keskiviikko 31. elokuuta 2016

Johtaminen ja korruptio


Olen pääsääntöisesti koettanut kirjoittaa tässä blogissani vain asioita, joiden paikkansapitävyyden kuka tahansa voi tarkistaa milloin tahansa. Nyt sanon jo etukäteen ennen kuin luette riviäkään eteenpäin, tulee tässä nyt niitä paljon puhuttuja mielipiteitä. Niitäkin minulla nimittäin on ja joskus jopa latelen niitä.

Koska en ole mikään johtamisen asiantuntija, olen siis luokitellut tässä esittämäni asiat lähinnä mielipiteiksi, joskin voi olla, että en ole ihan ainut, joka seisoo kanssani samassa rivissä.

Johtaminen on vallankäyttöä, jota tapahtuu niin yhteisöissä kuin yksityiselämässäkin, jopa parisuhteessa. Johtamisen idea on se, että johtaja saa yksilöt toimimaan yhteisen päämäärän hyväksi haluamallaan tavalla. Hyvä johtaja tekee sen hyvällä tavalla, mutta huono johtaja laskelmoi ja juonittelee, turvautuen jopa epäeettisiin keinoihin.

 
Pääsääntöisesti hyvä johtaja onnistuu tuossa tavoitteessaan luotsata johtamansa yhteisö asetettuun päämäärään. Huono johtaja sen sijaan vie asiat hunningolle. Ei ole olemassa mitään keinoa, millä voisi asettaa oman epäonnistumisensa muiden syyksi, vaikka siihen saattaa olla isokin kiusaus.

On toki mahdollista, että hyväkin johtaja joskus epäonnistuu. Hyvän ja huonon johtajan erottaakin juuri siitä, että hyvä johtaja myöntää epäonnistumisensa, kun taas huono johtaja koettaa syyttää lähes kaikesta toisia.

Tämä on se sääntö, joka pätee kaikissa yhteisöissä ja yrityksissä.

Henkilökohtaisesti en ole koskaan onnistunut johtajana, niinpä olen antanut tämän perheen johtamisenkin osaavampiin käsiin. Pidän itseäni kuitenkin kohtalaisena johtoryhmän jäsenenä ja olen ollut aina valmis kantamaan johtokunnille kuuluvan hallitusvastuun, siltä osin kuin se minulle on kuulunut. Niinpä olenkin saanut olla monien yhtiöiden ja yritysten hallituksessa. Merkittävimmät jopa koko maan kattavia yhteisöjä. Joskus näitä minun ajatuksiani on kuunneltu, mutta ei suinkaan aina. Kaipa minun hyvä puoleni onkin se, että olen tukenut enemmistön päätöksiä silloinkin, kun olen ollut asiasta toista mieltä.

Ei toki tarkoitukseni ole itseäni kehua, kerroinpahan vain, että olen toki ollut muissakin hallituksissa kuin taloyhtiön hallituksessa, joten saattaa olla totta, että joskus tiedän mistä puhun. Nuo hallituspaikat ovat erinomaisia näköalapaikkoja yhteiskunnan eri portaisiin.

Ei se aina ole kaunista katseltavaa. Kaikilla tasoilla tässä yhteiskunnassa on hyviä ja huonoja johtajia. Hyvän johtajan toimintaan ei yleensä ole paljoakaan lisättävää... voidaan vain todeta, että tämän ja tämän hän on saanut aikaan. Huonot johtajat ovat sitten niitä, jotka sortuvat oikopoluille.

Suomea sanotaan maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi. En tietenkään voi väittää vastaan, sillä en läheskään kaikkien muiden maiden korruptiosta tiedä mitään, mutta syvästi tuota epäilen.

Minä sain ensimmäisen oikean työpaikkani urheilumenestykseni myötä. Tietysti otin sen vastaan, koska olin nuori ja tarvitsin työtä. Ehkä en vienyt silloin paikkaa keneltäkään muulta, mutta kyllä nyt suhtautuisin asiaan jo hieman kriittisemmin. Se, että olin kohtuullisen hyvä jalkapalloilija ja melkoisen hyvä nyrkkeilijä, ei tehnyt minusta sen parempaa sähköasentajaa kuin muistakaan saman koulun käyneistä. Se, että minut valittiin suhteellisen tasavahvasta porukasta, ei tee asiasta vielä korruptiota.

Korruptiota onkin minun mielestä jo se, että jonkin puolueen jäsenkirja käy pätevyystodistuksesta. Se on ollut maan tapa Suomessa jo kauan. Ei ole aivan harvinaista sekään, että veljenpoikana oleminen antaa suuremman pätevyyden kun joku yliopiston tutkinto. Jonkin asteista korruptiota oli myös se, että ministerien pätevyysvaatimuksia löysättiin, kun haluttiin saada oikeusministeriksi sopiva.

Voin kertoa, että korruptiosta kieltäytyminen on erittäin vaikeaa, enkä oikein monta tapausta tunne, jossa joku olisi kieltäytynyt viranomaisen antamasta avusta.... vaikkapa sakkolapun repimisestä.

Hyvävelijärjestelmää en erityisen hyvin tunne, mutta olen kuullut, että Suomessa on yhteisöjä, joiden jäsenille on tarjottu joitakin etuja vain siksi, että kuuluvat tuohon yhteisöön.

Kuulunhan minäkin pariinkin kansainväliseen yhteisöön, mutta en ole koskaan kuullut, että noiden yhteisöjen jäsenet saisivat mitään erikoiskohtelua missään asiassa.

En siis voi mennä takki levälläni jonkun lippujonon ohi ja kuuluttaa suurella äänellä: ”Ettekö tunne minua, minä ole Nescio Nomen Kalajoen kaupungin valtuustosta". En voi sitä edes kokeilla, kun en kerran ole :-)

Minun veikkaukseni on, että Suomi on eräs maailman korruptoineimmista valtioista, mutta meillä korruption on tosi hienosti piilotettu sileän julkisivun taakse.

tiistai 30. elokuuta 2016

Mentäiskö NATO:on... no oikeasti en tiedä


Lyhyen Keski-Suomen vierailun aikana luin taas minulle entuudestaankin hyvin tuttua sanomalehteä Keskisuomalaista. Jaro Asikaisen kolumni sytytti minut taas ajattelemaan kansanäänestyksiä. Jos oikein muistan, niin olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut niiden mielettömyydestä. Ongelma onkin se, että on vaikea tietää, kuka tietää. Varmuudella voidaankin vain sanoa, että ainakaan kansa ei tiedä.


Jaro Asikainen kirjoittaa mm. seuraavaa:
"Nato-kansanäänestyksessä ihmiset äänestäisivät puhtaasti tunteella. Moni todennäköisesti jättäisi äänestämättä. Itse heittäisin ehkä kolikkoa."

Juuri näin se menee, asiassa kun asiassa. Melkein jokaisella meistä on jokin mielipide EU-jäsenyydestä, Nato-jäsenyydestä tai vaikkapa koulutuspolitiikasta, mutta vain tosi harvalla minkäänlaista käsitystä päätösten seurauksista. Kyllä minun täytyy Asikaisen tavoin sanoa, että en missään tapauksessa haluaisi, että mielipiteeni perusteella tehtäisiin päätös vaikkapa Natoon liittymisestä. Vaikka olenkin Karjalan pakolainen, sodan aikana syntynyt ja paljon noista ajoista kuullut, en pidä itseäni riittävän pätevänä arvioimaan. Tästä syystä tiedostan hyvin Venäjän uhkan, joten jos minut pakotettaisiin äänestämään, äänestäisin varmaan Naton puolesta. Se olisi kuitenkin tunteella äänestämistä, sillä tosiasiassa minulla ei ole pienintäkään käsitystä päätöksen vaikutuksista. Ei sittenkään, vaikka uskallan epäillä, että minulla on huomattavasti keskimääräistä parempi käsitys maailman asioista kuin ihmisillä yleensä. Olen sentään herkillä korvilla ja silmillä seurannut yhteiskunnan tapahtumia ja jopa käynyt muuallakin kuin Jyväskylässä.

Tämä ei tarkoita sitä, että en pitäisi arvossa demokratiaa. En vain näe mitään perustetta sille, miksi kansalta kysyttäisiin neuvoa asioissa, joista tiedetään kansa tietämättömäksi. Tuskinpa kovinkaan moni meistä jättää äänestämättä sen takia, että myöntäisi tietämättömyytensä asian suhteen. 


Jos ydinvoimasta tai tuulivoimasta järjestettäisiin kansanäänestys, minä kyllä osallistuisin siihen, sillä sekä koulutukseni että kokemukseni perusteella pidän itseäni jonkinasteisena asiantuntijana. Tuskin kuitenkaan tällä tietämyksellä menisin kovin vakuuttavasti ottamaan kantaa esimerkiksi Sote-uudistukseen. 



 Kansanäänestys Sveitsissä

Poliittiset kysymykset ovat poliittisia kysymyksiä ja jääkööt ne poliitikkojen ratkaistavaksi, mutta jos poliitikot ovat hiemankin tämän maan etua ajavia, he vähintään kuuntelevat asiantuntijoiden ohjeita. Ministeriöihin ja kuntien lautakuntiin ei tulisi valita yhtään puolueisiin sitoutunutta jäsentä, sillä puoluepolitiikalla tuntuu olevan se ominaisuus, että se pystyy syrjäyttämään järkisyyt.

Lukijani ovat varmasti huomanneet, että vastustan korruptiota niin urheilussa kuin muussakin toiminnassa, koska olen joutunut voimattomana seuraamaan sitä. Vastustan myös tuulivoimaa ihan vain ammatillisesta syystä, sillä joka puolella maailmaa nuo syyt ovat saaneet ihmiset takajaloilleen myllyjen takia. Ydinvoimaa puolestani kannatan, sillä se on kuitenkin turvallisin ja saasteettomin energian muoto, sanokoot tunteet mitä tahansa.

Kokemusperäisesti kannatan myös pakolaisten auttamista ja monikulttuurisuutta.

Toki tiedän, että eniten pakolaisuudesta kärsivät juuri pakolaiset, eivätkä he odota meiltä kovin suuria uhrauksia. Kyllä minä häpeän rasistien puolesta, vaikka ymmärrän kyllä, että myötähäpeä on tarpeeton tunne. Melkein harmittaa, että en ole saanut elää elämääni nurkkapatrioottisen koskemattomana. Silloin eivät maailman huolet häiritsisi elämää ja voisin vapautuneesti huutaa "rajat kiinni." Rajojen sulkemisen jälkeen eivät nuo miljoona elintasopakolaista, joilla on Suomen kansalaisuus, koskaan pääsisi entiseen kotimaahansa, mutta estyisipä myös aivovienti ulkomaille.

Johtuneevatkohan minun asenteet paljolti siitä, että olen kokenut paljon enemmän kuin moni muu? Kaikki tässä blogissa esittämäni väitteet ovat joko ammatillisia tai kokemuksiin perustuvia. Toki minulla on myös mielipiteitä, mutta niitä en koskaan ole totuudeksi väittänyt. Kaikki tuulivoimaa ja energiataloutta koskevat kirjoitukseni nojaavat kansainvälisiin tutkimuksiin ja omaan ammattitaitoon.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Perussuomalaisten kohtalontanssi

Näin pikkusen jo sivusta olen seurannut perussuomalaisten surullista kohtalon tanssia. Perussuomalaisten ensimmäinen järkevä poliittinen valinta oli kansanedustaja Pirkko Mattilan valinta ministeriksi. Jotain tämän mittaluokan painavampaa tehtävää odotin Pirkolle jo aikaisemmin, sillä paitsi että kyseessä on ehdottoman pätevä ihminen, niin alkaa olla jo ainut nuhteeton ”persu”, joka ei ole leimautunut skandaaleissa eikä rasismissa.


 Pirkko Mattila
 
Alkaa olla viimeisiä, sanoin, siksi että ”persuilla” tuntuu olevan se inhottava tapa, että jos ei pärstä miellytä, niin erotetaan puolueesta. Jotenkin olen ollut huomaavinani, että pärstä ei miellytä koskaan silloin, kun joku vaatii asioiden selvittämistä ja niistä suoraan puhumista. 

Kuvahaun tulos haulle br  remes
 Aimo Remes

Kalajoellahan erotettiin paikallisjärjestö kokonaisuudessaan, eikä vieläkään ole saatu selville, mikä siihen mahtoi olla oikea syy. Virallista tietoa tai minkäänlaista päätöstä siitä ei koskaan saatu. Sen se ainakin aiheutti, että lähes kaikki silloin mukana olleet kalajokiset erosivat myös puolueesta. Jos tällainen täysin sääntöjen mukaan toimiva paikallisosasto erotetaan, niin eipä ole ihme, jos samaa laatua on tullut lisää.

Tavallisesti epäluotettavalta taholta sain kuulla, että eräs puolueen voimahahmoista olisi erotettu puolueesta. Kun sanoin, että tavallisesti epäluotettavalta taholta tuon kuulin, niin tarkistin silloin asian luotettavana pitämältäni taholta. Sain kuulla, että ainakin asiaa on suunniteltu, joskaan ei ehkä vielä ole erotettu.

Ei tarvitse olla kauhean yllättynyt, jos tuontapainen erottamispolitiikka johtaa kannatuksen laskuun, jota nyt on jouduttu todistamaan. Kalajoen järjestön lisäksi olen kuullut vahvistamattomia huhuja, että samantapaisia erottamisia lähes yhtä kevyillä perusteilla on tapahtunut muitakin. Henkilökohtaisista erottamisista en juuri muuta tiedä kuin että täältä Oulun piirin alueelta on ihan parhaita perussuomalaisia työnnetty toisiin puolueisiin Raahessa ja Kärsämäellä. Jos nyt sitten huhut Kokkolan tapauksista osoittautuvat todeksi, niin täytyy vain sanoa, että voi voi. Tällainen politiikka ei koskaan voi johtaa hyvään lopputulokseen, ja lähes varmana pidän sitä, että hyvin monet pienemmät puolueet ajavat seuraavissa vaaleissa ohi. Näin ei politiikassa kerta kaikkiaan voida toimia. Kyllä Suomessa pitää jossakin määrin sietää puolueen sisällä tapahtuvaa kritiikkiäkin. Myönnettävä on, että ihan yhtä kevein perustein ei muissa poliittisissa puolueissa noin rankkoihin toimenpiteisiin mennä.

Valistunut arvaukseni on, että seuraavassa eduskunnassa on alle 10 perussuomalaista.

Olen henkilökohtaisesti pitänyt yhtenä syynä perussuomalaisten kannatuksen laskuun puolueen selkeän rasistisuuteen suuntautumisen ja läheisen veljeilyn natsiaatetta ihannoivien järjestöjen kanssa. Kun puolueesta uloslentämisen kynnys on noin matala, niin ihmetellä täytyy, että esimerkiksi Olli Immonen on yhä edelleen puolueen jäsen. Samaa voidaan sanoa muutamasta muustakin.

Kyllä minua hieman harmittaa, että en voi enää löytää Suomen poliittiselta kartalta puoluetta, jota voisin pitää poliittisena kotinani. Perussuomalaiset olivat sitä niin kauan kuin puolue näytti puolustavan suomalaista yhteiskuntaa, oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa. Enää en voi kuitenkaan sen puolesta liputtaa, sillä puolue on ajautunut liiaksi fasistisille linjoille ja yksinkertaisesti inhimmillisyys sen politiikasta on unohtunut.

lauantai 27. elokuuta 2016

Jyväskylän uusi historia


Jokseenkin selvää on, että Jyväskylän historia on kirjoitettu jo paljon ennen kaupungin syntymää. Vierailin viikonvaihteessa Keski-Suomen museossa todetakseni vain tämän tosiasian, että kauan on siitä, kun väkivaltainen kansamme asettui asumaan tälle karulle niemelle ja alkoi rakentelemaan erilaisia asutuskeskuksia. Jyväskylä kaupunki on yksi niistä vanhimmista ja suomalaisen mittapuun mukaan kasvanut jo lähes suurkaupungiksi. Viisi tai kuusi Jyväskylää suurempaa kaupunkia Suomesta vielä löytyy, ja kolme niistä muodostaa röykkiön, jota kutsutaan pääkaupunkiseuduksi.

Oikeasti minun tarkoitukseni ei ole kirjoittaa kaupungin historiaa ihan uusiksi, enkä ehkä voisikaan sitä tehdä, sillä juuri minähän se olen se, joka aina olen tolkuttanut sitä, että ”totuus ei pala tulessakaan”. Miksi minä sitten ylipäätään rupesin kirjoittamaan tätä juttua?

Perimmäisenä syynä kai oli se, että oletettavaa on, että minusta taas pian tulee jyväskyläläinen, ja ihan tämän tapauksen kunniaksi rupesin kertoilemaan Jyväskylän urheiluhistoriasta. Jotakin ehkä tiesin, sillä olin elämäni parikymmentä ensimmäistä vuotta viettänyt tuossa kaupungissa ja osallistunut melko aktiivisesti sen urheiluelämään. Todella suuren yllätyksen koin, kun kerroin porukoille Taulumäen hyppyrimäestä, josta olin jo 11-vuotiaana laskenut. Kukaan ei suoranaisesti väittänyt, että puhun muunneltua totuutta, mutta sellaisen käsityksenhän siitä sai, kun jotkut joltisenkin oppineet ja sivistyneenä pitämäni ihmiset väittivät, että ei Taulumäellä ole mäkeä. Totta, ei olekaan enää, mutta oli vielä 60-luvulla ja 50-luvulla, jolloin kertomani ”uroteko” tapahtui.



 
Taulumäen hyppyrimäki purettiin joskus 1966, ja se korvattiin Laajavuoren mäellä, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Matti Nykäsen mäki.

Yritin myös internetistä etsiä tietoja aikanaan tunnetuista jyväskyläläisistä mäkimiehistä, joita olivat Aimo ja Pentti Paavola, Eino ja Matti Kaakkolahti sekä Harri Jussilainen. Arvatkaapa mitä? Melkein kaikista löytyi tietoja, mutta sen verran pesäpallokaupunki Jyväskylä oli ja on edelleenkin, että vain Eino Kaakkolahden kohdalla puhutaan jotain myös mäenlaskusta. Kaikkien kohdalla mainitaan kyllä, että oli pesäpalloilija. Eino Kaakkolahden kohdalla lienee vaikea ohittaa sitä tosiasiaa, että hän oli aivan Suomen ja ehkä koko maailmankin terävintä kärkeä. Hyvin lakoonisesti todetaan, että oli mm. 50-luvulla Salpausselän kisojen viides. Tiedättekö hyvät ystävät, mitä oikeasti 50-luvulla tarkoitti olla Salpausselän kisoissa viides? Se on saavutus, josta tämän hetken mäkihyppääjämme vain haaveilevat. Kyllä se tarkoitti maailman eliittiin kuulumista. Se vielä puuttuisi, että pitäisi kertoa teille, keitä olivat Matti Nykänen ja Samppa Lajunen. Eivät ainakaan kovin tunnettuja pesäpalloilijoita.

Museovierailun lisäksi kävin tutustumassa Alvar Aallon suunnittelemaan Säynätsalon kunnantaloon, ja saimme kuulla jälleen hyvin pontevan esitelmän tämän entisen kotikaupunkini ”suuren pojan” saavutuksista ja hänen suunnittelemistaan taloista.




Kieltämättä on totta, että hän on vienyt Suomen mainetta ulkomaille, mutta ei ihan kaikki ole niin suurta ja mahtavaa kun annetaan ymmärtää. Olen antanut kertoa itselleni, että suurin piirtein Taulumäen kirkkoa vastapäätä sijaitsee, tai on ainakin sijainnut, melko vaatimaton puutalo, jonka suunnittelijana mainitaan myöskin Alvar Aalto. Tuon totuudenmukaisuudesta en ole varma. Varmaa kuitenkin on, että Jyväskylän valtiontalo on Aallon käsialaa ja se on kyllä syntynyt ennen tuota mainittua kunnantaloa.

Totta on myös, että ihan ilman munauksiakaan ei mies ole selvinnyt. Tasakatot, joiden mallin Aalto toi Saksasta Suomeen, ovat osoittautuneet oikeiksi homepesiksi, eikä tainnut Finlandia-talokaan ihan ilman kommelluksia mennä. En siis minä ainakaan Aaltoa suurimmaksi jyväskyläläiseksi äänestäisi. Saattaisin jopa asettaa Minna Canthin ja pari muutakin hänen edelleen.