torstai 18. huhtikuuta 2019

Pakko on tunnustaa, vaikka hävettää

Eräs politiikan tutkija on tutkimuksissaan todennut, että vihapuheeseen on puututtu aivan liian myöhään. Näin on minunkin mielestäni ja ihan konkreettiseti sen sain kokea, kun jouduin surullisin mielin seuraamaan, miten natsimieliset valtasit ennen jotensakin puhtaan puolueen.  Se tuskin olisi ollut mahdollista ilman vihapuheen saastuttamaa ilmapiiriä, joka jostakin syystä onnistui kokoamaan saman lipun alle joukon rasisteja. Vallankaappaus oli veretön ja puolueen sääntöjen sekä lain sallima, mutta moraalisesti se ei ihan oikein mennyt.  Käytännössä sen seurauksena syntyi yksi hallituskelvoton puolue, joka yhä vielä ratsastaa puolueen nimellä, vaikka todellisuudessa on aivan toinen puolue.  Olin minäkin aikoinani ”persu”, ja kyllä vertaus nykypersuihin hävettää, mutta pakko kai se on tunnustaa.


 "Paitsi että osaat purra ihmisiä jä puraista heiltä päät poikki, mitä muita johtajan ominaisuuksia sinulla on?"

Olin eilen suuremman porukan epäpoliittisessa tapaamisessa, jossa ei yleensä politiikkaa puhuta, mutta joku vihapuheen lietsojahan sinnekin oli eksynyt. Erityisen vahvaa vaikutusta ei minuun tehnyt herran ”mopo-asu” ja tatuoituointien peittämä vartalo. Poliittisen kannan olisin varmasti arvannut, vaikka herra olisi ollut aivan hiljaa, mutta kun puheet olivat kuin vasemmanjalan saappaalla, tunsin taas syvää myötähäpeää. Onneksi samaan pöytään sattui joku fiksumman oloinen naisihminen, joka ykskantaan totesi, että täällä ei ole sopivaa puhua politiikkaa. Tämän ilmeisen tosiasian toteamiseen ei kyseisen mopoherran oma kapasiteetti varmaankaan olisi riittänyt, mutta onneksi osasi sulkea suunsa.

Henkilökohtaisesti minä uskon, että perussuomalaistenkaan ei olisi tarvinnut hajota, jos vihapuhe olisi ajoissa saatu hallintaan.  Ei siihen riitä edes kohtuullisen pieni sakko, joka jollekin yhteiskunnan elätille määrätään ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”.  Me veronmaksajathan sen sakonkin maksoimme. Ei, ei se näin saa mennä. Kyllä rasistisistakin rikoksista pitää antaa kunnon rangaistukset, sillä rasismissa on kyse ihmiskunnan halveksimisesta.

Kun olen seurannut ”persujen” gallup-nousua ja samanaikaisesti sinisten alhaisia lukemia, niin kyllä minä olen surullinen. Eihän se ihan ensimmäinen kerta ole, jos puolue joutuu aloittamaan yhdellä kansanedustajalla, mutta onhan se jotenkin väärin, että vietiin sekä nimi että rahat ja niiden avulla yritetään ihmisille uskotella, että kyseessä on sama perussuomalainen puolue kuin ennenkin.

Täytyy mennä katsomaan, vieläkö Veikko Vennamon haudalla on multaa peittona. Varmaan on joutunut pyörimään haudassaan ”nykypersujen” pilkatessa hänen luomaa aatettaan.

Veikko Vennamo teki suuren työn asuttaessaan puolimiljoonaa karjalaista sotien jälkeen. Käsitykseni mukaan se onnistui hyvin, sillä onhan meillä tilaa ja tekemätöntä työtä.  Nykyisin puhutaan jostain pakolaistulvasta, vaikka kyseessä on vain muutama ihminen. Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelu pitäisi lopettaa kannattamattomana, jos katsomoon ei saataisi enempää väkeä kuin tuo ”pakolaistulva”.  Eräs Saksassa asuva tuttavani totesikin, että kyllähän pakolaisuus oikea ongelma on, mutta eihän se juurikaan Suomea koske, sillä sinnehän tulee vain muutamia ihmisiä.

Näinhän se oikeasti on, mutta sen verran rasistinen tämäkin kansa on, että noista muutamistakin osataan tehdä ongelma.

Rasistisuuden minäkin lapsena vaistosin, sillä en mitenkään osannut käsittää, miksi toiset lapset nimittivät minua ”ryssän lapseksi”, vaikka olin yhtä suomalainen kuin hekin. Tuskinpa lapset sitä olisivatkaan keksineen, mutta kotota oppii kaikenlaista.

En minä Suomeen enää sotaa toivo, mutta toivotan tervetulleeksi jokaisen sota-alueelta paenneen, tulkoonpa mistä päin maailmaa tahansa. Kotinsa jättäminen ei koskaan ole hauskaa, mutta onneksi meillä on tekemättömiä töitä ja paljon tilaa. Ehkä joiltakin saattaa puuttua halu, mutta...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti