Ei valtaa eikä loistoa

Noin lauletaan joulun aikoihin, ja luultavasti se tulee vilpittömästi useimpien ihmisten sydämestä. Kuten luultavasti useimmat lukijani jo tietävät, olen minäkin ehdolla tulevissa maakuntavaaleissa.

Tuo valtakysymys heräsi mielessäni, kun eräs hyvä ystäväni esitti minulle facebookissa kysymyksen siitä, haluanko valtaa vai vilpittömästi vain vaikuttaa asioihin.

Politiikassahan on aina kysymys vaikutusvallasta, ja toki monet poliitikot haluavat myös henkilökohtaista valtaa. Tämä ei kuitenkaan tulisi olla politiikan tarkoitus, vaikka moni tuntuu sen käsittävän niin. Demokratian lähtökohta on, että poliittiset puolueet pyrkivät keskenään kansalaisten kannalta parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun kansakuntaa koskevissa asioissa.

Tosiasia lienee, että silloin, kun joku poliitikko hakee henkilökohtaista valtaa, hän hakeutuu puolueeseen, jossa on parhaat mahdollisuudet henkilökohtaiseen menestykseen.  Jos siis haluaisin henkilökohtaista valtaa, niin tuskinpa olisin sininen. Sininen olen kuitenkin siksi, että tämän puolueen ideologia vastaa parhaiten omaa ajatusmaailmaani. Tuskinpa henkilökohtaisessa elämässänikään muuttaisin ajatuksiani siksi, että joku minua isompi mies ajattelee eritavalla. Onni on, että meitä sinisiä kuitenkin on ainakin puolueen verran.  Toistaiseksi meillä ei ole valtaa eikä loistoa, mutta aate tämän valtakunnan parhaaksi elää, ja uskon että vielä tulee aika, jolloin kansan enemmistökin tajuaa sen.  Milloin se aika sitten tulee, riippuu sinun päätöksestäsi.

Selvää on, että kaiken vastustaminen ei ole oikea tapa hoitaa asioita, vaikka se onkin loistava tapa kerätä ääniä.  Hyvin harva huomaa, että eiväthän nämä oikeasti ole minun puolellani, vaan ne vastustavat lähes kaikkea. Aina joukkoon sopii asioita, joita myös minä vastustan, varsinkin jos ne on onnistuttu myymään minulle haitallisena asiana.  Toinen hyvä tapa on heittäytyminen isänmaalliseksi.  Olen ollut sinisissä mukana puolueen perustamisesta lähtien enkä ole koskaan huomannut puolueen ratsastavan tällä teemalla. Karjalan ”pakolaisena” olen myös aika isämaallinen. Kai siksikin olen sininen, sillä jotenkin sen saattoi aistia sekä puolueen ohjelmasta että tovereista. Myöhemmin on tutkimuksissa todettu, että isänmaallisimmat puolueet ovat ”kepu” ja siniset.  Isänmaallisuutta ei siis ole ”kansallissosialismi” eikä maahanmuuton nimeäminen haitalliseksi.  Isänmaallisuutta on yhteisen edun ajaminen ja toistenkin huomioiminen. Toisten huomioimisella tarkoitan tietysti lojaalisuutta niitä maita kohtaan, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet meitä huonompaan asemaan.

”Kaikki mulle” ei vain ole se oikea tapa ajatella.

              

Tätä kirjoittaessa on vielä noin kuukausi vaaleihin. En toki oleta, että äänestäisitte juuri minua. Kaikille se ei ehkä ole mahdollistakaan, mutta jos se onnistuu, niin olen toki kiitollinen. Äänestittepä ketä tahansa, niin hyvä kuitenkin, että äänestätte, näinhän demokratia toimii. Ottakaa nyt kuitenkin selvää, onko mies tai nainen pelkkä napinpainaja vai oikeasti asioista kiinnostunut ihminen.

 

 

<

Vaalihuumaa

Olen jo kerran päättänyt luopua kaikesta poliittisesta toiminnasta, ihan vain entisen puolueeni epämääräisyyden ja rasistisuuden vuoksi.  Miten olikaan hyväksi luulemalleni puolueelle saattanut käydä niin!  Peruin tuon päätökseni, kun ilmeni, että muitakin puoluetovereitani kismitti sama asia, ja he perustivat uuden puolueen, joka sai ”risriäisissä” nimekseen Sininen tulevaisuus.  Minäkin liityin tuohon puolueeseen ihan vain tukeakseni aatetta, jonka näin ulottuvan pitkälle 60-luvulle, jolloin Veikko Vennamo ärhenteli ”rötösherroille”.

Entisen puolueen rappeutumisen merkkejä alkoi ilmetä jo ennen Jyväskylän puoluekokousta, jota monet pitävät ratkaisevana pisteenä ”persujen” hajoamiselle. No ihan näinhän se ei ollut, sillä varsin summittaisia ”hyvien ihmisten” erottamisia tapahtui jo ennen tuota kokousta.  Toisinajattelijoita kohdeltiin kuin oppositiota Venäjällä.

Olen siis ollut kauan syrjässä päivän politiikasta, mutta nyt pyydettäessä lähdin mukaan sinisten aluevaaliehdokkaaksi, sillä minun mielestäni vain Siniset vastaavat niitä arvoja, joita minäkin arvostan.  Päätin tehdä oman osuuteni, sillä ehdottomasti olen sitä mieltä, ettei nykyisten valtapuolueiden politiikasta löydy kovinkaan paljon sellaista, joka maistuisi minulle. Oikeasti kaipaan Veikko Vennamoa, jota pidin suoraselkäisenä suomalaisena.  Timo Soini oli Vennamon oppipoika, mutta ilmeisesti hänkin jo väsynyt taistelemaan ”tuulimyllyjä” vastaan.

Vastustamisen vastustaminen on todella väsyttävää, mutta ääniä se näyttää tuovan. Minä en vastusta pääministeriä ehkä edes hallitusta, mutta joku ”soteuudistus” joutaisi kyllä romukoppaan.  Jos järjestelmässämme on jotain vikaa, se on kyllä korjattava, mutta ei sen takia tarvitse purkaa koko systeemiä.  Kokemus on osoittanut, että kokonaisvaltaisista uudistuksista tulee entistäkin huonompia.

Toki on myönnettävä, että yhteiskunnassamme on paljonkin korjaamista, mutta se korjaus ei tapahdu kaikkea vastustamalla, niin kuin joku puolue tuntuu luulevan. Ainahan joku vastustaa samaa asiaa tuo puoluekin, ja yleisöltä jää yleensä huomaamatta, että tuo puolue vastustaa lähes kaikkea, eikä minun mielipiteelläni ole paljonkaan arvoa.  Ääniä sillä systeemillä kyllä saadaan, mutta tuskinpa mitään parannuksia mihinkään.

Kun nyt kuitenkin olen demokratian kannattaja, niin toivon, että jaksamme mennä vaaliuurnille edelleen.  Minua ei toki tarvitse äänestää, vaikka lupaankin tehdä parhaani. Tutkikaa kuitenkin, osaako ehdokkaanne muutakin kun vain vastustaa.  Hyvä hiihtäjä ei ehkä sittenkään ole paras edustaja, ei ainakaan sen takia.