Siniverinen suomalainen

Pitkä matka on suomalaisessa politiikassa kuljettu vennamolaisesta SMP:stä nykyisiin sinisiin. Veikko Vennamo perusti aikoinaan poliittisen puolueen todettuaan politiikan  mädännäisyyden, oman edun tavoittelun ja suoranaisen lahjonnan. Vennamon tunnetuimpia lausahduksia lienee ”Rötösherrat kuriin”.  Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, vaikka meillä ei kotona siitä juurikaan puhuttu. Sen verran ymmärsin, että jos isäni olisi ollut poliitikko, niin tuskinpa meillä olisi punalippuja heilutettu.

Politiikkaan jouduin mukaan muuttaessani Ouluun opiskelemaan. Silloinen ”tekun” vahtimestari oli SMP:n miehiä ja sai minutkin seuraamaan Vennamon esiintymisiä. Liityin myös sikäkäiseen SMP:n opiskelijajärjestöön, jossa tehtiin lähinnä kaikenlaisia juoksupojan töitä ja seurattiin Vennamon puheita. Totta oli, että silloisen käsitykseni mukaan mies puhui täyttä asiaa ja halusi vilpittömästi puhdistaa suomalaisen politiikan ”rötösherroista”.

Ei onnistunut Veikko aikanaan, joten työtä pitää jotenkin jatkaa.

SMP:n suosio oli ehkä suurimmillaan 70 – 80-luvulla, jolloin puolueella oli 18 kansanedustajaa ja lukuisia ministereitä.  Kun puoluetukea jaettiin kansanedustajien määrän mukaan, monet puolueet elivät lihavia ja laihoja vuosia aivan sen mukaan, millainen kannatus missäkin vaaleissa oli.  Kannatuksen vaihtelu vaaleista toisen sai myös puolueiden talouden vaihtelemaan jokseenkin sanassa suhteessa, sillä vain aniharva puolue osasi hoitaa raha-asioitaan ilman veronmaksajien tukea. Myös SMP oli ajautunut tuohon ”sairaaseen” tilaan ja kärsi 90-luvulla konkurssin. Pian SMP:n kuoleman jälkeen kuitenkin SMP:n toimistovirkailija Timo Soini muutamien muiden ”vennamolaisen” aatteen kannattajan kanssa perustivat uuden puolueen, joka sai nimekseen Perussuomalaiset.

Aate eli ja perussuomalaiset menestyivät kohtalaisesti, vaikka minä jo silloin olin havaitsevani, ettei kaikki sittenkään ollut puhtaasti aatteellista.  Suuressa joukossa on aina joitakin omanedun tavoittelijoita, jotka sitten Jyväskylän puoluekokouksessa onnistuivat valtaamaan puolueen. Suuri joukko aatteellisia ”persuja” erosi puolueesta jo silloin, sillä selvää oli, että tuolla uudella johdolla oli mielessä ihan toiset asiat kuin kansalaisten etu.

Oli vain ajan kysymys, että Perussuomalaiset virallisestikin hajoaisi.

Niinhän siinä sitten kävi. Kun tuli selväksi, että muut puolueet eivät suostu ottamaan ”halla-aholaisia” hallitukseen, päättivät osa puolueen kansanedustajista ja ministerit perustaa uuden puolueen, joka sai nimekseen Sininen tulevaisuus. Ministerit ja ”persujen” maltillisempi siipi tulivat tähän uuteen puolueeseen.

Siniseen tulevaisuuteen siirtyneitä alettiin ”persujen” piirissä nimittää loikkareiksi, vaikka täysin selvää oli, että puolue oli liukunut alta pois. Nämä tulevat siniset olivat kyllä uskollisia aatteelle.

Nykyisin vaalitkin ratkaistaan rahalla, ja vaikka sinisiä kansanedustajia oli jokseenkin saman verran kuin ”halla-aholaisiakin”, jäivät kaikki rahat näille §tynkäpersuille”. Eduskuntavaaleissa kävi sitten niin kuin kävi, eikä sinisten menestyksestä voida puhua.

Aate kuitenkin elää ja voi hyvin.  Ilman sinisten perustamista myös tämä aate olisi kuollut, joten toivoa on.

”Kyllä kansa tietää”, sanoi Veikko Vennamo aikoinaan. Kyllä minä nyt suuresti toivon, että tämä kansa todella tietäisi, mistä on kysymys.

Olen aina uskonut, että ”politiikka on yhteisten asioiden hoitamista”.  Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että politiikasta onkin tullut kilpajuoksua vallan perässä.  Näin ei saa olla.  

 

 

Mitä virkamies saa tehdä?

Ei ole ollut, eikä tule olemaan sellasia vaaleja, joissa olisin äänestänyt vihreitä, mutta se ei tee minusta Haaviston vatustajaa, joka mielestäni on ollut ihan hyvä ministeri, vihreydestään huolimatta. 

Suurimmaksi synniksi on katsottu hänen yrityksensä siirtää venkoileva virkamies toisiin tehtäviin. Aivan oikeinhan hän teki, ihan samoin menetellään yhteiskunnassa yleensäkin. Jos joku työntekijä tai viranhaltija venkoilee esimiestään vastaan, hänet siirretään toisiin tehtäviin, ellei peräti eroteta. Kyllä se niin on, että esimiehen käskyjä on toteltava, tai vedettävä omat johtopäätökset ja erottava. Ei siis ole mitenkään perusteltavissa, että Haavistoa pyrittiin asettamaan syytteeseen sillä perusteella, että hän teki työtään.  Jos joku olisi pitänyt asettaa syytteeseen, olisi se luonnollisesti ollut tuo niskotteleva virkamies. 

Suurin osa Suomen kansasta näyttää olevan kanssani samaa mieltä. Ylen tutkimus sen kertoo.  Noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, että Haavisto ei tehnyt mitään väärää. 

 Kun tuota tulosta sitten retusoidaan niin, että poliittisesti eri mieltä olevat karsitaan pois, niin kansan mielipide on selvästi aistittavissa. Ministeri johtaa ministeriötä ja tekee päätökset oman harkintansa ja lain mukaisesti. Ei siis ole mitään syytä asettaa Haaviston toimia kyseenalaiseksi, vaikka tuntuukin ehkä siltä, että joku virkamies on polttanut näppinsä ja hänen tukijansa yrittivät vierittää syyn Haaviston niskaan. Jos Haaviston motiivina oli lasten etu, on se kyllä melko pätevä syy moniin muihinkin toimiin. 

”Tarkoitus pyhittää keinot” on ehkä kaukaakin haettu lausahdus, sillä ainakin ministerin käyttämät keinot olivat ihan hyviä ja ”pyhiä” jo sellaisenaan. 

Lapsella tulee olla oikeus turvalliseen elämään, ja jos joku virkamies hangoittelee tätä perusoikeutta vastaan, istuu hän todella väärällä tuolilla. Väärällä tuolilla istuvat myös kaikki ne poliittiset päättäjät, jotka eivät hyväksy ministerin toimia tässä nimenomaisessa tapauksessa.  Onneksi lapsia nyt kuitenkin on tuotu Suomeen ja toivottavasti tuodaan vastaisuudessakin. Lapsen oikeuksiin kuuluu myös oikeus vanhempiin ja huolenpitoon, joka väkisinkin luo perusteen myös äidin tuomiseen, ellei jokin muu vahvempi peruste ole esteenä. Tämän vahvemman perusteen tarkastelu on kai jätettävä suojelupoliisin tehtäväksi. Sellaisena perusteena ei kuitenkaan voida pitää ”persujen” harhaisia ajatuksia, jotka ainakin minä jätän ihan omaan arvoonsa.

 

 

Näin kirjoitin

Kallan kuvernööri täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja kaivoin vanhoja kirjoituksiani esille.   Kun ihminen vanhenee, se kuulemma viisastuu.  En tiedä onko se näin, sillä kovasti samanlaisilta vaikuttavat ajatukseni vieläkin, vaikka kymmenen vuotta on vierähtänyt. Näyttäisi siltä, että vuona 2010 olen kirjoittanut vain kaksi blogia, joista tässä nyt sitten näytteet. 

Onko nyt sitten nähtävissä muita viisastumisen merkkejä, niin saahan sitä arvella. Ainakin Perussuomalaisesta puolueesta olen eronnut, jota itse pidän viisastumisen merkkinä, vaikka se muutos ei niinkään johtunut minusta kuin puolueessa tapahtuneesta muutoksesta. Kaikkea vaan ei voi hyväksyä, tulivatpa mielipiteet mistä tahansa.

Tässä tätä siis tulee.

*****

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Silleen se menee...

Että valtakunnassa kaikki hyvin... Meidän perustuslakihan sanoo, että ylin valta tässä valtakunnassa kuluu kansalle. Näinhän se varmasti on.... siis perustuslain mukaan. Tästä ehdottomasta säännöstä on vain kaksi poikkeusta.... sananvalta ja päätösvalta.

Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunalle, jossa taas valtaa käyttävät sellaiset despootit kun Paavo Lipponen, jolla ei ole minkäänlaista virallista valtaa. Ihan vain huvikseen herra päättää, mitä nappulaa äänestyksissä painavat ne, joille kuuluu nappulanpainatavalta. Mitään merkitystä ei ole niillä lupauksilla, joita nappulanpainajat ovat kansalle antaneet. Oikeastihan he ovat vain nappulanpainajia, joka toki pitäisi jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen ymmärtää. Lähes jokaisessa poliiittisessa puolueessa on joku "lipponen".

Oikeasti meillä ei siis ole sananvaltaa, mutta onhan meillä kuitenkin sananvapaus.

Sananvapautta meillä ei rajoiteta muulloin kuin silloin, kun esität omia mielipiteitäsi.

Tämän blogin tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä näistä epäkohdista. Kenties myös herätellä ihan itsenäisiä ajatuksia.

Varoitan kuitenkin... Liian itsenäiset ajatukset saattavat johtaa syytteeseen. Varmuudella näin tapahtuu, jos julkaiset ajatuksiasi polittisista päättäjistä tai ikivihreistä naisista.

Niinpä voi lopulta käydä, että minäkin tulen lopulta esittämään pehmeäksi rutistettuja ja puhtaaksi puhellattuja veihtoehtoisia ehdotuksia asioiden hoitamiseksi. 

*****

Voihan helvetti...

En minä tyhmä ole, vaikka olenkin osa Suomen kansaa ja vaikka poliitikot näyttävätkin ajattelevan, että kansa on tyhmää. Ihan oikeasti meinasin satuttaa istumalihakseni laskeutuessani koko sadan kilon massallani lautalattialle, kuultuani että ministereillä ja jopa kansanedustajillakin on tavallista korkeampi syytekynnys. Perustuuko tämä olettamukseen, että poliitikot joka tapauksessa ovat sen verran kelmejä, että kaikki istuisivat linnassa, jos saisivat syytteen samanlaisista rikoksista kuin tavallinen rahvas.
Niinhän se oikeasti taitaa olla. Onni onnettomuudessa on, että itse on saatu lait laatia ja kaikeksi varmuudeksi vielä itse saadaan tutkia omia rötöksiä.
Kyllähän se tietysti siltä tuntuu, että se on niin väärin.... niin väärin.
Kansalaisen oikeustajuni kertoo, että asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Jos poliitikko.. vaikkapa ministeri... syyllistyy rikokseen, on se vähintäin raskauttava asianhaara, ja syytekynnyksen tulisi olla ehdottomasti matalampi kuin tavallisilla tolleroilla, joiden voidaan joskus olettaa erehtyvän.
Eikös se niin olekaan, että palvelijamme ovat rehellisiksi tunnettuja Suomen kansalaisia. 

 

 

 

Saa sitä ihmetellä

Tietysti pitäisi vain antaa amerikkalaisten pitää omat vaalinsa ja lakata päivittelemästä mokomaa järjettömyyttä.  Järjettömältähän se tuntuu siksi, että vaikka Trump näyttää toimivan täysin yhteiskunnan edun ja demokratian periaatteiden vastaisesti, hänellä on suhteellisen suuri kannatus. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, mihin se riittää, mutta saa sitä ihmetellä.  

No eihän meidän suomalaisten pitäisi sitä päivitellä, sillä onhan meillä omakin ihmettelyn aihe. Ainakin minä olen ymmällä siitä, että joka viides suomalainen kannattaa puoluetta ja miestä, joka toimii lähes samoin kun Trump USA:ssa.  Ihan oikeuteen ei täällä vielä ole vaalien tulosta viety, mutta kovasti on jo murinaa äärioikeistolaisten riveistä kuulunut.  Äärioikeistolaiset on se sama porukka, joka USA:ssakin yhteiskuntajärjestystä vastaan rettelöi.

Puolueen kannattajat irvailevat netissä jopa ihmisten ulkonäöllä, eikä heitä näytä vähäkään säikäyttävän rasistisesta käyttäytymisestä tulleet tuomiot.

Perussuomalaisille näyttää olevan käsittämätön asia, että me tarvitsemme maahanmuuttajia enemmän kuin esimerkiksi Suomen omaa ”trumppia”. jonka toimet eivät ainakaan vielä ole olleet maamme etujen mukaisia.

Isänmaalliseksi ei kannata julistautua, jos ei edes yritä toimia isänmaan etujen mukaisesti. Vaikka olisi täysi tollero, voisi kuitenkin katsella kansainvälisiä esimerkkejä ja sitä, miten ne maat ovat pärjänneet, jotka ovat maahanmuuttajia vastaanottaneet. Kärkipäässä tietysti Sveitsi ja Saksa, mutta ei Ruotsillakaan kovin huonosti ole mennyt, vaikka siellä on seassa puoli miljoonaa suomalaistakin. 

Selvää on, että mitä huonommin maahanmuuttajia kohdellaan, sitä vaikeampi heidän on kotoutua, ja siitä saattaa syntyä ongelmia.  Pääsääntöisesti nämä ongelmat ovat siis meidän suomalaisten asenteista johtuvia.

Olen satoja kertoja yrittänyt vääntää rautalankamalleja näille laskutaidottomille suomalaisille siitä, mitä maahanmuuton kustannukset oikeasti ovat. Eihän se tietysti rahakysymys saisi olla, mutta kun jotkut osaamattomat koettavat siitä sellaisen tehdä, niin kerronpa vielä kerran, että yhden maahanmuuttajan ”kasvattaminen” hyödylliseksi veronmaksajaksi maksaa vain murto-osan siitä, mitä maksaa yhden suomalaissyntyisen kasvattaminen aikuiseksi.

Huonostihan tämä sopii Yhdysvaltain presidentin vaalikampanjaan miksikään esimerkiksi, mutta kun tällä Suomen ”trumpilla” tuntuu olevan hieman samanlaiset ajatukset kuin amerikkalaisella aateveljellään, jolle koko maailma nauraa. 

Alan tässä nyt odottelemaan, milloin Torniojoen rannoille aloitetaan muuria pystyttää.

En viitsi edes muistuttaa, että koko Yhdysvallat on ”mamujen” perustama valtio.

 Mitään perussuomalaista rotua ei myöskään ole olemassa, vaan me olemme tulleet eri puolilta maailmaa.  Minunkin DNA-testini kertoi, että olen eskimo, vaikka ei se minua haittaa. Kovasti ylpeä olin aikoinani niistä kerroista, jolloin sain pukea ”lippupaidan” päälleni, ja ihan kunnialla suoritin myös asevelvollisuuteni.  Voivatkohan kaikki ”persut” sanoa samaa?

 

 

 

Eikö politiikka kiinnosta?

Kyllä politiikka kiinnostaa, mutta se ei kiinnosta riittävästi, jotta jaksettaisiin ajatella, mikä ero on yhteisellä hyvällä ja minun hyvälläni. Eipä siis ole jaksettu miettiä, että mikä olisi meidän yhteisen edun mukaista ja mikä taas ei.

Eräs ystäväni sanoi: ”Aina olen äänestänyt ja aina on asiat parantuneet sillä, jota olen äänestänyt”. Siltähän se oikeasti näyttää. Varsinkin valtiollisissa vaaleissa olosuhteet paranevat niillä, jotka tulevat valituiksi. Ei vaalilupauksia rikota siksi, että poliitikot olisivat ilkeitä.  He eivät vain kerro, että oikeasti ”tässä on kyse minun eduistani - vaalilupaukset ovat vain markkinointikeino, eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.” Onhan se kiva odottaa sitä ”vappusatasta”, vaikka järki sanoisi, ettei sitä koskaan tule. Eihän ole tullut ennenkään.

Kirjoittelen tätä nyt eläpäivieni ratoksi, kun varsinainen työnteko on aika vähäistä. Koetan pohdiskella politiikan dogmia. Kuuntelen samalla radiota, jossa tuntuvat pohdiskelevan kahta varsin ristiriitaista asiaa. Toisaalta tuntuu porukka olevan huolissaan, että ihmiset eivät ymmärrä politiikkaa, ja että se ei kiinnosta heitä kovinkaan paljon, eivätkä oikein ymmärrä politiikkaa. Samat ihmiset olivat myös huolissaan siitä, että varsinkin kunnallisvaaleissa on äänestysprosentti laskenut todella alas. Kummallinen ristiriitahan tämä on. Kai sitä pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, että eivät ainakaan nuo ymmärtämättömät menisi äänestämään, sillä silloinhan saattaa tapahtua mitä tahansa. Kyllä yhteiskunnan ylimpien päättäjien valinnan tulisi tapahtua jonkinasteisella asiantuntemuksella. Kaikkein pelottavin visio on kansanäänestyksessä, vaikka yleisesti tiedetään, että varsin pieni määrä ihmisistä todella tietää, mikä päätös vaikuttaa mihinkin. Kansanäänestyksen hehkuttajat eivät näytä oppineen mitään niistä maista, joissa kansanäänestys on viety niin pitkälle kuin mahdollista. Sveitsin mallia on Suomessakin hehkutettu, mutta aina ei ole mennyt ihan nappiin. Kansanäänestys on antanut kaikenlaisia tuloksia, ja sitten parlamentti on kaikessa hiljaisuudessa kumonnut kansanäänestyksen. Onneksi Sveitsi on säilyttänyt tuon ”varajärjestelmän”. Englannin ero EU:sta oli huomattavasti vaikeampi ongelma, sillä Britannialla ei ole tuota varajärjestelmää. On kyllä havaittu, että ero ei ole järkevä eikä palvele Britannian etuja, mutta kansanäänestyksen kumoaminen ei ihan helppoa ole. 

Ajatuksenakin on jo selkäpiitä karmiva, että Suomi tekisi saman virheen. Järjestettäisiin kallis kansanäänestys asiasta, jossa suurin osa äänestäjistä ei edes tietäisi, mistä äänestetään ja mitä se vaikuttaisi, jos äänestystuloksen mukaan toimittaisiin.

 

Kyse ei ole pelkästään EU-erosta, vaan on väläytelty myös ydinvoimasta, Natosta ja tuulivoimastakin pitäisi järjestää kansanäänestys.  Siis kaikki asioita, joista todellisten ymmärtäjien joukko on varsin vähäinen.

Yritän tässä hieman ohjeistaa tilannetta.

En kehota olemaan äänestämättä, mutta jos ette tiedä, mitä äänenne vaikuttaa, niin pysykää pois uurnilta.   Jos taas menette vaaliuurnille, ottakaa etukäteen selvää, mikä on hyväksi kotipaikkakunnallenne ja kuka sitä oikeasti ajaa ja kuka todellakin omaa eväät käsitellä kunnallisia asioita.

Jos ei hiihto, pesäpallo tai laulaminen ole ihan välttämättömiä kotikuntanne menestykselle, niin älkää nyt ainakaan parhaana ansiona näitä taitoja pitäkö.  Jos jossain hiihtokilpailussa häviää sadasosasekunnin jollekin ulkomaalaiselle, ei sen pitäisi olla mikään meriitti Suomen eduskuntaan, tai edes kunnanvaltuustoon.  Meillähän on paljon ihmisiä, jotka olisivat hävinneet enemmänkin.  Olisivatkohan he sitten vieläkin pätevämpiä?

 

Historia pitäisi uudistaa

Kun tietotekniikka, matematiikka ja insinööritieteet ovat muodostaneet ainoat älykkyyttä vaativiksi tieteenaloiksi, valitsi nykynuoriso tietenkin opintoalakseen jonkun noista ammateista, ja  humanistisista aloista tuli pikkuhiljaa ylijäämäylioppilaiden kaatopaikkoja. Koulu-uudistus oli taas aikoinaan se suuri virhe, joka sai aikaan tämän ylijäämäylioppilaiden suuren määrän.  Kaikista pyrittiin leipomaan ylioppilaita vaikka väkisin. Kun ei muu auttanut, laskettiin rima niin alas, että Taavi Tollerokin läpäisi seulan.  Kyllähän me jossakin vaiheessa elimmekin aikaa, jolloin tietotekniikkainsinööreistä oli huutava pula ja näitä jouduttiin tuomaan aina Intiasta ja Kiinasta asti.  Tätä puutetta yritettiin korvata myös lisäämällä insinöörikoulutusta enemmän kuin tämän kokoiselle maalle olisi tarpeellista ja luonnollista.  Kun tämä insinööribuumi sitten meni ohi, jäi jäljelle vain lisätty koulutus ja laumoittain työttömiä insinöörejä.  Jos Suomeen tuodut insinöörit sitten jäivät Suomeen, tuli heistä, monien mielestä, uhka Suomen turvallisuudelle, varsinkin jos sattuivat olemaan syntyisin jostain arabimaasta. 

Tämä sinänsä on aihe, josta olen paljon kirjoittanut ja varmasti vielä kirjoitankin, mutta tällä kertaa ajattelin keskittyä nykynuorison historian tuntemukseen. Kaikki liittyy kuitenkin kaikkeen ja olkoon tuo edellä oleva pohjustuksena sille, miksi omaakaan historiaa ei enää tunneta.  Kokijoita ja näkijöitä ei montakaan ole, ja kun historian opiskelu on jäänyt noiden ylijäämäylioppilaiden harteille, ei historiantuntemuksesta ole oikein buumia päässyt syntymään.  Täytyy sanoa, että onneksi meillä on museovirasto, joka jonkin verran on onnistunut suojelemaan vanhoja historiallisia rakennuksia.  Ihan omasta kokemuksestani tiedän, että monet historiallisesti arvokkaat kohteet olisi purettu ilman museovirastoa, yksinkertaisesti siitä syystä, että liian harvat tunsivat niiden historiaa. 

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump ei ehkä kuulu ruudinkeksijöiden kerhoon, mutta nykykieleen hänen hallintonsa on onnistunut luomaan uuden käsitteen.   Tuo termi on vaihtoehtoinen totuus. Tuntematta lainkaan tuota sanaa tai historiaa,  nykypolvi viljelee mielellään vaihtoehtoisia faktoja.  Koska historiaa ei tunneta, voidaan luoda oma historia juuri sellaiseksi kuin olisi haluttu sen olevan.

En ole historioitsija vaan historian harrastaja, enkä toki osaa oikaista kaikkia historian vääriä väittämiä.  Kuitenkin olen Karjalan pakolainen, ja vaikka en voi muistaa pakomatkan eri vaiheita, muistan kuitenkin muiden karjalaisten kertomuksia ja kokemuksia.  Tältä pohjalta on todella vaihtoehtoinen fakta se väite, että Karjalasta ei tullut pakolaisia.  Todellinen faktahan on, että niitä tuli pitkin pitkää itärajaamme, aina Petsamosta asti.  En minä ollenkaan ymmärrä, miksi tätä historian jaksoa pitää niin paljon hävetä, että jopa Karjalan liiton johtohenkilötkin vääristelevät asiaa. 

Toki en yhdenkään sodan aikoihin Karjalasta tuleen ole kuulut toistelevan tuota vaihtoehtoista totuutta, jota tuntuvat hokevan vain sodan jälkeen syntyneet sukupolvet.  Kyllä mielestäni historian koulutusta pitäisi vahvistaa niin, että ainakin oma historia saisi pysyä totuuspohjaisena.

 

Tämän päivän tapahtumat ovat jo muutaman vuosikymmenen kuluttua historiaa.  Oliasi varmasti mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa huomenna syntyvien ihmisten kertomuksia siitä, mitä tapahtui ennen heidän syntymäänsä.  Jokseenkin varmaa on, että muutamien totuuksien joukossa on myös vaihtoehtoisia faktoja.  

 

Amerikkalainen unelma

 Kyllä se siltä vaikuttaa, että amerikkalainen unelma on jotain paljon suurempaa kuin moni olisi voinut edes uskoa.  Maailman mahtavimman maan presidentiksikin voi päästä kuka tahansa, jopa täydellinen idiootti.  En tietenkään väitä, että Trump olisi idiootti. Minun mielestä ei, mutta monen muun mielestä kyllä.  Hulluna ja ajattelemattomana minä toki häntä pidän, mutta sehän on vain minun mielipiteeni.

Seuraavassa tulee kuitenkin faktoja, jotka saattavat antaa aiheen olettaa, että minun mielipiteeni sattuu melkein nappiin.

Trumpin ensimmäinen toimenpide oli rikkoa välit Meksikon kanssa ja rakentaa miljardeja maksava muuri Meksikon vastaiselle rajalle.  No joo..  saahan USA rakentaa ihan mitä tykkää, mutta paitsi että tuo muuri on kallis, se on myöskin hyödytön… jopa vielä hyödyttömämpi kuin Berliinin muuri aikoinaan.  Toki Trump yritti pakottaa Meksikon maksamaan tuon muurin, mutta eipä onnistunut. Meksikohan ei tuota muuria halunnut, joten aika vaikea on kuvitella, miten Trump kiristää naapuriaan saadakseen edes osan kuluista sieltä päin.  Selvää on kuitenkin, että tuo muuri olisi maksanut välillisesti USA:lle tosi ison rahan.  Jos USA:n ja Meksikon välinen kauppa loppuisi, olisi se ilman muuta USA:n tappio, sillä kyllä USA:n vienti on ollut monin verroin suurempi kuin tuonti Meksikosta.

Tuo kappasuhde ei liene ainut asia joka presidentiltä sattui unohtumaan.  Se koskee nimittäin maahantulon rajoittamista, tai kokonaan kieltämistä. No tottahan vaikuttaa olevan, että ei Trump ihan eturivissä istunut, kun ruutia keksittiin, mutta olisi luullut jonkin hänelle kertoneen, että pitkällä tähtäyksellä tästä on pelkkää haittaa.  Amerikassakin on suuri työttömyys nyt, mutta vielä suurempi olisi, jos ei tuota maahanmuuttoa olisi sallittu.  Sata USA:n suurinta yritystä on maahanmuuttajien tai heidän jälkeläistensä perustamia.  Pelkästään nämä yritykset voisivat kaataa Yhdysvaltojen talouden.

Täytyy nyt tässä yhteydessä muistuttaa Suomen maahanmuuttovastaisia, että ei tilanne Suomessakaan kovin paljon USA:n tilanteesta eroa.  Jos Karjalan pakolaiset ja heidän tuomansa yritykset lasketaan lukuun, niin aika komealta näyttää tuo ”mamujen” yritysluettelo.  Ihan tässä nyt vaan muutamia: Fazer, Paulig, Sinebrychoff, Schauman, Enso, Wärtsilä, Serlachius ja niin edelleen.  Monet yritykset ovat toki jo suomaalistunet niin, että niiden alkuperä on muuttunut tuntemattomaksi, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että maahanmuuttajien suhteellinen osuus suomalaisessa yritystoiminnassa on monin verroin suurempi kuin vastaava suomalaisten osuus.  Näin oli ennen ja näin on nyt.  Jos ette usko, niin kävelkää vaikkapa Jyväskylän Kauppakatu päästä päähän ja laskekaa yritykset.  Sitten vain laskette maahanmuuttaneiden suhteellisen osuuden kantaväestöön verrattuna ja voitte ruveta ihmettelemään. 

 

 

Oikeinko se meni niin, että nämä ”mamut” eivät vieneetkään meidän työpaikkoja, vaan toivat niitä lisää.  Aivan totta tietysti on, että tämän viimeisimmän ”siirtolaisaallon” perustamat yritykset ovat pieniä   – 10 hengen yrityksiä, niin kun ylivoimaisesti suurin osa Suomessa toimivista yrityksistä.  Ekonomistien toteama tosiasia kuitenkin on, että Nokian kaatumisen Suomi kestää, mutta se ei kestäisi suomalaisten pienyritysten kuolemaa.

Pieniä firmojahan nuo fatserit ja sinebrykoffitkin aikoinaan olivat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Noinko se toimii?

Aina minä olen luullut, että poliittisen opposition tehtävä on esittää vaihtoehtoja kulloinkin vallitsevalle politiikalle.  Varmaan olen ollut väärässä, sillä ainakaan viimeisten vaalikausien aikana en ole huomannut jälkeäkään sellaisesta toiminnasta. Onhan se tavallaan ymmärrettävää, sillä niin kauan kuin minä muistan, niin etupäässä oppositio on vain räksyttänyt. Tähän rakkaaseen kansaamme se näyttää kuitenkin purevan, sillä puolueet lihovat oppositiossa ja laihtuvat hallituksessa. Näin se tuntuu menevän, eikä loppua ole vielä näkyvissä.

Niin kauan kuin tämä jatkuu, ei suurta kehitystä ole odotettavissa.

Veikko Vennamon SMP samoin kuin Timo Soinin PS s entään esitti ratkaisujakin, mutta ”nykypersut” tyytyy pelkkään räksyttämiseen. Vaikka en koskaan ole ollut kokoomuslainen, enkä edes kyseisen puolueen kannattaja, niin olen aina olettanut puolueen pyrkivän vastuulliseen politiikkaan. Onkohan niin, että puolue on huomannut räksyttämisen tehoavan paremmin kuin realististen vaihtoehtojen esittäminen?  Suurimman pettymyksen minulle on kuitenkin tuonut kristillisten puolue, joka näyttää sortuneen samaan kuoroon. Kristillisyydestä ei näy jälkeäkään, ja olen joutunut viivaamaan senkin puolueen yli vaihtoehtolistaltani.

Kansallinen tapahan meillä näyttää olevan, että soutajia vaihdetaan vuorovuosin, eikä mitään kehitystä tapahdu. Soutajien paikalle tulevat vain ne, jotka eivät koskaan ole saaneet mitään näkyvää aikaan. Vilpittömästi ihmettelen, että tässä maassa on kuitenkin näinkin hyvä asua, vaikka toki olemme askeleen jäljessä muista pohjoismaista.

Pettymys pettymyksen jälkeen olen koettanut etsiä poliittista kotiani, sillä toki minua yhteiset asiat kiinnostavat. Atteen olen kyllä löytänyt, mutta puolueet näyttävät liukuvan kerta toisensa jälkeen alta pois.

Sininen tulevaisuus näytti lupavalta, sillä sen ohjelma on lähes täydellinen. Se ei näytä kansaa kuitenkaan kiinnostavan, sillä puolue jätettiin ilman ainoatakaan eduskuntapaikkaa.

Näinhän se näyttää menevän, että monille sinisillekin oma nahka näyttää olevan tärkeämpi kuin aate ja poliittinen näkemys on ostettavissa paremman henkilökohtaisen menestyksen toivolla.

On meitä kuitenkin muutamia aatteelle uskollisia, ja täytyy vain toivoa, että kansakin herää huomaamaan, ketkä oikeasti ajavat tämän maan etua.  Niinhän se kuitenkin on, että eduskunnan ulkopuolella ei kannata edes räksyttää.

 

Ikärasismi

Tähän ilmiöön tulette jokainen aikananne törmäämään.  Turhaan me haukumme milloin mitäkin maata milloin mistäkin.  Ihan meidän omasta maasta löytyvät liki kaikki ne ongelmat, joita olemme näkevinämme muissa maissa. Me julistaudumme milloin missäkin asiassa parhaaksi tai ainakin melkein parhaaksi valtioksi, ja tietysti hyvä niin, jos se jotenkin oloamme helpottaa. Sillä nyt ei vain ole mitään tekemistä totuuden kanssa.  Sen toki olen ajat sitten ymmärtänyt, että vaikka meillä on hyviä kätilöitä, eivät he sentään ole maailman parhaita. Eivät maailman huonoimpiakaan, mutta aivan samanlaisia kuin muuallakin.

En siltikään halua hylätä tätä maata, vaikka haluankin oikaista joitakin vääriä väittämiä. Minulle tämä on paras paikka asua, koska olen saanut syntyä tähän maahan.

On väitetty, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. No nyt jo tiedämme, että näin ei ole. Meillä korruptio on sisäänrakennettu ja se asuu monissa järjestöissä, hyväveli- verkostoissa sekä politiikassa. Se on vaikeasti tunnistettavaa, koska vertailumme tapahtuu usein tilanteisiin, joissa raha selkeästi vaihtaa omistajaa. Poliisi ei peri ”sakkoja” tien päällä, niin kuin vielä muutama vuosi sitten eräässä naapurivaltiossamme, jolloin ”käteisalennus” saattoi olla melko huomattava.

Näin vanhoilla päivilläni halusin päättää pitkän opintoputkeni tohtorin tutkintoon ja rupesin etsimään yliopistoa, joka olisi halukas ottamaan minut suojelukseensa.  En olettanut mitään vaikeuksia olevan, sillä todistukseni olivat kohtuullisen hyviä ja tiesin yliopistojen rahoituksesta yhtä ja toista. Lähestyin yliopistoja aluksi sähköpostilla. En halua nimetä näitä yliopistoja, mutta ensimmäiset vastaukset olivat hyvin kierteleviä ja nihkeitä. Tuli mieleen jopa, että he eivät halunneet minua joukkoonsa.

Näinhän se varmaan olikin.

 

Olin kuvitellut, että ei Suomessa ole ikärasismia, mutta huomasin olevani väärässä. Jopa eräs korkean tason ”vuotaja” totesi, että jos olisin uraa rakentava nuori, josta tulisi mahdollisesti tutkija yliopiston leipiin, ei esteitä olisi.  Hieman samalta taholta tuli myös kommentti, että väitteistä huolimatta myös yliopistoissa on ikärasismia. Kun tässä pitkän urani aikana olen tavannut monia eritasoisia tohtoreita, täytyy vain todeta, että jotkut saavat tuon hattunsa ja tittelin melko kevyin eväin.

Tyhmyys ei ole este tohtorintutkintoon, mutta ikä näyttää olevan.  En tiedä kummasta minun tapauksessani on kysymys, mutta en aio luovuttaa.  Voihan tämä olla tyhmyyttäkin, mutta vähän kerrassaan alan uskoa, että ”periksiantamattomuutta ei voita mikään”.

Nuorille elämän evääksi sanoisinkin, että opiskelkaa ajoissa, sillä myöhemmin tiellenne tulee esteitä, jollaisia ette osanneet edes kuvitella. Eräs näistä esteistä on ikärasismi, johon voitte törmätä jo suhteellisen nuorina. Suomessa on edelleen varsin yleisenä vaatimuksena alle 30-vuden ikä ja yli 20-vuoden kokemus. ”Vanhuus ja viisaus” ei ole kovinkaan suosittu yhdistelmä.

Ikää tulee aikaa myöten, mutta tyhmyyden saa syntymälahjana. 

 

 

Politiikan vangit

Olen useaan otteeseen todennut, että minä harrastan politikointia, mutta en oikeastaan ole koskaan sitoutunut yhdenkään puolueen ohjelmaan juuri sellaisena kuin puolueen päättäjät ovat sen esittäneet.  Joskus se voi napsahtaa melkein kodalleen ja joskus taas vähän sinne päin.  Jos Suomessa aikoo äänestää, on pakko äänestää jonkun poliittisen puolueen asettamia ehdokkaita, josta tietysti seuraa, että ehdokkaiden on yleensä sitouduttava jonkun puolueen listoille.  Vaikka kyse olisi ns. sitoutumattomista ehdokkaista, puolue edellyttää, että nämä liputtaisivat puolueen ohjelmaa.  Toki tiedän tämän, sillä olen pari kertaa ollut kunnallisvaalien ehdokkaana.  Olin toki kummallakin kerralla puolueen jäsen, mutta en hyvin voimakkaasti liputtanut kaikkia puolueen aatteita. Halusin vain olla mukana vaikuttamassa, niin kun sen aikainen idolini Veikko Vennamo sanoi: asialinjalla.  Minulle se tarkoitti sitä, että seisoin oikeaksi näkemäni asian takana, täysin riippumatta siitä kuka tai mikä puolue oli asian esittänyt.

Ei se nyt niin kovin paljon omaatuntoa rassannut, sillä toki olin valinnut sen puolueen, jonka näkemykset parhaiten vastasivat omiani.

Veikkoa kohtaan tuntemani sympatiat johtuivat paitsi siitä, että hän oli ”Karjalan pakolainen” niin kuin minäkin, niin myös tulikivenkatkuisista puheista politiikan puhdistamiseksi.  ”Rötösherrat kuriin”, poliittiset virkanimitykset ja puoluetuet pois. Noihin näkemyksiin oli helppo yhtyä ja niin on edelleenkin.

Olin silloin siis SMP;n ehdokkaana Rovaniemellä. Eihän minua ”etelän varista” valittu, enkä sitä toki silloin vielä odottanutkaan. 

Kun myöhemmin olin muuttanut Kalajoelle, sain pariltakin taholta pyynnön liittyä vastaperustettuun uuteen puolueeseen Perussuomalaisiin, joka oli perustettu edesmenneen SMP:n työtä jatkamaan.  Kun toinen pyytäjistä oli peräti ministeri, lupauduin mukaan, vaikka kieltäydyinkin kaikista vastuullisista tehtävistä.  Halusin kuitenkin olla mukana ja tukea niitä asioita, joita voisin kannattaa. 

Kalajoen kunnallisvaaleissa olin siis Perussuomalaisten ehdokkaana, mutta eihän minua silloinkaan valittu.  Ei liene suuri ihme, sillä enhän edes itse äänestänyt itseäni, vaan kehotin kannattajiani äänestämään listoilta löytyviä maahanmuuttajanaisia. Kaksihan heitä oli ja toisesta tulikin sitten vaalien ääniharava.

Lek Pernu, Pirkko Mattila, Agnessa Vähäsarja Kalajoki-messuilla 2012

Jyväskyän puoluekokouksen jälkeen puolueen suunta sitten muuttui, ja minunkin oli pakko tarkastella kantaani. Sen verran rasistisia lausumia kuulin jo siellä, että tunsin kovasti vieraaksi tuon porukan.  Ei siinä auttanut muu kuin erota puolueesta. Myöhemmin huomasin, että en ollut ainut näin ajatteleva.

Monet oikeasti isänmaalliset perussuomalaiset erosivat puolueesta, jonka surauksena syntyi silloin uusi eduskuntaryhmä, josta myöhemmin tuli puolue. Tuohon puolueeseen minäkin sitten liityin, sillä puolue oli ottanut mukaansa ”persujen” hyvät asiat ja ennen kaikkea aatteen.

Kyllä minä sinisenä ajattelen, että edelleen olen ”vennamolainen” ja olen jokseenkin varma, että Veikko Vennamo olisi liputtanut puolestani.

Nyt asun täällä vanhassa kotikaupungissani ja nautin eläkkeestä. Lupauduin vielä kerran kunnallisvaaliehdokkaaksi, ja on hyvinkin mahdollista, että nyt jopa äänestän itseäni. Täällä on paljon hyviä asioita, joita haluan edistää.  En kuitenkaan ole minkään puolueen vanki, mutta toki sinisten vaaliohjelmassa on minunkin sormenjälkeni, sillä olen ollut mukana sorvaamassa sitä.

Luulen, että sinisten vaaliohjelma on hyvin lähellä omaa ajatusmaailmaani, joten sen totuttaminen ei liene kovin vaikeaa.  Minä en kuitenkaan ole minkään politiikan vanki, vaan Vennamon tapaan liputan asioiden puolesta vääryyttä vastaan.