keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Uskomatonta panettelua

Mikäi mediaan on uskominen, niin läntisissä Pohjois-Euroopan maissa medialukutaito on varsin korkealla tasolla. Trollit pyörittävät kuitenkin toimittajia niin, että joissakin lehdissä ihan oikeiden uutisten joukkoon saattaa livahtaa näitä paljon puhuttuja valeuutisia.

 
Suomalaisten medialukutaito saattaa kyllä olla korkealla, mutta valitettavaa on, että ihminen on siten rakennettu, että uutisten uskottavuuteen vaikuttaa järjen lisäksi myös tunteet.  Jo tunnemme syvää antipatiaa jotain ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan, meidän on helppo uskoa ja jopa levittää eteenpäin näitä koskevia negatiivisia uutisia. Samaa joukkoa koskevia positiivisia uutisia emme ole halukkaita levittämään tai emme edes suostu uskomaan.  Molemmissa tapauksissa uutinen on kuitenkin peräisin ”luotettavasta lähteestä”, niin kuin sanonta kuuluu.

Tästä yksinkertaisesta syystä valeuutiset leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Halusivatpa ihmiset tai eivät, tuo sama tunnemekanismi vaikuttaa myös viranomaisiin.

Meillä sai tapahtua kouluampumisia, ampumistapahtumia Imatralla ja Hyvinkäällä, sekä lukuisia puukotuksia ja jopa lasten tappoja.  Toki viranomaiset asioita tutkivat, mutta mitään todella järkyttävää siinä ei nähty. Puistelivat vain päätänsä ja totesivat, että ”yksittäistapauksia”, joille ei voi mitään.

Kun sitten sattuikin niin, että tällaiseen ”yksittäistapaukseen” sortuikin pakolais-statuksella turvapaikkaa hakenut ulkomaalaissyntyinen nuorukainen, jolla oli ainakin jonkinlainen peruste ”sekoamiselleen”, oli koko poliisikunta varpaillaan ja vaadittiin peräti lain muutosta ja pikaista palautusta ”helvettiin” kaikille, jotka eivät puhu sujuvaa suomea.

Sosiaalisessa mediassa käytiin uskomaton panettelukamppanaja, ja jopa minunkin päätä vaadittiin vadille, kun olinkin yllättäen ”suvakki”.  No ylpeähän minä siitä olen, että olen suvakki.  Sekin on nimittäin tutkittu, että mitä oppineempi ja sivistyneempi ihminen on, sitä suvaitsevammin hän suhtautuu outoihinkin asioihin. Tässä tapauksessa siis ulkomaalaisiin.  Rasistit ovat pääasiassa ihmisiä, joita on helppo manipuloida ja pelotella, koska todellisuuden taju on jostain syystä hieman hämärtynyt.  Useimmatkaan eivät ole kovin koulutettuja eivätkä useinkaan poistuneet kotipaikaltaan.

On toki tuossakin porukassa se toinen ääripää.  Pieni vähemmistö, joka koostuu juuri noista pelottelijoista ja manipuloijista ja joita ajaa vallanhimo. Hitler oli aikansa suuri esimerkki, ja hänen ”vihollisensa” olivat juutalaiset.  Nykyhitlereille riittää viholliseksi kuka tahansa tummaihoinen, joka ei ole vielä oikein suomenkielentaitoinen.

Eivät suvakit, minua ehkä lukuunottamatta, pidä kovinkaan suurta meteliä agendastaan.  Miksipä pitäisivät, koska he tietävät, että järki lopulta voittaa, mutta sitä ennen on järjettömyys saanut paljon pahaa aikaan ja kenties moni hädänalainen on pakotettu takaisin liekkeihin.

Sellaista se vaan on.  En tiedä mikä ihme siinä on, että meidän on puolustettava tätä kansallisvaltiotamme silloinkin, kun sitä ei mikään vaara uhkaa.  Eivät nämä pakolaiset meitä syö,  eivät edes meidän leipäämme, vaan pikemminkin auttavat hankkimaan voita leivän päälle.

Lohduttaakohan meitä edes ajatus, että ei sieltä tänne ole selviytyneetkään kovin avuttomat yksilöt. Kyllä heistä varmasti hyötyä meille on, kunhan aika on kypsä.
Jo opiskeluaikanani pidin johtavana lauseenani:”Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tietää, kuinka vähän tietää”. 

Jos on tollero niin on tollero, olkoonpa vaikka tohtori.  Pahaahan ne puhuvat monenkin poliitikon väitöskirjoista ja muista opinnäytetöistä, mutta en ota niihin kantaa, koska en oikeasti tiedä, miten ne on hankittu.  Halla-aho saattaa hyvinkin olla oikea tohtori ja Huhtasaarenkin rötöset ovat jo vanhoja juttuja. Jos ottaisin oppia valemedioista, niin saattaisinpa hyvin hieman panetella näitä ihmisiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti