keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Politiikan perilliset

Olen vuosikausia seurannut politiikkaa ja mielestäni tehnyt merkittävän havainnon. Väitetään että koulutus periytyy siten, että korkeasti koulutettujen lapsetkin yleensä kouluttautuvat keskimääräistä paremmin.  Voi pitää paikkansa, mutta eihän koulutus sellaisenaan periydy, mutta perheen sisäiset arvot vaikuttavat varmasti asiaan.

Nuo edellä mainitut arvot vaikuttavat varmasti politiikassakin. Selvää on, että jos isä oli kepulainen, niin myös poika on kepulainen. Pääsääntöisesti tähän vaikuttaa myös ammatti, joka useimmiten liittyy maatalouteen.  Tämä liittyy jo monesti esittämäni väitteeseen, että ”oma suu on lähempänä kuin yhteisen pussin suu.” Maataloustuottajien kepulaisuus olisikin hyvin ymmärrettävää, jos kyseessä olisi pelkästään tähän alaan ja maaseutuun liittyvät asiat, mutta kun tuo porukka tahtoo sotkeutua kaikkeen politiikassa.  En nyt ota kantaa siihen, ovatko he oikeassa vai väärässä, mutta havaintoni mukaan se on yleisin poliittinen asenne, joka periytyy isältä pojalle.  Varmasti siihen osittain vaikuttaa sekin, että myös ammatti usein periytyy.


Merkittäviä poikkeuksiakin on. Koska tapaus on varsin tunnettu, uskallan tässä mainita pari nimeäkin. Ehkä nykypolvi ei oikein muista Sakari Tuomiojaa, joka oli mm. rauhansovittelija Kyproksella. Taisi Tuomioja olla melko liberaali ja silloisen Kansanpuolueen jäsen. Käsitykseni mukaan paremmin oikealla kuin vasemmalla. Kaikki sitten tuntevatkin hänen poikansa Erkin, joka niitti mainetta vasemmistolaisena mellakoitsijana opiskelijamellakoissa ja taisi osallistua myös ns. vanhan valtaukseen.  Erkki Tuomioja on tunnettu vasemmistopoliitikko.  Tuomiojien tapaus ei ehkä ole ainut, mutta se on tunnetuin näistä ideologisista eroista, joista ainakin osa selittyy nuorison kapinoinnilla vanhempiaan vastaan.

Ehkä täysin kepun vastakohtana esiintyvät vihreät. Vihreät on nuorten suosima puolue, ja kun väki vanhenee, niin samalla se hieman viisastuu. Alunperinhän vihreä ideologia oli oikeasti vihreää, mutta puolueen politisoitua nämä arvot polkeutuivat politiikan jalkoihin ja todellisuus alkoi näyttäytyä kaikkea muuta kuin vihreänä. Jälkipolvet eivät helposti osta noita arvoja.  Sanoisin, että hyvä näin ja hyvä myös se, että äärioikeiston arvot jäävät etupäässä yhden sukupolven mittaisiksi. Samoin näyttää käyvän myös poliittisen kartan vasemmassa laidassa, vaikka hieman keskustasta vasempaan näyttää tuo perinnöllisyys kukoistavan.  Ehkäpä perinnöllisyys selittääkin ihan keskimmäisten ryhmien menestyksen Suomessa. Keskimmäisillä ryhmillä tarkoitan nyt kepun molemmilla puolilla olevia puolueita, demareita ja kokoomusta.

Kyllä minä kauhulla ajattelen tilannetta, että Antti Rinteestä tulisi pääministeri, mutta muutoin voisi tälle kansakunnalle olla ihan hyvä, että demaritkin saisivat taas maistaa vastuuta. Eduskunnan suurimpia suunsoittajia ei sittenkään pitäisi hallitukseen päästää, sillä siellä tarvitaan enemmän tekijöitä kuin puhujia.

Jos kansa ei anna sinisille valtakirjoja, niin ei sitten anna.  Kyllä minä kuitenkin näkisin, että joitakin sinisten ministereitä on aika vaikea korvata. Olisikohan radikaalia ehdottaa, että pääasiassa nykyinen hallituspohja pidettäisiin, mutta joitakin ministereitä vaihdettaisiin muutamaan demariin.

Eiväthän kaikki demarit ole tolleroita, vaikka joskus siltä näyttää. Ainakin ay-liike saataisiin taas kuriin. Hallituksessa on pyrittävä toimimaan kansakunnan edun mukaisesti, vaikka se ei aina siltä näytä.


maanantai 29. lokakuuta 2018

Kuka ajattelee työtöntä?


Olen tässä nyt jo jonkin aikaa seurannut ay-liikkeen ja hallituksen välistä tukkanuottaa. Monesti olen myös päättänyt, että en kirjoita enää aiheesta sanaakaan, mutta aina vaan joku uusi näkökanta pulpahtaa esiin, eikä vielä yksikään ole noita lakkoiluja puoltanut. Kansakin tuntuu jakautuneen kahtia... lakkoilijoiden puoltajiin ja vastustajiin.  Näin olen ajatellut, että eivät puoltajat taida oikein ymmärtää mitä puoltavat, tai ovat vain niin itsekkäitä, että eivät välitä.



Lakiehdotus, josta ay-liike on tehnyt selkkauksen, on osa hallituksen työllistämistoimia. On ehkä totta, että ei se niin kauheita vaikuta työllisyyteen, mutta toisaalta on varmaa, että useampi uusi työpaikka syntyy kuin mahdollisesti irtisanomisia tapahtuisi.  Se alentaisi työllistämiskynnystä ja antaisi työttömälle mahdollisuuden osoittaa kykynsä.  Jos taas joku joutuisi irtisanotuksi, hän olisi jo kykynsä osoittanut.  En tunne yhtään työnantajaa, joka potkisi pois hyödyllisen ja tuottavan työntekijän, ei varsinkaan, jos firmalla olisi lisähenkilökunnan tarve.



Ay-liike ja sitä tukevat demarit ovat nyt karvansa näyttäneet. Tärkeintä on jo työssä olevien aseman turvaaminen, työttömistä ei tarvitse välittää.  Kyllä tämä kieltämättä vaikuttaa siltä, että vain hallitus välittää työttömistä, koska työllisyyden nostaminen on meidän yhteinen etu.



Näin minäkin televisiosta Sampo Terhon puheenvuoron. Tunnen miehen, enkä ole koskaan nähnyt häntä yhtä suuttuneena. On tosi kauheaa ajatella, että täyspäistä näyttelevät ihmiset ovat valmiita uhraamaan koko elintasomme nousun sen vaaran edessä, että joku, todennäköisesti huono ja tuottamaton työntekijä joutuisi irtisanomisvaaraan.  Oikeasti näin ei edes tapahtuisi, mutta onhan sekin joku keppihevonen.  Ay-liikkeelle ja vihervasemmistolle tuntuu olevan tärkeintä vastustaa hallituksen toimia, tekipä tämä sitten mitä tahansa.



Ymmärrän Sampon suuttumisen, sillä kyllä minäkin olisin suuttunut ja todennäköisesti vielä pahemmin, mutta en olekaan ministeri.



En tiedä millaista on olla työttömänä tämän päivän Suomessa, sillä itse olen kokenut tuon kohtalon joskus 60-luvulla ensimmäiseen ammattiin valmistumisen jälkeen.  Onneksi täältä pääsi silloin Ruotsiin elintasopakolaiseksi, enkä kovin kauan kärsinyt tuosta toisen luokan kansalaisen roolista täällä Suomessa.  Menin Ruotsiin toisen luokan kansalaiseksi, mutta pian pääsin Suomenkin työmarkkinoihin käsiksi, eikä minun tarvinnut kovin kauaa olla mamuna satojen tuhansien muiden mamujen joukossa. Luulen, että tänä päivänä työttömillä on Suomessakin kissan päivät ja oikeasti saa valita työn tai työttömyyden välillä. 



Ammattiyhdistysliikkeen ei kuitenkaan olisi syytä estää työttömiä pääsemästä työmarkkinoille, sillä yllättävän moni sinne haluaa.



Lähes kaikki Suomessa vaikuttavat poliittiset puolueet etsivät äänestäjiä oikeaksi olettamistaan viiteryhmistä.  Demareille tällainen viiteryhmä ovat alemmat virkamiehet ja teollisuustyöntekijät.  Jos saadaan näyttämään siltä, että juuri heidän etuaan ajetaan, niin hyvä näin.



Vihreät puhuvat suu vaahdossa opiskelusta, koska suurin vihreiden kannattajaryhmä löytyy opiskelijoista. Puolueen kannattajajoukko ei kuitenkaan kovin paljon kasva, koska opiskelijat valmistuvat aikanaan ja järkevöityvät vanhetessaan. Tieto on lähes kaikessa vihreää politiikkaa vastaan.



Se kaikkein punaisin vasemmisto keskittyy pääosin vain vastustamaan. En koskaan ole kuullut siitä suunnasta ehdotonta kiitosta kenenkään toimille.  Työttömien puolesta kyllä puhutaan, mutta vain puhutaan. Jos joku tekee jonkun konkreettisen toimen asian eteen, sitä tietysti vastustetaan.  Kyseessä on joko ”verenimijä”, tai sitten väärien puolueiden muodostama hallitus. 



Hallituspuolueet tekevät sitten, virkansa puolesta, sen minkä pystyvät, mutta ei se helppoa ole tässä yhteiskunnassa. Varmaan on, että se kaikki syö puolueen kannatusta, joten lopulta palataan lähtöasemiin ja oppositioon.  Sieltä sitten saa taas huudella välihuutoja ja hauskuuttaa kansaa. 



Näin se meillä menee, neljän vuoden sykleissä, eikä kehitystä juurikaan tapahdu.  Onneksi meillä on niitä ”verenimijöitä”, jotka hieman tasapainottavat kauppatasettamme, jotta valtio voisi tukea tuulimyllyjen ostoa ulkomailta. Kauppaahan se on sekin, vaikka tosi tappiollista, tarpeetonta ja jopa terveydelle vaarallista.




torstai 25. lokakuuta 2018

Jokohan pitäisi herätä?

Kun kuuntelin, mitä suomalainen talousteitten nobelisti sanoi suomalaisesta ay- politiikasta, täytyy vielä kerran palata tähän mielestäni loppuun kaluttuun aiheseen. Kehtasi mokoma epäillä, että Suomen kansantalous ei kestäisi moista lakkoilua. Olisikohan pitänyt tuo Nobelin palkinto antaa sittenkin Antti Rinteelle, niin ei olisi moisia puheita olisi kuultu nobelistin suusta.

No oikeasti täytyy kyllä myöntää, että jotenkin nämä maailman kirjat ovat kyllä olleet sekasin jo jonkin aikaa, ja vaikka vitsejä heitelläänkin, niin on niissä usein totta toinen puoli.

Jonkin verran nykyistäkin nuorempana pyöritin omaa yhden miehen yritystä. Pitkän työpäivän jälkeen olin joskus niin uupunut, että en enää jaksanut hoitaa kirjanpitoa ja laskutusta, enkä oikein muitakaan konttoritöitä. Paikallinen oppilaitos tarjosi silloin yllättävää apua. Heillä oli joku työllistämisprojekti, ja he tarvitsivat opiskelijoille harjoittelupaikkoja. Aluksi suhtauduin hieman varauksellisesti siihen, sillä kokemuksesta tiesin, että mahdollinen opetustyö kuluttaisi entisestäänkin niukkaa aikaani. En tiedä kuka maksoi, mutta kun kylkiäisenä luvattiin kahdeksansataa markkaa bonusta tuosta hyvästä, päätin suostua.
Elettiin vielä markka-aikaa.

Sain oikein näppärän tytön avukseni, ja pian hän oppi tarvittavat tehtävät, joita oli silloin tarjousten kirjoitus, laskutus ja puhelimeen vastaaminen. Kännykkää ei kai oltu keksittykään, joten tyttö oli loistava apu myös siinä suhteessa. Kun harjoitteluaika päättyi, tarjosin tytölle puolipäiväistä työtä.

En todellakaan kysynyt ammattiyhdistyksiltä, mitä minun pitäisi maksaa, vaan laskin ihan itse, mitä minä pystyin maksamaan. Sitten vain tarjosin tuota palkkaa tytölle ihan autuaan tietämättömänä siitä, että ay-liike olisi halunnut tytön jäävän kortistoon työttömänä työnhakijana. Kun en olut demari, ei minulla ollut demariviisautta, joten luulin tuota sopimusta ihan meidän kahden väliseksi asiaksi. Tyttö sai vähän omaa rahaa, minä sain apua ja molemmat oltiin tyytyväisiä.

Se varsinainen vitsi tuleekin nyt tässä.

Kun muutamat ystäni saivat kuulla, että olin palkannut ”konttoristin”, oli hämmästys suuri ja kysymys kuului: ”Kuinka uskalsit palkata sen tytön, nyt olet siinä pyvästi kiinni, etkä voi sitä erottaa, vaikka sinulla ei olisi yhtään töitä. Olisit mennyt naimisiin sen kanssa, niin pääsisit siitä eroon pelkällä ilmoituksella.” 



No vitsiksihän se olikin tarkoitettu, mutta kertoo jotakin tästä yhteiskunnasta. Onko se todella niin, että avioero on helpompi saada kuin päästä eroon firmaa haittaavasta työntekijästä?

Tuosta kertomastani tarinasta on jo muutama vuosikymmen, mutta edelleen olen sitä mieltä, että työsuhde pitäisi olla kokonaan työntekijän ja työnantajan välinen asia.
Näinhän se on kaikkien tuotannontekijöiden hankinnassa. Kauppias määrää hinnan ja ostaja päättää kannattaako ostaa. Jos kauppa syntyy, niin pulinat pois. Tietysti on niin, että tavaroilla on yleensä takuu, joka työntekijöiltä puuttuu.

Ay-liikkeiden toimintaan pitäisi soveltaa kartellit kieltävää lainsäädäntöä. Monessa tapauksessahan kyse on puhtaasti palkkakartellista.

En osaa sanoa, mitä se vaikuttaisi yleiseen palkkatasoon, mutta siitä olen jokseenkin varma, että työllisyys paranisi.

Moniavioisuuskin on Suomen lainsäädännön mukaan kielletty, joten ainakaan kaikissa tapauksissa ei avioliittokaan työsuhdeasiassa auttaisi.



maanantai 22. lokakuuta 2018

Perustuslain uudistus

Kirjoitin tuossa jokin aika sitten uudistuksista uudistusten vuoksi.  Aloin tässä ihmettelemään, että onko meidän perustuslakikin uudistettu ihan kansan tietämättä. Sen minun oppiman perustuslain mukaan ”valta kuuluu kansalle ja sitä käyttää kansan valitsema eduskunta.”  Jo näin yhä edelleen on, niin ay-liike on kyllä pahasti erehtynyt tehtävässään.

Missään tapauksessa ei ole niin, että valta kuuluisi ay-liikkeelle ja sitä käyttäisi pieni klikki, jonka tarkoitus olisi uhmata kansan valitsemaa eduskuntaa.

Katsoin televisiota, kun joku ay-pomo julisti, että ammattiyhdistykset eivät taivu. Niin mihin ne eivät taivu?  Tarkoittikohan tuo pentele, että ay-liike ei taivu noudattamaan meidän yhdessä hyväksymää lakia? Ei kai siinä mistään taipumisesta ole edes kysymys, ainoastaan lainkuuliaisuudesta.

Olen ollut ja olen edelleenkin oman ammattiliittoni jäsen, mutta onneksi jo eläkkeellä, joten minun ei tarvitse osallistua noihin järjettömiin elintasoamme alentaviin lakkoihin. Onneksi en edes muista, milloin moisia järjettömyyksiä olisi tässä maassa nähty, mutta tulinhan taas yhtä kokemusta rikkaammaksi. Ay-liike olettaa, että sillä on valta yli hallituksenkin.  Sitten kun asiat taas alkavat luistaa alamäkeen, syötetään ay-liikkeen ja opposition taholta mantraa, jonka sanomana ovat hallituksen toimet.

Jos oikein olen asian käsittänyt, niin tämä hallitus on tehnyt tosi hyviä päätöksiä, vaikka en ehkä ihan kaikista ole samaa mieltä. Ymmärrän kuitenkin, että hallituksessa on kolme puoluetta ja niiden mukana kolme intressiryhmää, joten aina meitä vaivavat nuo demokratian painajaiset - kompromissit.  Kompromissi ei koskaan ole se paras ratkaisu, mutta usein se on ainut mahdollinen.

Valta ja vastuu tulisi aina olla samoilla instansseilla, eikä näitä laillisia elimiämme tulisi minkään ulkopuolisen järjestön päästä häiritsemään. Minusta on merkillistä, että meidän ay-liikkeemme kuvittelee olevansa tässä järjestelmässä poikkeus. Se ei haluaisi kantaa vastuuta mistään, mutta pyrkii käyttämään valtaa, jota laki ei sille suo. En tiedä, kuinka monille on yllätys, että parhaiten menee niillä mailla, joissa ay-liike on pysytellyt politikoinnin ulkopuolella ja joissa ammattiyhdistyksiin liittyminenkin on vapaaehtoista.  Näissä maissa hallitus saa häiriöttä keskittyä koko kansan edun ajamiseen. 

Suomessa suhteettoman suureen valtaan noussut ay-liike ajaa vain jäsenistönsä etua. Hallituksen työllistämistoimia vastustetaan, koska pelätään, että yrittäjät alkaisivat vaihtamaan huonoja työntekijöitä ahkerampiin ja halukkaimpiin työntekijöihin. Näinhän ei tietenkään käy, sillä meillä on edelleen hyvä irtisanomissuoja, jota ei yksikään yritys pyri murtamaan. Olisihan se kuitenkin joku varaventtiili täysin surkeaa rekrytointia vastaan.  



Myös pelottelut kiky-sopimuksesta luopumisella on hyvin trumppimaista toimintaa. Sopimus on sopimus, josta kaikkien sopijapuolten on pidettävä kiinni.
Kiky-sopimus vesitettynäkin on auttanut Suomen kilpailukykyä nousemaan niin, että me voimme jo kilpailla kansainvälisillä markkinoilla. Kyllä se on ollut osa meidän nousuamme.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että meillä on paljon tekemistä päästäksemme edes samalle tasolle muiden pohjoismaiden kanssa, mutta ay- liike nykyisellään on kuin hiekan murunen rattaissa. Ei ehkä heti aiheuta haittaa, mutta kuluttaa moottoria.

Tosiasiahan on, että kansantalouden kasvu auttaa kaikkia kansalaisiamme. Jos joku ay-liike saa pienen viiteryhmänsä tulot hetkellisesti nousuun, menetetään tuokin etu hyvin pian rettelöinnin ja työnseisausten seurauksena.

Jälleen kansa kärsii... nekin, jotka ovat täysin syyttömiä rettelöihin. Tosiasia lienee se, että koskaan ei yksikään lakko ole parantanut kansan oloja.

Kaipa minäkin olisin lakkoon ryhtynyt, jos edustamani ay-järjestö olisi niin sanonut. Kuitenkin jos kyseessä olisi nykyisenlainen järjettömyys, olisin noussut vaikka yhden miehen kapinaan.

Onko millä varaa tuollaiseen ay- liikkeeseen ja sitä tukevaan vihervasemmistoon? Yhtään rakentavaa ehdotusta ei sieltä suunnalta ole koskaan tullut.

Niille eläkeläisille, jotka odottavat sitä Rinteen lupaamaa satasta, uskallan kertoa, että ei sitä koskaan tule.  Sitä rahaa ei yksinkertaisesti ole, ja Antti Rinnekin sen tietää. Kunhan puhuu lämpimikseen, että saisi kansan hurraamaan ja äänestämään taas oman etunsa vastaisesti.   


sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Hauku, moiti ja valehtele

Puolueiden vaalikampanjat näyttävät päässeen jo täyteen vauhtiinsa, eikä minkäänasteista sivistystä ole näkyvissä.  Katselin televisiosta Sampo Terhon esiintymistä, ja vaikka periaatteessa olin täysin samaa mieltä miehen kanssa, vaikutti kuitenkin siltä, että mies oli tosi vihainen.  No niin... mielestäni oli kyllä oikeassa, mutta onko sitten soveliasta nimitellä toisia valehtelijoiksi… ehkä jos on aihetta epäillä, että kansa ei muutoin tajua totuutta.


Luulisi nyt kuitenkin suurimman osan ihmisistä tajuavan, mistä oikeasti on kysymys, ja että SDP todellakin ajaa vain omaa asiaansa ja Rinnettä pääministeriksi. Luoja varjelkoon meitä siitä, sillä täytyy myöntää, että kyseisestä herrasta ei juurikaan ole ollut Suomelle hyötyä, eikä minullakaan mitään hyvää sanottavaa hänestä. Totuuskaan ei ihan niitä Rinteen suurimpia hyveitä näytä olevan, joten Terhon vihaisuuden kyllä ymmärrän. Kenenkään henkilökohtaisten halujen alttarille ei pitäisi koko kansakunnan hyvinvointia uhrata.

Oikeasti tulee mieleen aika, jolloin Suomen paperiteollisuutta ajettiin alas. Jos oikein muistan, niin jonkinlaisena lakkokenraalina hääri silloinkin herra Rinne. Paperimiesten lakoillessa paperiteollisuus menetti paljon asiakkaitaan eikä siitä oikein koskaan toipunut. Pahinta kaikessa, että juuri nyt, kun vuosien työn jälkeen sellun kauppa on piristynyt ja paperikoneetkin alkavat vähitellen pyöriä, ovat ammattijärjestöt ajamassa teollisuutta samaan tilaan kuin paperimiesten lakkoilun jälkeen.

 
Varmaa on, että kukaan ei työmarkkinahäiriöistä hyödy, mutta Suomen kauppakumppaneihin se tekee erittäin epäluotettavan vaikutuksen. 

Niin epäisänmaallista kun se onkin, olen elänyt jonkin verran myös ulkomailla ja tunnen paljon ulkomaalaisia. Ruotsissa sikäläinen LO painosti kyllä työntekijöitä ja jäseniään, mutta ei juurikaan puuttunut valtionhallintoon, ellei oteta huomioon sitä, että liittyessäsi ammattijärjestöön jouduit liittymään myös sikäläiseen demaripuolueeseen.  No ei meistä monikaan oikeasti demari ollut ja jokainen äänesti vakaumuksensa mukaan.

Saksasta saamani tieto kertoo, että kovinkaan suuri joukko työntekijöistä ei kuulu mihinkään ammattiliittoon, eikä ammattiliittojen rooli ole vähänkään poliittinen. Suomen tapaista naimakauppaa jonkin puolueen (SDP) ja ammattijärjestön välillä ei juurikaan maailmalla nähdä.  Poliittiset puolueet keskittyvät politiikkaan ja ammattijärjestöt jäsenistönsä työolojen parantamiseen.


Periaatteessa näinhän pitäisi olla myös Suomessa, mutta työmarkkinajärjestöt tulkitsevat tehtäväänsä kovin laajasti, yrittäen hallita koko valtakuntaa.

Näennäisesti suojellaan jo työssä olevia, mutta ei vähäkään nähdä työttömien, lasten ja muutoin vähäosasten etua. Oikeasti työssä olevat eivät tarvitse mitään erityistä ”työsuhdeturvaa”, sillä kokemukseni mukaan ei kukaan yrittäjä annan potkuja ihmiselle, josta on firmalle etua. Jos taas ihmisestä on haittaa tai vaaraa yritykselle, on siihen oltava oikeus, sillä juuri yrittäjä on tämän maan selkäranka, juuri näissä pienissä yrityksissä piilee maan vahvuus.

Saattaa tuntua yllättävältä, että tämä maa kestää minkä tahansa ison yrityksen kaatumisen, mutta ei pienyritysten loppumista.  Näitä pienyrityksiä ja koko yhteiskuntaa vastaan ay-liike nyt on suunnannut toimenpiteensä.

Suomalaisessa politiikassa on varsin yleistä ja jopa vastuutonta antaa rajaton kannatus niille, jotka vastustavat jotakin, mutta ei juurikaan niille, jotka yrittävät tehdä jotain rakentavaa. Jopa ydinvoiman vastustaminen voi viedä eduskuntaan, vaikka lähes kaikki asiantuntijat ja tilastot kertovat tuon energiamuodon olevan ainut mahdollisuus edetä päästöissä vaaditulle tasolle.

En tiedä millainen tulee olemaan meidän seuraava hallitus, mutta sen tiedän, että se kohtaa samat haasteet kuin nykyiselläkin hallituksella nyt on. En tiedä, selviääkö se paremmin vai huonommin, mutta kautta aikojen on laulettu samaa laulua: ”Se on vanhan hallituksen vika.”  Tuskinpa tuohon uutta säveltä löydetään nytkään.

Jos minulta kysyttäisiin, väittäisin, että meillä on juuri nyt paras hallitus vuosikymmeniin. Toki sen ajoittain kovatkin toimenpiteet ovat saaneet ihmiset takajaloilleen, mutta...

Jälleen kerran: ”se on vanhan hallituksen vika”.