maanantai 31. maaliskuuta 2014

Luottamustehtävä


Kansanedustaja on poliittinen ammatti, mutta se on mitä suurimmassa määrin myös luottamustehtävä. Kävin pari päivää sitten varsin yllättävän keskustelun, jonka sanoma oli, että tukisinko erästä täkäläistä poliitikkoa tähän tehtävään. En kieltänyt enkä myöntänyt, sillä en todella tiennyt silloin mitä haluan tehdä.  Olen syvästi tietoinen, että täällä varmasti on joitakin ihmisiä, jotka vilpittömästi ovat sitä mieltä, että tältä alueelta tulisi olla kansanedustaja.  Minä en kuitenkaan ole asiasta aivan vakuuttunut.  Kansanedustajan tehtävä ei ole ajaa alueellisia etuja ja vielä vähemmän hänen tehtävänsä on ajaa omaa etuaan. Kansanedustajan ainoa tehtävä on koko kansan edun mukainen toiminta. Tähän persoonaan sinänsä en ottanut kantaa,  vaan ainoastaan  asiaan.  Sanoin harkitsevani tätä asiaa.

Miksi en sitten mennyt ansaan kuin hauki katiskaan ?

Siihen on useita syitä. Ehkä ensimmäinen on se, että ei minun tukeani tässä asiassa oikeasti tarvita, ja ehkä pyyntö olikin epäsuorasti kohdistettu vaimolleni. Ulkomailla asuu 20% äänioikeutetuista suomalaisista, ja tähän ryhmään on Pirjolla nimenomaan suhteita ja vaikutusvaltaa.  Jos nämä ihmiset saadaan jonkun ehdokkaan taakse, tarkoittaa se läpimenoa ilman muuta. Ei siinä Kalajoen kannatukset paljon kolahda.

Toinen syy on se, että en pidä tätä ihmistä täysin luotettavana.  Sitä ei kai tarvitse erikseen selitellä. Se vaan on niin, ja perustuu kokemuksiini. Kansanedustajan tulee olla luotettava ja hyvämaineinen.

Kolmas syy on se, että Perussuomalaiset rp:n rivit täällä Kalajoella pitäisi saada kuntoon sitä ennen. Se ei yksinkertaisesti ole käsissäni. Epäilen suuresti, että onnistuu, sillä olemme paikallisjärjestön puitteissa tehneet enemmän kuin osuutemme.

Katsotaan nyt miten asiat etenevät, mutta kovasti epäilen.

Totta kai alueen kehityksen kannalta olisi ihan hyvä asia, että eduskunnassa olisi ihmisiä, jotka tuntevat tämänkin alueen. Sellainen on muun muassa entinen piirisihteeri Juha Liukkonen, joka siirtyykin eduskuntaan, jos Pirkko Mattila valitaan EU-parlamenttiin. Liukkonen olisi edelleen hyvä vaihtoehto, ja olenkin kovasti harkinnut tuon tuen suuntaamista hänelle, ellei Pirkko sitten jatka eduskunnassa. Selvää on, että jos Pirkko Mattila jatkaa, tulen tukemaan häntä, vaikka hän ei kalajokilaaksosta olekaan. Käsittääkseni Pirkolla on kuitenkin enemmän ”munaa” kuin useimmilla miehillä.





Tämä on minun perussuomalainen näkemykseni asiaan, ja ottakoon siitä nyt onkeensa ainakin kaikki minun kannattajat.  On luultavaa, että Pirkko selviää eduskuntaan ilman suurta ”jytkyäkin”, mutta jos jytky tulee, on oltava hyvin varovainen valinnoissa.  ”Hakkaraisia” ei eduskunnassa enempää tarvita.

Muuten olen sitä mieltä, että seuraavat leikkaukset pitäisi suunnata kansanedustuslaitokseemme, joka on aivan valtavasti ylimitoitettu noilla napinpainajilla. Toinen ihan selkeä epäkohta ja varojen tuhlaus on Suomeen opiskelua varten tulleiden ulkomaalaisten maksuton opetus. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi, mutta nämä silakat tuppaavat liikkumaan suurissa parvissa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi



Se oli sitten kehysriihi joka meni ja tuli.  Olihan se hallitus taas teatterin järjestänyt, ja saatiin sentään yksi puolue pois hallituksesta.  Eivät hyväksyneet lapsilisien leikkauksia, vaikka sillä oli oikeastaan vain symboolinen merkitys hallituksen kokonaistunarointiin nähden.  Lapsilisät ovat suomalaisten pyhä lehmä, ja niihin pitää kajota vain viimeisessä hädässä. Juoppo isäkin sen tietää, että lapsilisät juodaan vasta kun muu omaisuus on juotu.

Lapsilisiäkin pyhempi asia näyttää olevan valtion omat menot. Ihan kuin uhitellakseen kansanedustajat näyttivät mallia nostaen omia palkkojaan samanaikaisesti kun hallitus esitti lapsilisien leikkauksia. Monia Himasen satoja tuhansia olen joskus arvostellut sekä julkisesti että kahdenkeskeisissä keskusteluissa. Aina on vasta-argumenttina esitetty, että ne ovat niin pieniä menoja, ettei niillä ole mitään merkitystä kokonaisuutta ajateltaessa.  


Ei niin, ei ole. Ei ole minunkaan veroilla ollut mitään merkitystä valtion talouteen, mutta auta armias jos jätän maksamatta: pian on vouti oven takana perään kyselemässä. Ei siinä auta selittää, että pieniähän nämä minun roposet. Joku valtion ekonomisti on saanut juurrutettua päättäjiin sen käsityksen, että pienistä tuloista kertyy lopulta suuria summia. Ihan tärkeä maksaja kuulemma minäkin.

Voisikohan joku valaista mikä on se matematiikka, jonka mukaan menoja ei tarvitse laskea samalla tapaa kuin tuloja.  Tiedän satoja pikkusummia, joista yhdessä kertyy melkoinen menoerä, jos niitä vaivauduttaisiin käsittelemään kokonaisuutena. Vaan kun ei vaivauduta, tai ei ehkä uskalleta.

Tosiasia on, että väestöön nähden meillä on yksi raskaimmista julkisista sektoreista koko maailmassa.  Monet asiantuntijat ovat väittäneet, että se on mitoitettu parikymmentämiljoonaiselle kansalle.  Meitä on kuitenkin vain reilut viisi miljoonaa, ja silti olemme joutuneet elämään velaksi. Paradoksi on, että lähes yhtä niukoilla luonnonvaroilla ja vain jonkin verran suuremmalla pinta-alalla varustettu Saksa pystyy elättämään yli 80 miljoonaa ihmistä. Taitavat olla meitä viisaampia ihmisiä, älyttiväthän Kataisenkin maksamaan saksalaisten pankkien luottotappiot. Pelkkä olalle taputtaminen riitti kahden J:n kaksikolle, Jyrkille ja Jutalle.  Jyrki hehkutti, että hyvä diili ja Jutta horisi jotain jostain vakuuksista, joita kuitenkin pitää kansalta salata.


Tämän jutun juju on siinä, että hallitus ei löytänyt mistään vanhaa juustohöyläänsä, jolla olisi edes malliksi sipaissut pois omia menojaan. Nehän ovat niitä pakollisia, joilla ei siis ole vaikutusta juuri mihinkään. Kansanedustajien palkankorotukset ovat taas ihan sen takia, ettei ihmisille jää sellaista käsitystä, ettei heistä välitetä.  Nyt kansa saa nauttia kohonneesta ostovoimastaan edustajiensa välityksellä.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Mitäs me ortodoksit


Uskonto ja uskovaisuus ovat joskus olleet minun teemana, vaikka olenkin nimennyt tämän blogini poliittiseksi blogiksi.  Politiikalla ja uskonnolla on kuitenkin tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta on myös tosi suuria eroja. Yhteistä on ainakin se, että molemmat liikuttavat melko suuria ihmisryhmiä. Kirkon merkitys täällä Suomessakin on aikojen kuluessa ollut varsin suuri, jopa niin suuri, että valtiovalta on ottanut ”suojelukseensa” kaksi kansan kirkkoa, Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen luterilaisen kirkon.  Kirjoitan tämän jutun juuri siksi, että täällä ”lännessä” ei meidän ortodoksista kirkkoamme ja siihen liittyvää uskontoa erityisen hyvin tunneta.  

Ortodoksinen uskonto levisi Suomeen sotien jälkeen karjalaisväestön mukana, joskin pieni ortodoksivähemmistö on meillä aina ollut, lähinnä Lapissa.  Sekä luterilaiset että ortodoksit ovat kristillisiä kirkkoja, eikä niiden keskeisissä opinkappaleissa ole suuriakaan eroja.  Molemmat tukeutuvat opissaan Raamattuun ja palvelevat Jumalaa.  Kirkoissa järjestetyt jumalanpalvelukset eroavat kuitenkin muodoiltaan toisistaan.  Kun luterilaisissa kirkoissa käytetään virsien lauluja jumalanpalveluksen tehokeinona, ajaa ortodoksisessa kirkossa saman asian kuoro, joka laulaa.  Myös ikoneja voidaan käyttää rukouksen apuvälineinä, vaikka niitä ei mitenkään palvella. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa ortodoksista uskontoa.

Ortodoksiset kirkot ja ortodoksiset rukoushuoneet ovat usein hyvin koristeellisia ja jumalanpalvelusmenot varsin kauniita. Ortodoksien suurina juhlapyhinä kuten esimerkiksi pääsiäisenä keräävät ortodoksiset menot usein suuria ihmisjoukkoja. Varsinkin pääsiäisenä tapahtuva ristisaatto, joka kiertää kirkkoa, on melkeinpä yleisötapahtuma.



Suomessa ortodoksinen kirkko on varsin pieni verrattuna luterilaiseen kirkkoon tai monen muun maan ortodoksisiin seurakuntiin. Maailmanlaajuisesti asia on kuitenkin päinvastoin. Maailmassa on yli 300 miljoonaa, ja jo pelkästään Venäjällä heitä on enemmän kun luterilaisia koko maailmassa.  Ortodoksinen kirkko yhdessä roomalaiskatollisen kirkon kanssa muodostavat myös vanhimman kristillisen kirkkokunnan.  Katolliset kirkot ovat noin 2000 vuotta vanhoja. Sen sijaan luterilaisuus tuli Suomeen Ruotsin kuninkaan määräyksestä 1500–luvulla.  Ortodoksiset ihmiset ovat yleensä varsin humaaneja ja huumorintajuisia, eivätkä he yritä käännyttää toisia kristittyjä omaan uskoonsa.

Pieniä eroja käytännön toimissa ja esimerkiksi naispappeuteen suhtautumisessa on, mutta varsinaista uskontoa nämä eivät muuta. Niinpä esimerkiksi toistensa sakramentit molemmat kirkkokunnat hyväksyvät. 

Monesti kuulee puhuttavan ”ryssänkirkosta”, jolla tarkoitettaneen Venäjän ortodoksista kirkkokuntaa.  Suomen ortodoksinen kirkko on kuitenkin Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan alainen, kun taas Venäjän kirkko kuuluu Moskovan alaisuuteen.  On kyllä totta, että kyse on samasta uskonnosta, mutta pieniä erojakin löytyy. Tosiasiassa kyse on kuitenkin  kreikkalaiskatollisesta uskonnosta, jota jo nimenmukaisesti muinaiset kreikkalaiset harjoittivat.  Venäläiset ovat hartaita ortodokseja, mutta Suomen ortodoksisessa kirkossa he muodostavat varsin pienen vähemmistön.

Toinen yleinen harhaluulo on, että ortodoksiseen kirkkoon saavat tulla vain ortodoksit. Kyllä kirkon ovet ovat avoinna kaikille kirkkoa etsiville, säädystä tai uskonnosta riippumatta.  Jumalanpalveluksissa on varauduttava seisomaan, mutta esimerkiksi Kalajoen tsasounassa on varattu myös istumapaikkoja niitä tarvitseville.  Rukoushuoneessa tullaan pitämään ekumeenisia tilaisuuksia, joihin toivotaan sekä kalajokisten että turistien osallistuvan.  Turistikaudella rukoushuone on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, ja joka ilta on ekumeeninen iltahartaus ja teetarjoilu.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Yleistä ymmärtämättömyyttä


Sitä on nyt liikkeellä. Yleistä ymmärtämättömyyttä, joka ei ole oikeastaan kenenkään yksinoikeus, vaan se on havaittavissa kaikkialla yhteiskunnassamme. Se, että minä tästä kirjoitan, ei suinkaan tarkoita sitä, että itse olisin kaikkien alojen ammattilainen. Olenpahan vaan saanut koottua jonkinlaisen typeryyksien kokoelman, joista suurimman osan ovat eteeni lyöneet kunkin alan ammattilaiset.

Ihan kaikkeen en nyt voi puuttua, mutta heitänpähän muutaman asian, jonka uskon kohdistuvan myös Kalajokeen.  Yleistä valtakunnan tasollakin on, että poliitikot tuppaavat sotkeutumaan asioihin, joista heillä ei ole käsitystä sen hönkäsenpöläystäkään. 

Kalajoki pitää itseään matkailupitäjänä ja sitä ehdottomasti onkin - toistaiseksi. Kalajoki kuuluu siihen matkailupitäjien joukkoon, jonka merkittävimpiä nähtävyyksiä on luonto ja taas luonto.  Se tarkoittaa sitä, että tätä luonnon ainutkertaisuutta tulisi varjella kaikin keinoin.  Kalajoen erikoisuutena ovat särkät, joita tullaan ihailemaan kauempaakin, mutta jotka tuhoutuvat pikkuhiljaa kaupunkimaisen rakentamisen seurauksena.  Totta on, että myös särkille tulee rakentaa, mutta ei kerrostaloja, eikä aivan maisemaa turmelemaan.
  

Kaunis merimaisema. Heti talojen takana. 

Toinen yleisen ymmärtämättömyyden sektori näyttää olevan urheiluseurojen toiminnan vähättely.  Hyvänä esimerkkinä on Kalajoen lentopalloilu, jonka nousu kansalliseen eliittiin tuntuu olevan kiinni kelvollisesta pelipaikasta.  Palloilujoukkueiden pelaaminen ylimmällä sarjatasolla on kallista puuhaa, mutta lentopallo lienee siitä halvimmasta päästä, kunhan saliasiat saadaan kuntoon. Suuria yleisömääriä ja fanijoukkoja se kuitenkin liikuttaa ympäri Suomen. Ehkä näillä faneilla ei ole kovin suurta matkailullista merkitystä jollekin suurkaupungille, mutta Kalajoelle niiden merkitys olisi todella iso.  Urheiluseuroille tämä merkitsisi kuitenkin aikamoista muutosta ammattimaisuuden suuntaan. Perinteisestihän urheiluseurat ovat olleet poliitikkojen temmellyskenttiä, joissa muutamien ammattilaisten myötävaikutuksella on onnistuttu hankkimaan ansiotonta arvon nousua. 




Yleensäkin poliitikkojen taipumus on kiilata itsensä kaikenlaisiin toimikuntiin, lautakuntiin ja työryhmiin, joissa heistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kalajoella en tosin tiedä tällaista tapahtuneen, mutta kyllä pahat kielet ovat kertoneet, että esimerkiksi kouluverkkoryhmässä oli yritetty valta sysätä poliitikoille.  Kuntien kustannukset kasvavat yleensä sitä mukaa mitä enemmän ammattilaisia syrjitään, sillä yleensä se johtaa erilaisten konsulttien käyttöön ja sitä kautta tulee kunnille tosi kalliiksi.  Varsin yleistä on, että kunnan sisältä löytyy riittävä ammattitaito liki kaikkien asioiden ratkaisuun. On vain muistettava että kaikki päätökset eivät suinkaan ole poliittisia. Ainakaan ne eivät saisi sitä olla siinä määrin, että asiantuntijuus jää syrjään.

Matkailun imago Kalajoella on nyt kurssissaan.  Kun nyt on oletettavaa, että täällä alkaa edes joku palloilulaji pyöriä ylimmällä sarjatasolla, tuo se viikoittain kohtuullisen määrän lajin harrastajia seutukunnalle. Kysymys kuuluukin, missä ne majoittuvat.  Tuo on aito kysymys, vaikka olen kuullut sitäkin vähäteltävän.



Tosiasia on, että Kalajoen keskustassa ei ole majoitustiloja satunnaiselle matkailijalle; vaikka joukkueet kenties onnistuttaisiinkin majoittamaan oppilaitosten tiloihin, ei satunnainen matkailija tiedä edes niiden olemassaoloa. Lukutaito riittää tavaamaan sanat hotelli, motelli tai matkustajakoti. Näitä sanoja ei tosin tarvitse lukea.  Minulle tämä on kokemusperäistä tietoa, mutta tuskin moni alkuperäinen kalajokinen edes ajattelee asiaa. Kahviahan täältä iltaisin saa, jos tyytyy huoltoasemiin, joissa ei tosin saa auton huoltoja kuin päivisin. 



Asia on ihan hyvin, jos suostut siis jättämään vioittuneen autosi päiväksi huoltamon yhteydessä toimivaan korjaamoon. Olet valmis maksamaan korjauksesta merkkikorjaamon hinnan, menet illalla juomaan kahvisi huoltamoon ja kävelet koko yön kalajoen hiljaisia kylän raitteja, kunnes autosi mahdollisesti on korjattu seuraavana, tai ainakin sitä seuraavana päivänä.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Onnea Merijärven persuille


En todellakaan tiedä, onko Merijärvi pienin paikkakunta, jossa Perussuomalaisilla on ihan oma paikallisyhdistys, mutta sellainen kuitenkin on. Onnea vaan, sillä sitä todellakin tarvitaan, jos perussuomalaisten määrä on niin pieni, että edes hallitukseen ei väkeä riittänyt omasta takaa, vaan mukaan tarvittiin pari kalajokistakin. 


Todellakin on luultavaa, että tämän yhdistyksen tarkoituksena ei ollutkaan Merijärven perussuomalaisuuden vahvistaminen, vaan Kalajoen Perussuomalaiset ry:n alasajo.  Siihen ei toki ollut mitään syytä, sillä sääntöjä ei koskaan rikottu ja kalajokiset olisivat ihan mielellään ottaneet mukaan ne pari perussuomalaista, joita tosiasiassa tuolla pikkupaikkakunnalla oli. Jos taas vain minusta haluttiin päästä eroon, niin sehän olisi onnistunut helposti muutenkin. Olin jo kerran laittanut puoluetoimistoon eropyynnön, jonka myöhemmin peruin, kun minua pyydettiin vielä hetken palvelemaan puoluetta. En koskaan tunkenut itseäni Kalajoen Perussuomalaisiin, vaan vastasin ainoastaan Helsingistä asti tulleeseen pyyntöön.

Koskaan ei puoluehallitus ole ilmoittanut virallisesti miksi tämä eräs Pohjois-Suomen vanhimmista paikallisyhdistyksistä haluttiin tappaa. Jos oikeasti haluttiin, niin virhe tehtiin. Ei koskaan olisi pitänyt pyytää minua toimintaan mukaan, sillä olen aivan liian sitkeä vääryyden vastustaja. Kalajoen Perussuomalaiset ry on elänyt yli 40 vuotta, ja tulee elämään jatkossakin.

Vetoankin kaikkiin kalajokisiin perussuomalaisen ideologian kannattajiin, että käyvät kurkistelemassa meidän kotisivuja ja liittyvät oman paikallisyhdistyksen jäseniksi.  Ei juurikaan kannata välittää, olemmeko piirin jäseniä, sillä siitä ei koskaan ole ollut yhdistykselle hyötyä, emmekä tätä väliporrasta tarvitse.

Jostakin minulle käsittämättömästä syystä kuusamolaisten kansallissankari oli kuitenkin päättänyt, että tälle pikkupaikkakunnalle oli saatava oma yhdistys, jotta kalajokisia voitaisiin potkia päähän.  Virheen teki herra järjestösihteeri, sillä yhdistys perustettiin aikaisemmin kuin puolue oli edes käsitellyt Kalajoen Perussuomalaiset ry:n asiaa. Myöskään piiri ei ollut erottanut kalajokista paikallisyhdistystä.  Käytännössähän se tarkoitti sitä, että kyseisen yhdistyksen, siis piirin säännöt olivat Perussuomalaiset rp:n sääntöjen kanssa ristiriidassa.

Käsittämättömät ovat järjestösihteerin motiivit, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että me puoluekokouksessa olleet kalajokiset avoimesti ilmoitimme, että asetumme nykyisen puoluesihteerin taakse puoluesihteerin vaalissa.  Siitä alkaen tuntui järjestösihteerillä, piirin puheenjohtajalla ja silloisella piirisihteerillä olevan vain yksi päämäärä: saada kalajokiset erilleen piiristä. Myöhemmin joutui myös piirisihteeri itse eroamaan, ja taitaa olla niin, että lähtölaskenta on alkanut järjestösihteerillekin. Ei ihme, sillä sen verran pahasti hän on hämmennellyt näitä pohjoisen ”persujen” asioita. Emme toki olleet puoluekokouksessakaan ainoat tämän piirin jäsenet, jotka olimme Riiikan kannalla.

Henkilökohtaisesti olen edelleen nykyisen puoluesihteerin kannalla, vaikka luulenkin, että hän oli avainasemassa kalajokisten kohtelussa. Kyllä todellinen syy oli järjestösihteerin harhaanjohtavissa raporteissa.

Tämä blogi ei ole mitenkään suunnattu merijärvisiä vastaan, sillä tuskin isä ja poika Pinola edes ymmärsivät, mitä järjestösihteeri todellisuudessa puuhasi.