Rouva Sauramo

Vaimoni on minua lähes kymmenen vuotta nuorempi, joten en ihmettele, ettei hän muistanut rouva Sauramoa. Hatarat ovat minunkin muistikuvani, koska olin todella nuori vielä 50-luvulla, jolloin asia oli ajankohtainen. Saatan muistaa jopa vuosikymmenen ja nimenkin hieman väärin, mutta varsinaista asiaa se ei muuta.

  

Sauramon rouva oli Suomen tunnetuin pankkivirkailija, joka saattoi olla sotienjälkeisen ajan merkittävin kavaltaja. Hän onnistui viemään työnantajaltaan silloisia miljoonia. Sanasta ”sauramoida” tuli yleiskieleen sana, jolla tarkoitettiin yleensä petosta tai kavallusta.  Jonkin aikaa minäkin käytin tuota sanaa, joka kuitenkin kuoli aika pian, ja silloiset lapsen muistot eivät oikein koskaan hahmottaneet sen alkuperää.

Sauramon rouva oli kuitenkin aikansa ”julkkis”, sillä siihen aikaan luotettiin ihmisten rehellisyyteen, eivätkä talousrikollisuudet olleet kovinkaan yleisiä.  Rehellisyyteen luottaminen oli kuitenkin se tekijä, joka teki rikoksista suhteellisen helppoja. En siis ole lainkaan varma, että Sauramo oli Suomen ensimmäinen alallaan, mutta luultavasti ensimmäinen, jonka rikos tuli julkisuuteen ja jota myös tästä rötöksestä rangaistiin. Hetken ajaksi se teki myös rouvasta ”julkkiksen”.

Kun olen seurannut muutaman vuosikymmenen suomalaista äänestyskulttuuria, en lainkaan ihmettelisi, jos tuo rouva olisi äänestetty eduskuntaan. Yhä vielä merkittävä osa kansasta ei lainkaan välitä siitä, mitä ihminen osaa. Tärkeintä on, että on tavalla tai toisella tunnettu.  Saman ovat havainneet myös poliittiset puolueet, joten en ihmettele, että joskus ovat ehdolla olleet sellaiset merkkihenkilöt kuin esimerkiksi ”volvomarkkanen”.

Nykyisille ihmisille taitaa olla melko tuntemattomia suuruuksia henkilöt ”dynamiitti laine” ja ”dynamiitti kettunen”, puhumattakaan ”Ruben Oskar Auervaarasta” tai ”kreivi Lingrenistä”.  Oivaa kansanedustaja-ainesta kaikki.  Näin kirjoitettuna tämä tuntuu aika kornilta, mutta sanonta ”totuus on tarua ihmeellisempi” saattaa hyvinkin pitää paikkansa.

Joskus elettiin aikaa, jolloin kansanedustajiltakin vaadittiin nuhteettomuutta, mutta tämä vaatimus on jäänyt unhoon jo ajat sitten.  Jos kaikki jostakin rötöksestä tuomitut poistettaisiin eduskunnasta, olisi poissaolijoita enemmän kuin Soini-äänestyksessä.

Selkeitä rikollisia ei kai kuitenkaan enää aseteta ehdolle, mutta muita ”julkkiksia” kyllä.

Ajattelin kerran, että tuo on kansan aliarviointia, mutta nyttemmin olen oivaltanut, että eipä suinkaan. Kyse onkin siitä, että kansa yrittää palkita epäjumalansa antamalla heille paikan, jota he oikeasti eivät ansaitse.  Tontin minä vielä ymmärrän, jopa kohtuullisen rahasummankin, mutta...  Ei enää valtaa päättää kansalaisten elämästä, jos he eivät siihen ole kykeneviä.

En väitä, etteikö jollakin Marjo Matikaisella, Sari Essayah’lla tai vaikkapa Lasse Virenillä ollutkin tätä ominaisuutta, mutta suurimmalla osalla ei hajuakaan tavallisen tossukuluttajan elämästä.

Ottakaapa ihan huviksenne kynä ja paperia esiin ja kirjoittakaa ylös muutamia nimiä vaikkapa viime vuosisadalta alkaen. Kuinka monta ”julkkista” listallenne mahtuukaan, ja miettikää sitten heidän poliittisia ansioitaan ja sitä mitä he oikeasti ovat saaneet aikaan.

Me haukumme mielellämme hallitusta ja eduskuntaa täysin unohtaen, millä perusteella me olemme heidät valinneet ja ennen kaikkea - me olemme valinneet.

Kyllä se niin on, että ”sitä saa mitä pyytää”.  Pitää vain oppia pyytämään oikeita asioita.

Ei siis eduskuntaan rouva Sauramoa. Eikä mämminsyönnin Suomen mestaria :)