Suomen turvavakuut

Jollei rottasotaa oteta lukuun, on viimeisimmästä sodastamme kulunut jo yli 70 vuotta. Tämä tarkoittanee sitä, että suurin osa nyt elävistä ihmisistä on jo tottunut ajatukseen, että maassa on rauha ja pysyy. Toivottavasti ovat oikeassa, sillä ei nuo pakolaisten kertomukset oikein rohkaisevilta vaikuta. Joiltakin on kuolleet kaikki sukulaiset, joiltakin vain isä, mutta ilman menetyksiä ei monikaan ole selviytynyt. Sellainen kai se oli tilanne Suomessakin joskus 40-luvulla. Henkilökohtaisesti en päässyt ”herkuttelemaan” noiden peijaispöytien ääressä, sillä olin aivan liian pieni tajutakseni edes asiaa. En rupea nyt luettelemaan niitä vainajia, joita meidänkin sukuun ”saatiin” sotien seurauksena, mutta voin kertoa, että niitä oli useita. Kai tuohon joukkoon voin lukea myös isäni, joka tosin kuoli vasta 10 vuotta sodan jälkeen siellä saamiensa vammojen seurauksena. Haavoittui kahdesti, kun ei raukka ymmärtänyt, että Suomea voi puolustaa kirjoittelemalla rasistisia blogeja, niin kuin eräs kansanedustajan paikalla palkittu henkilö, jonka aikaisemmat näytöt kertovat, että ei hän muuhun työhön ole pystynytkään.

Suomen turvatakuista on puhuttu suureen ääneen. Ongelma se varmasti onkin, sillä meidän oma uskottava puolustuksemme on lähinnä sitä tasoa, että se kestäisi Ruotsin ja Viron hyökkäykset, mutta ei juuri enempää. Tuskinpa nämä maat kuitenkaan hyökkäävät Suomeen, joten siltä taholta ei ole paljonkaan pelättävää. Suomessa annetaan kyllä hyvä sotilaskoulutus, mutta Suomi on pieni maa. Oikeasti niin pieni, että mikä tahansa suurvalta tekee ”uskottavan” puolustuksemme epäuskottavaksi alle tunnissa.

Ei ole minkäänlaista todennäköisyyttä sille, että monetkaan  Euroopan sotilasmahdeista havittelisivat Suomen kaltaista arktista valtiota, mutta meillä on hyvin arvaamaton naapuri tuossa idässä. Ei ehkä sotilaallisesti enää samassa terässä kun parhaina aikoinaan, mutta yhä vielä arvaamaton. Siihen suuntaan vain diplomatia pitää meidät jotenkin turvassa, ei mikään ”uskottava” maanpuolustus. Tässä blogissanikin olen kertonut oman näkemykseni Suomea uhkaavista vaaroista. Todennäköisyys sille, että Venäjä hyökkää Suomeen on kohtuullisen pieni, mutta se on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi se, että jossakin ydinvoimaloistamme tapahtuisi vakava ydinonnettomuus.

Elämäämme varjostava todellinen ongelma onkin ”tuulivoima”. Panin sanan sitaatteihin, sillä eiväthän nuo häkkyrät pysty pitämään edes itseään pystyssä. Tuulivoimayhtiöiden lobbarit ovat onnistuneet pikkuhiljaa huijaamaan kuntapäättäjiä niin, että pian on koko Suomi asuinkelvotonta aluetta. Vaikka lobbarien toiminta täyttää petoksen tunnusmerkistön, ei kyseisillä päättäjillä käy edes mielessä, että heillä on velvollisuus ottaa selville asian todellinen laita. Kovin suurta vaivaa ei tarvitsisi edes nähdä, jotta tuo kupla puhkeaisi. 

 

Olen antanut kertoa itselleni, että monessa kunnassa on tuulivoiman vastustajille tarjottu ja jopa maksettukin erilaisia lahjuksia, jotta nämä pitäisivät suunsa kiinni tosiasioista. Minulla ei ole minkäänlaista näyttöä, että mitään vastaavaa olisi kotipitäjässäni Kalajoella tapahtunut, mutta korviini on kantautunut ,että ihan sääntöjen mukaan ei täälläkään olisi edetty. Nyt jo eläkkeellä oleva korkea-arvoinen virkamies kertoili, että arviolta puolessa Suomen kunnista on päätöstentekoon ja asioiden valmisteluun osallistunut ihmisiä, joiden olisi pitänyt jäävätä itsensä. Joistakin tapauksista on tehty valituksia, jotkut ovat jo tekona vanhentuneet ja osa on painettu villaisella.

Koska en nyt enää aio jäädä tänne ”haistelemaan” ilmapiiriä, heitänkin nyt tämän pallon ilmaan. Ehkäpä täällä on joku toinenkin, jota kiinnostaa totuus ja lainmukaisuus päätöksen teossa, joten siitä vaan koppi. Poliisilla on velvollisuus tutkia asia, jos on aihetta epäillä rikoksen tapahtuneen. Epäilyn aiheeksi ei kuitenkaan riitä se, että on kovasti mielensä pahoittanut tai muuten vain kateellinen.