keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Rajat auki ja heti :-)

Tätä kirjoittaessani rasismin vastaiset mielenosoitukset ovat jo takanapäin. Ne kertoivat kyllä, että kansan enemmistö vastustaa rasismia, mutta ihmeellistä on silti, että hallituksessa oleva puolue pitää siipiensä suojassa sekä rasisteja että natsimielisiä järjestöjä. Timo Soini sortui täydelliseen virhelaskelmaan arvioidessaan koko kansan vastustavan pakolaisia. Suurin osa kansasta on hyvinkin maahanmuuttomyönteisiä ja valmiita auttamaan tarvittaessa pakolaisia. Tämä onkin luonnollista, sillä syntyvyys Suomessa ei riitä pitämään yllä edes nykyistä elintasoamme, puhumattakaan kansantalouden kasvusta. Me yksinkertaisesti tarvitsemme maahanmuuttoa. Ehkä suurin osa kansasta ei ole edes laskenut noita asioita, mutta heidän inhimillisyytensä kertoo, että hädänalaisia on autettava.

Olin oikein perusperussuomalainen silloin, kun tämä puolue vielä ajatteli Suomen etua. Nyt en enää voi sitä olla ja olen menettänyt täydellisesti luottamukseni Timo Soiniin enkä usko hänen kristillisyyteenkään. Yksikään kristitty ei voi hyväksyä rasismia, joka perussuomalaisten sisällä rehottaa. Jotkut näyttävät väriä vain juovuksissa, mutta monet ovat luonnostaan tyhmiä. Kuten jo aikaisemmin olen sanonut, ”persujen” joukossa on kyllä myös vakaumuksellisia suomalaisia ja kunnon ihmisiä, mutta he jäävät isoäänisempien varjoon. 

 
Toivon, että nämä täyspäiset saisivat korjattua puolueen kurssin uuteen nousuun, sillä sitä alkuperäistä perussuomalaista puoluetta kyllä tarvittaisiin. Toivon, että puolueen sisäinen puhdistus onnistuisi, mutta tuskin Soinin johdolla. Sekä Timo Soini että puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo voisivat olla ensimmäisiä puhdistuslistalla. Minun mukana oloa puolue tuskin tarvitsee, mutta hyvinkin voisin olla kannattaja, jos järki puolueessa voittaisi. Ei todella ole nykytilanteessa helppo löytää vanhoja ”persuja” parempaa vaihtoehtoa. Näin uskon myös muiden eronneiden ja erotettujen ajattelevan.

Vakavasti otettava puolue on vaikutusvaltainen silloinkin, kun sen jäsenmäärä eduskunnassa on pieni. Naurettavat pellet ovat naurettavia pellejä, vaikka heitä olisi enemmänkin. Jos puolue asettaa tavoitteekseen vain mahdollisimman suuren edustajiston parlamentissa, ei se ainakaan ole se tavoite, jota kansa tarvitsee.

En häpeä sitä, että olen joskus ollut ”persujen” jäsen, mutta olen ylpeä siitä, että olen pystynyt säilyttämään vakaumukseni kaikenlaisista myrskyistä huolimatta. Minua ei erotettu, mutta minä erosin. Monelle laillani ajatteleville kävi kai huonommin… tai sitten ei.

Rajat kiinni -kampanja oli se viimeinen pisara, joka sai maljani vuotamaan yli. Se kai oli se pelkkä oikeudenmukaisuuden taju, joka kuiskutteli korvaani, että maastamuutto on suurempi paha kuin maahanmuutto. Jos ulkomailla asuu yli miljoona suomalaista ja me sallimme sen, meidän tulee hyväksyä myös se, että tännekin saa muuttaa. Maastamme muuttajat ovat yleensä hyvin koulutettuja, ja he ovat satoja tuhansia euroja yhteiskunnallemme maksaneita ihmisiä, jotka vievät kaiken tuon pääoman mennessään. Onneksi tiedän, että myös maahan tulijoissa on hyvin koulutettuja ihmisiä, joten ainakin jotenkin he korvaavat tuota koulutusmenetystä. Toki on niitäkin, jotka tarvitsevat koulutusta, mutta niinhän on suomalaisissakin.

Rajat auki ja äkkiä! Emmehän halua, että Suomesta tulee uusi Pohjois-Korea.


6 kommenttia:

  1. Kaino kysymys: Miten meillä on niin huutava työvoimapula, että sen paikkaamiseksi tarvitaan kielitaidottomia ja koulujakäymättömiä ihmisiä, samaan aikaan kun meillä on puoli miljoonaa hyvin äidinkielenään suomea puhuvia, kansaivälisenkin tason mukaan arvioiden erittäin hyvin koulutettuja ihmisiä työttöminä? Jotakin puuttuu tästä yhtälöstä, mutten keksi mikä se olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myös 70.000 avointa työpaikkaa. Ns. piilotyöpaikkoja ehkä saman verran. Johtuneekokan siitä, että trukkikuski ei sovellu lentäjäksi?

      Poista
  2. Ai niin, pikku lisäys: Ei tarvitse vaatia rajojen avaamista, rajathan meillä ovat auki koko ajan ja ovat olleet jo kauan. Kuka tahansa hyvinkoulutettu joka saa työpaikan Suomesta on ollut tervetullut Suomeen hyvin kauan, usein vaikkei valmista työpaikkaakaan ole. Miten muuten Fazer, Finlayson ja muut olisivat tänne tulleet? Eivät he tulleet salaa soutuveneellä Suomenlahden yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma onkin se, että työvoimaa lähtee, ei se, että työvoimaa tulee. Suomalaisia lähtee enemmän kuin tulee.

      Poista
  3. Blogisti on reppana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mutta ei ihan niin reppana kuin nimettömät kommentoijat.

      Poista