Vaalit tulevat

Aika erikoista oli, että minuakin pyydettiin ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, mutta en sitten lähtenyt mukaan. Kyllä siihen oli kaksi pätevää syytä, joita pidän pienenä esteenä. Ensinnäkin en ole poliitikko, vaikka uskonkin, että minullakin olisi oma antini annettavana, ja toiseksi tuo ikä oikeuttaa minut todellakin jo eläkkeelle. Valtakunnan politiikkaan olen muutenkin ehkä hieman sopimaton, sillä en osaa pelata peliä heidän säännöillään. Siis niillä säännöillä, jotka joustavat sopivasti aina silloin, kun jousto tuntuu sopivalta. Ehkä yhden kohdan täyttäisin: olen ”hyvämaineiseksi tunnettu syntyperäinen Suomen kansalainen”. Tätä hyvämaineisuuspykälääkään ei täytä kuin puolet ehdokkaista, joten siinä seurassa en joutuisi häpeämään. Tosiasiassa on kolmaskin syy, ja se on sopivan puolueen puuttuminen. En halua nyt paljastaa, mikä puolue minua ehdokkaakseen pyysi, mutta niin ikävää kuin se onkin, niin ehkä se olisi se viimeinen puolue, jonka valitsisin, jos harrastusta niin pitkälle riittäisi.

”Harrastus” on juuri oikea sana. Vaikka olen joskus ollut poliittisissa luottamustehtävissä ja parikin kertaa ehdokkaana kunnallisvaaleissa, en silti ole poliitikko. Luokittelen itseni pikemminkin liikkuvaksi äänestäjäksi, joka keskittyy enemmän realismiin kuin poliittisiin unelmiin ja haihatteluun. Olen kovasti iloinen, että joskus minun kirjoituksenikin saavat kannatusta myös poliittisilta tahoilta, ja katson kyllä pieneksi voitokseni esimerkiksi Ventelän talojen suojelun. Se ei ehkä ole minun ansiota, mutta historia yleensä on asia, jota en soisi hävitettävän. Selvää on, että jos joku historiallinen monumentti kerran puretaan ja tilalle rakennetaan joku betonimöhkäle, se on lopullinen ratkaisu, jota voidaan verrata kuolemantuomioon.

Ydinvoimaa olen myös kannattanut aina siitä lähtien kun sain tutustua Loviisa I:n rakentamiseen. Kyllä silloin Imatran voima sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kyse on toki saasteettomasta ja turvallisesta laitoksesta. Kuluneet 40 vuotta ovat osoittaneet, että näin todella on. Suhteellisen pitkän opintourani aikoihin olen saanut tutustua myös muihin laitoksiin ja energiantuottomuotoihin. Yhä enemmän nämä kokemukset ovat kallistaneet ajatuksiani ydinvoiman kannalle. Ikävä kyllä on todettava, että fossiiliset polttoaineet saastuttavat ilmakehäämme luvattoman paljon, ja vesivoima alkaa olla rakentamisen kannalta loppusuoralla. Vihreiden hehkuttelemat tuulivoima ja aurinkovoima ovat pääsääntöisesti askartelua, josta kansantaloudellisesti tuottavia hyötyjä ei koskaan ole odotettavissa. Tuulivoima alkaakin nyt jo olla vastatuulessa, sillä kokemus on osoittanut, ettei siitä tosiasialliseksi energianlähteeksi ole.

Järkevä energiapolitiikka ja kulttuuriarvojen suojelu ovat siis ne pääagendat, joita olen ajanut ja joiden takana seison. Kulttuuriarvoihin kuuluu myös kouluverkoston säilyminen ja maaseudun asuttuna pitäminen. Jos tilapäisesti vajaakäytöllä olevat kyläkoulut säilytettäisiin kylän kulttuurikeskuksina, olen täysin vakuuttunut siitä, että se palvelisi tätä tarkoitusta erinomaisesti. Jokaisen kyläkoulun lakkauttaminen on yksi naula kylän ruumisarkkuun.

Kalajoen päättäjille toivotan viisautta ajatellessanne Pyhäjoen voimalaan mukaan menoa. Hankkeesta on niin paljon hyötyä Kalajoelle, että olisi suoranaista vastuun pakoilua, ellei kaupunki edes nimellisesti olisi mukana.

Jos todella kävisi niin, että Hanhikivi-hanke kaatuisi, mitä pidän epätodennäköisenä, se olisi kyllä vihreiden terroriteko, joka perustuisi täydelliseen tietämättömyyteen. Tunnen lukuisia energia-alan insinöörejä, mutta en ainoatakaan ydinvoiman vastustajaa. Eivätköhän ne vastustajat löydy ryhmistä merkonomit, kalakauppiaat ja konttoriapulaiset! Pääsääntöisesti siis porukasta, jonka ei edes oleteta tuntevan alaa.

 "Olen suomalainen". Omakuva, 1968.

Ekumeeninen Englanti

Melkein päätä särkee, kun ajattelee tätä ahdasmielistä Suomea, jossa muutama uskonnollinen yhteisö kokee suuria vaikeuksia yhteistyössä toisten uskonnollisten järjestöjen kanssa. Huono omatuntohan minulle tuli, kun en kerinnyt käymään yhdessäkään kirkossa tai jumalanpalveluksessa Lontoon vierailuni aikana. Puolenkymmentä kertaa kai tämänkin vuoden aikana olen ulkomailla vieraillut, eikä kertaakaan aikaisemmin ole kirkot jääneet väliin. En minä ole koskaan väittänyt olevani mikään erityisen hurskas mies, mutta luultavasti riittävän kunnollinen kirkkoon kuin kirkkoon. Etupäässä olen vieraillut näissä pyhätöissä lähinnä ihailemassa niihin kätkeytynyttä taidetta ja rakennusten kauneutta.

 Crystal Palacen ortodoksinen kirkko

Westminster Abbey

Lontoossa näitä kirkkoja riitti, ja olivathan ne toinen toistaan kauniimpia. Lontoossa uskontokuntia riitti lähes joka lähtöön, joten ihan varmaan ei heti tarvitse uutta lahkoa perustaa, jos yksi ei miellytä. Se, mikä minua miellytti, oli se ekumeeninen henki, joka tuntui huokuvan kaikista ihmisistä, olipa hän sitten kristitty tai muslimi. Kyllä minä, kaiken näkemäni jälkeen, ihmettelin suuresti, että Britanniaa lähellä olevassa Pohjois-Irlannissa kristityt saivat uskonnosta tekosyyn kahakoida keskenään. Tarina kertoo, ettei kyse oikeasti uskonnosta ollutkaan, vaan kaikkien kahakoiden takana oli poliittiset syyt, jotka sitten naamioitiin uskonnollisiksi mellakoiksi. Näinhän olin sen uskonut olevankin, sillä kyllä oikeat uskovaiset niin Pohjois-Irlannissa kuin Englannissa tuntevat tuon sanonnan ”kuka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.” Suuressa maailmassa uskonnolla on yleensä suurempi painoarvo kuin täällä kylmässä ja vähäväkisessä pohjolassa, joten täällä ei oikein mene läpi väite, että aloitin tappelun ihan uskonnollisista syistä. Me emme sitä halua, ja tuskinpa Jumalakaan siitä pitäisi.

Ihan ilman Herran kosketusta en tälläkään reissulla joutunut olemaan, sillä lähtöpäivänämme hiljennyimme lentoaseman kappelissa, joka varmasti oli sinne rakennettu matkailijoiden tarpeita silmällä pitäen. Samaan tarkoitukseenhan me rakensimme Kalajoen tsasounan nimenomaan Hiekkasärkille, jossa vierailee vuosittain satoja tuhansia turisteja. Sen verran ekumeenista henkeä minussakin on, että minulle olisivat ihan hyvin riittäneet nämä Kalajoen keskustan kappelit, mikäli kyse olisi ollut vain minun tarpeestani.

 

Stanstedin lentokentän kappelissa

Lontoolainen ekumenia ilmenee paitsi tuhansissa seka-avioliitoissa eri uskontokuntiin kuuluvien kesken, niin myös monissa vainajien muistoksi pystytetyissä muistomerkeissä, jonne eri uskontokuntiin kuuluvat ovat tuoneet omat seppeleensä ja muistoesineensä ihan sulassa sovussa. Kyllä englantilaiset pitävät kovin hauskana sitä ajatusta, että eri uskontokunnat yrittävät värvätä jäsenikseen johonkin toiseen uskontokuntaan kuuluvia ihmisiä. Päinvastoin kuin suomalaiset englantilaiset ymmärtävät, että ei Jumala ole mikään pikkusielu, joka päästää taivaaseen vain johonkin tiettyyn kirkkoon tai lahkoon kuuluvia ihmisiä. 

 

Toistan jälleen tämän jo kuluneen lauseen: tekemämme teot ratkaisevat, ei se, mihin uskontokuntaan kuulumme tai mitä puhumme.

Pikemmin vastaan kuin puolesta

En minä homoja enkä lesboja vastusta, he ovat olemassa, eikä heille mitään voi. Pääsääntöisesti he eivät myöskään tee pahaa toisille ihmiselle, joten rauha olkoon heidän kanssaan. Sitä minä kuitenkin vastustaisin jos voisin, että kansa sekoaa tuon vähemmistön takia. Kun poikani oli TV:n vaalipaneelissa 2011, lausui hän mielestäni kuolemattomat sanat ”homoilkoon ketä homostuttaa”. Mielestäni se kuvaa oikeaa asennetta tähän kysymykseen. Luojan on luonut homotkin. Onko sillä joku tarkoitus, vai onko kyse pelkistä ”maanantaikappaleista”, jääköön jokaisen itse arvioitaviksi. Varmaa kuitenkin on, että meidät on luotu mieheksi ja naiseksi juuri siksi, että lisääntyisimme ja täyttäisimme maan. Tämän on myös avioliiton tarkoitus, joten tämä vanha instituutio voidaan kyllä romuttaa, mutta mitään uutta ja tarkoituksenmukaista se tuskin sen tilalle voidaan rakentaa.

Kirjoitan tätä blogia perjantaiaamuna, ja eduskunnan ratkaiseva äänestys sukupuolivähemmistöjen erivapaudesta on vielä edessä, enkä tiedä, miten siinä käy. En kuitenkaan suostu puhumaan tasa-arvoisesta avioliittolaista, sillä mistään tasa-arvostahan siinä ei ole kyse, vaan pienelle vähemmistölle suotavasta erivapaudesta. Sukupuolineutraalikaan se mahdollinen laki ei ole, sillä ihmiset ovat joko miehiä tai naisia, yleensä eivät sukupuolineutraaleja. Olen tykännyt tästä maailmanjärjestyksestä, jossa olemme syntyneet tytöiksi ja pojiksi. Se on tuottanut paljon iloa ihmisille ja tuottaa varmasti edelleenkin, joskin sillä on myös tuo lisääntymisen aspekti.

Tokihan lesbot ja homotkin saattavat hakea iloa toisistaan ja mikäs siinä. Mikä minä olen tätä iloa heiltä kieltämään, mutta… Jotenkin törkeältä tuntuu tuon vanhan instituution alennustila.

Jotenkin minusta tuntuu, että koko laillisen järjestelmämme romuttaminen alkaa sillä, että vähemmistöryhmille ruvetaan laatimaan erillislakeja. Mihin se raja oikein pitäisi vetää!

Homoseksuaalisuus ei ole rikos, enkä suosittele maastakarkotusta sen takia, mutta en hyväksy myöskään mitään erivapauksia. Laki on sama kaikille ja se on sellaisenaan täysin tasa-arvoinen.

Homot eivät pysty keskenään lisääntymään, ja se näyttää olevan Herran tahto.

Kun keskustelu tästä uudesta avioliittolaista näytti käyvän kuumimmillaan, katselin jo pakopaikkaa pois tästä maasta, mutta nyt olen sen verran tyyntynyt, että ajattelen samoin kun poikani. ”Homostelkoon ketä homostuttaa”, eihän se mitenkään minua koske, ellei kansallista häpeää lasketa sellaiseksi. En minä homoja häpeä, vaan niitä heteroja, jotka pitävät jotenkin normaalina tuota geneettistä virhettä.

Homous ja lesbous eivät sinänsä estä edes lasten saamista, mutta siinäkin vaaditaan näiden kahden eri sukupuolen yhteistyötä aivan kuten Luoja on sen suunnitellutkin.

Niin, hyvät kanssamatkustajat!

Pukekaa vaan tyttölapset vaaleanpunaisiin ja poikalapset sinisiin. Voitte myös ihan surutta ostaa tytöille tyttöjen leluja ja pojille poikien leluja, sillä todella ylivoimainen enemmistö lapsistamme on syntynyt tytöiksi tai pojiksi. Antakaa heidän elää semmoisina.

Vaalien välilssä

Seurasin televisiosta keskustelua, jossa oli studioon haastettu kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat, joilta kyseltiin mielipiteitä vähän asiasta kun asiasta. Sote nousi parrasvaloihin, niin kuin tietysti myös homoavioliitot. Tyhmyyteni piikkiin kai joudun panemaan sen, että varsinaisiin asioihin en mitään selvyyttä saanut, joten keskityin enemmänkin henkilöiden käyttäytymiseen ja sitä taustaa vasten heidän mahdolliseen kykyynsä toimia tulevana pääministerinä.

  

Selkeästi siirsin syrjään vaihtoehdot Stubb, Haglund, Arhinmäki, Soini ja Niinistö. Jäljelle jäivät siis vain Rinne, Räsänen ja Sipilä. Ja sitten hieman tarkemmin perusteluihin.

Stubb osasi liiankin selkeästi osoittaa ilmeillään halveksumisensa kaikkia muita puheenvuoron käyttäjiä kohtaan, vaikka itse on jo nyt ennättänyt munimaan sen verran, että tuskinpa kansa moista narsistia enää tahtoo nähdä. Todennäköisesti Stubb kuitenkin kiilaa itsensä eduskuntaan, joten ihan kokonaan emme vielä hänestä eroon pääse.

Haglund on se vänrikki Nappula, joka ehkä herättäisi pääministerinä enemmän huvittuneisuutta kuin puolustusministerinä. Eiköhän sekin lysti kansalle riitä, ja toivottavasti tuleva hallitustunnustelija jo lopulta myöntää, että ei Suomi voi aina vaan olla näiden ”mamujen” varassa, jotka vieläkään eivät ole onnistuneet kotoutumaan Suomeen, vaikka ovat muuttaneet tänne jo yli 500 vuotta sitten.

Arhinmäki sönkötti jälleen tapojensa mukaan, eikä oikein kukaan ollut hänen kanssaan samaa mieltä yhtään mistään. Eipä ihmekään, sillä en minäkään nähnyt puheissa paljon järkeä. Arhinmäen töppöily ulkomailla ei tietenkään tähän keskusteluun liity, mutta vie pohjan pois kaikelta pääministerille kuuluvalta arvovallalta.

Arvovalta puuttuu myös Timo Soinilta, joka ei oikein tunnu saavan edes median arvostusta, vaan joutui jatkuvasti puhumaan toimittajien kanssa yhtä aikaa. Eivät Soinikaan ehdotukset aivan varauksetta suosiotani saaneet, vaikka ehkä kuitenkin olivat järkevämpiä kuin useimpien aiemmin mainittujen. Perussuomalaiset ovat kuitenkin pienenevä puolue, eikä kansanedustajistakaan olisi oikein tukemaan pääministeriä.

Ville Niinistö tuntuu yhä edelleen pitävän ihmisiä niin tyhmänä, että heille voi syöttää mitä soopaa tahansa. Ihan teki pahaa kuunnella ja katsella moista aliarviointia.

Rinne on yksinkertaisesti liian kokematon, joten tuskinpa hänkään tulee kysymykseen.

Päivi Räsänen on tyypillinen kukkahattutäti, joka kuitenkin oli ainut, joka ymmärsi, että voimassa oleva avioliittolaki on tasa-arvoinen ja vireillä oleva hanke vähemmistöryhmälle kohdistuva erivapaus. Vitsi se kuitenkin olisi, jos Räsäsestä tulisi pääministeri, mutta tuskin hän on enää puolueensa puheenjohtajakaan uuden hallituksen muodostamisen aikoihin.

Jäljelle jää vain Juha Sipilä, jota en suosi siksi, että sattuu olemaan kollega, vaan siksi, että tuntuu olevan ainut, jolla on jonkinasteista realiteettien tajua. Kaikesta päätellen myös kansan enemmistö tukee Sipilää.

Perusteellinen korjaus hallitusasiassa saataisiin aikaan kuitenkin vasta, kun säädettäisiin laki, että ministeri ei voi olla samanaikaisesti kansanedustaja ja että hänellä tulisi olla tietty kokemus kyseisestä hallinnon alasta. Tällaisia muutoksia odotellessa annetaan nyt Juha Sipilän koota oma vähemmistöhallituksensa, joka voisi pysyä pystyssä vain eduskunnan luottamusta nauttivilla päätöksillään.

Kaikkihan me tiedämme, että nykyisen puoluekurikulttuurin aikana enemmistöhallitus vie eduskunnan päätäntävallan kokonaan pois.

Jälleen ties monenneko kerran totean, että puoluekuri perustuu uhkailuun, kiristykseen ja lahjontaan, joka oikeasti on laissa kielletty.

Monet maailman kulttuurit

Vaikka nyt en välttämättä ihailekaan maailman metropoleja, en ole koskaan lakannut niitä ihmettelemästä. Vaikka Lontoo on Suomesta katsottuna todella iso kaupunki, ei se ihan suurin ole maailman mittakaavassa. Varmaan moni Tyrnävän isäntä saisi kuitenkin miettimistä ruuhkan aikana Victorian asemalla kielten ja eriväristen ihmisten keskellä. Kyllä nämä kaikki töihin kiirehtivät, sillä erehdyt kovasti, jos kuvittelet heidän kiiruhtavan sosiaaliluukulle. Eivät myöskään olleet menossa terroritekoja tekemään, eivätkä pankkeja ryöstämään. Kurjaa, että täytyi uskoa tuohon paikallisten väitteeseen, että töihin ovat menossa.

 

Kyllä Lontoo on todellinen monikulttuurisuuden sulatusuuni, sillä siellä on paitsi kymmenen miljoonaa asukasta, niihin tuohon joukkoon mahtuu 270 eri kansallisuutta, jotka muodostavatkin kolmanneksen kaupungin väestöstä. Kaikki ihmiset, säätyyn ja ihonväriin katsomatta, paitsi tuntuivat tulevan hyvin toimeen keskenään, niin olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita meitä ”mamuja” kohtaan.

Kun nyt olen kotoisin täältä Kalajoelta, jossa minäkin olen ”mamu”, ihmettelin suuresti, miten 10 miljoonaa ihmistä voi tulla noin hyvin toimeen keskenään, kun täällä maailman navalla 10 henkeä tuntuu liian suurelta ryhmältä.

Päätinpä ottaa asiasta selvää.

Etsin käsiini aidon britin. Tilasto piti paikkansa, sillä jo toisella kerralla pääsin juttusille oikean engelsmannin kanssa, ja kävimme seuraavan keskustelun:

-   - Päivää, mä olen Arska Suomesta. Olen tässä ihmetellyt, miten onnistutte tuleman toimeen tuon rikollisen ja epäsosiaalisen aineksen kanssa, jota näyttää liikkuvan täällä vapaana.

-   - Ei, ei meillä sellaiset saa olla vapaana. Eikö teillä Suomessa tunneta ollenkaan vankilajärjestelmää? Kyllä meillä huligaanit ja rasistit suljetaan ilman muuta lukkojen taakse. Kunnon ihmiset tulevat kyllä keskenään toimeen.

-  - Niin niin, mutta nuo mustat?

-   - Heh, heh. Eiväthän he ole mitään rasisteja. He ovat ulkomaalaisia, jotka ovat tulleet tänne töihin. Auttavat Britannian kansantaloutta kasvamaan hieman muuta Eurooppaa nopeammin. Oikeastaan emme tulisi toimeen ilman heitä. Emme ilman mustia, ruskeita tai keltaisia ihmisiä, jotka paitsi jakautuvat lähes kolmeensataan kansallisuuteen, niin myös yli sataan uskontokuntaan. Brittiläinen yhteiskunta on sallinut heille oman uskontonsa harjoittamisen, sillä se on usein heille tärkeä, eikä siitä ole mitään haittaa yhteiskunnalle.

-   - Eivätkö todellakaan ole ongelma?

-   - No aluksi kyllä, sillä työelämään sopeutuminen oli vaikeaa. Sitten me kekseliäät britit keksimme keinon. Ruvettiin systemaattisesti kotouttamaan heitä, ja nyt he muodostavat osan tätä yhteiskuntaa, kuten olet ehkä huomannut. Ei pienintäkään ongelmaa. Jos ongelmia aiheutuu, ne aiheutuvat siksi, että myös meillä on pieni rasistien joukko, joka silloin tällöin saattaa aiheuttaa rettelöitä. Monesti nämä huligaaniteot sitten pannaan vierasmaalaisten tiliin.

 

Tällaista jutteli siis aito britti. Jotain tällaista osasin kyllä odottaakin, kun ihan en ensi kertaa Suomen ulkopuolella ollut. Paluumatkalla taksissa sitten halusin varmistaa asian, joten kyselin vielä taksikuskilta, joka myös oli englantilainen ja sain suunnilleen saman vastauksen.

-  - Ulkomaalaisista on paljon hyötyä meille. Meillä, niin kuin kaikilla sotaa käyneillä mailla alkaa olla alijäämäinen huoltotase. Emme mitenkään voisi saada edes eläkkeitä ilman tuota kansanryhmää, joka sitä paitsi tekee kaikki ne työt, joita englantilaiset eivät viitsi tehdä.

-          

Niin, että näin näkevät asiat englantilaiset. Jotenkin tuntuu, että me suomalaiset olemme tavallista tyhmempiä. Meidän ”mamuongelmamme” onkin ilmeisesti siinä, että tuskinpa tänne kovin moni haluaa tulla lunta lapioimaan ja kuuntelemaan rasistisia herjoja ja vääriä todistuksia lähimmäisistä ja lähimmäisten lastenvaunuista.