi.

Tiedän, tiedän, että kyseessä oli nyt äärimmäinen provosointi, mutta on siinä hieman tottakin.

Hieman pilkallisesti muutama ystäväni suhtautui puolueemme vaalimenestykseen. Siteerasin siinä erään puoluetoverini lausetta:  ”Ei poliittinen vakaumus saa olla riippuvainen vaalimenestyksestä”  ja samaan hengenvetoon lisäsin, että minä sentään tiesin ketä ja millaista puoluetta äänestin, mutta miten oli sinun laitasi.  Se veti miehen hiljaiseksi, sillä kyllä tuo totuus näyttää pitävän paikkansa.  Suurin osa äänestäjistä ei todellakaan tiedä, mitä he äänestävät.

Jos Suomessa on maailman paras demokratia, niin millainenhan se mahtaa olla ulkomailla!  Sveitsin tapaista huutoäänestysmalliahan monet täällä tuntuvat peräänkuuluttavan, mutta mahtaisikohan sittenkään sopia Suomen olosuhteisiin?

Ehkäpä ensisijaisesti voitaisiin korjata asioita niin, että kansainedustajille asetettaisiin jonkinlaiset vaatimukset ja estettäisiin vastavalittujen edustajien asettuminen lähes samanaikaisiin eurovaaleihin. Kyllä se täyttää petoksen tunnusmerkit, vaikka nykyinen lainsäädäntömme ei sitä kielläkään.