keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Blogit ja blogin kieli

Kyllähän me blogin pitäjät syyllistymme monenlaisiin synteihin, mutta aina ei ihan kaikkia asioita tule tarkastettua. Siksi olenkin yrittänyt pysyä muuten kohtuudessa ja ainakin aina koettanut pitää huolen siitä, että tiettyjä sääntöjä en koskaan riko. Niihin sääntöihin kuuluu totuudessa pysymisen velvollisuus ja kohtuullisen säädyllinen kielenkäyttö. Tähän kuuluu mm. se, että en milloinkaan ole käyttänyt nimityksiä, joita olen kuullut joskus käytettävän ihmisten sukupuolielimistä enkä myöskään nimitellyt ulosteita millään nimillä. Mielestäni tuollaiset nimittelyt eivät kuulu sivistykseen.
 
Olen joskus, jossakin blogissani, myös tullut maininneeksi, että yleensä ei ole sopivaa myöskään ihmisten mollaaminen minkäänlaisilla nimityksillä. Olen myös sanonut, että kynnys on hieman matalampi silloin, kun kyseessä on julkisuuden henkilö, sillä hän on tietoisesti asettunut arvostelulle alttiimpaan asemaan. Jos esimerkiksi joku arvostettu rasismin tutkija on todennut, että joku poliitikko on rasisti, niin kyllä minä pidätän itselläni oikeuden samaan, täysin luottaen siihen, että Jussi Hallaaho on rasisti, jos kerran Vesa Puuronen on niin todennut. Toki minäkin olen samaan tulokseen tullut, mutta tuskinpa olisin tohtinut niin väittää, jos minua arvostetumpi auktoriteetti ei olisi tätä todennut. Toki Jussi Halla-aho on myös julkisuuden henkilö, joten häneen ei ihan samaa hienovaraisuutta tarvitse soveltaa kuin ns. tavallisiin ihmisiin.

En muista olenko koskaan sanonut Jussia rasistiksi, mutta jos joitakin minun kirjoituksiani on niin tulkittu, niin oikein on tulkittu. Minun mielestäni Jussi Halla-aho ja Olli Immonen ovat rasisteja. Toki tohdin näin sanoa, sillä kyseessä on kaksi julkisuuden henkilöä. Toivoisin toki olevani väärässä, mutta enpä taida olla, ellei sitten ole todella ovela keino kerätä ääniä vaaleissa. Tottahan on, että me suomalaiset olemme keskimääräistä rasistisimpia, vaikka onnistumme sen hyvin kätkemään, esimerkiksi puhumalla maahanmuuttopolitiikan arvostelusta. Tosiasiassahan kyse on maahanmuuton vastustamisesta, jonka taustalla piilee ulkomaalaisviha, joka taas syntyy pelosta ja tietämättömyydestä.

Varmasti Jussi Halla-aho on alallaan aivan pätevä, mutta totta on myös se, ettei mahanmuuton ja rasismin tutkimus ole hänen alaansa. Toki uskon edelleen, että monissa kansainvälisissä projekteissa mukana ollut ja laajasti matkustellut vaimonikin on aika paljon enemmän perillä näistä asioista kun Jussi, jonka tietämys saattaa asettua suunnilleen samalle tasolle kuin minulla itsellänikin. Näkemys on kuitenkin hieman toinen.

Maahanmuutto Suomeen jatkuu ja hyvä niin. Tämä koko keskustelu on saanut hieman liian suuren mittasuhteen, sillä ihan aidosti uskon, että tässä maassa on todellisiakin ongelmia, joten omasta puolestani lopetan tämän tähän. Ihan henkilökohtaisena mielipiteenäni totean, että tervetuloa vain tänne ”te kaikki työtätekevät ja raskautetut” - me tarvitsemme teitä. Onneksi suurin osa Suomen kansasta on tästä asiasta kanssani samaa mieltä.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kehitys kehittyy


”Näin on aina tehty, tai näin ei ole koskaan tehty”. Ne ovat ne yleisimmät kehityksen vastustamiseen käytetyt lauseet, mutta onhan niitä paljon muitakin, jotka ovat ehkä tehokkaimmillaan sisäpiirissä ja joiden ontuvuuden tuntevat kyllä lauseiden esittäjät itsekin, mutta luottavat siihen, että ne sisäpiirilaiset, jotka asian ymmärtävät, tukevat heitä ja muut taas luottavat siihen, että kyllä kai ”noin kokenut” asian ymmärtää.

Minä en ole varma siitä ymmärtävätkö oikeasti, sillä monet politiikan vanhat käytännöt ovat sanalla sanoa typeriä ja yhteisen edus vastaisia. Olen minä niitä julkisesti arvostellut ja tulen jatkuvasti arvostelemaan niin kauan, kuin ne muutetaan tai minä kuolen. Toivon, että kuolemani jälkeen joku toinen ottaa tehtäväkseen politiikan tervehdyttämisen. No, ei se minulla nyt ihan elämäntehtävä ole ollutkaan, sillä enimmäkseen olen vain kirjoitellut aiheesta, mutta tekemistä siinäkin. Silti toimintaani on arvosteltu, vaikka mitään järkevää argumenttia siihen ei ole löydettykään.

Kun olen vaatinut erilaisiin lautakuntiin valituilta ihmisiltä jonkin asteista asiantuntemusta, olen saanut suoranaisen arvosteluryöpyn osakseni. Oikeasti olen pikkusen ymmällä, sillä en todellakaan tiedä mitä haittaa siitä olisi, jos jonkun lautakunnan jäsen olisi myös asiantuntija kyseisellä alalla. Itsestäni en todellakaan kirjoita, sillä minulla ei koskaan ole ollut poliittista pyrkyryyttä tai kunnianhimoa niin paljon, että olisin johonkin itseäni tyrkyttänyt. Osaamisen puute saanee ihmiset ajattelemaan, että juuri minä tarkoitan itseäni tällä asiantuntemuksella. Uskokaa nyt todella, että en tarkoita. 


Nämä ovat asioita, joista olen kirjoittanut jo useamman vuoden. Samalla perusteella arvostellut myös ministerivalintoja, sillä edelleen olen sitä mieltä, että esimerkiksi puolustusministerin minimivaatimus tulisi olla suoritettu asepalvelus. Olen kyllä armeijan käynyt, mutta en silti ole tyrkyttänyt itseäni hallitukseen.

Vanhoja poliittisia käytäntöjä puolustellaan sillä, että ne ovat vanhoja poliittisia käytäntöjä. Kukaan ei ole edes yrittänyt uskotella, että on aivan oikein, että Tossu Tossavainen valitaan kulttuurilautakuntaan ohi jonkun taideaineiden opettajan, joka on ollut vuosikausia mukana järjestelemässä erilaisia tapahtumia ympäri Suomen.  On kyllä totta, että Tossu Tossavainen on hyvä kaivinkoneen kuljettaja ja saanut vaaleissakin 12 ääntä, mutta se ei tee hänestä kulttuurin asiantuntijaa. Suutaan hän saa kyllä aukoa ja aikaa tuhlata kulttuurilautakunnan kokouksissa. Sen lisäksi hän on oikeutettu nostamaan saman kokouspalkkion kuin kaikki muutkin, joista vain ani harva on oikeasti kulttuuri-ihminen. Opettaja Mirja Matikainen pyörittää edelleen paikkakunnan kulttuuritoimintaa ja sijoittaa siihen jopa omia rahojaan, kun lautakunta ei ole myöntänyt pienintäkään avustusta juuri mihinkään.

Olkaa vaan toista mieltä. Syntyyhän siitä keskustelua, mutta näin se vaan menee. Ne 12 ihmistä, jotka Tossavaista äänestivät, eivät tosin äänestäneet häntä kulttuurilautakuntaan, sillä he olivat syvästi tietoisia, että Tossavainen ei ole oikein kulttuuri-ihmisiä. Puolueen sisäisessä hierarkiassa hänen 12 ääntään eivät muuhun paikkaan kuitenkaan riittäneet. Paikkoja jaetaan puolueen sisällä täysin salassa äänestäjiltä.

Nämä ovat niitä poliittisia käytäntöjä, joita minä vastustan nyt ja olen aina vastustanut. Ehkä se on minun sinisilmäisyyttäni, mutta vakaasti uskon, että jokaisella puolueella on myös jäseniä ja kannattajia, jotka olisivat tehtäviin päteviä, kunhan vaivauduttaisiin edes etsimään. Kyllä minä olisin ihan itse käynyt Mirja Matikaiselta kysäisemässä, että kiinnostaisiko häntä olla puolueen edustaja kulttuurilautakunnassa.

Olen syvästi tietoinen, että se olisi uusi poliittinen tapa, mutta ei ehkä täysin tuntematon, sillä näinkin on joskus menetelty.

Muuten olen sitä mieltä, että kun eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta, tulisi ministerien jäävätä itsensä. Ei ole yleisen oikeuskäytännön mukaista, että ihan itse saa olla mukana päättämässä omasta luottamuksestaan. Sekin on vanha poliittinen käytäntö, joka pitäisi mitä pikimmin muuttaa.

Tiesittekö, että puoluekuri on lain vastainen? Paitsi että se on vastoin kansanedustajille annettua ohjeistusta, se täyttää kiristyksen tunnusmerkit. Siihen saattaa myös liittyä petoksen elementtejä, jos se aiheuttaa vaalilupausten vastaista käyttäytymistä.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kalajoen tsasouna - hirsi kerrallaan


Vaikka alun alkaen olenkin nimittänyt tätä nettisivuani poliittiseksi blogiksi, niin melkeinpä alusta asti olen kirjoittanut tänne myös muita mielestäni merkittäviä asioita, jotka ansaitsevat tulla muistiin merkityiksi. Tuon hiekkasärkkien tsasounan rakentaminen on mielestäni asia, jonka erityisyys on alkanut selvitä minulle vasta nyt, kun kymmenet ja taas kymmenet ihmiset ovat käyneet sitä ihailemassa ja kiittelemässä rakentajien ammattitaitoa.

Miksikään rakennustaiteen mestariteokseksi sitä en todellakaan alun alkaen tarkoittanut, mutta näyttää siltä, että siitä on sellainenkin tullut, sillä myös monet ammatti-ihmiset ovat tulleet ihan vain työnlaatua ihailemaan. Rakennuksen voi jokainen itse nähdä särkillä, joten mitäpä minä sitä enemmän kehumaan. Haluan kuitenkin kertoa tuon Herran huoneen tarinan.

Hengellistä heräämistäni en tässä nyt aio painottaa, sillä melko tavallisena ihmisenä olen itseäni aina pitänyt, eikä minua kovin vahvasti ”hurahtaneeksi” ole moni muukaan väittänyt. Ehkäpä kristilliset elämänarvot näkyvätkin elämässä, jota elän.

Kun pääsin eläkkeelle, muutin Kalajoelle, ihan ilman mitään näkyvää syytä. Etsin vain rauhaa ja ”mummon mökkiä”, jossa voisin eläkepäiväni viettää. Mökki löytyikin, mutta ilmeisesti minulle oli kuitenkin tarkoitettu vielä muutakin tekmistä, sillä melko pian Kalajoelle muuttoni jälkeen törmäsin taiteilija Oma Oreliin. Istuimme Hägmannin kahvilassa, kun keskustelumme kääntyi yhteiseen uskoomme ortodoksisuuteen, josta alkoi tuo tsasounan rakentamiseen johtanut tapahtumasarja. Siteeraan tässä nyt muutamia lauseita tuosta keskustelusta.

Olga (siis Oma Orell) totesi olevansa ortodoksi, johon minäkin sitten: ”Ai, sehän kiva kuulla, täällä ei juuri meikäkäisiä tapaa. Minäkin olen karjalainen ja myös ortodoksi, mutta taidan olla huono ortodoksi, kun aina olen asunut paikkakunnalla, josta on vähintään 70 kikometriä lähimpään tsasounaan tai kirkkoon.” ”Niin”, totesi Olga. Hänkin oli asunut koko Suomessa oloaikansa täällä Kalajoella, jossa todellakaan nuo ortodoksiset perinteet eivät kukkineet, vaikka kyseessä on toinen valtionkirkoistamme ja Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö. En ole koskaan puhunut mistään uskonnollisista kokemuksista, enkä Herralta saamistani tehtävistä, mutta kyllä sisimmässäni sillä hetkellä jotain liikahti. Huomasin suustani tulevan seuraavat sanat: ” Sienet kasvavat ja marjat kasvavat, mutta kirkot on aina pitänyt ihmisten rakentaa.”  Ehkä silloin en vielä tajunnut tuon tapaamisen merkitystä, mutta kypsymään se mieleeni jäi. Voi olla, että aikaa myöten olisi myös unohtunut, mutta ehkäpä Herralla oli muuta mielessä.

Muutama kuukausi oli tuosta Olgan tapaamisesta kulunut, kun minä mökkiä remontoidessani putosin seinältä ja jouduin sairaalaan, jossa oli taas aikaa ajatella. En silloin ollut edes naimisissa, mutta toki tulevan vaimoni Pirjon olin jo kauan tuntenut. Eräässä puhelinkeskustelussa hänen kanssaan mainitsin myös tuon tapaamisen Olgan kanssa ja keskustelun tsasounan rakentamisesta. ”Siinä projektissa haluan olla mukana”, sanoi luterilainen ystäväni, joka karjalaisena kuitenkin tunsi ortodoksisuuden oikein hyvin.

Siihen ne tapahtumat siten johtivat, että Pirjo, Olga ja minä perustimme kannatusyhdistyksen, jonka tehtäviksi määritettiin tsasounan rakentaminen ja ylläpito sekä ortodoksisen kulttuurin vaaliminen. Kyllä siitä rankka projekti tuli kolmelle suhteellisen köyhälle ihmiselle. Lähes kaikki oli kerjättävä ja suurin osa työstä tehtävä talkoina. No, ei se ihan putkeen mennyt. Kuten kerroin, ortodoksisuus täällä Kalajoella on hyvin tuntematonta ja ”kerjuun” tulos sen mukainen. Rahaa kuitenkin tarvittiin, ja vaikka ELY-keskus myönsikin osan rahoista, jäi omarahoitusosuus kovin suureksi. Kun pankkikaan ei rahaa lainannut, möi Pirjo omistamansa kesämökin Saimaan rannalta ja minä otin henkilökohtaisen lainan omasta pankistani, jonka sentään sain nikottelematta. Saatiin siis rakennus alulle - ja näyttäähän tuo nyt olevan valmiskin. Kiitos Jumalalle, Kalajoen luterilaiselle seurakunnalle sekä niille ihmisille, jotka hädän hetkellä ojensivat auttavan kätensä. Hädän hetkiä kyllä oli, sillä rahat loppuivat useammin kuin kerran ja puistakin oli puutetta. Vieläkin on muutamia laskuja maksettava, mutta jos ei muuta, niin eiköhän eläkkeestä vähän kerrallaan.

Se, että tsasounasta tuli myös mestariteos, on kokonaan aktiivisen rakentajakaksikon Juha Takalon ja Keijo Nikulan sekä heidän mestarinsa Jari Haapa-ahon ansiota. Tämä kolmikko toteutti erinomaisen pikkutarkasti insinööri Tapani Seppälän laatimat rakennuspiirustukset. 



Meillä Pirjon kanssa oli kyllä täysi työ hallinnoida projektia. Onneksi niin, sillä ”epäilevien tuomaitten” halventaviin kommentteihin ei oikein ennätetty syventyä.

Tämän blogin nimi on suunnilleen sama, joka tulee olemaan projektista kertovan kuvitetun kirjan nimi. Kirja on valmis ja ilmestyy elokuussa 2014.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kaikkien alojen ammattilaiset


Kyllä meillä ihmisillä on todella omituinen tapa suhtautua oppineisuuteen! Jotkut meistä ylistävät sitä ja jotkut taas suhtautuvat jopa hieman vähättelevästi. Vähättelevästi suhtautuvat ovat yleensä ihmisiä, jotka ovat itse syystä tai toisesta jääneet ovien ulkopuolelle, joskin sama syy saattaa olla myös ylenpalttisen ihailun takana. Ihmiset ovat kovasti erilaisia, ja heidän motiivinsakin ovat erialisia. Itse kuulun ehkä tuohon kolmanteen ryhmään, joka arvostaa kokemusta ja ammattitaitoa riippumatta tavasta, jolla se on hankittu.

Sokea en todellakaan ole, ja sen verran urheilumieskin, että tajuan, ettei pesäpalloa pelaamalla voi tulla hyväksi nyrkkeilijäksi. Tätä eivät suinkaan kaikki koulutusta ylistävät voi ymmärtää, sillä heidän mielestään maisteri on aina maisteri ja tohtori tohtori, täysin riippumatta siitä mitä he ovat opiskelleet. Totta tietysti onkin, että omalla alallaan he saattavat olla hyvinkin eteviä, mutta nuo tittelit eivät tee heistä kaikkien alojen osaajia, eivätkä he ilman muuta ole oikeassa koulutuksensa tähden. Tosiasiallisesti asia saattaa olla juuri päinvastoin. Kokemukseni on osoittanut, että mitä paremmin jonkun asian tiedät, sitä suppeammaksi muuttuu näkökenttäsi ympäristön suhteen.

Kaikkien alojen ammattilaiset ovat todella harvassa.


Toki opiskelu vaikuttaa mielipiteisiin aivan kuten mikä tahansa elinympäristö. Toisista tulee kommunisteja ja ateisteja, kun taas toisista saattaa kehittyä hyvinkin suvaitsevaisia ja kristittyjä ihmisiä. Varsinaisissa opinnoissaan molemmat saattavat menestyä erinomaisesti. Pääsääntöisesti on niin, että oppimenestys ja suoritetut opinnot eivät mitenkään korreloi mielipiteiden kanssa. Niinpä esimerkiksi jollakin tohtorilla saattaa joissakin asioissa olla ihan samat mielipiteet kuin jollakin oppimattomalla laitapuolen kulkijalla. Ja molemmat voivat olla väärässä tai oikeassa.

On todella surullista, jos me ihmiset olemme niin sokeita, että emme tätä voi nähdä.

On selvää, että laajasti maailmaa nähnyt ihminen tietää maailmasta enemmän kuin ne, joille kunnan rajan ylityskin on tapaus sinänsä. Kovin kiihkeästi ei mihinkään itselle tuntemattomaan kannata ottaa kantaa, sillä saattaa olla, että joutuu väittelemään todellisen ammattilaisen kanssa, kun luulee olevansa asioiden ylivoimainen osaaja.

Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tietää, kuinka vähän tietää!

Kun aikoinani aloitin opiskeluni 60-luvulla, uskoin, että vuosi vuodelta tietomääräni lisääntyisi. Ehkäpä todellisuudessa niin kävikin, mutta suoritettuani lopulta loppututkinnon yliopistossa totesin, että tiedän todella vähän. Toki minäkin ikään kuin pisteenä i:n päälle yritin vielä sitä tohtorin tutkintoakin, mutta täytyy myöntää, että sitä ei minun pääni enää kestänyt. Tarkoitan siis alapäätäni, sillä todella huonona motiivina koin sen, että arkunkantajien on kevyempi kantaa tohtoria kuin insinööriä.

Eihän sitä tiedä, vaikka minusta olisi tullut rasisti, kun olisin saanut kaikki muut tittelit hankittua. Olen minä huomannut joillekin ihmisille niinkin käyneen, mutta eiköhän kyseessä ole kuitenkin pelko ja syvälle juurtunut alemmuuskompleksi. Voi toki olla niinkin, että joku poliitikko on keksinyt rasismista hyvän keinon äänten keräämiseen ja nauraa partaansa noille ”idiooteille”, jotka kaiken uskovat.