sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kerran vielä Kalajoki




Nyt kun kunnallisvaalit lähestyvät ja minäkin jouduin  -  en tosin vastoin tahtoani  - ehdokkaaksi, niin ihan tosissani jouduin käymään läpi tämän kotiseutuni hyvät ja huonot puolet.  Suureen ääneen olen toitottanut, että vastustan puoluekuria ja kaikenlaista muutakin painostusta, joka kenties estäisi minua täyttämättä ennen vaaleja antamani lupaukset. Tietysti olen edelleen tätä mieltä asiasta, mutta se on ihan oikeasti teettänyt hieman töitä.  On pitänyt miettiä, mitä mieltä ihmiset ovat ja mitkä asiat oikeasti ovat huonosti ja voisiko niitä kunnallisella päätöksenteolla korjata.  ”Eiväthän terveet tarvitse parannusta, vaan sairaat”, sanoi suuri opettajakin aikoinaan. Eiköhän tämä päde myös kunnallispolitiikassa, vaikka varmaan noilla sanoilla ei ihan tätä tarkoitettu.

Kun työstäni johtuen olen monenkin kunnan ja kaupungin asioihin päässyt tutustumaan, niin täytyy kyllä sanoa, että eivät nämä Kalajoen asiat ihan huonosti ole.  Kaikkiin naapureihin verrattuna tosi hyvin, mutta ei sentään niin hyvin, etteikö korjattavaa vielä olisi.  Ennen kaikkea korjattavaa on politiikassa, sillä olipa kysymys mistä tahansa poliittisesta puolueesta, johtaa puolueen yksinvalta päätöksiin, jotka palvelevat lähinnä juuri niitä ihmisiä, joiden etua kyseinen puolue ajaa. Sama pätee kaikkia lautakuntia ja työryhmiä, jotka valitaan poliittisin perustein.  Käytännössä se tarkoittaa sitä , että jos joku puolue saa niukankin enemmistö valtuustoon, saattaa toinen puoli lähes yhtä suurella kannatuksella jäädä täysin paitsioon.  Keskustapuolueen ylivalta tulisi nyt ihan oikeasti saada murrettua. Sanon näin, vaikka ei minulla mitään kepua vastaan olekaan. Sellainen ylivalta ei vain sovi minkään kunnan asioiden hoitoon. Tasapainoinen kunnan kehittäminen jää väkisinkin yksipuoliseksi.

Kalajoen talous on hyvällä mallilla. Ei Keskustapuolueen ansiosta, vaan siitä huolimatta.  Tätä taloutta ei saa missään tapauksessa antaa minkään kuntaliitoksen tuhota. Ehkä me kestämme kuntaliitoksen jonkun Alavieskan ja Merijärven kanssa. Pyhäjoki saattaa jopa hyödyttää meitä, mutta kaikki lähietäisyydellä olevat kaupunkikunnat eivät missään tapauksessa voi tulla kysymykseen.   Kuntaliitos siis Ylivieskan, Oulaisten tai Raahen kanssa olisi kohtalokas virhe, joka tarkoittaisi päätösvallan ja talouden luisumista muiden käsiin. Sen jälkeen Kalajoen kehittäminen olisi täysin mahdotonta.

Kuntaliitoksesta olen siis varmaan samaa mieltä useimpien kalajokisten kanssa.

Kouluverkosto on myös puhuttanut Kalajoen asukkaita, ja olen antanut itselleni kertoa, että useimmat tämän kouluverkkotyöryhmän päätökset ovat jakaneet ihmisten mielipiteet vähintään kahtia. Puoleni olen minäkin valinnut, ja uskallan myös kertoa sen, varsinkin kun se tuntuu myötäilevän koululaisten vanhempien mielipiteitä.  Totta on, että koululaisten vanhemmat eivät ole vastuussa kunnan taloudesta, mutta… He ovat vastuussa paljon suuremmasta, he ovat vastuussa tulevien kuntalaisten kasvatuksesta. Tämän lisäksi he ovat oikeasti myös parhaita asiantuntijoita nimenomaan tässä asiassa.   Mitäpä minulla tähän olisi lisäämistä. Ehkä se, että jokainen kyläkoulun lakkauttaminen on alku kylän kuolemalle. Se on merkki siitä, että kunnan päättäjät eivät halua pitää tätä kylää asuttuna, eivätkä ainakaan tahdo sinne lapsiperheitä.   Pääsääntöisesti kyläkoulujen lakkauttamisen tuomat säästöt perustuvat tahalliseen tai tahattomaan laskuvirheeseen.

Kalajoki on matkailukaupunki. Eräs suosituimmista Suomessa - vielä.  Nyt olen varmasti sitten erimieltä monien muiden kanssa, mutta ei voi mitään.  Tässäkin asiassa haluan kertoa mielipiteeni, varsinkin kun olen sitä mieltä, että olen myös oikeassa.  Sadat Ja taas sadat ulkomaalaiset ovat sen minulle kertoneet. Suomessa on vain yksi asia, jota ulkomaalaiset tulevat tänne katsomaan.  Se on luonto, ihan sellaisena kun se Suomessa on. Sen eteen ei tarvitse tehdä mitään, riittää kun se kerrotaan ihmisille, että meillä on jotain ainutlaatuista maailmassa. Särkkien luonnon tuhoaminen Kalajoella on jo nyt etenemässä hyvää vauhtia. Jos nykyinen vauhti jatkuu, ei se kauaa ole enää vetovoimainen matkailukohde.  Tuskinpa ulkomaalaiset tulevat tänne katselemaan kerrostaloja tai edes omakotitalopaketteja. Luulen että niitä löytyy myös Pariisista, Moskovasta ja Lontoosta.  Jos joku haluaa tulla Suomeen katsomaan taloja, niin kyllähän katsomisen arvoisia taloja Suomestakin löytyy.  Turistit ovat kiinnostuneita vanhoista puutalokaupungeista ja puutaloista, mutta Kalajoeltahan sellaiset yleensä puretaan, tai annetaan muuten vain lahota paikoilleen.  En minä ymmärrä miksi päättäjät eivät tätä ymmärrä, mutta melko vakuuttunut olen, että tämä Suomen rumin kaupunkikeskus ei ainakaan vedä tänne turisteja. Eipä silti, eihän täällä ole edes paikkaa, mihin voisi päänsä kallistaa sen kahvikupposen jälkeen, jonka voit iltaisin ostaa ainoastaan huoltoasemalta.

No ehkä kuitenkin vielä toisenkin kerran kirjoitan näistä Kalajoen asioista, kun tuntuu siltä, että paljon jäi sanomatta.  Jos olette asioista samaa mieltä, niin muistakaa no 87.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Lääkäriliitto, kaiken pahan alku




Meidän terveydenhuoltojärjestelmästämme on kannettu huolta monella tasolla, eikä suotta.  Lääkäripula on vaikeuttanut terveyskeskuksien toimintaa ja apua on pyritty hakemaan palkkaamalla ulkomaalaisia lääkäreitä.  Näistä on seurannut uudenlainen ongelma. Se on kielitaito.  Lähinaapureista Venäjältä ja Virosta on kyllä helppo saada lääkäreitä, mutta asiointi potilaiden kanssa ei aina oikein suju. 

Suomi on houkutteleva maa monen muunkin maan lääkäreille, sillä täällä lääkäreiden palkkataso on kohtuuttoman korkea verrattuna muihin suunnilleen samantasoisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneisiin ihmisiin. Se on suhteettoman korkea myös kansainvälisesti katsottuna. Eipä siihen juurikaan ole puututtu, koska jostakin kummallisesta syystä juuri lääkärit ovat saaneet jonkinlaisen sädekehän ympärilleen.  Tämä sädekehä on sitten estänyt ihmisiä ottamasta oikeasti kantaa meidän todelliseen terveydenhuoltojärjestelmämme ongelmaan.  Tietenkin se on lääkärien puute.  Lääkärien puute johtuu taas pelkästään lääkäriliiton kielteisestä kannasta lääkärikoulutuksen lisäämiseen. Lääkäriliitto perustelee sitä milloin milläkin syyllä, mutta todellinen syy on se, että lääkärien palkkataso laskisi tavallisten kuolevaisten tasolle, jos lääkäreitä koulutettaisiin riittävästi.  Tämä, ei mikään muu, on tämän lääkäripulan syy.  Tässä on oikeasti huono vaikutin kätketty hyvän alle, sillä onhan lääkäriliiton selitykset toisinaan tosi jalon tuntuisia… paitsi että ne ovat täyttä puppua.

Nyt eletään kunnallisvaalien aikaa, ja tietysti voisi olettaa, että minäkin valtuustoehdokkaana keskittyisin niihin juttuihin, joihin kunnan valtuusto oikeasti voi vaikuttaa. No tottahan se on, että en todellakaan aio valtuustossa ehdottaa, että Artema järjestäisi lääkärikoulutusta, mutta kunnallinen ongelma tämä kuitenkin on.  Kyllä siitä pitäisi puhua ihan sen oikealla nimellä, eikä ainoastaan taivastella näitä palvelurakenteita ja kuntaliitoksia.  Kouluttamalla muuta hoitohenkilöstöä vaikkapa Artemassa voidaan lääkärien työtaakkaa hieman helpottaa, mutta ei ratkaista koko ongelmaa. Hyvänä esimerkkinä tästä on diabeteshoitaja ja sydänhoitaja, jotka takuulla ovat vähentäneet lääkärien töitä. Miksipä ei moneen muuhunkin sairauteen erikoistuneita hoitajia voitaisi palkata. Pitkällä tähtäyksellä on ongelman ratkaisun avain se, että todellinen ongelman aiheuttaja tiedetään ja että siitä puhutaan asian oikealla nimellä.  Asiat eivät tapahdu heti, mutta jos ne tiedostetaan ja niistä puhutaan, alkavat lääkärit itsekin tajuamaan, että nykyisin on kyse toisten hädänalaisen tilan hyväksi käytöstä. Se ei varmaankaan ole lääkärin etiikan mukaista toimintaa.

Kyllä tässä maassa on paljon mätää, mutta oikeasti tämä on ihan hieno maa ja kotikuntani on tosi hieno kunta.  Kaikki vaan on suhteellista, eivätkä parhaatkaan järjestelmät ole sellaisia, etteikö niissä olisi korjattavaa.   Miettikääpä nyt vaikka sitä, miksi ulkomaalaiset lääkärit tyytyvät suhteellisen pieniin palkkoihin välitysfirmojen palveluksessa, mutta eivät tule mielellään terveyskeskuksien palvelukseen, vaikka joutuvatkin työskentelemään niissä.  Niin niin, miettikää vaan, en minäkään sitä tiedä, mutta mietin kyllä.  Sen tiedän kyllä, että terveyskeskukselle ne tulevat varmasti kalliimmaksi, sillä tokihan välitysfirmakin jotain välistä ottaa.

Niin että silleen, mutta palataan asiaan.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Voi Jussi sinua minkä teit



Eihän se nyt mikään synti ole, että yrittää parantaa urheilutuloksiaan kaikilla mahdollisilla, sallituilla keinoilla. Synti on sen sijaan valehtelu, ja erityisen suureksi tämän synnin tekee se, että valehtelija on suomalaisen urheilukansan suursuosikki.  

En varmasti ole ainut, joka koki suuren pettymyksen tuon suomalaisen dokumenttifilmin tultua julkisuuteen. Filmissähän kerrottiin, kuinka Juha Mieto oli kysellyt neuvoja Kaarlo Kangasniemeltä anabolisten steroidien käytöstä. Ja olihan Kalle neuvonut. Pettymys minulle ei toki ollut se, että dopingsääntöjä oli muutettu 70-luvun loppupuolella; se mikä aikaisemmin oli sallittua, kiellettiin silloin.  Missään tapauksessa en väitä, että Juha Mieto olisi käyttänyt kiellettyjä menetelmiä, mutta kyllä minä epäilen, että hän nyt hädissään syyllistyi totuuden vääristelyyn.  Jos nyt väittäisin, että Mieto valehtelee kieltäessään tämän silloin niin yleisen ”harjoittelumenetelmän”. olisi se tietysti epäkorrektia tätä kansallissankaria kohtaan, mutta aivan yhtä epäkorrektia oli Juha Miedon väite, että Kaarlo Kangasniemi valehteli. Ei Kalle valehdellut, se on minun vankkumaton käsitykseni asioista, eikä se käsitys pohjaudu ainoastaan tuohon suomalaiseen dokumenttiin, jota en ole edes nähnyt.

Mihin tämä käsitys sitten pohjautuu?   Se pohjautuu niihin kokemuksiin, joita itsellänikin oli 60-luvun lopun ja 70-luvun alun urheiluelämästä.  En tiedä miten itse olisin silloin suhtautunut näihin aineisiin, jos niitä olisi minulle tarjottu. Urheilijana en ollut lähelläkään kansainvälistä huippua, joten niitä ei tarjottu ja tuo kysymys jää ikuisesti vaille vastausta. Täytyy muistaa, että se mikä ei ollut kiellettyä, oli sallittua, ja monenlaisia lisäaineita ja ravinnonlisiä kyllä käytettiin. Miten minulla sitten oli niitä kokemuksia? No ei todellakaan henkilökohtaisia kokemuksia aineiden käytöstä, sillä hunajaa ja Mellisatenia ei ”aineiksi” varmaankaan laskettu.  Silloin kuitenkin ihmettelin muutamien seurakavereitteni nopeaa nousua huipulle.  Pääsääntöisesti tämä tapahtui juuri voimaa vaativissa lajeissa, joten silloin jo epäilin, että ihan pelkän Mellisatinin voimalla se ei tapahtunut.  70-luvun alussa istuin kapakassa erään Ruotsiin muuttaneen painonnostajan kanssal ja jo silloin hän vihjaili menetelmistäl joilla ruotsalaiset painonnostajat ovat parantaneet tuloksiaan. Selkeästi dopingista ei puhuttu, sillä eihän sellaista oikeasti edes ollut.  Kun myöhemmin näistä aineista on alettu puhua, muistin hyvin nuo keskustelut, ja minulle syntyi käsitys, että juuri painonnostajat olivat käytön edelläkävijöitä. 

Jos ne eivät olleet kiellettyjä, ja jos kaikki niitä käyttivät, miksi sitten olen pettynyt?

No en minä siihen käyttöön olekaan pettynyt. Se oli sitä aikaa, eikä se siitä enää miksikään muutu.  Pettynyt olen siihen, että rehtiydellään ratsastanut Juha Mieto kieltää ilmiselvän asian. Minun mielestäni hän leimaa valehtelijaksi Kaarlo Kangasniemen, joka rehellisesti on myöntänyt oman dopingin käytön. Synti ei siis ole se, että on aikanaan elänyt ”maan tavan” mukaan ja uskonut kenties oman valmentajansa ohjeita. Synti on se, että nyt syyllistyy valehteluun ja leimaa valehtelijaksi toisen urheilijan.

Jos tässä nyt erilaisia väitteitä on uskottava, niin kyllä minä Kaarlo Kangasniemeä uskon. En ainoastaan siksi, että dopingtoimikunnan puheenjohtaja Timo Seppäläkin häneen uskoo, vaan myös siksi, että se vahvistaa omaa aikaisempaa käsitystäni näistä asioista.

 

torstai 27. syyskuuta 2012

Länsirannan karjalaiset

Kirjoitin Kalajoen kesälehteen Lempi-nimisen naisen ja hänen lapsensa evakkotarinan. No, kyllä tiedän myös tarinan jatkon, koska minä olen tuo lapsi, joskaan en ihan lapsi enää.  Seuraava projekti kohdallani on esitelmä Perämeren rannikon ortodoksien asettumisesta tänne.  Tämän esitelmän pidän ortodoksisen tiistaiseuran tilaisuudessa seurakuntatalolla, johon toivon monien kalajokisten osallistuvan, sitten kun se on ajankohtainen.


Luovutetussa Karjalassa syntyneet ihmiset alkavat olla jo melko vähissä, mutta lapset ja lapsenlapset ovat vielä työikäisiä, monet nuoria ja lapsia. Karjalaisia me kuitenkin olemme sukupolvesta toiseen. Suomalaisten keskuudessa ortodoksisuus kuuluu yleensä karjalaisuuteen, vaikkakaan karjalaisuus ei aina ortodoksisuuteen. Siirtolaisten joukossa luterilaisten ja ortodoksien suhde oli suunnilleen sellainen, että ortodokseja oli n 40% ja luterilaisia 60%. Valloitetuilla alueilla ortodoksien määrä oli suurempi kuin myöhemmin rauhansopimuksessa luovutetuilla alueilla.  Kun tutkin Kalajoen ortodoksien määrää, vaikutti aluksi siltä, että ei täällä ole juuri karjalaisiakaan. Karjalan murretta ei osannut kukaan, eikä rekisteröityneitä ortodokseja ollut kuin 15. 

Näin siis Kalajoella, joka vaikutti tosiaankin valkoiselta läntiltä ”karjalaisella” kartalla. Ei ollut tsasounaa eikä Karjala-seuraa.  Vähän kerrassaan tutustuin ihmisiin ja yllätyin, että ensimmäisistä tuttavistani lähes puolet oli sukujuuriltaan karjalaisia.  Tosiasiallinen ortodoksien määräkin oli paljon suurempi kuin osasin odottaa.  Monet kertoivat syntyneensä ortodokseina, mutta avioliiton myötä olivat vaihtaneet seurakuntaa. Jotkut väittivät jopa joutuneensa lievän painostuksen uhriksi.

En tiedä miten asiat olivat heti sodan jälkeen, mutta vuodet ovat vierineet ja tilanne täysin muuttunut. Kalajoella seurakuntien kesken vallitsee voimakas ekumeeninen henki, ja luterilainen seurakunta on antanut ratkaisevan tuen myös tsasounan rakentamiseksi.  Tsasouna siis nousee, ortodoksinen tiistaiseura on aloittanut toimintansa- ja kyllä Karjala-seurakin pystyyn pannaan.  Karjalaiset ovat suomalaisia siinä kun pohjalaisetkin, ja tämä on nyt meidän kotiseutumme.  Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys on nimenomaan karjalaista ja ortodoksista kulttuuria vaaliva yhdistys, jonka yksi tehtävä on tuo tsasounan rakentaminen.

Olen nyt Kalajoen kunnallisvaaliehdokkaana. Lähdin mukaan, koska koin vääryytenä sen, että tuo mainitsemani kulttuuriyhdistys ei saanut kaupungilta edes muodollista toiminta-avustusta. Varmasti kaikki ketkä sen saivat, ansaitsivat sen, mutta kyllä mielestäni myös tuo kannatusyhdistys olisi sen ansainnut.  Moni muukin asia on mielestäni mennyt hieman kunnan ja kuntalaisten edun vastaisesti, joten päätin yksinkertaisesti tehdä oman osuuteni asioiden korjaamiseksi.

Miksi sitten Perussuomalaiset? No kyllähän siinä karjalaisuudella on iso osa päätöksessä, mutta kyllä myös perussuomalaisten puolueohjelma on mielestäni reilu ja oikeudenmukainen.  Perussuomalaiset on Veikko Vennamon perustaman SMP:n seuraaja. Karjalaisten kokemukset Vennamosta ovat pääosin positiivisia, sillä hoitihan hän aikoinaan lähes mahdottomalta tuntuvan tehtävän: Karjalan pakolaisten asuttamisen tänne Kanta-Suomeen.  Ehkä nekin, jotka eivät muista näitä Vennamon ansioita, muistavat hänen ”rötösherrajahtinsa”, jonka takia hänet kannettiin kerran jopa ulos eduskunnasta.  Tällaista rötösherrajahtia tarvittaisiin ehkä nytkin.

Tällä kirjoituksella vetoan nyt kuitenkin pääosin karjalaisiin.  Jos haluatte oman edustajan Kalajoen valtuustoon, niin äänestäkää minua. Olen myös kaikkien niiden ehdokas, jotka yleensä ovat vääryyttä vastaan.  Kalajoella toki asiat ovat hyvin, mutta eivät niin hyvin, etteikö parempaan pystyttäisi.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kallis kilpailuttaminen

Tyhmyys ei ole rikos, eikä siitä pääsääntöisesti myöskään rangaista. Niinpä EU:n kilpailuttamissäädöksiä voidaan kiertää ihan vaan pelkästään tyhmyyteen vedoten. Joskus kysymys on aidosta ymmärtämättömyydestä, mutta melko usein myös tavasta kiertää EU:n direktiivit. Monet kunnat pitävät EU:n antamia direktiivejä lakiin verrattavina säädöksinä , vaikka alun perin kyse on vain kehotuksesta muuttaa maan oma lainsäädäntö yhteneväiseksi koko EU:n alueella. Pääsääntöisesti Suomi ei ole koskaan reilusti kyseenalaistanut näitä EU:n antamia ohjeita, ja direktiivejäkin on pidetty lakiin verrattavina normeina.

Tosiasiassa on siis maan sisäinen asia, kuinka se direktiiviin suhtautuu. Eräs EU:n typerimpiä ohjeita oli ns. hehkulamppudirektiivi, johon Suomen olisi heti pitänyt sanoa: ”Stop tykkänään, nyt olette alueella josta ette tiedä yhtään mitään”. Sattui vain ikävästi niin, että Suomea edusti EU:n suuntaan porukka, joka kuului tähän joukkoon ”ei tiedä asiasta mitään”, ja ne jotka tiesivät, eivät syystä tai toisesta saaneet ääntään kuuluville.

Samantapaista tietämättömyyttä tuntuu löytyvän myös silloin, kun käsitellään EU:n antamia kilpailuttamissäädöksiä. Kilpailu sinänsä on ihan ok., ja monessa tapauksessa sillä säästetään jonkin verran rahaa. Mutta on myös runsaasti tapauksia, jolloin kilpailuttaminen tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin palvelun tai tavaran hankkiminen ilman kilpailua. Näin useasti silloin, kun kunnalla tai laitoksella on luotettava liikesuhde johonkin paikkakunnan hankkijaan. Yleensä hinnan pitää kurissa jo yritysten välinen luonnollinen kilpailu.

Henkilökohtaisesti kilpailuttaminen ei minua enää koske, vaikkakin silloin tällöin joudun vieläkin asian kanssa tekemisiin. Varmasti jokainen liikealalla työskennellyt tietää, mitä kilpailuttaminen ja kilpailuihin vastaaminen maksaa. Siksi on naurettavaa, että esimerkiksi jonkun muutaman satasen hankinnan vuoksi pitää järjestää tarjouskilpailu. Tällä hetkellä raja taitaa olla 500 €, joka on niin pieni summa, että tosiasiallisesti se on kulutettu jo pelkän kilpailun ”järjestämiseen”. Pahinta kaikessa, että jos kyse on ollut jonkin urakkaluonteisen työn, vaikkapa putkiremontin tekemisestä, nostaa kilpailuttaminen todennäköisesti hankinnan hintaa kahdesta syystä. Ensinnäkin, tarjouksen tekeminen maksaa. Toiseksi tarjouksen tekijä sitoutuu hintaan, joten hänen on laskettava siihen mukaan mahdollisuus, että ”jalka lipsahtaa”. Jos jalan lipsahtamisen riski halutaan eliminoida, on tarjoajan syvennyttävä tehtävään erittäin tarkoin jo ennakolta ja todennäköisesti laadittava siitä suunnitelma. Olipa niin tai näin, tuo 500 € on kulutettu ennen kuin yhtään ruuvia on kierretty paikoilleen. Ei ei ei.. en minä kilpailua vastusta, mutta kuitenkin… Kaikissa toimissa pitää olla joku järki. Lähtökohtana pitäisi olla oletus, että mahdollisten hankintojen tilaajilla on sitä järkeä niin paljon, että tarpeettomia tarjouskilpailuja ei järjestetä. Hyväksi havaittu ja luotettava asiakassuhde jonkun toimittajan kanssa tuo tilaajalle varmasti huomattavasti suuremmat säästöt kuin jatkuva pikkuhankintojen kilpailuttaminen.

Kilpailuttakaa vaan, mutta järki päässä ja ilman Brysselin ohjeita. Kilpailuttaminen on järkevää järjestää suurista kokonaisuuksista ja esimerkiksi veloitusperusteista. Kokemuksesta voin vakuuttaa, että 500€:n hankintaan saadaan helposti toinen mokoma lisää, kun järjestetään siitä tarjouskilpailu. Ehkä se on monesti ns. ”punaista rahaa”, joka ei välttämättä näy budjetoidussa kohteessa, mutta on kuitenkin ollut aito kulu.

Järki talouspolitiikassa tuo suuremmat säästöt kuin palveluja huonontavat leikkaukset, jotka eivät tosiasiallisesti ole kenenkään etu. Kilpailuttaminen on kallista, uskokaa pois.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kuntakorruptiosta

Kun ministeri Niinistö toi mediassa julki, että kunnissa todellakin on korruptiota, vaikkakin hyvin kätkettyä, alettiin asiasta keskustella julkisesti. Syvälle pinttyneen ”maan tavan” todellinen luonne selvisi oikeasti vasta nyt monille kuntapäättäjillekin. Itse en kuulunut tähän etuoikeutettujen ryhmään, siis kuntapäättäjiin, joten vaikka olin tästä asiasta paljon puhunut ja kirjoittanut, ei asia juurikaan kiinnostanut. Yleensä se kuitattiin olankohautuksella tai kiellettiin koko ongelman olemassaolo. Yksinkertaisesti en ollut tärkeä henkilö, vaikka tosiasiallisesti tiesin asiasta paljon enemmän kuin päättäjät keskimäärin ja luultavasti myös paljon enemmän kuin ministeri Niinistö. Suomessa nyt vaan on sellainen käytäntö, että ei ole tärkeää mitä sanotaan, vaan kuka sanoo. Esimerkiksi ministereistä tulee yhdellä nuijankopautuksella kaikkien alojen asiantuntijoita. Hetkessä heidän lausuntonsa ja sanomisensa painavat paljon enemmän kuin monen todellisen ammattilaisen vuosien koulutus ja kokemus. Media on uskollisesti myötäillyt ja siteerannut poliitikkojen lausuntoja ja vahvistanut kansan uskoa siihen, että näinhän se asia on.

Pää pystyssä, ilman pienintäkään häpeäntunnetta, on esimerkiksi julkistettu tieto, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Näin siksi, että meillä korruptio on onnistuttu kätkemään erittäin hyvin ”maan tavan” ja hyväveli–järjestelmän sisään. Kunnallista korruptiota ei ollut ollenkaan, ennen kuin ministeri avasi suunsa. Todettiinhan siinä ainakin se, että sidoksia on.

Miksi sitten juuri minä käyn kuumana tätä rötöstelyä vastaan? Ehkä siksi, että olen aina tiennyt siitä, joskus jopa itsekin hyötynyt, mutta en milloinkaan ole hyväksynyt sitä. Joskus menneinä aikoina toimin yrittäjänä keskisuuressa kaupungissa, jossa keskisuuret virkamiehet päättivät keskisuurista hankinnoista. Sattumalta onnistuin tutustumaan erääseen kaupungin ”pikkupomoon”, jonka peukalon alla oli joitakin pienyrittäjälle merkittäviä hankkeita. Ei siinä mistään lahjonnasta voida puhua, mutta ehkäpä jotkut pienet ”tavanomaiset” lahjat olisivat täyttäneet lahjonnan tunnusmerkistön. En minä sitä silloin niin ajatellut, mutta myöhemmin kyllä, kun yritin osallistua suurempien hankintojen tarjouksiin. Kautta rantain minulle tehtiin selväksi, että suuremmat dirikat tarvitsevat suurempia ”tavanomaisia lahjoja”. Enhän minä niihin pystynyt, enkä halunnutkaan mennä mukaan. Ikävä vaan oli, että muutaman vuoden hyvä palvelu ei painanut yhtään mitään tässä tarjouskilpailussa, johon en oikeasti päässyt edes mukaan. Katkeruuttako? Ei, en minä jaksa olla katkera, en ainakaan näin vuosien jälkeen, mutta korruption vastustaja minusta tuli, ja melko turhaa on kuntapäättäjien selittää minulle, ettei juuri tässä kunnassa ole korruptiota eikä lahjontaa. Sorry vaan, mutta kyllä se niin sitkeästi tässä maassa istuu, että melkein joka kunta siitä kärsii.

Nyt kun vaalit taas kerran ovat tulossa, vetoankin uusiin päättäjiin yli puoluerajojen: tehkää tästä loppu. Tehkää loppu kähminnästä, lahjonnasta ja poliittisista virkanimityksistä. Tehkää myös loppu siitä käytännöstä, jonka mukaan hyväkin hanke torpetoidaan, jos sen esittäjänä on ”väärän puolueen” mies. Se ei ole korruptiota, mutta se on vahingollista kunnallispolitiikkaa. Korruptiota ei myöskään ole puoluekuri, mutta se on lainvastaista. Laki kieltää kaikenlaisen kiristyksen ja uhkailun, siis juuri ne elementit, joihin puoluekuri perustuu.

Kyllä politiikassa - ja varsinkin kunnallispolitiikassa - tulee yhteinen etu asettaa puolueen edun edelle.