tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vähäväkiset vaikuttajat


Se oli kansanedustaja Kauko Tuupainen, joka sen sanoiksi puki, että eduskunta on melko työllistävä, mutta tosiasiassa turhanpäiväinen elin. En minä muista ihan tarkkaa sanontaa, mutta eiköhän sisältö ollut juuri tuollainen. Niin näyttää olevan, että vasta eduskunnasta pois jäädessään edustajat uskaltavat julkituoda todelliset mielipiteensä asioista, jotka ovat herkkiä puolueen ja eduskunnan arvovallan suhteen.

Minä olen aina puhunut siitä, että luopuessaan itsenäisyydestä Suomi olisi voinut luopua myös eduskunnasta, tai ainakin sitä voitaisiin pienentää. Koskaan siihen ei kukaan ole ottanut kantaa, ja kansanedustajat ovat vedonneet siihen, kuinka paljon heillä on työtä. Totuushan on, että työt vähenisivät, jos riidat vähenisivät ja päätöksiä voitaisiin tehdä nopeammin. Vanha totuus on, että mitä useampi kokki, sen huonompi soppa. Kyllä se vaan niin on, että päätösten laatu huononee sitä mukaa, mitä enemmän on päätöksen tekijöitä. Yleensä kaikkia tyydyttävä päätös on se, että päätetään palata asiaan.

Niin, siitä Tuupaisesta piti sanoman. Oltiin samassa tilaisuudessa ja Tuupainen loihe lausumaan, että sata kansanedustajaa riittäisi ihan hyvin. Vaikka tämä on siis melko yleinen mielipide, ei monikaan kansanedustaja ole tähän yhtynyt, koska kyse on hänen mahdollisesta tulevasta työpaikastaan. Oma etu siis ohittaa kirkkaasti yhteiskunnan edun. Vasta paikastaan vapaaehtoisesti luopuva mies uskaltaa sanoa tämän ääneen. Se on siis todella totta, eikä mitään minun itseni luomaa mielikuvaa.

Tuupainen oli myös se kansanedustaja, joka ääneen sanoi, että ei eduskunnalla ja kansanedustajilla ole paljonkaan vaikutusvaltaa. Kansanedustajat pakotetaan ryhmäkuriin, joka tarkoittaa näin enemmistöhallituksen aikoina sitä, että ainut päättävä elin on hallitus, ja kuten ihan viime hetken töppöily osoitti, niin vain äänestämällä omaa ehdotustaan vastaan hallitus pystyy kaatamaan typeränkin aloitteen. Kansanedustajien antamilla vaalilupauksilla ei ole mitään virkaa, koska puolue ei vielä ennen vaaleja ole päättänyt, mitä mieltä sinä olet. Vaikka laki kieltää kansanedustajiin kohdistuvat uhkaukset ja painostuksen, on puoluekuri tosi yleistä, ja vain harvoin löytyy ihmisiä, joiden selkäranka kestää äänestää oman ”vakaumuksensa ja parhaan näkemyksensä” mukaan.

Olen siis sata kertaa sanonut, että niin kauan kuin meillä on enemmistöhallitus ja puoluekuri, meidän eduskunnalla ei ole muuta kuin muodollinen virka. Edes poliitikot eivät ymmärrä, että direktiivi on ehdotus eikä mikään noudatettava normi. Vähintä mitä eduskunta voisi tehdä, olisi noiden direktiivien arviointi ja Suomen edun vaaliminen.

Olen toki ennustanut Suomen joutumista sotaan, ja sodan lopputuloksesta sitten riippuu, mikä direktiivi otetaan käyttöön vai hylätäänkö koko EU. Toivottavasti ennustuksessani olen ihan väärässä, mutta kyllä naapurissa on nyt niin arvaamaton isäntä, että ei hyvältä näytä.

Vai olisiko tämä sittenkin oikein maalle, joka ei osaa hoitaa edes omia asioitaan ja jonka poliittinen järjestelmä on melko syvältä sieltä, mihin ei päivä paista?

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ollaan köyhiä ja onnellisia


Vai oisko siinä sittenkin tullut joku virhe Raamatun tulkinnoissa, kun tuntuu, että hallituksemme on päättänyt, että ihmisen ei ole hyvä elää yltäkylläisyydessä, vaan on annettava toinen ihokkaista niille, joilla ei ole yhtään. Olenkohan minä niitä parempiosaisia, kun tuntuu että kyllä minulta pari aluspaitaa joutaa jollekin minua köyhemmälle, jolleivät ole liian suuria.

  
Hallituksemme on kuitenkin päättänyt, että kun ei ole kansallisia ihokkaita, annetaan ulkomaalaisille kaikki se mitä meillä on. Ihan näin summittaisesti laskien meillä on aika runsaat malmivarat, sekä joukossa hieman jalokiviä ja uraania. Ei ole kristillistä hyödyntää näitä itse, vaan maan noin 52 kaivoksesta on annettu 51 vierasmaalaisille, jotka saavat viedä luonnonvarojamme ihan ilman minkäänlaista korvausta ulkomaille. No, kun esi-isämme tulivat ”mamuiksi” tänne, eivät he tienneet näistä rikkauksista mitään, joten eiväthän maan antimet oikeastaan kuulu millekään yksittäiselle kansalle. Suomen valtio toki saa osallistua hankkeisiin kunnostamalla alueet ja rakentamalla tiet ja muut liikenneyhteydet. Maksaahan se vähän, mutta onhan se niin kristillistä. Edes kaivosveroa ja tulleja ei voida periä, sillä siinähän ikään kuin suosittaisi publikaanien ammattiryhmää.

Toinen luonnonvara, jota meillä on ihan kohtuullisesti, on puu. Kunhan vain keksittäisiin, mihin muuhun sitä voitaisiin käyttää kuin alas ajettuun paperiteollisuuteen. No, hallitus ei ihan siihen paperiteollisuuden alasajoon ole pääsyyllinen, sillä onhan meillä hyvälihainen Jouko Ahonen, joka tepsutteli tehtaiden käytävillä niin kauan kuin ne tehtaat olivat olemassa. Ei uskonut herra edes suurfirmojen johtajia, jotka kertoivat mitä tuleman pitää, jos tyyli ei muutu. Ei muuttunut, joten tehtaat sulkivat ovensa, ja taas sai yksi ihmisryhmä siirtyä lepäämään hyvin ansaitun työrupeaman jälkeen. Olivat siis hyvin ansainneet.

Toki meidän paperiteollisuutemme yksi haara menestyi. Tervakoskella tehdään nimittäin setelipaperia, johon Suomen pankin setelipaino painaa sitten graafikkojemme suunnittelemia kuvia. Suomalainen setelikanta on hyvin kysyttyä maailmalla, ja hyvä hallituksemme onkin päättänyt lahjoittaa miljardien arvosta näitä tuotteita ulkomaalaisille. Pääsääntöisesti lahjoitukset on suunnattu Kreikkaan, jossa menekki tuntuu olevan loppumaton. Suomalaisen paperiteollisuuden yksi haara tuntuukin olevan turvattu. Kysynnän hiipumisesta Kreikassa ei ole olemassa mitään merkkejä.

Toivottavasti meillä ei kuitenkaan heitetä ketään leijonien eteen, sillä kyllähän Jutta Urpilaisen neuvottelemat vakuudetkin toimivat. Jos ei muuta niin ainakin ohjeena pankeille, joiden pitäisi oppia, että kyllä muutaman prosentin takaus on parempi kuin ei takausta lainkaan. Eivätköhän pankkiirit opi antamaan lainaa ihan vaan heti, kun muodon vuoksi edes annetaan vakuuksia.

Kreikan vakuudet vaikuttavat kyllä ihan aidoilta, ja niistä voidaankin riidellä ihan loputtomiin, kunhan ymmärrämme, että jos Kreikan valtio ja sen pankkijärjestelmä ajautuu vararikkoon, eivät pankit mistään vakuuksista pysty vastaamaan. Ovatpahan kuitenkin luvanneet, ja ovathan vakuutena olevat rahat ikään kuin omalla tilillä. Minkäs sille voi, että tilanteet muuttuvat. Pysyvää näyttääkin olevan vain Kreikan maksukyvyttömyys.

SDP on aina hehkuttanut solidaarisuutta. Suomen hallitus on löytänyt yhteisen solidaarisen sävelen. Ollaan köyhiä köyhien joukossa ja kävellään samassa rintamassa Kreikan kanssa.

”Mennyt mikä mennyt”, sanoi entinenkin konna kun syyteoikeus vanheni. Eletään nyt onnellisesti köyhyydessä, sillä niin on mennyt myös osa omaisuudestamme. Aina tulee uusia talvia ja kovia pakkasia. Aina voimme muistella ”talvisodan henkeä”. Ei tarvitse edes maahanmuutosta riidellä, sillä ei tänne oikeastaan kukaan halua.

20% kansalaisistamme on jo nyt ulkomailla. Eläköön vapaa liikkuvuus ja maastamuuttovero.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vihamieliset valtiot


Ei uskota sen enempää Raamattua, Koraania kuin muitakaan pyhiä kirjoja, sillä maailma on täynnä vihamielisiä valtioita, siitäkin huolimatta, että nuo pyhät kirjat kehottavat rauhaan ja rakkauteen.

Vaikka olenkin melko muistamaton siitä ajasta, kun Suomi joutui vainojen kohteeksi, ovat kertomukset Neuvostoliiton suomalaisvainoista syöpyneet syvälle sisimpääni. Isäni veli Eero joutui Leningradissa teloitetuksi ihan vaan varmuuden vuoksi, koska oli suomalainen ja kansallisuudellaan muodosti suuren uhkan mahtavalle Neuvostoliitolle. Eero kuoli jo ennen minun syntymääni, joten en tarkoin tiedä, mikä setäni oli ammatiltaan, mutta olen kerran tavannut hänen tyttärensä, joka kertoi joitakin muistoja isästään. Oli kuulemma harras kristitty ja jossakin kirjapainossa töissä. Ei siis ihan niitä pahimpia terroristeja eikä edes mielenosoittajia.


Ihan näin pitkälle ei Suomessa ole menty eikä toivottavasti koskaan mennäkään, vaikka käytävä maahanmuuttokeskustelu kovasti siihen viittaakin. Ainakaan kaikkien maiden mielestä ei Suomeakaan kovin ystävällismielisenä valtiona voida pitää, vaikka luultavaa on, että me emme sotaa suunnittelekaan. Ulkomaisten tiedustelutoimistojen aktiivisuus Suomessa on kuitenkin palannut kylmän sodan tasolle, joten minään lintukotona me emme voi kuvitella maatamme pidettävän.

Totta on, että Suomella on kohtalaisen hyvät välit lähes kaikkien maailman valtioiden kanssa. Osa pitää meitä sen verran merkityksettöminä, ettei kannata , ja osa on oikeasti siinä uskossa, että Suomi ja suomalaiset ovat kaikin puolin mukavaa väkeä. Suomalaiset ovat kuitenkin suhteellisen rasistinen kansa, joka metelöi muutamasta ulkomaalaisesta, joita muihin maihin verraten ei ole kuin kourallinen. Ongelma tuntuu kuitenkin olevan maailmanlaajuinen.

Ainut selkeästi Suomea kohtaan vihamielinen maa on Venäjä. Venäjän kansa on kyllä ihan kohtuullisen mukavaa, mutta kansalainen Putin vaikuttaa hieman sotahullulta hölmöltä. Siis minun mielestä vaikuttaa, joten pidetään tätä vain minun mielipiteenäni. Toivottavasti en nyt tullut ampuneeksi Mainilan laukauksia. Tosiasia on, että Venäjän lähetystövirkailijoista Ruotsissa on noin kolmannes sotilastiedustelun korkeita upseereita… siis vakoojia. Suomi ei samoja tietoja ole Helsingin lähetystöstä pystynyt onkimaan, mutta otaksuttavaa on, että vähintään saman verran on näitä hiippalakkeja myös Suomessa.

Hyvin on varmasti vielä koko maailman muistissa aika, kun Neuvostoliitto lähetti sotajoukkonsa Afganistaniin verukkeella, että Afganistan oli pyytänyt apua. Koko neuvostoarmeija etsi usean vuoden tuosta maasta sitä ihmistä, joka oli apua pyytänyt, mutta joutui lopulta palaamaan häntä koipien välissä, kun ei avunpyytäjää löytynyt.

Samat metkut tuntuvat olevan myös Putinilla mielessä nyt Ukrainassa. Hyvinvointia ja humanitaarista apua vie maahan rekkalasteittain, mutta jostakin ihmeellisestä syystä kansa voi aina vaan huonommin ja huonommin.

Muista maista minä en oikein tarkoin tiedä, mutta kyllä minä nyt ihan rohkeasti väitän, että Venäjä on maailman ainut maa, joka selkeästi on kaikkien maiden silmin katsottuna ns. vihamielinen valtio. Se, että puheväleissä ollaan, on vain hieman lieventävä asianhaara. Ehkä se suojaa Suomea, ehkä ei. Mitään uskottavaa puolustusta meillä ei tuota kohmoa vastaan ole.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Tiedä ketä äänestät


Ainakin minä olen yrittänyt kirjoitella tulevista vaaleista viime aikoina melko puolueettomasti. Jos nyt ei oteta lukuun sitä, että olen varoitellut haaskaamasta ääniänne noille ”sirpalepuolueille”, joista kuitenkaan kukaan ei pääse eduskuntaan, sanoisinko onneksi, niin en ole asettanut näitä oikeasti poliittisia puolueita minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen. Edes itse en ole täysin varma siitä puolueesta, jota ääneni hyödyttää.

 
 Kyse on siis nimenomaan puolueesta, joka olisi kaikkien äänestäjien syytä sisäistää. Meidän vaalijärjestelmämme on sellainen, että ensisijaisesti me äänestämme puoluetta ja vasta toissijaisesti sitä ihmistä, ketä oikeasti luulemme äänestävämme. Ei siis ole aivan samantekevää, ketä äänestämme, mutta meidän tulee tiedostaa tämä poliitikkojen asettama tärkeysjärjestys. Jotta tahtosi edes jotenkin toteutuisi, sinun siis pitää tuntea tuon kyseisen puolueen ideologia. Jos todella hyväksyt sen, voit puhtaalla omallatunnolla astella vaalihuoneistoon.

On kaksi asiaa, jotka saavat minut harkitsemaan vaaleihin osallistumista. Totta kai haluan, että äänelläni olisi kohtalainen painoarvo, mutta voinko todella suunnata ääneni sinne, missä se tukisi minun poliittisia ajatuksiani. Joku on joskus sopinut, että suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri. Eiköhän viimeaikainen sekoilu ole jo todistanut, että aina ei puoluejohtaja ole kykenevä pääministeriksi! Olisiko sittenkin vanha käytäntö, jossa presidentti täysin valtuuksin nimittää hallitustunnustelijan, sittenkin parempi. Tämä momentti on siis otettava huomioon, jos on vaarana, että se puolue, jota aiot äänestää, nousisi suurimmaksi puolueeksi.

Toinen on puolueen arvojen kahtia jakautuminen. Esimerkiksi ”persuilla” osa ehdokkaista on selkeästi rasisteja ja osa taas maahanmuuttomyönteisiä. Jos valitsen ehdokkaan tuosta puolueesta, mikä takaa, ettei ääneni mene juuri sen väärän leirin hyväksi?

Tuossa tuli nuo kaksi vaikeinta momenttia. Kyllä minä voin reilusti tunnustaa, että minun puntarointini käy noiden neljän suurimman puolueen välillä. Tai oikeastaan viiden suurimman, jos nukkuvien puoluekin lasketaan puolueeksi. Jopa eduskunnassa nyt olevia pikkupuolueita pidän ”turhakkeina”. Olenkin ehdottomasti äänikynnyksen kannattaja, sillä pääsääntöisesti nuo puolueet sotkevat vain hallituksen ja eduskunnan toimintaa. Senhän osoittivat esimerkiksi vihreät ja vasemmistoliitto hyppäämällä pois junasta, joka ei tosi liikkunut edes silloin.

Poliitikkoja syytetään usein vaalilupausten rikkomisesta. Oikeastaan he antavat lupauksia täysin vilpittömällä mielellä, mutta puolue pakottaa heidät rikkomaan lupauksensa, jos se on puolueen edun tai päätösten vastainen. Ennen vaaleja annetuilla lupauksilla ei siis todellisuudessa ole mitään arvoa.

Puoluekurin tarkoitus onkin pitää puolueen rivit yhtenäisinä siis aivan niin kuin vaalijärjestelmä on tarkoittanut. Ensin puolue ja sitten vasta ihminen.
Enemmistöhallituksen muodostamisen pääasiallinen tarkoitus onkin pitää hallitus pystyssä. Tosiasiassa se tarkoittaa sitä, että muut hallituspuolueet seuraavat päähallituspuolueen tahtoa, ettei hallitus saisi kovin riitelevän hallituksen mainetta.

Entä mitä tapahtuisi, jos hallituksen pystyssä pysymisen keinoina ei olisikaan enemmistö ja puoluekuri?Minä uskon, ettei eduskunnan tahtona ole hallituksen kaatuminen. Entä jos hallitus koettaisikin pysyä pystyssä hyvien päätösten ja yhteistyön avulla?

Miettikääpä tätä.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Itsetutkiskelua


Kyllä itsensä tutkiminen silloin tällöin paikallaan on, vaikka nyt en ihan pelkkää peiliin katsomista tarkoitakaan juuri tällä hetkellä. Kyllähän se hieman sitä hipaisee, kun selaan näitä vanhoja blogejani ja mietin mitä milloinkin olen kirjoittanut. Yksi kultainen sääntö näyttää säilyneen läpi Kallan Kuvernöörin elämän: ”Älä milloinkaan valehtele.”  Yhtään valhetta en teksteistäni löytänyt, vaikka täytyy myöntää, että joskus olen näköjään hieman tunteitani purkanutkin. Siitäkään huolimatta en tuohon iljettävyyteen ole sortunut. Jos kyse on minun mielipiteestäni, olen tavalla tai toisella kertonut, että tämä on minun mielipiteeni. Jos taas kyse on ollut selvästä faktasta, olen kyllä ollut valmis todistamaan väitteeni ja olen tietenkin edelleen.

En nyt ole aivan varma, ilahtuisinko, jos joku väittäisi jotain väitettäni valheeksi, sillä ovathan ne kai jo pikkuisen vanhoja juttuja. Sen verran ryhtymisrajoitteinen olen, että en vanhoja asiakirjoja viitsisi penkoa, mutta niin kai se olisi tehtävä, jos pakko olisi. Ja pakko se olisi silloin jos joku väittäisi jonkun kirjoitukseni sisältävän jonkin valheen. Eihän siinä mitään sitten, sen kun kerrotte mikä ei ole totta, niin paiskaan eteen dokumentit, sillä vaikka tälläkin paikkakunnalla on ollut ja on ehkä vieläkin bloggareita, joille totuus on jokseenkin vieras asia, niin ihankaan varmasti minä en kuulu heihin. Kyllä tämä totuudellinen maailmakin niin ihmeellinen on, että saa sitä ihmetellä huonommallakin mielikuvituksella varustettu.

 
Vuonna 2012 kirjoitin kunnissa rehottavasta korruptiosta, mutta en edes omia mieliteitäni, vaan arvostetun tutkimuslaitoksen suorittamasta tutkimuksesta ja sen toteamista asioista. Olivat tulleet siihen tulokseen, että kyllä kunnissa on korruptiota, mutta se on melko hyvin kätketty. Kun en ole kunnan päättäjä, en voi siihen sen enempää ottaa kantaa, mutta kunnan asukkaana minulla on oikeus olla kiinnostunut asiasta.

Kunnallislaissa määrätään jokseenkin selkeästi ne tehtävät, jotka kuuluvat kunnan hallitukselle, kunnan valtuustolle tai kunnallisille lautakunnille. Myös kunnan viranhaltijoilla on tietyt säännöt ja valtuudet. Yksittäisellä valtuutetulla tuskin on oikeutta häiritä virkamiesten töitä tai esiintyä kunnan puolesta. Sen enempää ei viranhaltijallakaan ole oikeutta panetella yksityistä ihmistä, varsinkaan, jos ei todellakaan edes tiedä mistä on kysymys.

Eli tuossa nyt tietenkään ole korruptiosta kysymys, mutta painostus, panettelu ja muu häiriköinti on jotain sukua sille.

Maaliskuussa 2013 kirjoittelin aika kuumaankin sävyyn erilaisista rötöstelystä ja rötösherroista, mutta ne nimet, joita silloin mainitsin ovat sen verran järeää kalustoa valtakunnan politiikassakin, että tuskin haluavat, että näyttöjä kaivetaan esiin. Jos haluavat, niin pakkohan se sitten on.

Etupäässä olen kuitenkin asioista kirjoittanut, en niinkään ihmisistä, enkä ole oikeustaistelijaksikaan tahtonut leimautua edes itseäni puolustelemalla. Kyllä minä oikeasti siihen uskon, että ”totuus ei pala tulessakaan”, enkä itse muista mihinkään rikokseksi luokiteltavaan tekoon syyllistyneeni, vaikka joku blogissaan on niinkin väittänyt. Syyttömyyttäni en pysty todistamaan, kun en oikeasti edes tiedä, mistä syytös kumpuaa.

Näin se vaan menee, että jokaisen on tultava toimeen oman moraalinsa kanssa. En ole synnitön minäkään, mutta hyvä tuuri kävi arpajaisissa, kun Jumala arpoi, kenestä paikkakunnan bloggareista enkeli tehdään. Heti alkoivat siivet kasvamaan selkään. Piispa varoitti kyllä, että älä nyt hirveästi riemuitse ennen kun lentämään pääset, sillä vertailuryhmä oli todella heikkotasoinen.