Kohtuullinen joulumieli

Pientä epäaikaisuutta näissä blogikirjoituksissani näyttää olevan, sillä uskon, että tämäkin tulee esille vasta hyvän aikaa joulun jälkeen, vaikka kirjoitankin tätä nyt jouluaaton aattona, kohtuullisen hyvällä joulumielellä. Vuosi on melkein vaihtunut ja on tullut puntaroitua menneen vuoden tapahtumia tämän mielialan vallitessa. Niin kuin aina, kuluneessa vuodessakin on ollut niin hyviä kuin huonojakin tapahtumia ja hetkiä. Kun meidän bloggereiden juttuja lukee, tuntuu kuin kaikki tässä maailmassa olisi vain huonosti. Se ei kuitenkaan johdu meidän kirjoittajien negatiivisesta ajattelutavasta, vaan kirjoitelman luonteesta. ”Eiväthän terveet tarvitse parannusta vaan sairaat”, kerrotaan Mestarinkin aikanaan sanoneen. Näinhän se tietysti onkin ja siksi bloggerit yleensä etsivät niitä ”sairaita,” olivatpa nämä sitten ihmisiä, esineitä tai asioita.

”On lottovoitto syntyä Suomeen”, kuulee usein sanottavan. Jos se nyt ei ehkä ihan lottovoitto ole, niin onhan se kohtuullisen paljon parempi tuuri kuin esimerkiksi syntyminen tuonne suurimpaan noista rajanaapureistamme. Kyllä meillä asiat ovat monin verroin paremmin kuin tuolla puomin toisella puolen. Ainakin minusta tuntuu siltä, kun aika usein on siitä puomistakin läpi ajeltu. Tämä johtuu siitä, että mökkimme sijaitsee melkein puomin vieressä. Silloin tällöin valtaa seikkailumieli ja tulee lähdettyä tutustumaan kokonaan toiseen kulttuuriin.

 

Sitten niihin vuoden kohokohtiin.

Jos nyt ei ehkä elämäni suurimmaksi saavutukseksi ole laskettavakaan sitä, että tsasouna nousi Kalajoen Hiekkasärkille, niin taloudellisista menetyksistä huolimatta olen siitä vilpittömästi iloinnut. Se on tuonut myös joukon ystäviä, joiden tapaamisesta ilahdun joka kerran. Tuo tsasouna kokonaisuudessaan on tuo vuoden tärkein asia minulle. 

Moni muukin tärkeä asia on saanut myötätuulta vuoden aikana. Erityisesti minua on ilahduttanut kaupungin päättäjien päätös kunnostaa nuo tosi historialliset Ventelän talot, sillä ovathan niiden juuret lähes Kalajoen olemassaolon alkuajoilta. 

 

Naapurikunnan puolesta olen iloinnut myös Fennovoiman rakennushankkeen etenemisestä. Se on tärkeä koko Suomen kansalle, mutta ennen kaikkea Pyhäjoelle. Tietenkin on odotettavissa, että niin jättimäisestä hankkeesta roiskuu jotain hyvää myös näihin lähinaapureihinkin. Näinhän kävi myös Loviisan ydinvoimalan rakentamisen aikoihin. Rakennuttajana tosin oli valtio-omisteinen Imatran Voima Oy, mutta rakentajana neuvostoliittolainen rakentaja. Sen verran iso juttu se oli siihen aikaan, että työllistikin lähes kaikki ne suomalaiset, jotka olivat halukkaita Loviisaan muuttamaan. 

Näitä aikoja ei juuri yksikään ydinvoimalan vastustaja muista. Kaikki eivät ehkä olleet syntyneetkään, mutta uskon vakaasti, että ilman Loviisan voimalaa ei Suomi olisi mitenkään tullut toimeen.

Näillä mennään, ja kyllä minä toivon, että noista asioista koituu iloa ja siunausta kaikille. Ainahan elämässä on myös asioita, joista ei vain osaa iloita, vaikka kuinka ajattelisi, että joku tarkoitushan tälläkin on.

Ketään en ole sormella osoittanut, enkä ketään vihannut; on myös niitä, jotka tuomitsevat minut alimpaan helvettiin. Kyllä minä siitä olen mieleni pahoittanut, vaikka en nyt ihan tuhkaa ole päälleni ripotellutkaan. Jos joku on hylännyt minun ystävyyteni vain siksi, että olen asioista toista mieltä kun hän, niin siitä vaan. Ei se kivaa ole, mutta pakko kai se on sietää. En minä sen takia ”huoraamaan” ala enkä takkiani käännä.

Varsinaisesti negatiivisia tapahtumia ei nyt heti täällä Kalajoella tule mieleen. Eivätköhän ne enemmän ripottaudu tuonne kansainvälisille näyttämöille, eikä me suomalaiset niille paljon mitään voida. Lähi-itä on kaukana meistä, ja ainut apu, joka voidaan heille antaa, on lähinnä humanitaarinen. Tuskinpa Ukrainan kriisin ratkaisukaan piilee täällä Suomessa, vaikka se ehkä jonkin verran pelkoa täälläkin aiheuttaa. Onhan kriisin pahin aiheuttaja meidän lähinaapurimme, ainakin minun mielestäni.

Jos nyt taas joku kehtaa väittää, että minä olisin väärässä, niin suksikoon Jordaniin. En minä väärässä ole, tämä on minun mielipiteeni, eikä mielipide koskaan voi olla väärä tai oikea.

Epäpoliitikot

En minä epäpoliitikolla tarkoita suinkaan politiikan harrastajia, joita on todella paljon, mutta jotka eivät koskaan ole edes yrittäneet käyttää poliitikon kyseenalaista titteliä. Politiikkahan on yhteisten asioiden hoitoa, ja tähän titteliin mielestäni ovat oikeutetut vain ne, jotka todella ovat jossakin asemassa näitä asioita hoitamassa. Tällä tarkoitan lähinnä kansanedustajia tai niitä puolueiden virkailijoita, jotka tekevät tätä työtä elääkseen.

Poliitikko on siis ihminen, joka hoitaa yhteisiä asioitamme. Epäpoliitikko on taas ihminen, jonka ensisijainen motiivi on oman edun tavoittelu. Kunnallispolitiikassa on mukana enimmäkseen politiikan harrastajia, joskin mukaan mahtuu joukko epäpoliitikkoja ja muutama poliitikkokin.

Aiheen tähän kirjoitukseen sain Perussuomalainen-lehdestä, joka hehkutti europarlamenttiin valittua Jussi Halla-ahoa. En oikein tiedä mitä Jussista ajattelisin, mutta ei minun mielipiteeni ihan yhtä yksisilmäinen ole kuin täysin takkinsa kääntäneiden perussuomalaisten. Satun nimittäin muistamaan myös sen ajan, jolloin Halla-aho ei kelvannut edes ehdokkaaksi Euroopan parlamenttiin. Työnkuvansa suhteen Jussi täyttää kyllä määritelmäni poliitikosta, mutta en ole täysin vakuuttunut siitä, että hänen motiivinsa ovat yhtä puhtaat.

Minä ja muutamat varsin arvostetut rasismin tutkijat olemme luokitelleet Halla-ahon rasistiksi, ja siihenhän hänen toimintansa kieltämättä viittaa. Kun nyt rauhassa, kaikenlaisen poliittisen hässäkän ulkopuolella, olen ajatellut asioita hieman tarkemmin, en ole siitä enää yhtä varma. Tiedän, että Halla-aho on tohtori, joka kieltämättä saa monet ihmiset arvostamaan hänen lausuntojaan. Se saa myös monet ihmiset kuvittelemaan, että tuo tohtorin arvo toisi jotain asiantuntemusta juuri maahanmuuttoon, vaikka useimmat korkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelleet tietävätkin, ettei sillä oikeasti ole mitään tekemistä tässä asiassa.

 

En minä yleensä näitä blogejani kehenkään suuntaa, mutta joskus minua korpeaa se, että kansaa sumutetaan. Tohtorius ei välttämättä takaa älykkyyttä, mutta kyllä minä aidosti uskon, että Jussi Halla-aho on sen verran älykäs, että ei hän aidosti ole rasisti. Oivallus, että rasistiius yhdistettynä tohtoriuteen saa lähes kaikki Suomen rasistit äänestämään juuri häntä. Tämä on Jussin älykkyyden mittari. Tässä Jussi näyttääkin olevan oikeassa, sillä eihän hänen poliittiset saavutuksensa ole yltäneet juuri millekään tasolle. Tästä huolimatta osa kansasta noteeraa hänet jopa laulajia ja hiihtäjiä korkeammalle. Rasistisia mielipiteitä kannattaa siis hehkuttaa niin kauan kuin maassa rasisteja riittää.

Pahinta tässä kaikessa on, että Timo Soinikin on kahden tulen välissä. Hän on kyllä periaatteessa sanoutunut irti rasismista, mutta hänen uskonsa rasistien äänten kantavuuteen on saanut hänet hyväksymään tulevien ehdokkaiden rasistiset mielipiteet ja toiminnan. Minä taas olen Veikko Vennamon kanssa samoilla linjoilla. Kyllä kansa tietää.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on paljon minun lailla ajattelevia ihmisiä, jotka äänestäisivät perussuomalaisia, jollei olisi olemassa mahdollisuutta, että äänet menevät noiden rasistien hyväksi. Kyllä minä vilpittömästi uskon siihen, että rasismi vie puolueelta enemmän ääniä kuin mitä nämä muutamat ”ääniharavat” pystyvät tuomaan.

Epämääräiset puolueen puhdistustoimet ja rasistiseksi leimautuminen on aiheuttanut puolueen alamäen. Sääli hyvää ideologiaa, joka on huuhtoutunut siinä sivussa.

Poliittiset broilerit ja tyhjänpuhujat

Olen vuosikausia seurannut poliittisia keskusteluja ja aina ihmetellyt poliitikkojen tietämättömyyttä oikeasta elämästä. Kun Arja Alho blogissaan kertoi omasta ministerikaudestaan ja kuinka elämästä vieraannuttavaa se oli, aloin seuraamaan näiden herrojen ja rouvien käyttäytymistä sillä silmällä.

Kyllähn Alhon näkemyksiin oli helppo yhtyä, sillä jos elintasoa ja elämisen voitaisiin esittää graafisina käyrinä, olisi tavallisen kansan käyrä hyvin sykkivä nousuineen ja laskuineen. Menestyneiden poliitikkojen käyrä etenisi lähes suorana viivana reilusti ”kansan käyrän” yläpuolella. Ylemmältä käyrältä ei kurkottelemallakaan saisi mitään yhteyttä alempaan käyrään.

Reilusti näiden kahden käyrän alapuolella näkysi myös suora käyrä. Se olisi köyhien käyrä, joka mennä jollottelisi omaa tahtiaan nippanappa elämisrajan yläpuolella.

Elintason ero poliittisen eliitin ja rahvaan välillä kasvamistaan kasvaa, jos ei mitään tehdä tämän asian hillitsemiseksi. Kun aikoinani aloitin oman opiskelutaipaleeni, oli esimerkiksi ”tekun” pääsyvaatimuksena tietty työkokemus. Lukuisat ammatti-ihmiset ovat todistaneet, että ammatillinen osaaminen vähentyi sen jälkeen, kun tuo vaatimus poistettiin. On luultavaa, että samasta ilmiöstä on kyse myös politiikassa.

”Vanhoina hyvinä aikoina” politiikkaa harrastettiin, ja lähes jokaisella poliitikolla oli joku ihan ”oikea” työ. Silloin poliitikot myös tiesivät, millainen on kansa ja millainen kansantahto. Ennen kaikkea kansan tarpeen tunteminen näyttää nykyisiltä poliittisilta broilereilta puutuvan kokonaan. Näitä ”syöttöporsaita” on ihan jokaisessa puolueessa, mutta kyllä nykyiset oikeistopuolueet ovat tuossa käytännössä hieman muita edellä.

Pystyäkseen asettumaan tavallisen työtätekevän kansan housuihin pitää hänen mokkasiineissaan kävellä kappaleen matkaa, lainatakseni intiaanien sanontaa. Nyt kun tämä ”ennakkoharjoittelu” on poistunut näiltä ihmisiltä ja hallituksiakin muodostetaan ilman elämänkokemusta, ei kauheasti tarvitse ihmetellä, jos kansantulo ei kasva. Ainut kasvava asia on julkinen sektori ja huippupoliitikkojen tilipussi.

Kyllä minä kehtaan väittää, että jos ihminen siirtyy koulun penkiltä jonkun poliittisen nuorisojärjestön kautta kansanedustajaksi ja sitä kautta edelleen ministeriksi, ei hänestä todellista hyötyä tälle kansalle ole. Ihan voisin nimetäkin vaikka kuinka monta tällaista ihmistä, mutta kun hyvin vastenmielisesti ihan nimeltä otan ketään kivitykseni kohteeksi, niin olkoon nyt jälleen niin. Puhumaan nämä ovat oppineet poliittisissa järjestöissä, mutta kun oikein mistään asiasta ei mitään tiedetä, jäävät nämä puheet yleensä huulten heilutteluksi. Kyllä minä heitä nimitän tyhjän puhujiksi, olkoonpa heidän koulutuksensa ihan mikä tahansa.

 

Vasemmistopuolueissa tätä kokemattomuutta ei ole ihan yhtä paljon, sillä monet ovat nousseet politiikkaan ammattiyhdistysliikkeen kautta. Yleensä jo pelkästään ammattiyhdistyksen jäsenyys tarkoittaa jonkinlaista työpaikkaa. Vasemmistopuolueiden heikkoutena on menneinä aikoina ollut vähäinen koulutus ja sitä kautta kyky hahmottaa kokonaisuuksia. Tästä syystä heidänkin puheensa ovat jossakin määrin tyhjän päällä.

”Persut” ovat sekalainen seurakunta, jossa on joitakin tosi hyviä ja asiansa osaavia ihmisiä, mutta myös niitä, jotka ratsastavat jollakin yksittäisellä asialla. Onpa joukossa muutama kansanedustajan elämästä nautiskeleva todellinen tyhjänpuhuja.

Nyt sitten pari nimeäkin. Jos ”persut” todella nousee hallituksen ”vaa’ankieleksi”, niin olisi minulla pari ehdokasta: sosiaaliministeriksi Pirkko Mattila ja puolustusministeriksi Jussi Niinistö. En minä väitä, etteikö muitakin ehkä olisi, mutta… Ei nyt ihan heti tule mieleen. Kertovat, että onhan Timo Soinilla kokemusta työttömän arjesta.

Rasismin koko kuva

Olen varmaan kirjoittanut jo rasismista niin paljon, että ranteita pakottaa. Niin kauan kuin meillä on näitä Hitlerin opetuslapsia, en kuitenkaan pääse tästä aiheesta eroon. Lähes päivittäin törmään rasistisiin kirjoituksiin, rasistisiin tekoihin ja rasistisiin väitteisiin. En likikään aina ole itsekään pystynyt Jeesuksen oppien mukaisesti elämään, mutta kyllä minä silti pidän kovasti Raamatun vastaisena tuota luonteen kieroumaa, jota ”maahanmuutokriittisyydeksi” on koetettu naamioida.

Rasismi on rasismia ja maahanmuuttokriittisyys maahanmuuttokriittisyyttä. Maahanmuuttokiriittisyys edellyttää asioiden tuntemusta, jota rasismissa ei tarvita. Harvoin sitä myöskään näillä rasisteilla on, sillä suhteellisen pitkä kokemukseni on osoittanut, että pääasiallisesti tieto on jäänyt huhupuheiden tasolle ja pulpahtaa sitten pintaan lastenvaunujen muodossa, joita väitetään sosiaaliviraston antamiksi. En tiedä mikä tässä kyseisessä asiassa on totuus, mutta olen antanut itselleni kertoa, että kyseiset vaunut oli ostettu kirpputorilta eikä sosiaaliviranomaisilla ollut mitään roolia niiden hankinnassa.

Kun itsekin olen ollut ”mamu” ulkomailla ja pakolaisena täällä kotimaassani, on näihin asioihin liittyvä viranomaistoiminta minua aina liikuttanut. Suomi ei todellakaan voi ylpeillä maahanmuuttopolitiikalla, joten arvosteltavaa siitä löytyy, mutta ihan toiseen suuntaan kuin nämä rasistit antavat ymmärtää. Teoriassa meillä on reitti maahanmuutolle ja kotoutumiselle. Täytyy vain tietää, miten mikin järjestelmä toimii ja osata luovia byrokratian sokkeloissa. Monelle kielitaidottomalle ”mamulle” se on yhtä mahdotonta kuin minulle olisi selvitellä tekokuun lentorata. Tiedän, että se on mahdollista, mutta en osaa sitä tehdä.

Mitä kiivaammin rasisti väittää, että hän ei ole rasisti, sitä todennäköisemmin hän sitä on. Minä pidän varmimpana merkkinä juuri tätä asioiden kieltämistä, sillä tuskinpa me varkaaksikaan väitämme ihmistä, joka ei ole varastanut. Tuskinpa rehellisellä ihmisellä on tarve selvittää, että ei ole varas. Kyllä minä ainakin teen johtopäätöksen ihmisistä hänen tekojensa mukaan, en puheiden.

Kun rasisti sanoo ”en ole rasisti, mutta….” kuvittelen jatkon ”…. vihaan neekereitä, mustalaisia, ulkomaalaisia ja muta mutakuonoja.”  Eihän se ihan näin tarvitse olla, mutta jotenkin tulee mieleen aivan kuin varas kertoisi. ”En ole varas, mutta halusin niitä tavaroita….”   Onkohan se niin, että jos varastaa vain ulkomailla, se on isänmaallista! 

 Työskentelin aikoinani Ruotsissa, jossa kuulin seuraavan tarinan:

Suomalaiset kaverukset, olkoonpa nyt vaikka Aku ja Patu, asuivat Ruotsissa, jossa tuolloin 70-luvulla oli osamaksukauppa varsin yleistä. Kaverukset olivat päättäneet palata Suomeen, jonne ei toki sopinut mennä köyhän näköisinä rikkaasta naapurimaastamme. He kävelivät vaatemyymälään, josta sitten ostivat osamaksulla tosi trendikkäät varusteet. Osamaksusopimuksen he allekirjoittivat kuin miljoonamiehet. Aku kirjoitti: ”Menen Suomeen”, ja Patu silmääkään räpäyttämättä ”Samat sanat”. Kielitaidoton ruotsalainen myyjä ei edes vilkaissut sopimuksia, vaan kauppaan tyytyväisenä pakkasi tavarat herroille valmiiksi.

Sen koommin ei herroista sitten ole kuultukaan.

Tarinan todenperäisyyttä en tiedä, mutta tuntien suomalaisyhteisöjen laitapuolen kulkijoita, en toki pitäisi asiaa ihmeenä. Me suomalaiset, aivan oikein, tähdennämme sanontaa ”maassa maan tavalla” ja älähdämme pienimmästäkin ulkomaalaisen tekemästä rikoksesta. Tavallisia ihmisiähän he ovat kaikkine heikkouksineen, mutta kyllä meidän tulisi itsekin käyttäytyä saman kaavan mukaan. Kyllä Ruotsissakin osataan yleistää…”En finne igen”. Tosi pieni prosentti suomalaisista on tuon sanonnan saanut aikaan. Tosi vähän on on myös Suomeen muuttaneiden joukossa rikollisia ulkomaalaisia, enemmän ehkä juuri näissä suomalaisissa paluumuuttajissa.

Kristus ei todellakaan luonut kansallisvaltioita, eikä piirrellyt valtakuntien rajoja. Niin että hyvää loppuvuotta vaan kaikille, kansallisuuteen ja ihonväriin katsomatta.