Surullisia uutisia

Meinasin melkein masentua, kun vajaan tunnin sisällä tuli kaksi surullista tappiota.  Ensin Suomen naiset menettivät jääkiekon maailmanmestaruuden ja melkein heti sen jälkeen Suomi hävisi myös vaalit.

 

Kaipa noiden asioiden kanssa on vain koetettava elää.  Vaikka jääkiekko kyllä harmittaa, niin ei se ihan yhtä merkittävä asia ole kuin vaaleissa kärsitty tappio. En tarkoita oman puolueeni tappiota, sillä se oli lähes yhtä odotettu kuin demareiden voittokin.  Onhan Suomi kestänyt aiemminkin demarihallituksia ja ehkä tästäkin taas selvitään. Kansantalous hieman notkahtaa, mutta sitten tulee taas uusi sipilä ja nostaa Suomen kuilusta ennen lopullista hukkumista. En toki kuvittele saavani Rinteen satasta, mutta uskon kyllä selviäväni elämäni loppuun tälläkin eläkkeellä. Tilanne on varmasti vaikeampi niillä ihmisillä, joiden pitäisi pitää tämä Suomi pystyssä.

SDP:n voitto oli siis odotettu, joten se ei järkyttänyt. Minun mielestäni Suomen poliittinen tappio syntyikin siitä, että rasistiset voimat saivat yllättävän ison kannatuksen. Ensin vietiin nimi ja samalla rahat. Lisäksi annettiin kansan ymmärtää, että kyseessä on se sama puolue, joka teki niitä ”jytkyjä” edellisissä vaaleissa. Näinhän ei oikeasti olut, vaan jäljellä oli natsimielisten kaappareiden joukko.  Kun persujen repeäminen tapahtui, sanoi Simon Elo: ”Luultavasti asetamme kyseenalaiseksi poliittisen tulevaisuutemme, mutta näin on tehtävä.”

Samaa linjaa myötäilee hänen vaalien jälkeinen lausuntonsakin: ”Ei vakaumus voi olla kiinni vaalituloksesta.”

Sininen tulevaisuus on ennen kaikkea vakaumuspuolue, jonka ainoa tavoite on oikeudenmukainen ja turvallinen Suomi. Tiedän, että puoluejohto suree kovasti olematonta vaalimenestystä, vaikka se minun mielestä ei niin kovin järkyttävää ollut. Järkyttävää oli se, että ”persujen” vallankaappaus oli lähellä onnistumistaan.  Sanoin ”lähellä” vain siksi, etten usko Suomesta löytyvän puolueita, jotka suostuisivat yhteistyöhön ”persujen” kanssa. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että eduskunnassa istuu nelisenkymmentä rähinöitsijää tyhjän panttina.

Täytyy nyt käydä Vennamon haudalla sanomassa: ”Leppää rauhassa, kyllä tämä jotenkin järjestyy” ja jatkaa vain edelleen tällä valitulla linjalla. Kaikki, siis ihan kaikki, jotka ovat sinisten ohjelmaan tutustuneet, ovat olleet sitä mieltä, että näin pitäisi olla.  Valitettavasti vain liian harva on kerennyt tähän ohjelmaan tutustumaan. 

Siniset eivät ole kuolleet, joten vielä elää mahdollisuus. Ennen seuraavia eduskuntavaaleja on paritkin vaalit, joten aikaa on.

Sinisillä on hyviä ehdokkaita eurovaaleissa, joten siitä on hyvä aloittaa.

Suoralta kädeltä uskallan väittää, että esimerkiksi entisellä ulkosuomalaisparlamentin jäsenellä Pirjo Kerosella on Euroopasta parempi kokemus kuin monen puolueen ehdokkailla yhteensä.  Lisäksi varmasti auttaa myös lähes kaikkien eurooppalaisten kielten hallinta.

Miettikää nyt ihan oikeasti, kumpi on tärkeämpää, kielitaito ja eurooppalaisen kulttuurin tuntemus vaiko sahan teroittaminen.