Karjapohjalaiset

Sotien jälkeen lähespuoli miljoonaa suomalaista joutui jättämään kotinsa joko pakolaisina tai sitten ”munattomien” rajaneuvottelijoiden luovuttaessa heidän kotinsa ja kotiseutunsa silloiselle viholliselle Neuvostoliitolle.  Puolet karjalaisväestöstä oli uskonnoltaan ortodokseja, ja he luonnollisesti toivat oman uskontonsa mukanaan Kanta-Suomeen.

Suomessa puhutaan hyvin mielellään ”talvisodan hengestä” ja siitä, kuinka hyvin kansa yhtyi vihollisen ylivoiman edessä.  Samaa solidaarisuutta ei kuitenkaan osoitettu puskurivyöhykkeellä olleille karjalaisille, jotka joutuivat jättämään koko omaisuutensa - kuka enemmän, kuka vähemmän - valloittajien käsiin.  Itäisiä maakuntia lukuun ottamatta ei siirtolaisia katseltu oikein suopein silmin, ja mitä lännemmäksi tultiin, sitä vahvemmaksi kävi siirtolaisvastaisuus.  Erityisen nurjaa oli suhtautuminen juuri Pohjanmaalla, jossa ruotsinkieliset saivat erivapauden olla luovuttamatta alueita karjalaisille.

Kaikkialla Pohjanmaan alueilla karjalainen kulttuuri koki vastustusta, ja monet karjalaistaustaiset ihmiset ovat kertoneet, kuinka heidät avioliiton myötä pakotettiin luopumaan omasta uskonnostaan.  Puhuttiin ”ryssän kirkosta” ja koko ortodoksisuus leimattiin jonkinlaiseksi lahkoksi.  Monet meistä pitivätkin uskontonsa kokonaan salassa tai vain pienen piirin tietona.  Tätä siirtolaisvastaista henkeä on yhä havaittavissa, vaikka asenneilmapiiri on jonkin verran muuttunut ja yhä useampi on tullut tietoiseksi siitä, että ortodoksinen kirkko on osa karjalaista kulttuuria . 

 

Kun ryhdyimme taiteilija Oma Orellin kanssa perustamaan Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistystä, saimme kokea monenlaista vastarintaa. Ehkä ihmiset eivät suorastaan barrikaadeille nousseet, mutta yllättävän passiivisia he olivat.  Yhdistyksen ensisijainen tehtävä oli, ja on edelleen karjalaisen kulttuurin vaaliminen.  Tsasounan rakentaminen vain sattuu olemaan osa tätä kulttuuria. Tästäkin huolimatta esimerkiksi Kalajoen kaupunki luokitteli järjestön uskonnolliseksi yhteisöksi ja jätti meidät ilman järjestöille jaettavaa taloudellista tukea.  Jotkut kaupungin yksittäiset toimihenkilöt ja virkamiehet ovat kyllä ymmärtäneet tsasounan merkityksen varsinkin matkailulle, mutta kaupungin virallista tukea emme ole saaneet. Tontti on tosin hyvällä paikalla, mutta sittenkin se on vuokratontti, josta maksamme käyvän vuokran.  Kalajoen seurakunta on ainut virallinen instanssi, joka hanketta on tukenut, joten kiitos siitä sille!

En ole kerjäläinen enkä kerjuulla nytkään, mutta haluan oikaista muutamia väärinkäsityksiä, joita olen matkalla kuullut. Kalajoen tsasounan rakentamista ei luterilaisen seurakunnan lisäksi ole tukenut yksikään julkinen instanssi, ellei sellaiseksi lueta myös ELY- keskusta.  Ei Kalajoen kaupunki eikä myöskään Oulun ortodoksinen seurakunta, johon Kalajoki kuuluu.  Pääosin hanke on ollut muutamien yksityisten varassa ja on tästä syystä noussut kuin ”Iisakin kirkko”. Toivottavasti siitä tulee yhtä tunnettu!

Siunausta kaikille kristityille ja tervetuloa talkoisiin.  Sisustukeen tarvitaan vielä paljon tekemistä, vaikka päällisin puolin rakennus näyttää melko valmiilta.

Mitäs me kääkkänät

”Nuoret karttavat yhdistyksiä” …näin väitetään. ”Suomi on yhdistysten luvattu maa” …näinkin väitetään.  No tottahan se on. Nuo molemmat väitteet pitävät paikkansa jossakin määrin.  Sama ilmiö havaitaan myös tarkasteltaessa poliittisia puolueita ja uskonnollisia järjestöjä.  Tarjontaa on yllin kyllin, mutta lisää perustetaan. Tämähän ei tietenkään tapahdu siksi, että todellinen tarve ei tulisi tyydytetyksi. Tämä tapahtuu pelkästään siksi, että alemmuuentuntoiset suomalaiset tarvitsevat johtajan paikkoja pönkittääkseen itsetuntonsa viimeisiä rippeitä. Nuoret eivät yksinkertaisesti tule mukaan toimintaan, joka tapahtuu vanhojen ”kalkkisten” ehdoilla.  Nuoret saattavat asettaa myös kyseenalaiseksi näiden monien yhdistysten tarpeellisuuden.

Monet poliittiset puolueet ovat perustaneet poliittisia nuorisojärjestöjä, jotka ovatkin onnistuneet keräämään jäsenistöönsä joukon nuoria, jotka toimivat aivan omilla ehdoillaan.  Olen itsekin ollut tällaisessa järjestössä mukana ja luulen ymmärtäväni sen jujun, jolla siihen on saatu jonkin verran pysyvää porukkaa.  Juju on siinä, että tiettyjen ikävuosien jälkeen on nuorisojärjestöstä pakko luopua ja näin saadaan aikaan tietty vaihtuvuus. Vaihtuvuus on se avainsana, jota tarvitaan. 

Miettikääpä kotipaikkakuntanne yhdistyksiä.

Olin kesällä mukana Kalajoen kotiseutuyhdistyksen kesäjuhlissa. Olin melkein porukan nuorin, vaikka itsekin olen jo kuudenkympin ja kuoleman välillä. Välillä puhuttiin menneistä ajoista ja laulettiin moniäänisesti kotiseutulauluja. Ei, jos olisin ollut nuori, ei minuakaan olisi noissa pippaloissa nähty. Nyt nähtiin, kun olin jo saavuttanut sen vaiheen elämässäni, että menneisyys kiinnosti.  Se nyt on vaan niin, että nuorisolla ei vielä oikein ole menneisyyttä, joten mitäpä he täällä kalkkisten tapahtumassa tekisivät. Siitä huolimatta kotiseutu on myös heidän kotiseutunsa, eikä asiaan ainakaan olankohautuksella pitäisi suhtautua. Yhdistys kuin yhdistys, niin useimmiten sen eräs heikkous on vallankahvasta sitkeästi kiinnipitävä kääkkänä joka ei älyä luovuttaa paikkaansa nuoremmilleen. Rinnuksiin kiinnitetään ansiomerkkejä niin kauan kuin pystyyn kuollut vainaja hengittää, ja sen jälkeen ylistetään hänen suurenmoisia saavutuksiaan, vaikka käppänä tuskin osaa yksin edes kotiinsa.  Totta kai on niin, että jokaisen ansiot tulee tunnustaa, mutta….

Vitsinä kerrotaan, kuinka Neuvostoliitto lähetti kansainväliseen missikilpailuihin edustajan, joka oli ollut puolueen jäsen jo 50-vuotta ja näin ollen itseoikeutettu edustaja.  Ei pitäisi nauraa, tuntuu hyvin suomalaiselta käytännöltä.

Kokonaan oma lukunsa ovat urheiluseurat.  Harrastin aikoinani nyrkkeilyurheilua ja olin Jyväskylän Nyrkkeilijöiden jäsen. Vuoroiltoina harjoittelimme Jyväskylän Työväen Nyrkkeilijöiden kanssa. Koskaan en saanut selville, millainen laji se työväen nyrkkeily oli.  Kukahan niitäkin kahta seuraa tarvitsi, eivät ainakaan kummankaan seuran nyrkkeilijät. Kaipa siihenkin joku jekku kätkeytyi samoin kuin moniin muihinkin urheilujärjestöihin.  Urheiluseurojen hyvänä puolena on se, että niissä ovat ainakin mukana myös nuoret. Totta tietysti on, että mitä korkeammalle hierarkiassa noustaan, sitä dementoituneimpia ovat ns. ”urheilujohtajat”.

Selvää tietysti on, että eläkeläisjärjestöissä ei kovin nuoria ole mukana. Ihmeellistä on niissäkin se, ettei politiikasta voida pysyä erillä näissäkään yhteisöissä.  Olkoon sitten niin. 

Minä, Jumala ja muut viisi viisasta

Maailmassa on satoja poliittisia puolueita ja tuhansia uskonnon haaroja, ellen sanoisi peräti lahkoja. Useimpien olemassaolo perustuu pelkästään oikeassa olemisen tarpeeseen, joka on yllättävän yleinen ominaisuus ihmisissä.  Selvää on, että ihmiset ovat erilaisia ja myös heidän käsityksensä ja ymmärtämiskykynsäkin ovat erilaisia. On siis täysin selvää, että absoluuttisen totuuden löytäminen näistä tuhansista mielipiteistä on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Siitä huolimatta on tuhansia ihmisiä, jotka uskovat olevansa niitä valaistuneita, joille totuus on selvinnyt.  Paavalin kokemusten kaltaisia heräämisiäkin on tapahtunut tuhansia, josta syystä nämä  ihmiset uskovatkin löytäneensä sen lopullisen totuuden. Vaan eivätpä ole löytäneet. 

Blogin kirjoittajan oikeus on luoda itselleen oma totuutensa, jonka voi sitten julkaista toistenkin käsiteltäväksi. Joku löytää siitä omansa, kun taas joku pitää sitä hyvinkin kerettiläisenä käsityksenä. Meillä uskovilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on vain yksi täysin yhteinen asia, josta ollaan samaa mieltä. On olemassa joku voima, joka on omaamme suurempi. Sen voiman nimi sitten vaihteleekin Allahista Jehovaan. Minun käsitykseni on, ettei sillä nimellä niin väliä ole. Minä nimitän tätä voimaa Jumalaksi monien kristillisten yhteisöjen tapaan.

Pahennusta on herättänyt jo se, että olen käyttänyt sanontaa ”minun Jumalani”. Se on mielestäni yksinkertaisempi tapa ilmaista tuo kaikki mitä edellä kirjoitin. Se on siis minun käsitykseni korkeammasta voimasta. En usko, että kaikessa olen oikeassa, mutta uskon siihen mihin uskon. Se on siis lopultakin vain uskon asia, enkä kiellä toisilta heidän uskoaan siitäkään huolimatta, että se poikkeaa omastani.  Olen kyllä ortodoksisen seurakunnan jäsen ja todennäköisesti pysynkin sellaisena, vaikka näkemykseni monissa asioissa poikkeaakin yleisistä seurakuntani piirissä vallitsevasta näkemyksistä.

Eräänlainen uskonto joillekin on myös politiikka. Uskotaan ehdottomasti siihen, mitä agitaattorit vasemmalta tai oikealta ovat kertoneet. Monella äänestäjällä ei ole edes todellista käsitystä siitä, mitä heidän kannattamansa puolue todellisuudessa tahtoo ja kenen etua se ajaa. Paljastanpa teille nyt senkin. Jokainen puolue ajaa pääasiassa puoluejohtajien etua ja siinä sivussa myös puolueen etua. Tärkeää ei ole että mitkään asiat yhteiskunnassa paranevat, vaan s,e että puolueen kannatus kasvaa. Tämä on tärkeää nimenomaan puolueen johdossa oleville nousukkaille ja muille puoluevirkailijoille, sillä se takaa heidän asemansa.  Monet kansanedustajatkin ovat kansanedustajia vain asemansa vuoksi, eivät lainkaan yhteisen edun ajajina. Olen aivan varma, että jos eduskunnassa olisi joku joka tekisi aloitteen eduskunnan pienentämisestä puoleen, se kaatuisi melko selvällä enemmistöllä. Ei siksi. etteikö se olisi kansan edun mukainen ratkaisu, vaan siksi, että se olisi edustajien edun vastainen ratkaisu, eikä kukaan voisi olla varma työpaikastaan.

Täysin sama on tilanne meidän hallituksemme suhteen. On yleisesti tiedossa oleva tieteellinen totuus se, että paras tulos ja tehokkain työskentely saadaan aikaan silloin, kun jossakin työryhmässä on 7 henkeä tai vähemmän. Hallituksessa jotenkin tarvitaan jopa 20 ministeriä ihan vain siksi, että ministereitä saataisiin mahdollisimman paljon. Väliäkö sillä, että se heikentää toimintakykyä. Sama pätee kaikkiin valiokuntiin ja kuntien lautakuntiin. Typeryyden huippu on se, että useimmat päätökset asetetaan eri instanssien hyväksyttäviksi, ikään kuin ihmiset tekisivät erilaisia ratkaisuja istuessaan eri tuolilla. Tietysti sitä voidaan kutsua demokratiaksi, sillä sellaiseksihan se yritetään naamioida. Kyllä se oikeasti on typeryyttä.

Mitä me Suomessa tarvitsemme ? Me tarvitsemme 2 – 4 puoluetta, alle sata kansanedustajaa ja 5 – 7 ministerin muodostaman hallituksen, sekä asiantuntijoista koottuja toimikuntia tarpeen mukaan. Tämä toisi sekä tehokkuutta, tasokkuutta sekä säästöjä yhteisten asioiden hoitoon.

Se ensimmäinen kivi

No eipä minua juuri uskonnon takia ole kivitetty, vaikka melkein kaikesta muusta onkin. Ehkä se johtuu siitä, että olen pitänyt asiasta varsin matalaa profiilia. En siis ole hihhuloinut enkä muutenkaan kovin suuresti väittänyt olevani ainut oikeassa oleva. Liekö komentoketjussa joku vika, kun sanomansaattamisen käsky ei ole minua tavoittanut. En siis myöskään kulje ovelta ovelle, mutta arvostan suuresti niitä, jotka jaksavat tätäkin työtä tehdä. Minusta se on ihan ok., kunhan eivät yritä mitään kaiken kattavaa käännytystyötä. Minä olen sen ehdottomasti kieltänyt, vaikka mielelläni Raamatusta kerronkin omia näkemyksiäni. 

Sanon omia näkemyksiäni siksi, että kyseessä on käännöskirjallisuus, josta on esitetty hyvin monenlaisia näkemyksiä. Minun näkemykseni on minun näkemykseni, eikä se ehkä ole ihan yhteneväinen minkään uskonnollisen liikkeen tai lahkon näkemysten kanssa.  Olen kyllä ortodoksisen seurakunnan jäsen ja uskon hyvinkin vahvasti omaan Jumalaani, mutta en mene väittämään, että toisilla olisi väärä usko. Eihän minunkaan uskoni ole täysin sopusoinnussa kaikkien ortodoksien uskonnon kanssa. Olen mm. usein sanonut, että minun Jumalallani on laaja sielu, eikä hän tarvitse erityisiä palveluja tai lukemattomia ristinmerkkejä kuullakseen meitä. Jumala on kuin hyvä työnjohtaja, jolle riittää, että teet oman osuutesi hyvin tällä planeetalla. Raamattu on täynnä hyviä neuvoja, joista suurin osa koskee rakkautta ja meidän suhdetta muihin ihmisiin.  Olen antanut itselleni kertoa, että esimerkiksi Jehovan todistajat ovat käännättäneet itselleen ihan ikioman rinnakkaisraamatun.  Myös ortodoksinen Rukouskirja ajaa hieman samaa asiaa.  Suoranaista ristiriitaa ei kai Raamattuun kuitenkaan ole.

Syvästi vakuuttunut kuitenkin olen, että taivaspaikka aukeaa kaikille kunnollisille uskossa eläville ihmisill,e joiden syntilista on siedettävän vähäinen.  Kulkekoonpa hän tämän maallisen vaelluksensa minkä tahansa seurakunnan suojassa. Edes muslimien suuntaan en katso oikeudekseni heittää sitä ensimmäistä kiveä, vaikka en kaikkea heidän opissaan ymmärräkään. 

Alkuseurakunnassakin oli joitakin hyvin mystisiä menoja, joita nykyihminen pitää outoina ja tälle ajalle vieraina. Lampaita ei ainakaan meillä Suomessa uhrata, eikä muitakaan siihen liittyviä rituaaleja suoriteta. Meidän jumalanpalveluksemme ovat kuitenkin hyvin kaavoihin kangistuneita, ja jopa kirkot suorittavat tiettyjä rituaaleja. Ne eivät kuitenkaan ole Jumalaa varten, ne ovat meille ihmisille, jotta viihtyisimme ja muistaisimme kirkossa käyneemme.

Virret ja hengelliset laulut ovat fetissejä, jota käytetään jumalanpalveluksen apuna, aivan samoin kun ortodoksit ja roomalaiskatolliset käyttävät ikoneja. Ikoni on siis Jumalanpalveluksen apuväline, ei palvelun kohde. Näin on laita myös virsien ja hengellisten laulujen kanssa.  Yleensä ne ovat suurelle yleisölle tutumpia, joten ne on helpompi mieltää palveluun liittyväksi.

Kuva: Outi Kainiemi, Mikko Heikan artikkelista Suomen Kuvalehdessä 20.12.2009.

Olkaa nyt siis kauheasti ihmeissänne siitä kauheudesta, että olen uskovainen perussuomalainen.  Sellaisia ihmisiä on ja minä olen yksi niistä. Jotkut lahkot kieltävät jäseniltään poliittisen toiminnan, mikä tosiasiassa on täysin mahdotonta, sillä politiikkahan on vain yhteisten asioiden hoitoa. Eiköhän vain ole totuus, että olipa lahko millainen tahansa, niin yhteisiä asioita on siinäkin hoidettava.

Turistinähtävyys

Kun aikoinani lähdin tähän tsasounan rakennuspuuhaan, en todellakaan osannut arvata sitä työmäärää, joka sen eteen on tehtävä. Lukuisia unettomia öitä ja jopa uskomatonta pilkkaa uskomattomien ihmisten suusta.  Joskus jopa joku auttamaan lupautunut ja lupauksensa täysin unohtanut ihminen katsoi oikeudekseen arvostella toimiani tässä asiassa ja leimata minut tekouskovaiseksi.

Tällaisia selkärangattomia oikeasti on, mutta on myös niitä, jotka itsestään numeroa tekemättä ovat hankkeessa mukana, koska niin haluavat ja ovat siihen sitoutuneet. Minä toki myönnän, että uskossani olisi monin kohdin parantamisen varaa, mutta jos nyt ihan oikein muistan, niin tuon tsasounan alkusanat lausuin keskustellessani taiteilija Oma Orellin kanssa, jolloin myös kumpikin kerroimme omasta ortodoksisesta uskostamme. Muistan sanoneeni: ”Minä olen myös ortodoksi, mutta olen varmaan huono ortodoksi, kun melkein aina olen asunut paikkakunnalla, josta on 60 – 70 km lähimpään kirkkoon tai tsasounaan. Osallistuminen tilaisuuksiin on jäänyt varsin vähäiseksi.” Saman totesi myös Oma Orell, joten heitin ilmaan ajatuksen tsasounan rakentamiseksi Kalajoelle.

Silloin se tuntui jotenkin utopialta. Myöhemmin kerroin asiasta luterilaiselle vaimolleni Pirjolle, joka yllättäen suhtautui innostuneesti asiaan. ”Siinä hankkeessa haluan olla mukana”.  Näin syntyi Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys, jonka tehtäväksi otettiin myös karjalaisen kulttuurin vaaliminen. Myöhemmin joukkoon liittyi myös joitakin muita ihmisiä, joille joko karjalainen kulttuuri tai ortodoksisuus olivat lähellä sydäntä.  Kaupungilta saimme tontin melkein parhaalta paikalta Kalajoen Hiekkasärkiltä, ja muutamien yksityisten lahjoittajien sekä Kalajoen luterilaiselta seurakunnalta saamiemme tukkien avulla rakennustyö saatiin alulle. Ehkä vielä saamme ELY-Keskukseltakin sen lupaaman avustuksen, mutta suurimman osan toistaiseksi olemme joutuneet rahoittamaan ihan itse. Käytännössä Pirjo ja minä. Eihän minullakaan omaa rahaa ollut, mutta kiitos Nordea-pankin hieman sain osuuttani kokoon raavittua.

Tekouskovainen minä en toki koskaan ole ollut, ei ainakaan tunnu siltä, sillä en milloinkaan ole yrittänyt näytellä erityisen hurskasta. Kyllä minä kuitenkin korkeampaan voimaan uskon ja minä nimitän sitä Jumalaksi. Kiitos vaan, jos joku muukin on tämän huomannut, mutta mikään sanan julistaja en koskaan ole ollut. En tiedä edes, olenko ollut erityisen harras ortodoksi, mutta jospa minusta tuon tsasounan myötä tulisi sitäkin.

Varmaa kuitenkin on, että eräs matkailullinen vetonaula tsasounasta Särkille nousee.  Rakennuksen malli on hyvin pitkälle Kishin saarelta Venäjältä, ehkä pienin parannuksin. Rakennuksen suomalaisena suunnittelijan on lukuisia vastaavia rakennuksia piirtänyt Tapani Seppälä ja vastaavana mestarina kokenut hirsirakentamisen asiantuntija Jari Haapa-aho, jotka molemmat tekivät työnsä talkoilla.  Rakennus onkin mestariteos, jota jo nyt ovat käyneet ihailemassa monet hirsityön ammattilaiset eri puolilta maata.

Ei ole Kallan kirkko tämä, mutta aika paljon helpommin luokse päästävä ja varmasti samanveroinen matkailunähtävyys. Toivottavasti tsasounasta tulee myös elävä rukoushuone kaikkine ekumeenisine palveluineen.