Kidutetut pakolaiset

Olen nyt näköjään juuttunut tähän pakolaisaiheeseen, mutta ehkäpä se on jotenkin ymmärrettävää, sillä sattuneesta syystä olen ollut tilaisuudessa seuraamaan näitä ihmisiä lähietäisyydeltä. Jälleen tässä joulunalusviikolla vierailin yhteisössä, jossa kuulemani tarinat järkyttivät minua enemmän kuin suuttumustani herättävät rasistiset mielipiteet, joissa ei ole totta nimeksikään.

Jos nyt käyttäytyisin kuin rasisti, niin ilman muuta huutaisin kurkku suoraan, että ei kidutettuja, raiskattuja ja rääkättyjä ihmisraunioita täällä tarvita. No, tottahan on, että emmehän me tarvitse Joulupukkiakaan, mutta monet tästä karvaturvasta tykkäävät.

Suomi ei täytä velvollisuuksiaan, sillä Suomi on ratifioinut YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen, joka velvoittaa Suomea järjestämään hoitoa ja kuntoutusta kidutuksen uhreille. Tiesittekö, että tilastojen mukaan noin puolet on kärsinyt lähtömaassaan selkeä kidutusta, joka on monin verroin kammottavampaa kuin mitä yksikään televisio-ohjelma tai kauhuelokuva uskaltaa kertoa. Varsinkin henkisen kidutuksen jäljet ovat vaikeasti korjattavissa. Suomessa on kolme yksityisten tahojen ylläpitämää keskusta, joiden tarkoituksena on korjata kidutusten vaurioita. Nämä sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Jostakin syystä Tampereen keskus ei kuitenkaan toimi.

Ensinnäkin, tämän ei pitäisi olla yksityisten tahojen varassa ja toiseksi, ei pitäisi mennä antamaan lupauksia, joita ei sitten pystytä täyttämään. Jos valtio ratifioi jonkun sopimuksen, se tarkoittaa, että ollaan yksi tämän sopimuksen osapuolista ja noudatetaan tätä sopimusta. Kysyn nyt herroilta ministereiltä ja kansanedustajilta, miksi Suomi sitoutuu sopimuksiin, joita se ei pysty eikä halua noudattaa. Ettei vain olisi niin, että olisi jotenkin häpeällistä jättää sopimus solmimatta, kun kuitenkin pidämme itseämme sivistysvaltiona. Emmehän me sitä todellisuudessa ole olleet enää pitkään aikaan. Ei tarvitse mennä edes Ruotsin rajalle seuraamaan rasistien mielenilmaisuja. Riittää, kun seuraa eduskunnan täysistuntoja, joissa jopa puolet edustajista on paikalla, ja kuuntelee sitten näiden moukkien kielenkäyttöä, joka ei täytä minkäänasteisen sivistyneen keskustelun normeja. Kunhan huudellaan hävyttömyyksiä, jos naama ei miellytä.

Oikeasti kidutettujen laiminlyönti on jotenkin ymmärrettävää sitä taustaa vasten, että suomalaisille tämä on liian kaukainen asia. Ehkä tästä syystä valtio ei ole asialle korviaan lotkauttanut, vaikka nimenomaan Suomen valtio on tuon sopimuksen ratifioinut, ja sen olisi se pitänyt ottaa vastuulleen. Kurkku käheäksi huudetaan: ”Hui kauheeta kuinka paljon tulee pakolaisia ja kuinka me siitä selvitään!” Kyllä kai kysymyksen pitäisi kuulua näin: ”Kuinkahan nuo 15 000 kidutettua selviävät niistä traumoista, joita kidutus on aiheuttanut?” Fyysiset vauriot on suhteellisen helposti korjattavissa, mutta psyykkiset ovat todella työn takana. Moni on menettänyt luottamuksensa ihmisiin kokonaan, eikä suomalaisten rasistinen käytös ja polttopullojen heittely siinä suinkaan auta.

 

Rasismi sinänsä ei ole Suomen lain mukaan rikos. Niin kuin tapana on, me olemme senkin naamioineet hienommiksi sanoiksi. Kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan voidaan kyllä tuomita, mutta tätäkin pykälää käytetään erittäin harvoin. Tämän rikoksen tunnusmerkit täyttyvät kyllä pakolaisten vastaisissa mielenosoituksissa, mutta eipä näihin juurikaan ole puututtu.

Olli Immosen rasistisen nettikirjoituksen läpipäästäminen ilman seuraamuksia on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka välinpitämättömästi Suomen viranomaisetkin suhtautuvat näihin rikoksiin. On totta, että laajasti tulkiten se ei oikeastaan täyttänyt rikoksen tunnusmerkkejä, mutta kun kyseessä on kansanedustaja, pitäisi seulan olla hieman tiheämpi. Jos ajan autolla jonkun ihmisen yli tarkoituksella tappaa tämä, voidaan se laajalti tulkiten katsoa auto-onnettomuudeksi, jolloin saisin tuomion korkeintaan kuolemantuottamuksesta.