maanantai 1. elokuuta 2016

Nyrkkeilyn ruskaturnaus



 


Sain facebook-viestin rovaniemeläiseltä ex–nyrkkeilijä Ari Sirviöltä, jossa hän pyysi kertomaan kansainvälisen nyrkkeilyn Ruskaturnauksen syntymästä ja syntyajoista. No oikealta mieheltä kysyi, sillä taitaa olla niin, että olen elossa olevista ainut, joka asian perin juurin voisi tietää, jos vain muistaisin. Olin nimittäin noihin aikoihin Lapin Lukon nyrkkeilyjaoston puheenjohtaja ja se henkilö, jonka aloitteesta tuo turnaus syntyi. Ihan nimeä myöten tuo turnaus kehittyi aivoituksissani, mutta valitettavasti en ihan yksityiskohtia jaksa muistaa. Tässä on ihan tyypillinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun asioita ei alun alkaen merkitä muistiin. Olin silloin myös Lapin Kansan urheiluavustaja, joten epäilenpä vain, että Lapin Kansan arkistoista löytyisi jotain tietoa tutkijallekin. Tuskin noita kolmen vuosikymmenen takaisia Lukko-lehtiä enää löydetään arkistoista.

  
Ruskaturnaus viettää nyt virallisesti 30-vuotisjuhlia, mutta minun muistini kertoo kyllä aikaisemmista ajoista. Ihan hyvin voi olla, että olen väärässä, mutta jos oikein muistan, olin jo ennen vuotta 1986 muuttanut Ouluun, joten jo näinkin ajatellen Ruskaturnaus on syntynyt aikaisemmin. Veikkaankin, että Rovaniemen Reippaan voimahahmo Osmo Pähti on saanut vieritettyä Ruskaturnauksen aloittamispäiväksi sen päivän, jolloin Reipas tuli järjestelyihin mukaan. Siitä minulla ei ole mitään käsitystä, sillä ruskaturnaus syntyi pelkästään ja yksinomaan Lapin Lukon toimesta. Siihen aikaan TUL:n ja SNL:n välit olivat melko tulehtuneet, enkä edes muista, oliko Reipaan nyrkkeilijöitä tuolloin turnauksessa mukana ja jos oli, niin ketä. Lapin Lukon nyrkkeilijöistä muistan ainakin Ari Sirviön, Jukka Heikkisen ja Jukka Rouvisen. Myös Jyrki Vierelä saattoi olla mukana, kuten ehkä moni muukin. Ensimmäisen turnauksen osanottajajoukko ei ollut kovin kansainvälinen, mutta jos oikein muistan, niin ainakin tanskalaisia ja ruotsalaisia oli mukana.

Tästä se sitten alkoi. Turnauksen syntysanat lausuttiin Tampereella, jossa olimme jo edesmenneiden Rötkösen veljesten Matin ja Pekan kanssa seuraamassa nyrkkeilyn Tammerturnausta, josta tein myös lehtijutun. Ihmeteltiin silloin sitä, että pohjoisessa ei ole mitään merkittävää turnausta, vaan aina on matkustettava etelään. Kahvipöydän ääressä lausuin silloin nuo ”historialliset” sanat, jotka muistuttivat hyvin paljon näitä myöhemmin lausumiani tsasounan perustamissanoja. Näin ne kuuluivat: ”Jonkun nyrkkeilyseuranhan on tehtävä aloite tällaisen pohjoisen turnauksen perustamisesta, ei sitä VN tai TVS tule meille perustamaan.” Seuraavassa nyrkkeilyjaoston kokouksessa päätös sitten kopautettiin pöytään, ja nimeksi tuli ehdottamani Ruskaturnaus. Kaikki muut nyt Ruskaturnauksen nimellä kulkevat turnaukset ovat ainakin nimeltään kopioita tuosta nyrkkeilyturnauksesta.

Kuten jo kerroin, on luultavaa, että poliittisesta tai jostakin muusta syystä ensimmäiset ruskaturnausvuodet on haluttu pyyhkäistä pois historiasta, mutta kyllä ne tapahtumana ovat kuitenkin olemassa. Jos oikeasti haluatte olla puolueettomia ja saada tuon historian selville, niin penkokaapa Lapin Kansan arkistoja ja noiden mainitsemieni poikien kilpailukirjoja. Ainakin päivämäärät täsmentyvät.

Rötkösen Matti ja Pekka eivät ole enää käytössä, mutta luulenpa Kenttälän Timonkin jotain muistavan. Historia on historiaa ja tapahtumat tapahtumia. Totta kuitenkin on, että Narvan taistelukin käytiin vaikka en ollutkaan mukana.

Rovaniemen Reippaan mukaantuloa turnauksen järjestelyyn pidän terveenä piirteenä, mutta ei se miksikään muuta sitä tosiasiaa, että Lapin Lukko yksin järjesti ensimmäiset Ruskaturnaukset. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti