Talven iloja

Keronpa nyt tarinan.  Eräässä pienehkössä talossa noin 6 kilometriä asutuskeskuksessa asui vanha, hieman sairaalloinen mies. Miehelle oli tehty puolenkymmentä pallolaajennusta ja yksi ohitusleikkaus, mutta sydän jaksoi silti vain juuri ja juuri käydä, eikä selkäleikkauskaan ollut oikein onnistunut.  Silti mies jaksoi ihan hyvin puhdistaa normaalipäivinä lumestakin pihatien isolle tielle, niin että autolla saattoi päästä tielle. Se edellytti kuitenkin sitä, että ei ollut kiire mihinkään, niin kuin ei yleensä ollut.

Eräänä yönä oli taas satanut lunta, ja kun ei juurikaan ollut pakkasta, lumi oli todella märkää ja raskasta.  Miehen kissoilta oli ruoka lopussa, joten kauppaan oli päästävä, mutta taas oli pihatie tukossa. Teiden auraajat olivat auranneet puoli metriä korkean vallin, niin että pääsy päätielle oli mahdotonta.  Ei muuta kun lapio käteen ja aukomaan tietä.  

Jonkun minuutin työskentelyn jälkeen työ oli kuitenkin lopetettava, koska rintaa alkoi ahdistaa ennennäkemättömällä tavalla. Juuri ja juuri tämä vanha mies pääsi sisälle taloon... löysi pöydältä puhelimensa ja onnistui soittamaan ambulanssin. Ambulanssi tuli kiitettävän nopeasti, sillä sairaankuljetusväki ei ollut ensimmäistä kertaa asialla tähänkään taloon. Vaan nyt sattuikin niin, että pihaan ei päässyt,  sillä tuo valli oli edelleen edessä. Sairasauto oli pakko jättää ison tien varteen ja potilas piti tavalla tai toisella saada siihen. Hyvin vaivaloistahan se oli, sillä pihassa oli märkää yöllä satanutta lunta noin 15 cm, mutta lopulta tuo onnistui.  Ennen kuin auto pääsi sairaalaan, oli mies kuitenkin kuollut... kyydin järjestelyssä oli kulunut kohtalokkaita minuutteja.

Onko tuo tarina totta ?  No osin on, osin ei.. Totta on lumisateet ja aurausvallit, joiden lapioiminen on todella raskasta puuhaa.  Totta on myös työn keskeyttäminen ja raahautuminen sisälle. Minä tunnen kyllä tuon tarinan, sillä tuo mies olen minä. Kaikki oli siis prikulleen totta siihen asti, kunnes istahdin sisällä keinutuoliin, otin jo puhelimenkin käteen. En kuitenkaan soittanut ambulanssia. Eihän se olisi päässyt pihaan, sillä valli oli todellinen. Minä kuitenkin elän edelleen ja voin ihan niin hyvin kuin täällä tuulimyllyjen kylässä voi elää.  Tarinan opetus onkin siinä, että se olisi voinut olla totta.

Istuttuani puolisen tuntia keinutuolissa oli "pumppu" sen verran rauhoittunut, että katsoin mahdolliseksi jatkaa töitä sen verran, että sain auton pois pihasta pienellä vauhdilla.  Toki siinä oma vaaransa oli siinäkin: takaperin kovalla vauhdilla suhteellisen vilkkaasti liikennöidylle tielle. Eihän siinä mitään... kun loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin.

Kaupunki on täällä Kalajoella tehnyt päätöksen, että ei vanhuksille enää anneta aurausapua. Kyllä minä pihani auraan, mutta lumivallit ovat kohtuuttomia.  Eikä todellakaan ole olemassa lakia, joka kieltää pelastustien tukkimisen. Tällä kylällä on paljon vanhuksia...minuakin vanhempia ja huonokuntoisempia. Eivät he valita, sillä useimmilla heistä on oma traktori ja pihatyöt hoituvat sillä, mutta mielestäni se ei oikeuta pelastusteiden tukkimista.

Kukahan mahtaisi joutua vastuuseen jos todella tapahtuisi kuolemantapaus siksi, että sairasauto ei pääse perille?  Varmaan se kannattaisi sysätä vainajan piikkiin.  Hänhän se oli, joka ei tietä lapioinut auki.