Ei valtaa eikä loistoa

Noin lauletaan joulun aikoihin, ja luultavasti se tulee vilpittömästi useimpien ihmisten sydämestä. Kuten luultavasti useimmat lukijani jo tietävät, olen minäkin ehdolla tulevissa maakuntavaaleissa.

Tuo valtakysymys heräsi mielessäni, kun eräs hyvä ystäväni esitti minulle facebookissa kysymyksen siitä, haluanko valtaa vai vilpittömästi vain vaikuttaa asioihin.

Politiikassahan on aina kysymys vaikutusvallasta, ja toki monet poliitikot haluavat myös henkilökohtaista valtaa. Tämä ei kuitenkaan tulisi olla politiikan tarkoitus, vaikka moni tuntuu sen käsittävän niin. Demokratian lähtökohta on, että poliittiset puolueet pyrkivät keskenään kansalaisten kannalta parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun kansakuntaa koskevissa asioissa.

Tosiasia lienee, että silloin, kun joku poliitikko hakee henkilökohtaista valtaa, hän hakeutuu puolueeseen, jossa on parhaat mahdollisuudet henkilökohtaiseen menestykseen.  Jos siis haluaisin henkilökohtaista valtaa, niin tuskinpa olisin sininen. Sininen olen kuitenkin siksi, että tämän puolueen ideologia vastaa parhaiten omaa ajatusmaailmaani. Tuskinpa henkilökohtaisessa elämässänikään muuttaisin ajatuksiani siksi, että joku minua isompi mies ajattelee eritavalla. Onni on, että meitä sinisiä kuitenkin on ainakin puolueen verran.  Toistaiseksi meillä ei ole valtaa eikä loistoa, mutta aate tämän valtakunnan parhaaksi elää, ja uskon että vielä tulee aika, jolloin kansan enemmistökin tajuaa sen.  Milloin se aika sitten tulee, riippuu sinun päätöksestäsi.

Selvää on, että kaiken vastustaminen ei ole oikea tapa hoitaa asioita, vaikka se onkin loistava tapa kerätä ääniä.  Hyvin harva huomaa, että eiväthän nämä oikeasti ole minun puolellani, vaan ne vastustavat lähes kaikkea. Aina joukkoon sopii asioita, joita myös minä vastustan, varsinkin jos ne on onnistuttu myymään minulle haitallisena asiana.  Toinen hyvä tapa on heittäytyminen isänmaalliseksi.  Olen ollut sinisissä mukana puolueen perustamisesta lähtien enkä ole koskaan huomannut puolueen ratsastavan tällä teemalla. Karjalan ”pakolaisena” olen myös aika isämaallinen. Kai siksikin olen sininen, sillä jotenkin sen saattoi aistia sekä puolueen ohjelmasta että tovereista. Myöhemmin on tutkimuksissa todettu, että isänmaallisimmat puolueet ovat ”kepu” ja siniset.  Isänmaallisuutta ei siis ole ”kansallissosialismi” eikä maahanmuuton nimeäminen haitalliseksi.  Isänmaallisuutta on yhteisen edun ajaminen ja toistenkin huomioiminen. Toisten huomioimisella tarkoitan tietysti lojaalisuutta niitä maita kohtaan, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet meitä huonompaan asemaan.

”Kaikki mulle” ei vain ole se oikea tapa ajatella.

              

Tätä kirjoittaessa on vielä noin kuukausi vaaleihin. En toki oleta, että äänestäisitte juuri minua. Kaikille se ei ehkä ole mahdollistakaan, mutta jos se onnistuu, niin olen toki kiitollinen. Äänestittepä ketä tahansa, niin hyvä kuitenkin, että äänestätte, näinhän demokratia toimii. Ottakaa nyt kuitenkin selvää, onko mies tai nainen pelkkä napinpainaja vai oikeasti asioista kiinnostunut ihminen.

 

 

<