sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kyllä rikos kannattaa



Ellei oman moraalinsa turmeltumista pidä menetyksenä, niin rikos kannattaa aina. Jos muutamat ministerit, kansanedustajat ja muutamat poliittiset virkamiehet jätetään huomioon ottamatta, niin suomalaiset ovat kohtuullisen kunnollista väkeä. Pääsääntöisesti he eivät syyllisty lain rikkomiseen edes pienen yllytyksen jälkeen, vaan jättävät tämänkin homman valitsemiensa edustajien tehtäväksi.

”Rikos ei kannata” on fraasi, jota kuitenkaan ei pitäisi kenenkään uskoa, sillä se on lanseerattu vain siksi, että kansa pysyisi ukollisena vakaumukselle, jonka mukaan rehellisyyttä on pidettävä hyveenä.

Katsoin tässä hiljattain TV-ohjelman, joka sai minut havahtumaan. Miettikääpä tätä: yhden vangin ylläpitoon käytetään yhteiskunnan varoja noin kaksi kertaa se määrä, joka käytetään yhden vanhuksen laitoshoitoon. Tämä ero näkyi selvästi myös hoidon ja ”palvelun” tasossa.  Joku voi väittää, että tässä taas oli kyseessä joku populistinen ohjelma.  Voi olla, mutta epäilemättä myös tosi. Populismissahan tuppaa olemaan se vallanpitäjien kannalta paha puoli, että siinä useimmiten tuodaan esiin se totuus, joka oli tarkoitus kansalta pimittää. Ei siis ole ihan suuri ihm,e että kansa alkaa menettää uskoa oikeusvaltioon, jos sellaista uskoa oikeasti on edes ollut.  Niin, ihmettelen minäkin miten sellainen valtio voi olla oikeusvaltio, jossa asiakirjan väärennöstä pidetään pienempänä rikoksena kuin oman mielipiteen ilmaisua, joka lain mukaan ei ole rikos ollenkaan.

Jotta oikeasti voisimme puhua oikeusvaltiosta, pitäisi kaikkien kansalaisten olla tasavertaisessa asemassa lain edessä, ja kaikissa tapauksissa pitäisi pyrkiä toteuttamaan lain tarkoitus. Tavallisen kansalaisen on joskus aika vaikea ymmärtää, miten meidän palvelijoiksemme valitsemat ihmiset ovatkin yhtä äkkiä niin korkeassa asemassa, että lakiakin pitää soveltaa heihin lievemmin kuin meihin isäntiin.

Ehkäpä näillä ”palvelijoilla” on kuitenkin olemassa pelko, että vielä joskus koittaa aika, jolloin heillä ei ole enää ”omaa lain suojaa”, vaan rikoksista tuomitaan niin kuin rikoksista pitää tuomita. Tästä syystä he ovatkin pyrkineet pohjustamaan asiaa niin, että vankilat mahdollisimman suuressa määrin muistuttaisivat hotellia, jossa olisi hyvä asustella siihen saakka, kun kansa on rötökset unohtanut. Vanhuksistahan ei oikeasti tarvitse välittää, sillä monet heistä ovat tottuneet vaatimattomiin oloihin, tai eivät ehkä tajua edes omaa tilaansa.

Jos nyt ihan mielikuvituksella leikin, niin vääjäämättä tulee mieleen ajatus, että ennen kuin olen siinä pisteessä, että laitoshoito on tarpeen, pyrinkin parantamaan tulevia elinolojani tekemällä keikan, josta varmuudella tuomitaan elinkautinen. Jos oikein kansan parasta ajattelisin, niin se olisi joku samantapainen juttu, kuin sen kuuluisan fanerisuvun edustajan teko silloin venäjänvallan aikoihin. Paitsi että pääsisin ”hoteliin” lomailemaan lopuksi elämääni, saisin toisten vankien kunnioituksen ja varmasti myös erityisaseman laitoshierarkiassa. Kyllä vangitkin osaavat arvostaa yhteiskunnan hyväksi tehtyä tekoa, olkoon se juridisesti millainen rikos tahansa.

Nyt tietysti joku väittää, että ei ne vankilan olot niin kaksisia ole.  Eivät ehkä ole ihan samaa luokkaa kun jossakin Kalastajatorpalla, mutta varmasti paremmat kuin homeisessa vanhainkodissa, jossa joudut makaamaan kuset ja paskat vaipoiss,a kun yhteiskunnalla ei ole varaa palkata riittävästi hoitajia. Ihan vaan tosissani kysynkin, että miksi vanki on kaksi kertaa arvokkaampi kuin vanhus, joka todennäköisesti on maksanut koko ikänsä veroja ja jonka eläkkeen nytkin viette sen vähäisen hoidon vastikkeeksi. 

Näistä blogijutuistahan se häly on usein syntynyt, joten selvennän taas nyt vielä kerran.  Mielikuvituksella leikin, enkä oikeasti ketään ajatellut mestata. Uskon vaan, että noinhan se olisi jos….  Jokainen saa olla asioista mitä mieltä tahansa, mutta mainitsemani TV-ohjelman mukaan nuo rahasummat olivat suunnilleen 130€ ja 250€/päivä.  En usko, että YLE olisi jostakin hatusta temmannut perättömät summat, joten niitä on jonkinlaisella tarkkuudella pidettävä oikeina.  Jos ja kun ne ovat oikein, on siinä rötösherroilla taas selittelemistä.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Tarpeetonta krääsää



Kataisen monitoimihallitus pyristelee viimeisiään ja sen tuntuu Katainen itsekin tietävän. Mitä lähemmäksi loppu tulee, sitä röyhkeämmin herra käyttäytyy. Kansan mielipiteestä ei kannata välittää, sillä luultavasti kansa on jo huomannut bluffin, vaikkakin kokoomususkovaisten joukko on vieläkin suuri.  Kai se on ihmisen luonto sellainen, että halutaan leimautua hyväosaisiin, vaikka viimeinenkin leipäpala olisi homeessa. Kyllä leipä varmasti homehtuukin, jos nykyinen meno saa jatkua.

Jos ei raha riitä, niin leikataan lisää, sanoo hallitus. Puhutaan hienostelemalla säästökuurista, vaikka oikeasta säästämisestä ei mitään tiedetä. Ei tiedetä, koska ei taida kokoomusherroilla olla kokemusta moisesta köyhän kansan huvittelumuodosta.

Kun tavallinen perhe aloittaa säästökuurin, se yksinkertaisesti päättää, että nyt luovutaan kaikesta tarpeettomasta krääsästä. Koetetaan elää niillä tuloilla, joita meillä on käytössä, ja sillä selvä.

Kun Suomen hallitus puhuu säästämisestä, se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että niiltä otetaan joilla ei muutenkaan ole paljoa. Siitä kuitenkin kertyy suuria summia ihan vaan siksi, että sellaisia kuitenkin on tässä maassa paljon, eivätkä ne ehkä muutenkaan äänestäisi Kokoomusta.  Entäpä jos hallituskin päättäisi ihan oikeasti säästää.  Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että luovuttaisiin kaikesta turhasta. Ensimmäiseksi voitaisiin luopua turhasta nettomaksajan roolista EU:ssa. Vaadittaisiin että EU ryhtyisi myös säästökuurille .  Suurimman osan vuodesta tyhjillään seisova Strasbourgin parlamenttirakennus pantaisiin myyntiin ja lopetettaisiin miljardeja maksava kuukausittainen matkustelu sinne.  Miksikö minä edes otan kantaa tähän EU:n tuhlailupolitiikaan? No ihan vaan siksi, että nettomaksajienkin maksut alenisivat, jos sielläkin säästettäisiin.  Minua paremmat asiantuntijat löytäisivät varmasti satoja muitakin säästökohteita myös tuolta.

Suomen tarpeeton krääsä on minulle jo paljon tutumpaa.  Ensimmäisenä tulee mieleen tietenkin nuo ilmavoimien ohjushankinnat.  Ei niitä oikeasti tarvita yhtään mihinkään.  Natomaa Islannin ilmatilan valvonta ei ehkä paljon maksa, mutta ei vain kuulu Suomen tehtäviin.  Juuri tästä pääsinkin asian ytimeen. Kaikkea voidaan perustella jotenkin. Yleisin peruste tuntuu olevan, että jos ”se ja se” toimenpide  jätettäisiin toteuttamatta siitä syntyisi säästöjä vain ”niin vähän ettei sillä olisi kokonaistaloudellista merkitystä”.  Myönnän, ettei olisikaan, niin kuin ei olisi silläkään, että minut vapautettaisiin veronmaksuvelvollisuudesta, mutta en vaadi sitä, sillä silloin pitäisi vapauttaa kaikki muutkin -  ja sillä jo olisi merkitystä. Se on matematiikkaa, että kun monta pientä summaa lasketaan yhteen, siitä yllättäen syntyykin iso summa.  Oikeasti tosi iso summa.  Totta on, että aina sillä ei silti ole kokonaistaloudellisesti ratkaisevaa merkitystä, mutta aina sillä on esimerkin voima.  Minäkin olen kansalainen ja voin pitää itseäni jonkinlaisena esimerkkitapauksena.  Pääministeri Katainen täytti minun kipponi matkustamalla yksityiskoneella kokoukseen, jossa häntä ei edes tarvittu, jossa hän kuulemani mukaan ei suutaan avannut, muuta kuin kiitelläkseen selkään taputtelijoita.  Sillä muutaman kymmenen tuhannen eromäärällä, jonka Kataisen matka maksoi, ei Suomen asioita paljonkaan olisi voitu parantaa… paitsi palkata vuodeksi yksi vanhusten hoitaja… mutta ”tarpeetonta krääsää” se oli ja helkkarin huono esimerkki säästäväisyydestä. 

Meidän hallitus ei siis tiedä mitä säästäväisyys on, siksi meillä ei oikeasti synny säästöjä.    
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sairasta politiikkaa



Heti alkuun pitää sanoa, että ei tämä Suomi-äiti kai poliittisesti sen sairaampi ole kuin keskivertovaltiot yleensä. Pahinta onkin, että tämä on minun maani. Maa, jossa olen syntynyt ja kasvanut, kouluni käynyt ja elämäntyöni tehnyt. Kyllä se niin on, että tälle maalle olen myös paljon velkaa, vaikka kieltämättä joskus tuntuu, että se velkasuhde on tasan päinvastainen.   Siitä olen hyvin tietoinen, että se joskus vain tuntuu siltä, mutta olenhan minä tältä maalta toki paljon saanutkin.

Kun syvässä syyllisyyden tunnossa päätin vielä eläkepäivinäni antaa koulukseni ja kokemukseni synnyttämän näkemykseni tämän maan ja ennen kaikkea kotikuntani hyväksi, koin monenlaisia yllätyksiä.

En tullut valituksi valtuustoon. No jotain sellaista osasin kai odottaakin. Suomessa on näin, jos et ole ole hyvä hiihtäjä, laulaja tai muu julkkis, ei sinun uskota selviytyvän kunnallisessa päätöksenteossa. Kokemustakin tärkeämmäksi asiaksi nousee siis joku sekunnin sadasosa. Tämä on jo sinänsä sairasta, mutta kansa saa mitä kansa haluaa, eikä siinä demokratiassa tietenkään ole napisemista.

Kun vaaliliput on laskettu, häviää demokratia kuin tuhka tuuleen. Alkaa vallan kahminta, jolla ei juurikaan ole tekemistä kansan tahdon kanssa. Tässä vaiheessa yleensä yritän muistuttaa, että politiikan tulisi olla yhteisten asioiden hoitoa, jossa yhteinen menestys olisi asetettava ensisijalle. Puolueen menestystä voidaan ajatella vasta sitten, kun yhteinen menestys on turvattu. Henkilökohtaisen vallan kahminnan ja edun tavoittelun pitäisi väistyä kokonaan. Niin se vaan näyttää olevan, että politiikkaan hakeutuvat ja jopa valikoituvat kuitenkin ne, jotka ensisijaisesti ajavat oma etuaan. Sairasta siis tämäkin, mutta ahh… niin inhimmillistä. 

Valtuustoon en siis tullut valituksi, ja katson sen kyllä suuremmaksi menetykseksi Kalajoen kaupungille kuin itselleni, sillä ihan oikeasti olin sitä mieltä, että tätä yhteiskunnan maksamaa koulutustani voisi kaupunki hyödyntää niin kauan kuin voin pitää itseäni täyspäisenä ja työkykyisenä.  Sen verran ääniä kuitenkin sain, että puolueeni,  perussuomalaiset,  josta olen ylpeä, valitsi minut yhdeksi neuvottelijaksi, kun alettiin neuvottelut pienryhmien asemasta tulevissa lautakunnissa.  Tilanne oli minulle jotenkin uusi, joten katsoin parhaaksi valita tarkkailijan roolin, ainakin aluksi.  En kuolemaksenikaan muista, kuka mitäkin sanoi, mutta kaksi puheenvuoroa jäi selkeästi mieleeni. 

Ensiksi harvinaisen selväpäinen ja järkevä puheen vuoro, joka suunnilleen kuului näin: ” Ei meidän kannata pitää kiinni alueiden tai puolueidenkaan edustuksesta, vaan huolehtia siitä, että kullekin paikalle saadaan mahdollisimman pätevä ihminen.”  No juuri näinhän sen pitäisi mennä. Tämä on sitä yhteisten asioiden hoitoa parhaimmillaan.

Mutta sitten tuli se sairas kysymys. ”Mitä hyötyä tästä meille on?”  Taidanpa puolueenkin muistaa, mutta en halua mainita, kun itsekin olen joskus ollut sen puolueen jäsen.  Eikös se niin olisi pitänyt ajatella, että ”mitä Kalajoen kaupunki ja sen asukkaat hyötyvät tästä”. 

Suomalainen politiikka on siis niin sairasta ja korruptoitunutta, että yhteisellä menestyksellä ei ole mitään osaa eikä arpaa, silloin kuin lähes ammattimaiset poliitikot jakavat valtaa keskenään.


lauantai 17. marraskuuta 2012

Roikkumaton lehdistö



Ai… pitikö se sanoa että riippumaton.  Ihan miten vaan, mutta minä kyllä joskus olen ajatellut, että narun jatkoksi pitäisi joitakin toimittajia ripustaa, ihan vaan varoitukseksi muille.  Ja älkää nyt poliisit heti tulko minua hakemaan ja syyttämään laittomasta uhkauksesta. En minä ketään ole uhkaillut, tämä on vain fantasiaa, jota tuskin kukaan toteuttaa.

Tiedetäänhän se, että meidän lehdistö on riippumaton. Paitsi tietysti puoluepoliittiset lehdet, puolueiden äänenkannattajat ja sitoutumattomat oikeistolaiset lehdet.  Sitten on tietysti vielä osa lehtiä, jotka ovat lähes riippumattomia, mutta joutuvat ottamaan huomioon  muutamien ilmoittajien poliittisen näkökannan.  Jäljelle jää kuitenkin joukko oikeasti sitoutumattomia, kuten Aku Ankka ja Tex Willer.  Tex Willer ei tosin taida enää ilmestyä ja Aku Ankkakin on täynnä amerikkalaista hapatusta. 

Juu.  Todella vaikealtahan se näyttää, mutta kyllä toimittajien silti tulisi muistaa se median todellinen tehtävä. Välittää uutiset ja asiat niin totuudenmukaisesti kuin se suinkin on mahdollista. Tasapuolisuuskaan ei kauhean paha asia olisi, joskaan se ei tässä yhteiskunnassa likikään aina ole mahdollista.

Menkääpä nyt herrat ja rouvat toimittajat peilin eteen ja esittäkää itsellenne muutamia kysymyksiä.   Voin ihan pikkuisen auttaa. Esimerkiksi näin:   Kun kansanedustaja Katainen kärähti väärennöksestä, jonka avulla nousi puolueensa puheenjohtajaksi ja sitä kautta myös pääministeriksi, enkä tiennyt asiaa vai vaikeninko siitä ihan tarkoituksellisesti. Entä olisinko vaiennut, jos kyseessä olisikin ollut perussuomalainen. Ja sitten vielä toinen kysymys.  Mistä minä oikein olen saanut päähäni, että perussuomalaiset ovat rasisteja. Kuinka monta perussuomalaista oikeasti tunnen, vai onko tämä peräisin puolueen poliittisesta ohjelmasta. Entä jos kyseessä onkin vain joku yksittäistapaus, joita tapahtuu jokaisen puolueen piirissä, mutta kirjoitan perussuomalaisista, koska siten en loukkaa muita puolueita.

Näitä kysymyksiä voisi latoa metrikaupalla, mutta hyvät toimittajat… keksitte varmasti niitä itsekin, kunhan jostakin löydätte sitä totuudelle avointa mieltä.

Tosiasiassa perussuomalaiset ovat aivan tavallinen puolue, jonka pääasiallinen tarkoitus on pitää kaikkien suomalaisten puolta, mukaan lukien Suomessa asuvat ulkomaalaislähtöiset kansalaisemme.

Se, että myös perussuomalaiset arvostelevat meidän maahanmuuttopolitiikkaamme johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että se politiikka on tosi syvältä istumalihasten välistä.  Se ei kuitenkaan ole näiden maahanmuuttajien vika, vaan ehkä lievästi rasististen viranomaisten, jotka eivät hallitse tehtäviään, tai eivät halua niitä suorittaa.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Home in home




Ihan omaa englannin kieltä taittaa olla :-)  Ei kai sitä pitäisi vakavalla asialla vitsailla, mutta ei myöskään saisi liioitella vakavaa asiaa.  Tällainen Suomessa suuresti liioiteltu asia on rakennusten homeongelmat.  Puutun tähän lähinnä harrastuksen vuoksi, mutta jossakin määrin myös ammattimiehenä.  Useimmiten ongelmaan puututaan, jos joku jossakin alkaa oireilla. Yleensä lääkäri toteaa, että syynä on home, jota ilmassa on tosiasiallisesti kaikkialla.  Jotta se johtaisi oireiluun, on määrä jo suhteellisen suuri ja lähde usein joko kotona tai työpaikalla. Yleensä paikka, jossa vietetään pitkiä aikoja. Ennen kuin lähde on edes paikallistettu, aletaan asiaa kauhistella ja puhutaan suurista korjauskustannuksista.  Jos rakennusmiehiltä kysytään, he yleensä suosittelevat rakennuksen purkamista, maustamalla ehdotustaan pelottelulla, ettei korjaus luultavasti onnistu ja jos onnistuukin, niin uusii varmasti ja jos ei uusi, niin ainakin maine on mennyt.

En pyri tällä kirjoittelulla mitätöimään ongelmaa, mutta pidän sitä nykyaikana paljon pienempänä kuin mitä julkisuudessa annetaan ymmärtää. Olen itse peruskorjannut kolme pientaloa, joissa kaikissa oli homeongelma ostettuani ne. Tein ”vileenit” , ostin kun halvalla sain. Se harrastus, josta mainitsin, on nimenomaan historiallisten rakennusten suojelu.  Ja syy siihen, miksi asiasta kerron on se, että purkupäätöksiä perustellaan usein juuri sillä, että homettakin on löytynyt.  Kyllähän se tietysti niin on, että talo kun talo homehtuu, jos se on riittävän kauan tyhjänä, eikä sitä edes yritetä suojella. Pääsääntöisesti on kuitenkin niin, että home ei juuri milloinkaan ole todellinen purkamisen peruste, joskaan eivät kaikki talot myöskään säilyttämisen arvoisia.  Homeongelmainen oli tämäkin talo, joka Kalajoelta ostin ja johon sitten muutin. Ei tämä vieläkään valmis ole, mutta tervetuloa vain tutustumaan. Homeongelmat ovat kyllä jo voitettu kanta ja minun mielestäni talo myös säilyttämisen arvoinen. Olen antanut kertoa itselleni, että tämä talo pitää sisällään pätkän Kalajoen tukkiuiton historiaa.

Varsinainen syy tähän kirjoitukseeni on kuitenkin nuo Ventelän talot.  Olen tainnut niistäkin kirjoittaa jo aikaisemmin, ja varmasti tulen kirjoittamaan myöhemminkin, jos tarve vaatii. Toivon kuitenkin, ettei koskaan tarvitsisi kirjoittaa valitusta minkään kaupungin viranomaisen purkupäätöksestä, vaikka senkin olen valmis tarvittaessa tekemään. Nämä talot olen käynyt läpi asiantuntijan kanssa, ja hänenkin selkeä mielipiteensä oli, että täysin kunnostuskelpoisia.

Olen kyllä syvästi tietoinen, että se maksaa vähän, mutta historiallinen arvo on korvaamaton.  Itsekin voisin osallistua ideointiin, jotta taloille saataisiin sellaista käyttöä, että kustannuksista ainakin osa saataisiin pois.  Miltä tuntuisi vaikkapa vanhanaikainen kievari tai majatalo ?  Eihän Kalajoen keskustassa ole edes puistonpenkkejä, joissa voisi yöpyä, puhumattakaan lakanalla varustetuista petipaikoista, joita voisi vuokrata päiväksi tai pariksi.

Kyllä se häpeäksi on tämän tasoiselle matkailupitäjälle, ettei sellaista ole.