lauantai 26. lokakuuta 2013

Paradoksaalista petosta

Toki tiedän, että olen kyllästymiseen asti kirjoitellut aiheesta Kalajoen Perussuomalaiset ry, mutta kai sen nyt muutamissa blogeissa kestää, kun itse järjestökin on kestänyt 42 vuotta. Tämä kaikki aika ei ole tietenkään kulunut tällä nimellä, sillä onhan itse puoluekin paljon nuorempi. Perussuomalaisessa hengessä on kuitenkin toimittu jo Veikko Vennamon elinaikana. 

Kyllä minä suuresti  ihmettelisin, jos Veikko-vainaa nykymenon hyväksyisi, vaikka olikin eduskunnan suurin ”häirikkö” aivan kuin Timo Soini nykyisin. Molemmat nauttivat myös suurta arvonantoa aikalaistensa keskuudessa. Veikkoa en tullut koskaan tuntemaan henkilökohtaisesti, mutta Timon tapasin muutamia kertoja Ähtärin Perussuomalaisissa vaikuttaessani. Aivan varma olen, että Kalajoen Perussuomalaiset olisi edelleen piiriyhdistyksen jäsen, jos Timolle olisi annettu oikeata tietoa. Petoksestahan siinä kyse oli, jossa täysin luotettiin järjestösihteerin antamiin valheellisiin tietoihin, joita kenties tukivat piirin puheenjohtaja sekä hänen talutusnuorassa oleva piirisihteeri. Kalajokisia ei edes haluttu kuulla asian ollessa aktuelli, joten ei ollut myös mahdollista saada oikeaa tietoa.  Edes Suomen oikeuslaitos ei tuomitse ketään kuulematta asianosaisia. Se ei vain ole hyvän tavan mukaista ja on yleisen oikeuskäytännön vastaista.



Ai mistäkö tiedän, että valheellisia tietoja? No kun ei sentään ollut ainoa tiedonlähteeni tämä Kuusamon suuri poika. Tietämättä lainkaan, mistä olivat lähtöisin ne paikallisessa lehdistössä esiintyvät tiedot, joita Kalajoen Perussuomalaiset ry. joutui oikomaan, koin valtavan hämmästyksen, kun asia aloin penkomaan.  Vaikka muutamia minuutteja aikaisemmin olimme Joukamon kanssa yhdessä miettineet, mistä nuo kirjoitukset olivat lähtöisin, niin poks.  Melkein järkytyin, kun eräs lehti ystävällisesti ilmoitti, että se oli saanut sähköpostia perussuomalaisten järjestösihteeriltä, jonka nimi oli Joukamo Kortesalmi. Käskin vain lehden säilyttämään sähköpostin ja menin sulattelemaan tietoja. 
 
Ihan ruudinkeksijä en taida olla minäkään, vaikka munkkienkin kanssa olen seurustellut. Kun minulla ei ole ollut tuota asetta jota valheeksi kutsutaan, en ihan heti keksinyt, miten sitä vastaan puolustaudutaan  Lopulta vain huomasin, että ei siihen mitään erityistä keinoa ole. Täytyy vain uskoa, että ”totuus ei pala tulessakaan” ja tyytyä oikaisemaan asia siltä osin kuin voin. Siltähän se näyttää, että tämäkin systeemi toimii, vaikka viekin joskus aikaa.  Eihän Kalajoen Perussuomalaiset ry:llä mitään kiirettä piirin jäsenyyteen ole. Eihän piiriä ollut edes olemassa ennen kuin oltiin mukana sitä perustamassa.  On siis todettava kuten eräs jäsenemmekin sanoi, että ”emme me tarvitse piiriä, vaan piiri tarvitsee meitä”.

Kyllä minä vilpittömästi uskon siihen, että piirin asiat paranevat vasta kun saadaan oikeudenmukainen puheenjohtaja ja piirisihteeri. Eivätköhän ne Joukamon päivät nykyisessä tehtävässään pääty ihan siihen, että puolueen hallitus huomaa nuo toimintatavat.  Paula Jukakin saa keskittyä soittelemaan markkinoiden järjestäjille ja koettaa vallata jo varattuja paikkoja.  Asiaa helpottaakseni voin kyllä kertoa, että itsenäinen yhdistys on itsenäinen yhdistys, eikä sen toimintaan voi kukaan ulkopuolinen puuttua.  Jos tämä menee jotenkin ymmärryksen ulkopuolelle, niin toivoa sopii, että puolueen piirijärjestöjen puheenjohtajiksi vastaisuudessa valitaan hieman paremmin asioita ymmärtäviä ihmisiä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Karjalasta kajahtaa


Siirtolaisia luovutetuilta alueilta tuli ”kantasuomeen” useampia satoja tuhansia, ja ehkä kohtalonsa vuoksi kovinkin poliittisesti aktiiveja.  Kun lukuun lisätään näiden ihmisten jälkeläiset, olisivat karjalaiset hyvinkin vahva poliittinen vaikuttaja.  Näkyvimpiä lienevät entinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja SMP:n perustaja Veikko Vennamo. Ei aivan vähäisessä roolissa tietenkään ole myöskään Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström. Yhtenäisenä karjalaisten puolueena kyseessä olisi siis melko mahtava poliittinen voima. Sellaista voimaa ei kuitenkaan ole. Kovinkaan moni puolue ei ota kantaa Karjalan kysymyksiin. Johtuneeko siitä, että aika monet puolueet tuntevat hieman huonoa omaatuntoa siitä, että munattomat rajaneuvottelijat lahjoittivat Neuvostoliitolle suuret alueet maata, jota ryssä ei pystynyt asein ottamaan?  Annettiin sitten kynällä, vaikka ei totisesti olisi ollut pakko.  Kaikkihan me tiedämme, ettei Neuvostoliitto olisi sotaa uudelleen aloittanut, sillä eiköhän sillä ollut riittävästi tekemistä muilla rintamilla. On vain niin helppo antaa pois toisten maata.



Ikävä kyllä me karjalaisetkaan emme ole yksimielisiä kaikista asioista, ja tuskinpa lähtisin edes mukaan, jos joku keksisi perustaa puolueen, jonka johtavana ajatuksena olisi Karjalan palautus.  Karjalan palautus on hieno ajatus, joka käytännössä tarkoittaa rajan siirtämistä joko kokonaan entisille linjoille tai vähimmissäkin tapauksissa rintamalinjojen tasolle.  Ensin mainittu tarkoittaisi nykyiselle Venäjälle liian suuria uhrauksia, mutta jälkimmäinen vaihtoehto olisi lähinnä tehdyn vääryyden oikaisu. Kokonaan toinen asia on sen taloudelliset seuraukset.  Saattaisi hyvinkin olla niin, että paljon puhuttu elvytys tulisi pakolliseksi aivan kuin sotakorvaukset menneinä aikoina.



Jotenkin pelkään, ettei kyseistä ”palautusta” koskaan tapahdu, joten siihen ei ihan hirveästi kannata paukkuja tuhlata.  Ketään ei kannata edes syytellä pehmeistä rajaneuvottelijoista, sillä taitavat kaikki olla jo manan majoilla. Tulipahan vaan tehtyä munaus, jota meidän karjalaisten on vaikea hyväksyä. Onhan se tietysti myös jonkinlainen loukkaus niitä rintamamiehiä kohtaan, jotka henkensä uhalla säilyttivät linjat.



Kuten jo sanoin, mihinkään yhden asian liikkeeseen en lähde mukaan, sillä niitä on suomalaisessa politiikassa jo liikaa. Ei kuitenkaan olisi paha asia, jos Karjalan liitto muistuttaisi poliitikkoja olemassaolostaan ja saisi aikaan jonkinlaisia asiakokonaisuuksia evakkojen puolesta. On aivan varmaa, että puolueet olisivat ainakin tukevinaan asiaa tietäessään, että asian takana on todella suuri joukko äänestäjiä.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Uskonto ja uskomattomuus






Mitä ihmisiä on joka junaan, ja silti osa jää asemalle. Toiset julistavat suureen ääneen, että ovat uskovaisia ja toiset kertovat olevansa jotain muuta. En minä väitä, että jotain muuta olevat palaisivat helvetin tulessa, mutta mielestäni he ovat silti väärässä. Toki en ole ihan varma siitäkään, että me korkeampiin voimiin uskovat saisimme tanssia taivaan ilossa. Oikea usko ei ole kumpaakaan.

Ihminen määritellään usein uskonsa tai uskomattomuutensa mukaan joko hartaaksi tai vähemmän hartaaksi. Minä en oikeasti tiedä mihin ryhmään lukeutuisin, sillä luultavasti en ole oikein kumpaakaan.  Kai minä olen aika tavallinen ihminen, niin olen ajatellut. Kyllä kuitenkin uskovainen, sillä luultavasti täytän sen määritelmän, johon oman uskoni olen sitonut.

”Usko merkitsee lujaa luottamusta niihin asioihin, jotka järki on joskus hyväksynyt.”

Ei siis ole itsestään selvä, että ns. uskovainen ihminen on erityisen harras. Ei edes ahkera kirkossa kävijä.  Joskus olen kuulut, että minä olen ”olevinani” uskovainen. Ei, kyllä minä olen ihan oikeasti uskovainen, vaikka en ehkä täytä niitä määritelmiä, jotka joku toinen on asettanut uskovaisille. Tosiasiassahan se on asia, jota kukaan toinen ei voi toisesta sanoa, koska ainakaan vielä ei ole keksitty mittaria, jolla uskon määrää voitaisiin mitata.  Totta tietysti on, että ainakin suurin osa ns. kirkkouskovaisista käyttäytyy muutenkin yhteiskunnan asettamien sääntöjen mukaisesti, mutta niin tekevät myös monet ei-uskovaiset. Se nyt vaan on se yleisesti hyväksytty tapa elää. 

Minä olen siis uskovainen. Olen uskovainen myös siinä mielessä, että uskon johonkin itseäni suurempaan voimaan. Minä nimitän sitä Jumalaksi, mutta joku toinen saa puhua vaikkapa joulupukista. Oleellista on, että en edes hetkeäkään kuvittele olevani oman elämäni ohjaaja, sillä sen olen jo havainnut, että elämä menee niin kuin menee, enkä kovin paljon ole voinut siihen vaikuttaa. Oman osuuteni voin tietysti tehdä.  En myöskään valehtele enkä varasta, enkä käytä kovin sopimatonta kieltä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään uskovaisen ihmisen yksinoikeuksia, vaan kuuluvat kaikille ihmisille.  Sanottakoon tätä vaikka sivistykseksi, mutta minun elämäntapaani se yksinkertaisesti kuuluu. Ehkä se on sitä kotikasvatusta, josta nykyisin alkaa olla huutava pula.

Kun nyt poliittisesta blogista on kysymys, niin koetanpa tässä vetää joitakin asioita yhteen.  Hyvin monen elämässä politiikka on korvannut ns. uskonnon, ja joku henkilö on nostettu Jumalan asemaan.  On sellaisiakin, jotka eivät hyväksy tälle paikalle muita kuin itsensä ja joiden mielestä kaikki keinot ovat luvallisia. Eivät oikeasti ole. He ovat pyrkyreitä, jotka tuijottavat vain omaan napaansa ja joilla on sairaalloisen vahva käsitys omista kyvyistä. He täysin unohtavat, että ympäristö määrittelee sittenkin meidän asemamme tässä yhteiskunnassa, emmekä me siihen sanoilla voi paljonkaan vaikuttaa.  

Kyllä minä uskon, että jos teot ja sanat ovat kovin suuresti ristiriidassa, niin kauhean suuria odotuksia ei elämälle yleensäkään kannata asettaa.    


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Karjalanpiirakoita

Kyllä kyllä…. kyllä tämä yhä edelleen on poliittinen blogi, vaikka poliittisesti vääristellyt tiedot viimeisimmässä Perussuomalainen-lehdessä saikin minut päättämään, että 40 vuotta kestänyt urani kyseisessä puolueessa ja sitä edeltäneessä SMP:sä saa nyt loppua. Helpotushan se lopulta oli, sillä kyllä puolueen nopea kasvu oli tuonut mukaan monia ihmisiä, jotka ajattelivat enemmän omaa imagoaan kuin puolueen päämääriä.

Ei siis enää tarpeettomia lehdenjakomatkoja, eikä kylmillä toreilla värjöttelyä. Niin, kyllä se viimeinen pisara oli, että kun Kalajoen Perussuomalaiset ry oli varannut toripaikat sekä Tyngän Maalaismarkkinoille että Plassin syysmarkkinoille, tunki sinne täysin yhdistykseen kuulumatonta porukkaa telttoineen samalle paikalle. No eihän se tietysti olisi onnistunut, jos asia olisi riitautettu, mutta sen verran fiksuja olivat paikalla olleet Kalajoen Perussuomalaisten edustajat, että välttivät julkista riitelyä ja sopivat yhteistyöstä, mutta siitä huolimatta tilaisuuden järjestäjä ja toripaikan maksaja oli Kalajoen Perussuomalaiset ry.


 

Kalajoen Perussuomalaiset ry järjesti myös Plassin toripaikan, jonka toki maksoi kansanedustaja Pirkko Mattila osana EU-vaalien kampanjaansa. Ainoat Plassilla koko ajan molempina päivinä paikalla olleet ihmiset olivat Kalajoen Perussuomalaisten sihteeri Pirjo Keronen sekä allekirjoittanut. Kylmähän siellä oli, mutta sovittu mikä sovittu. Sitä tosiasiaa ei onnistu muuttamaan edes loistavasti rajattu Tyngällä otettukuva kyseisessä lehdessä, vaikka sillä ehkä yritettiin antaa kuva jostakin aivan muusta.
Sovussahan sielläkin mentiin, vaikka sopua ei juurikaan rakentaneet muut kuin Kalajoen Perussuomalaiset, yhdessä Matti Pinolan ja Pirkko Mattilan kanssa. Jotenkin surullista se oli, että melkein olisi luullut järjestösihteerin kärsineen tilanteesta. En kai minäkään tätä harmoniaa olisi halunnut pilata, mutta kun…. Ei ole herra järjestösihteeri muuta saanut aikaan kuin jatkuvan riidan ylläpitämistä passiivisella, jopa ajoittain riitaa kylvävällä toiminnallaan.

Melkein olisin luullut, että piirin puheenjohtaja Paula Juka olisi tajunnut, että mennyt mikä mennyt. Ei hänellä ollut minkäänlaista valtaa eikä valtuutusta puuttua Kalajoen perussuomalaisten toimintaan, vaikka yrittikin hämmentää keittoa puhelinsoitoillaan. Kalajoen Perussuomalaiset ry on itsenäinen yhdistys, jonka jäsen Paula Juka ei ole, eikä hänellä näin ollen ole mitään asiaa puuttua järjestön toimintaan.

Ai että mitä se riitaa kylvävä toiminta on ollut? No oikeastihan se oli niin, että ns. sovittelutilanteessa ei pitäisi toimia kenenkään selän takana eikä antaa lehdistölle vääriä tietoja. Tulen kyllä ne aina oikaisemaan niissä medioissa, jotka ovat käytössäni, ja niitä on paljon. Jotenkin tuntuu siltä, että alussa mainitsemani jutut kuuluvat tähän kategoriaan.

Vaikka nyt eroankin puolueesta, ei se suinkaan tarkoita, että eroaisin Kalajoen Perussuomalaiset ry:stä. Se on hyvä yhdistys, joka tukee Perussuomalaiset rp:n ohjelmaa, mutta ei ehkä puoluetta. Emme yksinkertaisesti voi hyväksyä toimintaa, joka on epäoikeudenmukaista ja ehkä myös laitonta. On täysin turha luulla, että Perussuomalaiset rp:llä ja Paula Jukalla on mitään vaikutusvaltaa minuun tai kirjoituksiini. Kyllä se mahdollista on, mutta keinot ovat väärät.

Niin että karjalanpiirakoitten leipomiseksihan tämä menee. Kun karjalainen olen, niin alun alkaen kiinnostuin SMP:n ja Veikko Vennamon toiminnasta juuri juurieni vuoksi. Huomasin, että hänen poliittinen ideologiansa oli mielestäni oikea. En toki ollut kaikesta samaa mieltä, mutta hyvin monessa asiassa. Niin minusta tuli puolueen kannattaja ja myöhemmin myös sen jäsen. Perussuomalaisuus oli suoranaista jatkoa tälle, vaikka ihan alusta alkaen en ollut toiminnassa mukana. Viimeiset 10 vuotta kuitenkin. Niin se vaan on, että epärehellisyyttä en hyväksy missään muodossa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

"Persut" ja rasismi


Olen yli 40 vuotta ollut läheisesti tekemisissä perussuomalaisessa hengessä toimivan puolueen kanssa, ja jo 80-luvulla olin SMP:n ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Työni takia vaihdoin paikkakuntaa melko usein, enkä varsinkaan opettajan toimeni takia halunnut olla julkisesti minkään puolueen jäsen. Vuosituhannen alussa minua kuitenkin pyydettiin erään kansanedustajaehdokkaan vaalipäälliköksi, joten liityin nyt tällä välillä perustettuun perussuomalaiseen puolueeseen, joka oli vanhan SMP:n suoranainen jatkumo.

Korvat höröllä kuuntelin mitä puolueesta nyt puhuttiin ja sain myös vaimoni välityksellä tietoja siitä, mitä ulkomailla ”persuista” ajateltiin. Rasistiset ulkomaalaiset oikeistopuolueet olivat ottaneet oppia Perussuomalaiset rp:n toiminnasta. Tietysti viisasta ja hyvä niin, mutta leimautuminen tähän Euroopassa toimivaan äärioikeistoon toi tullessaan myös rasitteita, joita ei todella olisi tarvittu.  Perussuomalaiset saivat rasistisen leiman. Näin siitäkin huolimatta, että monet puolueen piirissä toimivat ihmiset ovat ulkomaalaistaustaisia. He nimenomaan haluavat leimautua suomalaiseen yhteiskuntaan, ja parhaiten se tapahtuu perussuomalaisten kautta.

Täällä Kalajoella ei tätä rasistista ongelmaa juuri näe, sillä Kalajoen Perussuomalaiset ry:n sihteeri toimii maahanmuuttoasiamiehenä ja Monikulttuurinen Pohjanmaa ry- yhdistyksen (MOPO) puheenjohtajana. Perussuomalaisten ääniharava kunnallisvaaleissa oli thaimaalaissyntyinen Lek Pernu, ja allekirjoittanutkin tekee vapaaehtoistyötä ulkomaalaisten parissa.  Jos puolueen puheenjohtaja joskus kirjoittaakin maahanmuuttopolitiikkan ja muslimiuskon vastaisesti, en silti pidä häntä rasistina.  Reijon selkeä sanoma on, että maassa maan tavalla, ja tiedän, että hän mieluimmin puolustaa näitä ihmisiä kuin heittää kivillä. Onhan se totta, ettei nykyinen monien virastojen systeemi oikein suosi näitä ihmisiä. Kun resurssimme joka tapauksessa ovat rajalliset, ei olisi ihan väärin, jos Suomi suorittaisi hieman paremman karsinnan siinä vaiheessa, kun ihmisiä tuodaan tänne - ihan vain siksi, että ei sitten täällä enää tarvitsisi asettaa ylimääräisiä esteitä, vaan voitaisiin keskittyä kotoutumiseen ja kielen oppimiseen.

 

Totta tietysti on, että ulkomailta tullut rasistisen puolueen leima on vetänyt mukaan joitakin rasistisesti ajattelevia yksilöitä, mutta puolueen linja se ei ole, ja vielä vähemmän se on Kalajoen Perussuomalaisten linja.  Eräässä kulttuuripainotteisessa tilaisuudessa tämän totesi ääneen myös aikoinaan vuoden pakolaisnaiseksi valittu Fatbarthe Hetemaj, joka toimii Kokoomuksen valtuutettuna Helsingissä.  Fatbarthe totesi puolivirallisesti, että jokaisessa puolueessa on myös rasismia ja että Perussuomalaiset eivät ole missään erikoisasemassa tämän asian suhteen.

Juuri näinhän se on.  Täällä ei todellakaan ole rasismia ”persujen” keskuudessa, jopa minä kehotin julkisesti kannattajiani äänestämään näitä maahanmuuttajaehdokkaitamme.  Suuressa itsekkyydessäni kuitenkin äänestin itseäni, mutta totuuden nimissä on sanottava, että hetken kuitenkin harkitsin.

Rasistisen leiman poistaminen ennen seuraavia isoja vaaleja on yksi puolueen tärkeimmistä tehtävistä.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Väärä todistus


”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi” on eräs niistä käskyistä, joita Mooseksen sanotaan tuoneen mukanaan vuorelta, matkalla Egyptistä luvattuun maahan.  Oltakoonpa sen synnystä mitä mieltä tahansa, niin ehkä se on eräs tärkeimmistä, mutta eniten rikotuista käskyistä tuossa käskykokoelmassa.  Tärkeä se on juuri siksi, että sitä rikotaan lähes kaikkialla ja kaikissa ryhmittymissä. Kaipa minäkin olen lähes kaikkia käskyjä rikkonut, mutta voin vakuuttaa, että tahallani en muista antaneeni väärää todistusta ja varmuudella voin myöskin sanoa, että en ole tappanut ketään.  Kieltämättä joskus on mieli tehnyt. :-)

Usein olen sanonut, että provosoidunhan minäkin jos provosoidaan, enkä totisesti ihan lapaselta silloin vaikutakaan, mutta myös väärässä olemisen myöntäminen on minulle suhteellisen helppoa.  Ei se aina ole helppoa ollut, sillä opetella sitä on pitänyt.

Totuudessa pysyminen on erityisen tärkeää julkisissa viroissa, oikeuslaitoksessa ja politiikassa.  Olen mollannut poliitikkoja tämän asian unohtamisesta. Vaikka usein onkin käytetty kiertoilmaisuja, on ilmauksien tarkoituksena saattaa joku ihminen huonoon valoon. Valheen ja totuuden raja on hämärtynyt.

Olkoonkin suhteellisen vähäisellä jakkaralla istuva puolueen virkailija, ei hänellä ole oikeutta edes vihjailla asiasta, josta hän ei tiedä mitään, ei ainakaan puolueen jäseniä koskien. Kyllä siinä jakkara alkaisi horjua, jos joku asiasta kantelun tekisi.  Täytyy vain luottaa paikkakuntalaisten sanoihin, että ”kyllä me sinut tunnemme ja tiedämme varmaan totuuden”.  Nyt on Kalajoella rauha maassa, kun pahimmat riidankylväjät ovat vaihtaneet puoluetta. Tuskinpa heidän perintöään täällä vaalitaan; eikä ehkä kannattaisi piirijärjestön virkailijoidenkaan vaalia. 

Yhdyn piirin puheenjohtajan sanoihin, että puoluehan siitä kärsii, jos asioita joudutaan oikeudessa puimaan. Ja joudutaanhan niitä, jos totuutta vääristellään julkisesti.  Julkisuudessa uskotaan paljolti siihen, miltä jakkaralta asioita laotaan, lähes täysin riippumatta siitä, mitä ja miten niitä esitetään. Häpeähän se tietysti on, jos joutuu sanomaan, että juorujahan minä vaan kuuntelen ja levittelen. Mielestäni se on vaan niin, että lopulta ne asiat menevät oikeuteen, jos ei niitä muuten voida selvittää. Pääsääntö on, että ainakin selvät asiat siellä ratkeavat.

Kun nyt elämässäni olen lähes 40 vuotta opettanut ja joskus joutunut puhumaan myös järjestöistä, politiikasta ja laista, niin ihan vähän on tarttunut omaankin hihaan. Olen syvästi tietoinen myös siitä, että provosoidun kun provosoidaan, mutta ei pitäisi.  Mistään ei ole niin paljon hyötyä kuin kielen ja kynän kurissa pitämisestä! Tähän aseeseen tartunkin vain silloin, kun olen joutunut suuren vääryyden todistajaksi.

Kun nyt yhtä kymmenestä käskystä siteeraan, niin katkaisen samalla siivet siltä epämääräiseltä huhulta, joka minun kristillisyyteeni on liitetty. Kyllä minä aika tavallinen ihminen olen.  Olen Karjalassa syntynyt ortodoksi, mutta muuten ihan tavallinen ihminen. Luulen tietäväni, että meitä korkeampi voima on olemassa ja minä kutsun häntä Jumalaksi. Se ei tee minusta lumivalkoista, mutta rajoittaa pahimpia luonteen vikoja. En esimerkiksi kerro totuutena huhuja, jotka tosiasiallisesti tiedän perättömiksi. En myöskään käytä painokelvotonta kieltä missään yhteydessä, vaikka joskus närkästynkin. Kyllä edelleen uskon, että ”totuus ei pala tulessakaan”.