Perussuomalaisten kohtalontanssi

Näin pikkusen jo sivusta olen seurannut perussuomalaisten surullista kohtalon tanssia. Perussuomalaisten ensimmäinen järkevä poliittinen valinta oli kansanedustaja Pirkko Mattilan valinta ministeriksi. Jotain tämän mittaluokan painavampaa tehtävää odotin Pirkolle jo aikaisemmin, sillä paitsi että kyseessä on ehdottoman pätevä ihminen, niin alkaa olla jo ainut nuhteeton ”persu”, joka ei ole leimautunut skandaaleissa eikä rasismissa.

 Pirkko Mattila

 

Alkaa olla viimeisiä, sanoin, siksi että ”persuilla” tuntuu olevan se inhottava tapa, että jos ei pärstä miellytä, niin erotetaan puolueesta. Jotenkin olen ollut huomaavinani, että pärstä ei miellytä koskaan silloin, kun joku vaatii asioiden selvittämistä ja niistä suoraan puhumista. 

 Aimo Remes

Kalajoellahan erotettiin paikallisjärjestö kokonaisuudessaan, eikä vieläkään ole saatu selville, mikä siihen mahtoi olla oikea syy. Virallista tietoa tai minkäänlaista päätöstä siitä ei koskaan saatu. Sen se ainakin aiheutti, että lähes kaikki silloin mukana olleet kalajokiset erosivat myös puolueesta. Jos tällainen täysin sääntöjen mukaan toimiva paikallisosasto erotetaan, niin eipä ole ihme, jos samaa laatua on tullut lisää.

Tavallisesti epäluotettavalta taholta sain kuulla, että eräs puolueen voimahahmoista olisi erotettu puolueesta. Kun sanoin, että tavallisesti epäluotettavalta taholta tuon kuulin, niin tarkistin silloin asian luotettavana pitämältäni taholta. Sain kuulla, että ainakin asiaa on suunniteltu, joskaan ei ehkä vielä ole erotettu.

Ei tarvitse olla kauhean yllättynyt, jos tuontapainen erottamispolitiikka johtaa kannatuksen laskuun, jota nyt on jouduttu todistamaan. Kalajoen järjestön lisäksi olen kuullut vahvistamattomia huhuja, että samantapaisia erottamisia lähes yhtä kevyillä perusteilla on tapahtunut muitakin. Henkilökohtaisista erottamisista en juuri muuta tiedä kuin että täältä Oulun piirin alueelta on ihan parhaita perussuomalaisia työnnetty toisiin puolueisiin Raahessa ja Kärsämäellä. Jos nyt sitten huhut Kokkolan tapauksista osoittautuvat todeksi, niin täytyy vain sanoa, että voi voi. Tällainen politiikka ei koskaan voi johtaa hyvään lopputulokseen, ja lähes varmana pidän sitä, että hyvin monet pienemmät puolueet ajavat seuraavissa vaaleissa ohi. Näin ei politiikassa kerta kaikkiaan voida toimia. Kyllä Suomessa pitää jossakin määrin sietää puolueen sisällä tapahtuvaa kritiikkiäkin. Myönnettävä on, että ihan yhtä kevein perustein ei muissa poliittisissa puolueissa noin rankkoihin toimenpiteisiin mennä.

Valistunut arvaukseni on, että seuraavassa eduskunnassa on alle 10 perussuomalaista.

Olen henkilökohtaisesti pitänyt yhtenä syynä perussuomalaisten kannatuksen laskuun puolueen selkeän rasistisuuteen suuntautumisen ja läheisen veljeilyn natsiaatetta ihannoivien järjestöjen kanssa. Kun puolueesta uloslentämisen kynnys on noin matala, niin ihmetellä täytyy, että esimerkiksi Olli Immonen on yhä edelleen puolueen jäsen. Samaa voidaan sanoa muutamasta muustakin.

Kyllä minua hieman harmittaa, että en voi enää löytää Suomen poliittiselta kartalta puoluetta, jota voisin pitää poliittisena kotinani. Perussuomalaiset olivat sitä niin kauan kuin puolue näytti puolustavan suomalaista yhteiskuntaa, oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa. Enää en voi kuitenkaan sen puolesta liputtaa, sillä puolue on ajautunut liiaksi fasistisille linjoille ja yksinkertaisesti inhimmillisyys sen politiikasta on unohtunut.