Kun eettisyys häipyi politiikasta

Kun nuo tuulimyllyn peijakkaat ovat vieneet yöuneni, niin olen saanut sen seurauksena etuoikeuden kuunnella puheradion aamuyön ohjelmia. Nuo arkistosta kaivetut pätkät ovat kyllä herättäneet ajatuksia minunkin väsyneissä aivoissani.

Viime yönä siellä kertoili joku pappi muisteluitaan politiikasta, Kekkosen ajasta ja siitä, miten politiikka on vuosien saatossa muuttunut. Eniten minua sykähdytti lause, jossa hän totesi eettisyyden hävinneen ja että sen tilalle on päämääräksi noussut valta. Enää ei politiikassa ajeta siis koko kansan etua, vaan pyritään saamaan jollekin rajatulle pienryhmälle mahdollisimman paljon valtaa. Ohjelmassa ihmeteltiin myös, miksi emme aseta minkäänlaisia vaatimuksia niille ihmisille, joiden pitäisi ajaa tämän yhteiskunnan parasta. Kuka tahansa voi siis hoitaa yhteisiä asioitamme, kunhan on mahdollisimman rääväsuinen ja vastustaa lähes kaikkea. Tähän perustui aikoinaan SMP:n menestys ja sen jälkeen perussuomalaisten nousu. Nyt näyttää siltä, että on vihreiden vuoro kerätä näitä holtittomien äänestäjien ääniä.

 

 Kuvakaappaus: suomenkuvalehti.fi

Tuollainen vallantavoittelu ei suinkaan ole ollut ”pienpuolueiden” yksinoikeus. Parhaimmillaan tuo korruptio kukoisti demareiden valtakaudella, jolloin jopa koulun siivoojalla piti olla puolueen jäsenkirja. Lähes samaan yltää maaseudulla Keskustapuolue, joka häikäilemättä pyrkii miehittämään kaikki mahdolliset virat sopivilla ihmisillä. Kokoomuksen itsekkyydestä sain kylläkseni jo toimiessani 60-luvulla Kansallisissa nuorissa, joihin tyhmyyttäni olin ajautunut. Varsinaista puolueen vaihtoa ei silloinkaan tapahtunut, minusta vain ei seurapiiri vaikuttanut oikein sopivalta, joten jätin tuon porukan.

Tuo pappi siis muisteli kaihoten Kekkosen aikaa. Kekkonen hoiti ulkopolitiikkaa ja ulkoministeri teki hänen kanssaan tiivistä yhteistyötä. Kansanedustajat saivat keskittyä kansakunnan asioiden hoitoon ja kaikki oli maassa kohtuullisen hyvin.

Nyt on tilanne muuttunut. Soini töppöilee omaan tahtiinsa ja kansanedustajat pyrkivät kahmimaan omaa tai jonkin pienryhmän etua mahdollisimman paljon. Ehkä halu tai kyky yhteisen edun ajamiseen puuttuu. Sauli Niinistö on kyllä mielestäni tosi hyvä presidentti, mutta häneltä on yksinkertaisesti riistetty valta. Ei ole valtaa myöskään veljenpojalla Ville Niinistöllä, mutta tässä tapauksessa sanoisin, että… onneksi. Hänen kaltaiset rääväsuut ovat nimenomaan pilanneet parlamentaarisen järjestelmämme, jossa vastustamisesta on tullut melkein muoti.

Kyllä minä toivoisin näkeväni vielä sen päivän, jolloin kansanedustajilla olisi joku moraali ja puolueet tekisivät yhteistyötä ainakin silloin, kun kansakunnan edusta on kysymys.

Perustuslakimme mukaan ylin valta kuuluu kansalle, jota toteuttaa kansan valitsema eduskunta. Valta on siis meidän, jos osaamme käyttää sitä. Olen usein tälläkin palstalla kiukutellut sitä, että en löydä ehkä yhtään puoluetta, joka aidosti ajaisi kansakuntamme etua. Olenkin nyt päätynyt ratkaisuun, että yritän löytää ihmisen, joka täyttää seuraavat ehdot; Ensinnäkin hän ei saa olla rasisti. Hänellä tulee olla riittävästi kokemusta ja näkemystä sekä taidot hoitaa kansakunnan asioita. Ennen kaikkea hänen tulee tajuta kansakunnan tila ja asettua niiden asioiden taakse, jotka oikeasti palvelevat yhteistä etuamme. Tiukan paikan tullen vaikkapa yli puoluerajojen. Antamani ääni ei myöskään saa mennä jonkun sellaisen henkilön hyväksi, jota en missään tapauksessa haluaisi nähdä eduskunnassa.

Ei tällainen seulominen kovin helppoa ole, varsinkin kun ehdokkaan tulisi löytyä nykyisistä eduskuntapuolueista, sillä kaiken maailman huuhaa-ukkoja ja -akkoja siellä on entuudestaankin. Tietysti jotain voi, ja pitääkin joskus vastustaa, mutta kaiken vastustamisella voi saada vain häirikön maineen. Vastustamisellekin pitää olla perusteet, eikä vastustaminen sinänsä voi olla minkään valinnan peruste.

Rakentavien ehdotusten tekeminen, niiden kannattaminen ja tukeminen on minun ehdokkaalle asettamani vaatimus. Ammattitaidolla ja korkealla moraalilla höystettynä.